Olen miettinyt mitä Taivaassa tehdään. Jätän Ilmestyskirjan kuvaukset pitkälle symbolisina , koska Jeesus on meidät uskovat lunastanut ristinkuolollaan Taivaaseen. Mietin inhimillisesti kuitenkin, tuleeko täältä maapallolta mitään mukaan? Musiikkia, kirjallisuutta (pidän Väinö Linnan Täällä Pohjan Tähden alla, eniten maailmassa) Väinö itse ei ollut mitenkään uskonnlinnen, vaan filosofinen. Voinko viedä omia kirjallisia tuotantojani mukana, jos tempaus tapahtuu juuri kun kirjoitan loppulausetta "suureen näytelmääni". Toimittaja Juhani Happonen viittasi aiheeseen ansiokkaasti RV:ssä
6.helmikuuta 2014. Entä viinin käyttö. Raamatussahan viini kuvaa jotain juhlallista ja pyhää. Nautimmiko Karitsan hääaterialla viiniä? Tätä aihetta on käsitellyt RV:ssa 4/2014 Reino Savola ansiokkaasti. Haluaisin kuunnella myös Shostakovitsin 7. sinfoniaa (Leningrad). Lähinnä kuitenkin kyselen, mitä me viemme mukanamme Taivaaseen täältä maan alhoista, veljet ja sisaret?
6.helmikuuta 2014. Entä viinin käyttö. Raamatussahan viini kuvaa jotain juhlallista ja pyhää. Nautimmiko Karitsan hääaterialla viiniä? Tätä aihetta on käsitellyt RV:ssa 4/2014 Reino Savola ansiokkaasti. Haluaisin kuunnella myös Shostakovitsin 7. sinfoniaa (Leningrad). Lähinnä kuitenkin kyselen, mitä me viemme mukanamme Taivaaseen täältä maan alhoista, veljet ja sisaret?
Vastaukset 77
Vanhimmat
:)
Mielenkiintoista pohdintaa, johon tuskin kukaan meistä osaa antaa juurikaan minkäänlaista vastausta, puhumattakaan tyhjentävästä sellaisesta. :)
Itsekin olen näitä pohtinut ja mm. Joni Eareckson Tada on tehnyt näistä pohdinnoistaan jopa kirjan; Taivas, todellinen kotisi.
Olisikohan niin, että Taivaallinen Isä on ihan titetoisesti tuon kaiken meiltä salannut, mutta koska Hän on luvannut, ettei siellä ole itku, surua, eikä murhetta, uskon että siellä on kaikkea, mitä me sinne päästyämme kaipaamme.
Ehkäpä meidän kaipauksemmekin muuttuvat tuossa matkalla, eli vaikka et omia kirjallisia tuotantojasi saisikaan mukaasi :) niin jospa se tuntuu siellä sitten vähempiarvoiselta asialta, tai...mutta....mutta.... emmehän me tiedä, vaikka ne olisivat siellä jo tallenettuina ja saisit sitten loppulauseesi siellä nakutella ylös taivaallisilla tietsikoilla tai tableteilla. :)
Mieleni tekisi heittäytyä tässä nyt hyvin hurskaaksi ja kertoa, miten MINÄ kaipaan ensiksi saada kohdata.... jne. jne. :)
mutta kerrottakoon nyt kuitenkin, että olishan se mukavata, kun sielä olisi edes jotain tekemistä, siellä kun ei kai ole enää yötäkään, niin jos tulee aika oikein pitkäksi...että josko sen kutimensa kuitenkin saisi ottaa....ja sitten sellaisen rikkimenneen päivänhartauskirjan, joka on mukanani kulkenut jo muutaman vuosikymmenen ja siitä olen saanut monta kertaa lohdutusta silloin, kun ei ole ollut voimia lukea Sanaa, tai ei ole löytynyt sanoja rukoukseen....jne.......josko sen saisin mukaani, että voisin näyttää Isälle, että tällä silloin minua lohdutit, tällä rohkaisit ja tämän kautta autoit jaksamaan jälleen eteenpäin. :)
Jäädään jännityksellä odottelemaan. !
Ei Herralle tarvii näyttää millä Hän meitä on kulloinkin lphduttanut,,Hän tietää kyllä tekemisensä, kunhan me vaan vastaamme omistamme.
Itse haluaisin kysyä, jos sinne kirkkauteen kerran pääsen joitain asioita, joihin en ole saanut vastausta.Mm.miksi olen saanut kokea niin paljon vastoinkäymisiä, miksi rakas ihmiseni sairastui vakavasti.Miksi Hän on sallinut niin paljon minua kiusattavan, koulussa, perheessä, työelämässä, monet , monet vastoinkäymiset.Joillekin ne vaan sallitaan, mutta haluan Herralta henk.kohtaisen vastauksen, miksi ruokouksistani huolimatta on saanut niin paljon kärsiä.
Taivaassa haluan olla rauhassa.
>>"Ei Herralle tarvii näyttää millä Hän meitä on kulloinkin lphduttanut,,Hän tietää kyllä tekemisensä, kunhan me vaan vastaamme omistamme."
Näin uskon.Jumala tietää ne lohdutukset jotka Hän antaa, kuin myös Hän tiennee ne kärsimykset, joita on antanut ja tulee antamaan, sekä yksittäiselle ihmiselle että koko ihmiskunnalle.
" Mielenkiintoista pohdintaa, johon tuskin kukaan meistä osaa antaa juurikaan minkäänlaista vastausta,"
Kyllä Raamattu antaa vastauksen. Sinänsä olen luullut sinua vanhaksi helluntailaiseksi , taisin olla väärässä,jos noin ulkona olet ?
JESAJA 65
" He rakentavat taloja" Eli siellä tehdään töitä, mutta ITSEÄ VARTEN..
