Ah niin ihanaa monikulttuurisuutta!

16193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Vihdoinkin olemme tavoitteessamme,eli kohta maailman rikollisin valtio!

Äänestä

Schengen oli huippujuttu kuten nähdään!

Äänestä

Korpilaki käyttöön, kun viranomaisita ei ole mitään apua. Sillä samalla oikeudella, kun meitä ryöstellään voi myös estää noita ryöstöjä ja tuomita korpilailla. Niin se metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Äänestä

Joo, asiahan on niin, että näitä monikulttuurisia uutisia tulisi lähettää ääriliberaalien poliiitikoiden kotiin kirjeitse ja sähköposeihin myös.

Haukkuvat omaa kansaa rasistiseksi vain. Miten tuollaisia ihmisiä on suomessa valittu eduskuntaan ym:hin tärkeisiin tehtäviin ? Siis pilaamaan kukkhattumaisella polittikallaa suomalaisten elämää !

Äänestä
  • Niin. Mitenhän niitä on valittu sinne ja tärkeisiin tehtäviin?
    Minulla on kutina että osa valitsijoista istuu tämänkin palstan näyttöpäätteidensä edessä.

    Äänestä

Meillä on myös oikeus olla kansalaistottelemattomia näiden roistojen kurituksessa
sanokoot päättäjät mitä tahansa. Millailia lällyköitä nykyiset Suomalaiset ovat, kun omaisuuttaan ei uskalleta puolustaa millään tavalla?

Äänestä
  • Nuo varkaat kyttää milloin väki on koulussa ja töissä ja murtautuu silloin.

    Äänestä

No niin tekee, mutta pitää sopia naapurien kanssa toiminta tavoista miten pidetään silmällä naapurin taloa kun omistajat on poissa. Eiköhän tässä auta se ihan normaali naapuri apu ja yhteistyö rauhallisen ja turvallisen asumisen puolesta. Vastaisku on tehtävä ja kova kyllä se viidakko rumpu hoitaa lopun tiedoituksen, että Suomessa sotketaan suohon nuo ryöstäjät.

Äänestä

EU:n ansiosta maamme on kohta täynnä näitä ulkolaisia rosvoja ja bandiitteja.
Miksi annetaan tapahtua tällaisen alennustilan. Tämä on paljon pahempaa kuin sota, jota vastaan voi taistella. Rosvojen hyökkäystä ei voi kansalainen vastustaa, koska silloin voi pahimmassa tapauksessa joutua itse lukkojen taakse rosvojen naurun säestyksellä.
Olemme kansainvälisten rosvojoukkojen armoilla ja sehän on niin globaalia, että oikein entinen presidenttikin sitä hehkutti.

Äänestä

Parempihan on olla siellä vankilassa kahden puhtaan lakanan välissä ja syödä koko lihaa kahdesti viikossa. Ei me kaikki mahduta Suomen vankiloihin. Turpiin vaan noita roistoja ja kunnolla.

Äänestä

valvontakamera paljasti asunnossani käyneen, löysin tyypin ja taputtelin sormenpäät stanleyllä litteiksi niin ettei jatkossa pysy sorkkarautakaan käsissä. Nykyisin kulkee kintaat käpälissä kesälläkin.

Äänestä

Tuskin menee valittamaan poliisille nuo taputellut tyypit? Laitetaan vahinko kiertäämään mitäs läksit varkaisiin. Se on yksi varkaan ja ryöstäjän riskeistä, että keikka alkaakin kusta käsille.

Äänestä

Ollaanpas sitä kovia täällä Netissä.

Äiti kuorii vielä perunatkin tosielämässä...

Äänestä
  • Sinähän se tiedät, kun se on niin hyvästi mielessä.

    Äänestä

Montakos maahanmuuttajaa tai somalia olette nähneet varkaissa?

Ette yhtään.

Entä monta suomalaista?

Aika monta.

Mutta.

Nuo varkaat tulevat kertakäyttö käynneille Bulgaria-Romania-Latvia yms akselilta. On viranomaisten syy, ettei niitä pysäytetä rajoilla ja laiva terminaaleissa. Olisi hyvin helppo päätellä ketkä niistä on tulossa tekemään pahojaan, ketkä turisteina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Löysät jo housuissa kirjoitti:

http://m.iltalehti.fi/uutiset/2014020518008503_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu