Tukkiiko suonet
onko kylmäpuristettu kookosöljy terveellistä
rrrrrrj
13363
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tukkii suonet.
Ei ole terveellistä.
En minäkään käytä.
Kyllä on terveydelle vaarallinen kannattaa käyttää sydänystvällistä ja mailmalla palkittua rypsiöljyä. Se on VHH-laisten suosikki.
Heikkilä suosittelee kookosöljyä!
Itse käytän ruuanlaiton lisäksi ihovoiteena ja liukasteena.
Kookosöljy on 100 x terveellisempää kuin kuin margariini.
Kookosöljy on hyvä niin ulkoiseen kuin sisäiseen käyttöön.
Luonto on tehnyt rasvan jota ihminen tarvitsee.
Kaikki keinotekoiset teollisuus rasvat ovat keinotekoisia, siis terveydelle haitallisia. Mutta jokainen syö sitä mihin uskoo.
Käytän yhtenä rasvanlähteenä ruuanlaitossa, ei tuki suonia. Vilkastuttaa kilpparin toimintaa, mikä mulla näkyy suoraan vireystasossa. Mutta mulla onkin kilppariongelmia.
Toimii myös ulkoisesti ihon- ja hustenhoitoon, luonnollisena deodoranttina, aurinkosuojana, after sun-voiteena...
Kookosöljyn ravitsemuksellisesta terveellisyydestä ei olla yksimielisiä. Tutkija Jukka Suomela Turun yliopiston bio- ja elintarvikekemian laitokselta epäilee syyksi tieteellisen näytön puutetta.
- Tieteellistä näyttöä ja yksityiskohtaisia tutkimuksia on kovin vähän, joiden pohjalta voisi mitään kovin vahvaa väittää. Kookosöljyssä on joitakin komponentteja, jotka voisivat olla hyödyllisiä, esimerkiksi keskipitkiä rasvahappoja. Kääntöpuoli on, että siitä löytyy myös kovaa, tyydyttynyttä rasvaa, joskin kookosöljyssä se on tutkimuksellisesta näkökulmasta melko neutraalia.
Suomelan mukaan öljyn kylmäpuristaminenkaan ei tee siitä vielä terveellistä.
- Kylmäpuristaminen ei suoranaisesti vaikuta rasvakoostumukseen paljoakaan. Lämpötila on toki prosessissa melko alhainen, jolloin koostumus säilyy luonnollisempana.
Tutkija Jukka Suomelan mukaan liiallisia yksinkertaistamisia kannattaa välttää, kun puhutaan kookosöljyn vaikutuksista.
- Öljyn laskeva vaikutus kolesterolitasoon on esimerkiksi mielestäni virheellinen väite, mutta täytyy muistaa, että jos kolesteroli nousee, niin samalla myös HDL-kolesteroli voi nousta, mikä on hyvä asia.
- Tieteellisen näytön puute on varmasti syynä tähänkin. EU:n elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ei ole esimerkiksi hakenut kookosöljylle suoranaisesti terveysväitteitä, ja se on kuitenkin kaukana lääkkeestä, Suomela perustelee.
Usein kylmäpuristetun kookosöljyn kohdalla vedotaan siihen, että jo alkuperäiskansat ovat käyttäneet sitä ja olleet sen ansiosta terveitä.
- Tässä kohtaa tulee muistaa ruokavalion kokonaisvaltaisuus ja vaikutus. Toisaalta tulisi välttää yksittäisten komponenttien demonisointiakin, jota helposti tehdään. Nostetaan hyvin vahvasti esiin jokin tuote, joka parantaa tai toisten mielestä tekee sairaaksi. Tämä pätee myös kookosöljyyn, Suomela muistuttaa.
Toisaalta tulisi välttää yksittäisten komponenttien demonisointiakin, jota helposti tehdään. Nostetaan hyvin vahvasti esiin jokin tuote, joka parantaa tai toisten mielestä tekee sairaaksi. Tämä pätee myös kookosöljyyn.
- Aika näyttää, josko tutkimukset vahvistavat kookosöljyn parantavia vaikutuksia. Jään itse ainakin mielenkiinnolla seuraamaan, mitä sosiaalisessa mediassa keskustellaan öljystä, ja miten tutkimuksen saralla tuotteesta kiinnostutaan.