Näin on!
Tähkäpää, hienoa että pohdiskelet ja uskallat pohdiskella tuonpuoleista. Yleensä uudistisyntyneet eivät siihen kykene. Olisi se sääli, jos Jumalan antama lahja esim Johan Sebastian Bachille häviäisi Tempauksessa. Näytät olevan kirjallisuusihmisiä, niin toteaisin että ainakin Raamattu ja sen sanoma säilyy tuonpuoleisessa, niin miksikäs ei esim. Linnan tai Mauno Saaren Saarnaaja -Niilo Yli-Vainion elämäkerta, joka mielestäni on mainio kuvaus tunnetunkin saarnamiehen kipuilusta toimeentulonsa ja sairauksien kanssa. Jatka kirjoittelua, niin minäkin teen
Niin, mistähän tämä johtunee:
"Yleensä uudistisyntyneet eivät siihen kykene."
>>"Näytät olevan kirjallisuusihmisiä,"
" Yleensä uudistisyntyneet eivät siihen kykene. "
No kuka sitten ? Hehän ovat sinne matkalla !
Hellarien mukkaan vappaamuurarit ei pääse taivaaseen, joten Sibelius olisi ulkona mutta en tiijä sitten hänen musansa...:)
Hei, KTS. Hellarit eivät ratkaise pääsyä Taivaaseen. Onneksi. Vapaamuurareista tiedän että ovat hengellisesti harhautuneet. Tuskinpa Sibelius istui niissä kylmyyttä huokuvissa temppelisaleissa, joita on muutamia Suomessa. Kaipaan kyllä Sibbeä Taivaaseen ja stadin laulajaa A. Aimoa "Laitakaupungin lapsi" ym. TAivaaseen pääsee sellainen ihminen joka uskoo Jeesuksen ristin sovitustyöhön. Olen saanut käsityksen että suurin osa rappareista ei tiedä "mihin" kuuluvat. Pitävät herrojen seurustelukerhona.
Entäs se kalastaja joka punoi sen Antreasta löytyneen, 9000 vuotta vanhan kalaverkon. Hänetkin olisi kiva saada taivaaseen.
Mitä sanoo portinvartijahellarit?
Kävinpä kuuntelemassa tuon A.Aimon Laitakaupungin lapsi esityksen ja hauska yhteensattuma oli, että oma äitini, joka rakasti runoutta ja osasi paljon runoja ulkoa ja myöskin laulujen sanoituksia, tämänkin silloin tällöin heitti tulemaan kertoessaan jotain lapsuudestaan, "...et pääse toisten pitoihin....sun kansasi ain, käy puute rinnakkan....ei aikaa kenellään, oo köyhän lasta lohduttaa..."
ja vaikka äitini kuolemasta on jo yli kaksikymmentä vuotta, vieläki näen silmissäni sen hauskan virneen, kun hän noita tulkitsi. :)
Mutta musiikkimaultasi näytät kyllä olevan aikalailla laidasta laitaan ihminen josvertaa Finlandiaa ja tätä A.Aaltoa. :)
Kyllä itsekin koen Finlandian soidessa jopa kiitosta Jumalalle siitä, että saamme elää tällaisessa maassa kuin Suomi on.
No, minkälaisen taivaan sitten kukin rakentaa. Neitseitähän sinä KTS. ymprilläsi mielellään näet, sekä eetenpihasi ympärillä suuren aidan, jonka ulkopuolella pääkallonmetsästäjä terottaa veistään ja hänen veljensä on kalassa.
Sitten vihreälipp'y, määrätyin värin sakaroina lipputangossasi, pari sinkoa ojennettu Jumalan lupauksen eeteniä päin, että pääsee suihkauttamaan pari ohjusta lupausta vastaan.
"Tuskinpa Sibelius istui niissä kylmyyttä huokuvissa temppelisaleissa, joita on muutamia Suomessa."
Siellä Sibelius nimenomaan istui. Hän myös sävelsi musiikkia vapaamuurareiden rituaaleihin.
Täällä on asiasta hyvä artikkeli:
http://www.sibelius.fi/suomi/musiikki/vapaamuurari.htm
Kalaverkko ei voi olla 9000 vuotta vanha koska maailma on luotu n. 6000 vuotta sitten.
Kyllä Sibeliuksen Finlandia hymni on hieno sävellys, mutta ei Jumalan luokse taida päästä mikään muu kuin Jumalasta alkunsa saanut. Kaiken pitää olla kuitenkin kuluttavan tulen kestävää!
1. Korinttolaiskirje 3
11 "Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
12 Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
13 niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
14 Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
15 mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta - h ä n - i t s e - o n
p e l a s t u v a, - kuitenkin ikäänkuin tulen läpi."
Vahinkoon joutuneet myös itse pelastuvat, mutta heidän palavat tavarat kärventyvät.
Niin, mielenkiintoinen olisi toki sekin keskustelun aihe, mikä musiikki on syntistä ja mikä ei ole syntistä ja mikä kustakin musiikista tekee syntisen, ja miksi taas jostain toisesta ei sitä tee?!
Mutta sen verran olen tästä keskustellut ja siitä myöskin keskusteluja lukenut, etten usko siinäkään päästävän yhteisymmärrykseen, mikä on synnitöntä ja mikä ei synnitöntä musiikkia. :)
Aivan eri asia sitten tosin on se, onko siellä enää näitä meidän musiikkejamme, vai onko ainoa musiikki taivaallista ylistystä ja kiitosta meidän Herrallemme?!
