noh. olemme asuneet mieheni kanssa kaksi vuotta yhdessä hän on 22-vuotias ja minä vuoden nuorempi. ensimmäisenä vuotena ajattelin vielä että tämä on ohimenevää mutta näköjään ei.
Noh. Tulen erittäin hyvin toimeen mieheni äidin eli anoppini kanssa, käymme joskus shoppailemassa yhdessä ja viihdymme muutenkin hyvin toistemme seurassa. eli siis emme ole riidoissa.
ongelma onkin että mieheni ja hänen äitinsä ovat HYVIN kiintyneitä toisiinsa. mieheni haluaa joka ikinen päivä käydä kotonaan syömässä tai vain oleskelemassa, meiltä on kumminkin n. 50km:n matka anoppilaan. hänen äitinsä soittelee joka päivä ja jos emme jostain syystä pääse käymään siellä niin seuraavana päivänä olemme siellä yötä yms. anoppi haluaa hoitaa kaikki laskumme yms. vaikka me käymme kumpikin töissä! hän ostaa meille ruokakasseja yms. onhan se tietysti mukavaa että autetaan mutta haluaisin elää omaa elämää! ja kaikista pahin, hän tekee kaiken niin ystävällisesti ja avoimin mielen etten kehtaa sanoa mitn, ja mieheni nyt ei haluakkaan sanoa mitn. MITÄ TEEN???
Noh. Tulen erittäin hyvin toimeen mieheni äidin eli anoppini kanssa, käymme joskus shoppailemassa yhdessä ja viihdymme muutenkin hyvin toistemme seurassa. eli siis emme ole riidoissa.
ongelma onkin että mieheni ja hänen äitinsä ovat HYVIN kiintyneitä toisiinsa. mieheni haluaa joka ikinen päivä käydä kotonaan syömässä tai vain oleskelemassa, meiltä on kumminkin n. 50km:n matka anoppilaan. hänen äitinsä soittelee joka päivä ja jos emme jostain syystä pääse käymään siellä niin seuraavana päivänä olemme siellä yötä yms. anoppi haluaa hoitaa kaikki laskumme yms. vaikka me käymme kumpikin töissä! hän ostaa meille ruokakasseja yms. onhan se tietysti mukavaa että autetaan mutta haluaisin elää omaa elämää! ja kaikista pahin, hän tekee kaiken niin ystävällisesti ja avoimin mielen etten kehtaa sanoa mitn, ja mieheni nyt ei haluakkaan sanoa mitn. MITÄ TEEN???
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ole hiljaa, älä sano tai tee mitään ja toivo, että anoppi elää vielä pitkään ja terveenä.
Luultavasti anoppisi on mukava, auttavainen ihminen, mutta rajansa kaikella. Miehesi on kai se, joka ei vielä osaa irtautua kotoa. Ensin, miten anoppisi saa laskunne käteensä, nyt kun luukusta tipahtaa, käyt heti itse ne maksamassa. Ruokakassien suhteen voit sanoa, oi täällä on juustoa, mutta kun itse ostit juuri, niin menee hukkaan, tämän saat takaisin. Sano miehellesi, että haluat yhden parisuhdeviikonlopun per kuukausi, silloin ei mennä anoppilaan ja sinä laitat ruuan ( kynttilät). Selitä se anopillesi ja kysy vaikka ruokareseptiä, voi olla, että anoppisi ymmärtää tämän paremmin kuin miehesi.
Tarvitset nyt sitä kuuluisaa naisellista "oveluutta", sillä iso laiva kääntyy hitaasti, ryhdy puuhaan.
Vaikuttaa siltä, että miehesi ei ole vielä itsenäistynyt. Vihjaisepa hänelle, että olisi tuossa iässä hyvä olla taloudellisesti riippumaton vanhemmistaan (pitäisi olla mahdollista työssäkäyvälle) ja muutenkin itsenäisempi. Yritä saada vierailut miehen vanhempien luokse vähentymään. Minusta kerran viikossakin on jo paljon (kun on välimatkaakin) saati sitten joka päivä! Kuinka usein muuten käytte sinun vanhempiesi luona?