"Ekivaari" tuo ajatuksesi "vahinkoon joutuneet myös itse pelastuvat, mutta heidän tavarat kärventyvä" on varsin lohduttava sinänsä, koska tällöinhän kaikki pelastuvat.Tätäkö tarkoitit? Toisaalta tämä minun kysymykseni kyselee sitä, että voidaanko TAivaassa kuunnella esim Sibeliuksen Finlandiaa tai muita hengen tuotteita, jotka eivät käsitykseni mukaan voi palaa, koska eivät ole ainetta, vaan tajunnanvirtaa, joka käsitykseni mukaan tulee Jumalalta. Toki muutakin musiikkia on, jota en kaipaa Taivaaseen ja se ei tule Jumalalta vaan hänen vastustajaltaan.
Kiitos vastauksestasi, mikkelinmies. Tuo kaikkien pelastuminen tuli tuossa ikään kuin sivuasiana varsinaisen vastaukseni ohessa, mutta sellaisen mahdollisuuteen se viittaa.
Olen ajatellut että kaikki kauniit sävelet saattavat olla jumalallisen taivaallisia ja iankaikkisia, mutta niiden sanojen sisältö saattaa olla erilainen kuin maanpäälliset sanat? Tämä kaikki on vain minun omaa hypoteesista oletusta.
"Vahinkoon joutuneet myös itse pelastuvat, mutta heidän palavat tavarat kärventyvät."
Terävää havainnointia ekivaarilta.
En tiedä olenko uskovainen,mutta kuuluuko uskovaisen uskoa että on taivas olemassa,kun siitä ei ole näyttöä.
"Jumala on Henki", joka merkitsee samaa kuin iankaikkinen elämä, sillä joka on sama asia kuin Isän Jumalan, eli hänen sanansa tunteminen:
Johannes 17
3 "Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen."
Jumalan valtakunta ei ole siis jossakin siellä tai tuolla, vaan kaikkialla, missä ihmisten mieli ja ajatukset ovat. Taivasten valtakunta ja enkelimaailma koostuu Jumalassa elävien kuolleiden ihmisten ja Kristuksessa elävien ihmisten puhtaista ajatuksista. [Mark. 12:26; Luuk. 17:21]
" kuuluuko uskovaisen uskoa että on taivas olemassa,kun siitä ei ole näyttöä. "
Onkos maa OLEMASSA ?
hei,"myös mikkelistä". kyllä kuuluu uskoa että Taivas on olemassa, Raamattu on ainoa tieto tuonpuoleisesta. Itse sain rauhan ja pelko kuolemasta hävisi, kun uskoin. Et ainakaan mitään menetä antamalla elämäsi Jeesukselle uskon kautta.Usko ristinsovitukseen, niinp pääset Taivaaseen. Siunausta sinulle, muistan rukouksin tänä iltana.
On tämä ihmeellinen tämä Jumalan valtakunta, jonne me pääsemme Jeesuksessa!
Hengen maailmalle kaikki aineellinen näkyväisyys näyttää olevan vain katoavaista harhaa. Kaikki mikä Jumalalle on todellista, on ihmisille harhaa ja epätodellista ja kaikki on päinvastaista luonnolliselle ihmiselle kuin Jumalalle.
Ehkä siitä syystä luonnollisia ihmisiä Raamattu kutsuu "nurjaksi sukupolveksi."
2. Korinttolaiskirje 4
18 "meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia."
Jesaja 51
6 "Nostakaa silmänne taivasta kohti ja katsokaa maata, joka alhaalla on, sillä taivaat katoavat kuin savu ja maa hajoaa kuin vaate ja sen asukkaat kuolevat kuin sääsket, mutta minun autuuteni pysyy iankaikkisesti, ja minun vanhurskauteni ei kukistu." [Jes.41:6-18]
" mitä me viemme mukanamme Taivaaseen täältä maan alhoista, veljet ja sisaret? "
Emme mitään ! Vain uskovan sielu perii iankaikkisuuden, kaiken muun saamme sieltä.
Ja asumme uudessa maassa.
Johanneksen ilmestys 21
Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
Taivaallinen musiikki peittoaa niin Shostakovit kuin Sibeliuksetkin kaikki mikä on täällä maanpäällä on vaillinaista, hienoinkin.
" 4. ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
5. Ja valtaistuimella istuva sanoi:
"Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
" Olen miettinyt mitä Taivaassa tehdään."
JESAJA 65
17. Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu;
18. vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan.
19. Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani; eikä siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valituksen ääntä.
21. He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät;
22. he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä;
sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani.
Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn.
24. Ennenkuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen.
25. Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niinkuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu;
ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra.
Tämä on niin valtava sanoma ja totuus, että voisi puhua jopa "jupileeraamisesta", kun tätä lukee. :)
Ilm. 21
4. ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
5. Ja valtaistuimella istuva sanoi:
"Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet
Silloin usko muuttuu näkemiseksi
Toivo kiitokseksi
Rakkaus säilyy rakkautena
Se on todellakin niin valtava päivä, ettemme kaipaa
enää mitään siitä, mikä meitä muistuttaisi näistä muukalaisuutemme ajoista, SILLÄ KAIKKI ON
UUDEKSI TULLUT!
Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
1 Piet. 1
3. Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
4. turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,
5. jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.
Minä ajattelen, ettemme ole Taivaassa tällaisia yksittäisiä, maallisia olentoja, vaan yhdymme Taivaan kirkkauteen. Siellä meillä ei ole maallisia ajatuksia, toiveita tai tarpeita. Olemme niistä kaikista vapaita.
Oikein hyvä kirjallisuus, musiikki tai muu taide saattavat meille väläyttää tuota kirkkautta, mutta silti kaikki ihmisen aikaansaannokset ovat Taivaan kirkkauteen verrattuna vain varjoja. Nauttikaamme niistä tämän maallisen elämän aikana. Taivaassa emme niitä ehkä edes kaipaa.
Taivaassa olemme osa maailmankaikkeutta, sieluja kauniiden puiden ja elämän virran rantamilla.Emme pysty enää haavoittamaan tai vahingoittamaan ketään.Olemuksemme on läpinäkyvä ja utuinen.Tunnemme vain Jumalan läheisyyttä, ja se riittää tuhon olomuotoon.emme muista emmekä kaipaa mitään, on vain tuo hetki ja äärettömyys.Kärsimykset ovat loppuneet, taistelut taisteltu, on iäinen rauha ja lepo.Sielumme ei muuta kaipaakaan.
Totta että kannattaa nauttia musiikista ym. maallisesta täälläajassa, taivaassa niitä ei ihan varmasti ole.
Taivaassa ei ole murheita. Vaikka oma lapsi olisi kadotukseen joutunut , emme häntä muistelisi vaan taloja rakentaisimme. Ikuisuuden. Joka päivä riemuitsemme ja laulamme" cumbayaa , my lord cumbayaa... "
Siis oikeesti.
"Kaikki uutta" totetaa että taivaallinen musiikki peittoaa niin Sostakovitsit ja Sibeliuksen. Epäilemättä näin saattaa olla tai sitten ei. Tämä säveltämisen lahjahan on Jumalalta myös tänne maapallolle. Luulisin että he jatkavat tätä säveltämistyötään Taivaassa? Edellyttä tietenkin pääsyä TAivaaseen. Vaikka Leo Meller jo blogissaan innostui totemaan että ex-pääministeri Ariel Sharon on Aabrahamin helmassa. Ariel ei tietääkseni koskaan tunnusta Jeesusta Herrakseen.Jostain olen lukenut että olisi skeptikko juutalainen. Maallinen sankari jokatapauksessa.
Tähkäpäälle" toteaisin että kun ryhdytään vetämään Raamattua kuvaamaanTAivasta, niin joudumme ikäänkuin alkuun. Taivas on ihmeellinen paikka, mutta mitä me viemme mukanamme ja puhunikin lähinnä henkisista lahjoista, joten esineitä rakastavat älköön vaivautuko vastailemaan. Joku sanoi että yhdymme Kirkkauteen ja maallisia ajatuksia ei siellä ole. Sanon että kyllä on. Ei Jumala hävitä meidän persoonallaisuutta, vaikka luokinkin aivan uuden ylösnousemusruumiin. Ilmestyihän Jeesuskin opetuslapsilleen aivan tunnistettevalla tavalla ja käyttäyikin omalla persoonallisella tavallaan.
>>"Tähkäpäälle" toteaisin että kun ryhdytään vetämään Raamattua kuvaamaanTAivasta, niin joudumme ikäänkuin alkuun. Taivas on ihmeellinen paikka, mutta mitä me viemme mukanamme ja puhunikin lähinnä henkisista lahjoista, joten esineitä rakastavat älköön vaivautuko vastailemaan."
Paikka joksi sitä sanot, joka pitäisi olla ajatusmaailmassa, ei konkreettisessa,
Jokaisella on oma ajatus, miten se toimii taivaassa, kun vain ajattelemme sen olevan näin,
Anteeksi, mutta en nyt ihan ymmärrä, mitä tarkoitat tällä viestilläsi.
Toki taivas on jo maanpäällä jokaisen Jumalan lapsen sydämessä, tai ainakin pitäisi olla ja onhan se sitä, kun tietää saaneensa syntinsä anteeksi ja olevansa matkalla parempaan, mutta tarkoitatko, ettei Raamatun kuvaamaa taivasta tule koskaan olemaan konkreettisesti?
Ihmisillä on aivot jossa ajatusmaailma sijatsee, elikkä ruumiin toiminnot lakkaa kuolemassa ja ajatuksemme siirtyisi johonkin.
Kyllä ja sitten.......
Olet siis ymmärtääkseni myöskin sitä mieltä, että koska aivot kuolevat, ajatusmaailma, inhimilliset lahjamma yms. myöskin kuolevat, tätäkö tarkoitat?
Oletko siitä samaa mieltä, että ihminen on henki, sielu ja ruumis?
Aivot tuottaa ajatuksemme, kuoltuamme ajatuksemme pitäisi siirtyä jonnekkin, koska kaikki muu mätänee.
Onko taivas paikka jossa ajatusmaailmamme ovat, tavallaan tyhjä tila.
Nyt kuule menee niin filosofiseksi, etten jälleen välttämäätä ymmärrä, mutta yritän taas parhaani.... :)
Ajatukset mielestäni kuuluvat siihen osaan ihmiyyttä, joka katoa, näin minä uskon ja siksi olenkin sitä mieltä, ettemme me siellä elä näissä maallisissa atmosfäärreissä, elientisissä puolisoissamme tms.
Vain se osa meistä, missä Jumalan henki asuu, jota vastaan tämä lihallinen mielemme ja ajatusmaailmamme jatkuvasti kapinoi, perii kerran taivaan, näin itse asian ymmärrän lyhykäisyydessään.
ekivaari9.2.2014 11:010 SULJE
Mitä abortoituihin lapsia koskee, niin Raamatussa on eräs merkittävä lause heidän olemassaolostaan;
Job 3
16 "tahi olisin olematon niin kuin maahan kätketty keskonen, niin kuin sikiöt, jotka eivät ole päivänvaloa nähneet."
En tällä kuitenkaan kehota ketään abortoimaan lastaan. Olisi syytä pitää mielessä syyn ja seurauksen laki, ettei joutuisi itse abortoitavaksi joskus tulevaisuudessa;
Obadja 1
15 "Sillä lähellä on Herran päivä kaikkia pakanakansoja: Niinkuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään; kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi."