Toivottavasti onnistut hoitamaan asian vähitellen ja hienotunteisesti. Mukavaa anoppia ei ole kiva loukata! Eiköhän hänkin ymmärrä, että haluatte elää omaa elämäänne.
kerro miehellesi ja anopille mikä sua ärsytää.
jos sulla on hyvät välit nii sitten ei tartte pelätä mitään ja voit ensin vihjata vaivihkaa ja jutella molempien kanssa kaksisteen .
toiset ei kai vain osaa irtaantuu ehkä miehesi tuntee jotain pelkoo jos ei kuuule äidistään joka päivä .ja miehesi äiti ei ehkä ole vieläkään hyväksyny että hänen pikku poikansa on muuttanu ja kokeilee siipiään mailmalla.
voi olla että jos miehesi äiti asuu yksin niin yksin jäämisen pelko on suuri .ja miehesi on vielä epävarma itestään . kun kaikki ei ole niin turvallista ja taatua ja sitä mihin on ajan kanssa tottunu.
mutta kaksi vuotta on pikä aika . ittelläni on vastaava tilanne mutta toiste päin .
no tosin ensin mulle suututtiin ja oltiin todella kylmiä mutta nyt on tasaantunu asiat siedettäväksi .
suosittelen kertomista puhumista ja kysy miksi .
heips,
miehellä pitää olla halu itsenäistyä, luulen että se tulee kyllä - aikaisemmin tai myöhemmin. 22 on vielä aika nuori eli on vielä toivoa!
Mahtavaa, että sinulla on hyvät välit anopin kans, älä puhu anopilles mitään :)
Koita puhua poikakaverille ja kysyä miksi hän käy siellä niin usein jne ja kerro että olet huolissasi sitä ettei hän ole vielä tarpeeksi itsenäinen ja sinusta tuntuu että hän on jotenkin riippuvainen vangemmistaan! Puhukaa ja toivottavasti ymmärrätte toisianne! :)
Ootko jotenkin kiittämätön kun sun laskut maksetaan ja ruoat ostetaan. Sun pitäis olla tosi tiukilla vähän aikaa, niin oisit sitten kiitollinen! Turpa kiinni!!!!'
Moni olis kiitollinen tuosta!
tottakai olen kiitollinen! olimme muutama vuosi sitten kumpikin opiskelijoita joten apu oli tarpeen, ja minua ahdistaa nykyään kun rahantulo jatkuu vaikka meillä riittäisi omatkin rahat todella hyvin. poikaystävälleni olen yrittänyt puhua monen monituista kertaa ja hän lupaa vähentää siellä käymistä, mutta hupsista vaan kun täytyykin käydä "korjaamassa autoa" "viemässä sitä sinne ja tätä tänne"
Kiitos, voi kiitos! tekstisi (ja vastaukset)auttoi mua ymmärtämään paremmin omaa tilannettani, joka on samantapainen. Mun mieheni on kyllä irtautunut kotoa ihan hyvin eikä halua vierailla siellä usein, mutta anoppi&appi kokevat velvollisuudekseen käydä pari kertaa viikossa (välimatkaa n. 60 km.) tarkistamassa kotonamme, että mieheni saa ruokaa ja puhtaat vaatteet ylle. Sitten he istuvat koko illan (klo 18-23) meillä ja päivittelevät ja kertovat, mitä heidän mielestään pitäisi muuttaa kodissamme.( eli minä olen huono vaimo)Appivanhempani ovat kuitenkin hirveän mukavia muuten, ja mieheni loukkaantuu heti, jos vihjaankin jotain siihen suuntaan etä jatkuvat vierailut ärsyttävät, joskus jopa loukkaavat. Ei siis kestä kritiikkiä vanhemmistaan. Ehkäpä vain otan asian rohkeasti puheeksi mieheni kanssa ja kerron kaiken.