" Silloin usko muuttuu näkemiseksi
Toivo kiitokseksi
Rakkaus säilyy rakkautena " AAMEN juuri näin.
" Hän oli sitä mieltä, ettei halua taivaaseen, koska tämä hänen abortoimansa lapsi on siellä ja muistuttaisi aina siitä, että hän on vienyt lapseltaan mahdollisuuden elämään."
Ei sillä ole siellä enää mitään merkitystä KAIKKI ENTINEN ON mennyt !
Ne virheet ja synnit mitä täällä eläessämme teemme, on siellä pois pyyhitty, eivätkä enää ajatukseen astu.
" Ei Jumala hävitä meidän persoonallaisuutta, vaikka luokinkin aivan uuden ylösnousemusruumiin. "
Ilman muuta näin ! Ei se mitään henkimaailman hörhöilyä ole, vaan ELÄMÄÄ !
" Tämä säveltämisen lahjahan on Jumalalta myös tänne maapallolle."
En sitä väitä, ettei säveltäjä säveltäsi taivaassakin, mutta taso on moniverroin parempi, kuin täällä alhaalla saviaivoilla. Siellä meillä on kirkastettu ruumis, eli kaikki onTÄYDELLISTÄ, niin paljon kuin inhoankin sitä sanaa täällä epätäydellisessa maassa, jossa yritetään hammastapurren olla täydellisiä, vaikka ei sitä meiltä vaadita, muussa kuin:
Kirje kolossalaisille 3
Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä
Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.
Ensimmäinen Johanneksenkirje 4 luku
Pelkoa ei rakkaudessa ole, 18 vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.
Kirje heprealaisille 12
joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö,
Ei sinne viedä mitään maallisia ajatuksia tai ominaisuuksiamme.Kaikki siellä on uutta.Jopa uudet virret joilla ylistämme alati.Näin raamattu lupaa, mutta kuvitteluhan on salittua Mikkelin miehellekin....:)
Tottakai Jeesus itse siellä on tunnistettavassa hahmossa, mutta hän on aivan eri asia kuin me ihmiset, joista jää vain sielu.
Miksi siellä juuri Finlandiaa pitäisi kuunnella? Taivaassahan on miljoonittain eri aikausina poisnukkuneitten sieluja, jo paljoa ennemmin kuin Sibelius syntyikään, saati sävelsi.:)
Ja tuhansia eri kansallista alkuperää olevia siluja, jopa antiikin aikaisia, ja Jeesukuksen aikaiset marttyyrit ym. porukkaa, ja jopa ennen Jeesusta eläneiden sielut!!
Nyt Mikkelin mies, katse pois omasta navasta ja katsantokantaa ja ajattelua laajentamaan!Taivaassa on tosi kristittyjä, sinä olet vaan pisara meressä, jos sinne edes pääset, sekin on epävarmaa!!
Kyllä "tsot tsot" laitoit melkein luun kurkkuun, erinomaisen hyvä ajatus minulle : laajenna ajatteluasi tässä taiteen tuhansien vuosien ketjussa.Yritän ottaa opikseni. Itse asiasta näytät olevan samaa mieltä eli Taivaassa kuunnellaan myös maapallolla luotua musiikkia ja nautimme ehkä muistakin taiteista.Ehkäpä me saamme kuunnellakin noita mainitsemia taiteiljoita. OIkein jubileeraa ajatella näitä tuhansia kansallisuuksien musiikkia yhdessä Herramme kanssa vuosituhansien vyöryssä. Toivottavasti ovat Taivaassa. Lopuksi, kyllä meidän suomalaisten pitää ja saa kuunnella Finlandiaa ilman sitä me vajoamme kansallisuuksien mereen.
Kun minä inhoan Sibeliusta,niinkuin moni muukin, enkä missään nimessä edes täällä maan pällä halua klassista musiikkia kuunnella, niin miksi sitä pitäisi taivaassa olla?
Ihmiset ovat erilaisia, semikä on sulle taivas, onkin toiselle helvetti!
Ei musiikkia taivaassa, kiitos!
Aloitus on kokonaisuuudessaan lapsellinen ja narsistinen, ja edustaa vain yhden ihmisen lapsenomaista käsitystä "taivaasta" muka kysellen, mutta koko ajan on taustalla hänen oma käsityksensä, jota hän vänkää ja puolustaa.,antamatta toisten mielipiteille tilaa.
Minä en edes halua taivaaseen tuomoisten ukkojen kuin "mikkelin mies" sekaan.Pidä taivaasi!
"hehee näitä". Aika hurja kommenttisi minulle. Täytyy sulatella.
Tuon musiikkikommentin hyväksyn, että inhoat klassista musaa.Vanhemmiten minäkin olen vasta alkanut oivaltaa klassista musiikkia. Mutta, että olisin lapsellinen, narsistinen, itsekäs, tuommoinen ukko, joka ei anna muiden mielipiteille arvostusta, niin sitä täytyy kyllä minun mietiskellä . Jos näin on, niin sittenhän minä olen melkein totaalisesti epäonnistunut elämäni polulla.
Todella ankara kommentti musiikista. Joskus kaunista musiikkia kuunnellessa tunnen jotakin taivaallista ja sanomatonta iloa sisimmässäni, jotta itsekin ihmettelen kun ilon kyyneleet nousevat silmiini musiikin kauneudesta.
Jos tuonpuoleinen on todella niin tylsä paikka, että sinne tarvitaan tässä ajassa tehtyjä ihmisten aikaansaannoksia elähdyttämään olotilaa, niin minä en kyllä sinne halua. Saahan sitä arkkunsa pakata tietty vaikka valmiiksi täyteen maallisen taipaleensa matkamuistoja, jos se jotenkin lohduttaa.
Kaikki entinen on mennyt, eikä niitä edes muistella. Isänmaa sitten on Kuninkaallinen, sekä veisuu ylistää kohdettaan, häntä, jonka jalkojenjuuressa on ne "vanhinten kruunut" ja tällaista.
Mato siellä voi hyvin, ehkä otan ongenkoukkuun ja käyn kalassa.
Tarviihan niitten muokata maata...
Mahtava ajatus "madot iankaikkisia" kenties hieman sarkastisesti esitettynä. Raamatun kummallisempia ajatuksia "sillä kaikki entinen on mennyt" Ilm,21:4.Tätä sanan paikkaa ei ole saarnattu muuta kuin hurmeisella mielellä. Suomesta ei tahdo löytyä saarnamiehiä, jotka kykenisivät pohdiskelemaan tuonpuoleista kuin fraaseilla. Nämä hyvöset, partaset, lusat yrittävät isikuvansa Mellerin johdolla. Hyvä niin.
Nuo madot on kirjoitettu "sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu"Jes.66:24." Sangen vastenmielinen kuvaus, siinä ei kuunnella musiikkia, vaan kärsitään loputtomasti. "Tähkäpäälle" sanoisin että olen musiikillisesti varsin laaja -alainen "Laitakaungin lapsi .A Aimon esittämänä sopii niinkuin Sibeliuksen sinfoniat.Sopivat. Löysithän sinäkin laitakaupungin lapsesta hyviä muistoja ja aloit muistella äitiäsi ja lapsuuttasi. Ilmisesti onnellinen lapsuutesi kuitenkin.Kun joskus tupakokouksissa säestelin haitarillani (huonosti), niin sain innostuneen tuen ellei kokoukseen sattunut musiikkia tuntevaa sisar tai veli, jotka nyrpistivät nenäänsä. Harvoin kuitenkin. Jos A. Aimo on Taivaassa, niin hän laulaa meille "Laitakaupungin lapsi" ja Sibelius soittaa pianolla "Finlandiansa"?
>>"Löysithän sinäkin laitakaupungin lapsesta hyviä muistoja ja aloit muistella äitiäsi ja lapsuuttasi.">"Ilmeisesti onnellinen lapsuutesi kuitenkin">"Kun joskus tupakokouksissa säestelin haitarillani (huonosti), niin sain innostuneen tuen ellei kokoukseen sattunut musiikkia tuntevaa sisar tai veli, jotka nyrpistivät nenäänsä."
Eikös mikkelinmies tuli ja mato olekin iankaikkinen. Ruumiit, nehän on kuolleita, ei niille veisata Sibbeliustakaan. Hieman ajatellen, iankaikkiselle tulelle pistit sellaisen kirjoittamattoman tulkinnan.
Tuli on Jumalallinen elementti, se ei voi kadota. Jumala on kuolematon, mutta mitä ihminen on? -kuolevainen- Ihmisessä itsessään ei ole iankaikkista henkeä, jota voisi ottaa itselleen.
Siksi iankaikkinen elämä on armolahja ja luomakunta tehdään uudeksi.Siellä tarvitaan iankaikkista tulta ja mato, joka muokkaa uutta Eedeniä, elämänpuun juurelta ja "musiikki" soi.
Mal 4:1 Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa.
Mal 4:2 Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat
Mal 4:3 ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo Herra Sebaot.
Ilm 21:3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
Ilm 21:4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
Ilm 21:5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
Ilm 21:6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
Ilm 21:7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.
Ilm 21:8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
Mutta Eden.
Ilm 22:2 Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
Ilm 22:3 Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä
Ilm 22:4 ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
' ' ' ja mato käy puun mullissa, tehden työtään ' ' '
Ilm 19:5 Ja valtaistuimelta lähti ääni, joka sanoi: "Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki hänen palvelijansa, te, jotka häntä pelkäätte, sekä pienet että suuret".
Ilm 19:6 Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: "Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen.
Ilm 19:7 Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.
Iankaikkisesti kuolemattomat madot ja tuli ovat kuvaannollista puhetta kateudesta, katkeruudesta, vihasta ja erilaisista lihan himoista ja hekumoista;
Jesaja 47
14 "Katso, he ovat kuin kuivat korret: tuli polttaa heidät; he eivät pelasta henkeään liekin vallasta. Se ei ole hiillos heidän lämmittelyyn eikä valkea, jonka ääressä istutaan."
Johanneksen ilmestys 18
7 "Niin paljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niin paljon antakaa hänelle vaivaa ja surua. Koska hän sanoo sydämessään: 'Minä istun kuningattarena enkä ole leski enkä ole surua näkevä',"
Eikös tämä tällainen ole seksin orjille pahimman laatuista helvettiä?;
Matteus 22
30 "Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niin kuin enkelit taivaassa."
eiköhän taivaassa mene musiikkikin uusiksi. Niin luulen, vaikka meillä täällä onkin mitä heinoimpia Jumalan kunniaa korottavia sävellyksiä. Kaikki taide täällä on Jumalan lahjaa meidän hyväksemme, mutta taivaassa me emme tarvitse niitä enää samaan tarkoitukseen. Siellä kaiken keskipiste on Karitsa, joka "Valtaistuimella istuu".
Tuskinpa musiikki taivaassa on edes samaa aistimusta kuin täällä, vaikka Ilmestyskirja kanteleista puhuukin?
"Tode", "ylistyksn aihe", "toinen kuolema" "mikkeliläiselle" ja ystäväni "tähkäpää." en ryhdy käymään läpi varsin ansiokkaita ajatuksianne. Otan vain esille muutamaman:
Todelle sanoisin, minne se minun hanurini häviäisi (näin kysyisin varmaankin Leo Niemelä, Mauri Liukkunen, Pekka Karjalainen ym.). Valitettavasti "ylistyksen aihe kirjoittaa vain Raamatusta, mutta ei pohdiskele millaista siellä on. Saman tekee myös "toinen kuolema". "Mikkeliläisellä" on yritystä: tuli ja mato kylläkin kuvaa jostain häviävästä, mutta ei kuitenkaan siitä ihmeelisesti musiikista, jota saamme kuunnella.
Tähkäpää kertoo kasvaneensa helluntalaiskodissa. Tärkeä tieto lukijoille, ettei tarvitse veivata uskovien kastetta ja uudestisyntymiskäsitteitä. Minun on nyt jo viimeistään luettava suosittelemasi Joni Eracsonin kirja Taivas -todellinen kotisi. '
Varsin raskas päivä minulla. Kävin kaupungilla ja pubissa. ja viinakaupassa. Yleensä tälläisinä päivina pyydän Jumalalta armoa ja siunausta, että jaksaisin.
En vieläkään tiedä käsitettä "Miksi Jeppe juo".
Voi harmi :(
Tulipa paha olla puolestasi.
Tiedän miten luja alkoholin kahle on, olen valitettavasti joutunut aika läheltä seuraamaan ja saattamaan ennenaikaiseen hautaan viinan vuoksi nämä läheiseni.
Ja niin usein joutuu vielä huomaamaan, että tämä on ongelma juuri tällaisilla hyväntahtoisilla ja lepposilla immeisillä, miltä sinäkin vaikutat.
Tiedätkö, että moni "uskovainen" olisi tuolla jo edellä tapahtuneessa tilanteessa maksanut potut pottuin, mutta Sinä hoidit homman erittäin leppoisesti.
Mutta huomenna tavataan ja juttelen susta Taivaan Isälle.
Mistä tiedän mitä taivaassa kuulee, sitä ei tiedä kukaan, mutta voimme olettaa ja mitä olettamus sitten on.
Näinhän se juuri on, kuten tuolla jo ihan ketjun alussa on tästä ollutkin puhetta, että tuskin kukaan osaa antaa tyhjentävää vastausta siihen, mitä taivas todellisuudessa tulee olemaan ja mitä kaikkea siellä koemme ja näemme ja miten.
"Tode" ajattelee, että uusiksi menee musiikki Taivaassa. Minä rohkenen olla edelleen eri mieltä. Kyllä siellä kuunnellaan tätä ajallistakin musiikkia, koska uudestisyntymisen seurauksena me olemme jo tuonpuoleisuutta.
"Tähkäpää" kiitos huomiostasi nimenomaan alkoholin suhteen. Jos teistä lukijoista jaksaisi palata minun ekakirjoitukseen, jossa mainitsin viinin käytön, joka liittyi juhlallisiin tilaisuuksiin. Sitä käytettiin myös arkisessa elämässä, saattoi olla hyvinkin prosentiltaan alhainen. Onko tämä raflaavaa, mutta minusta on hienoa kuunnella musiikkia, joskus myös viinin vaikutuksen alaisena. Mitähän tarkoitit, että tiedät miten luja kahle on?
>>" Mitähän tarkoitit, että tiedät miten luja kahle on?"
Tähkäpää, olet siis absolutisti elämän kokemuksesi opettamana. Hyvä. Uskoontultuani, olin absolutisti 15 vuotta, mutta vanhetessa alkoi kaipaamaan jotakin stimulanssia menneitten vuosien kosteissa työkokouksissa ja seminaareissa. Sitten omissa oloissa.
Toinen asia on kyllä se, että viini tai tupakka tai tanssi eivät ole syntiä, mutta sellaiseksi ne on pitkään määitelty ratkaisukeskeisissä liikkeissä. Olen tullut siihen tulokseen että syntiä on lähinnä toimia 10 käskyä vastaan, osa niistä kadottaa, osa ei. Syntikäsite on hukassa monellakin herätyssaarnaajalla ja srk.johtajalla, koskee myös luterilaisia ja sillä sitten syyllistetään, jota sinä et toki näin tehnyt.
Jos suomalaiset kuuntelee taivaassa Finlandiaa, niin saksalaiset kuuntelee taivaassa Wagneria, israelilaiset kuuntelee taivaassa kletzmer-musiikkia, mustat Afrikkalaiset iloitsee Charkie Parkerin jazzin taivaassa.
"ja minä kuulin kuinka taivaassa laulettiin sellaista sävelmää jota ei kukaan muu voinut oppia kuin ne 144 000 valittua..."
Eikse näin jotenkin mene, Johanneksen ilmestyksessä?
Ilm.14:2 Ja minä kuulin äänen taivaasta ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän, ja ääni, jonka minä kuulin, oli ikäänkuin kanteleensoittajain, kun he kanteleitaan soittavat.
3 Ja he veisasivat uutta virttä valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä; eikä kukaan voinut oppia sitä virttä, paitsi ne sata neljäkymmentä neljä tuhatta, jotka ovat ostetut maasta.
Olet "esimerkkeinä erot" aivan oikeassa. Taivaassa uskoakseni kuunnellaan erilaista musiikkia. Emme istu Taivaan suuressa salissa samaa musiikkia tai sanomaa kuunnellen. Ehkäpä Jumala esittää uusia ajatuksia, jos me nyt Hänet voimme edes nähdä, koska Hän on niin mahdottoman kaukana ihmislapsesta olemukseltaan, vain Jeesuksen kautta näemme hänet, kuten lihansa päivinä. Nuo mainitsemasi Sanankohdat ovat jyliseviä Siksi vain Armosta voi pelastua uskomalla Jeesuksen sovintotyöhön Golgatalla.
Jep. Minä kuutelen ajanhengen musiikkia Hevirokkia, metallia, raskasta musiikkia.
Ilmeisesti meillä on oma salinsa, että kanteleen soitto erottuu toisien korville.
Unohdit mainita,veren,kuinka ihana Jeesus on,ja en kuullut huutoasi," HALLELU-JAHVE " Golgatasta jaksetaan meluita,vaikka se olikin häpeällinen mestauspaikka,ei sitä ole määrä ylistää.Unohdit ristin maininnan.Tappotavoista on erillaisia raamatunkohtia,eräässä sanotaan,miten Jeesus oli ripustettu " PUUHUN ",puuta se suora paalukin on.Roomalaisesta tappotavasta on hyvin vähän tietoa,oliko siinä paalussa poikkipuu,vai oliko se suora,kuoppaan nostettu yksinäinen paalu.Roomalaisilla muotomenoilla ei ole mitään merkitystä Jeesuksen sanomaan,eikä niitä istrumentteja pidä käyttää minkäänlaisina " PALVONNAN KOHTEINA ".
Levität sitä tyypillistä valhetta taivaaseen menostasi.Kukaan nykypäivien ihmisistä eivät mene taivaaseen,vaan hautaan.Taivaaseen valitut ovat erikoisjoukko " tosikristittyjä ",kristuksen seuraajia,entisen alkuperäisen Israelin esikoiskansan joukosta valittuja,12 sukukunnista.Siihen kuuluvat myöskin marttyyrikuoleman kohdanneet uskolliset Apostolit.Juudas Iskariot ei kuulu siihen,koska hän myi Jeesuksen rahasta juutalaiselle ylimistölle.Tarkista luulosi,lukemalla ilmestyskirjan jakeet,äläkä muuta sitä mielesi mukaan,koska joka ottaa jotakin pois,taikka lisää jotakin raamattuun,hänelle ripustetaan " myllynkivi kaulaan",ja syvään veteen.
Kaiken kaikkiaan hieno avaus ja kaunista pohdintaa mikkelinmies1;tä ja samoin ~~tähkäpää~~ ltä ja lähes kaikilta kirjoittajilta! Tämä avaus sisältänee Helluntailaisuus-palstan parhaat kirjoitukset?
Joku veli sanoi minulle joskus jo kauan sitten, että Unto Monosen Satumaa-tangossa on jotakin taivaallista. Olen samaa mieltä hänen kanssa siitä. Samoin kuin Vexi Salmen "On jouluyö"-laulun; "Oi jospa sydämeni yhtä puhdas olla voisi!" toivomuksesta.
Olen syyskuussa syntynyt ja ehdin juuri täyttää viisi vuotta kun maallinen isäni kuoli sydän sairauteen. En silloin tiennyt mitään kuolemasta. Ihmettelin vaan miksi äiti itkee sydäntä särkevästi ja isä näyttää makaavan sängyssä täysin levollisena. Kaksi vuotta myöhemmin ymmärsin jo kuoleman merkityksen kun enolleni sotarintamalle lähetettyä postipakettia ei posti ottanut kuljetettavakseen!
On paljon asioita, joita emme ymmärrä tässä ajassa, mutta jonkin salatun rajan takana tulemmr todennäköisesti paremmin ymmärtämään;
2. Pietarin kirje 3
11 "Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa,"
Tulen kestäviksi tulemme vain tulen läpi kulkiessamme.
1. Korinttolaiskirje 3
15 "mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi."
Olen kuullut selityksen että Finlandia saatiin Rajan takaa, ja siksi se kuulostaa niin komealta. Joten ehkä sitä kuunnellaan rajan takana, en vaan tiedä kummalla puolella.
Kannatamme hyvää vapaamuurimusiikkia myös Taivaassa!
Olen katollilainen,entäs teidän mukaan mahdollisuus päästä taivaaseen
Viki Klimenko lauloi upeasti Alfa-kanavalla ohjelmassa "Tenhunen" 19.12.201 vanhoilla sanoilla tämän Finlandian, joka alkaa "Oi, Herra, annoit uuden päivän koittaa, nyt siunaa armossasi isäimme maa ......ja päättyy "Siunaus Herran meille onnen tuottaa ja turvan parhaimman lahjoittaa" (Väinö Sola 1937). Kannattaa ehdottomasti käydä kuuntelemassa. Muutoinkin Laulaja puhuu asiaa Suomen tilasta, joka on melko lohduton.
Nykyinen muoto, jossa ei siis mainita persoonakohtaisesti Herraamme, on V.A. Koskenniemen ja sai ensiesityksen Helsingin yliopiston juhlasalissa 7.12.1940 Laulumiesten 25-vuotisjuhlakonsertissa. Molemmat hienoja tunnelmaa nostattavia.
Kyllä Vikin äänellä Taivaassa voisi räjäyttää pankin, kun hän esittäisi nimenoman Solan sanoituksella Finlandian.
Haluaisin palata aiheeseeni. MItä tuolla puolen ? "Kuuntelenko Sibeliuksen Finlandiaa Taivaassa". Absurdikymys tietenkin. Uudestisyntyneet vaivautukoot.Ateistit älköön vaivautukoot. Ei myöskään työn ahdistamat. Ei muutkaan. Ehkä tämän em. runsaan kommentoinnin jälkeen aloittaisin uuden pohdiskelun.
En jatka tässä. Avaan uuden keskustelupalstan. En odota paljon teiltä. Sen kun sotkette,
Taivaassa ei välttämättä ole sähköä, tai ei ainaskaan ydinsäköä. Ei voi kuunnella musiikkia youtubesta. Sillä jos olisi, niin vihriät olisivat joutuneet jälleen aivan väärään paikkaan. Samoin kettutytöt.