Kookosöljyä pidetään ihmeaineena. Sillä väitetään olevan positiivisia vaikutuksia muun muassa ihon kuntoon, immuunisysteemin toimintaan, suolistovaivoihin, painoon, veren kohonneisiin kolesteroliarvoihin, diabetesriskiin, väsymykseen ja kilpirauhasen toimintaan. Kookosöljy on kuitenkin sydämen hyvinvoinnille pahaksi. Sen rasvahapoista yli 90 prosenttia on kovia, mikä tekee siitä huonon rasvan.
Väite 1: Kylmäpuristus muuttaa kookosöljyn terveystuotteeksi
Kookosöljy on palmuöljyn lisäksi toinen runsaasti kovaa rasvaa sisältävä kasviöljy. Kun palmuöljyn rasvasta 53,3 prosenttia on tyydyttynyttä, kookosöljyn rasvahapoista tyydyttyneitä on peräti 91,3 prosenttia ja transrasvahappojakin se sisältää 0,6 prosenttia. Kokonaisuutena kovan rasvan osuus sen rasvahapoista on siis noin 92 prosenttia. Pehmeiden, tyydyttymättömien rasvojen osuus kookosöljyssä on ainoastaan 6,6 prosenttia. Rypsiöljyn rasvakoostumus on päinvastainen: sen rasvahapoista vain 5,7 prosenttia on tyydyttyneitä ja loput ovat pehmeitä rasvahappoja. Transrasvahappoja rypsiöljy ei sisällä lainkaan.
Ihmiselle välttämättömiä rasvahappoja, eli rasvahappoja, joita elimistö ei pysty itse valmistamaan, kookosöljyssä on erittäin vähän: linolihappoa (omega-6) 1,9 prosenttia ja alfalinoleenihappoa 0,2 prosenttia. Rypsiöljyssä linolihappoa on 22 prosenttia ja alfalinoleenihappoa 11 prosenttia.
Väite siitä, että kookosöljyllä on erilainen rasvakoostumus kuin kookosrasvalla, on harhaa. Kylmäpuristus ei myöskään vaikuta rasvakoostumukseen eikä muuta kookosöljyä terveyttä edistäväksi.
Väite 2: Kookosöljy on sydämelle hyväksi sen suuren lauriinihappopitoisuuden vuoksi
Väite ei pidä paikkaansa. Kookosöljyn sydänterveysvaikutuksia perustellaan sen suurella lauriinihappopitoisuudella. Lauriinihappo on 12 hiiltä (C12) sisältävä tyydyttynyt rasvahappo. Tieteelliset tutkimukset ovat kiistattomasti osoittaneet, että C12-C16-rasvahapot (lauriini-, myristiini- ja palmitiinihappo) suurentavat veren kolesterolipitoisuutta. Kookosöljy ei siis sovellu sydänterveyden edistämiseen. Yleisesti ottaen se, että kookosöljyn rasvahapoista yli 90 prosenttia on kovia, tekee siitä huonon rasvan. Suositusten mukaan tyydyttyneitä ja transrasvahappoja pitäisi saada yhteensä korkeintaan yksi kolmannes kokonaisrasvasta.
Väite 3: Kookosöljy on hyväksi, koska se sisältää elimistölle välttämättömiä rasvoja
Tämäkään väite ei pidä paikkaansa. Koska kookosöljy sisältää yhteensä 2,1 prosenttia linoli- ja alfalinoleenihappoa, ei sitä voida suositella välttämättömien rasvahappojen lähteeksi. Saadakseen suositusten mukaisen määrän sekä omega-6- että omega-3-rasvahappoja tulisi kookosöljyä 2000 kcal:n energiatasolla nauttia noin 1,2 litraa (1100 grammaa eli 79 ruokalusikallista) päivässä. Rypsiöljyä tarvitaan samaan tarkoitukseen vain kaksi ruokalusikallista päivässä.
Väite 4: Tieteellinen näyttö kookosöljyn vaikutuksista sairauksien hoidossa ja ehkäisyssä puuttuu
Tämä pitää paikkansa. On arveltu, että helposti imeytyvät keskipitkäketjuiset rasvahapot, joita kookosöljyssäkin on, voisivat olla hyödyllisiä painonpudotuksessa tai vatsaoireissa. Valitettavasti kovien rasvojen runsas määrä ja välttämättömien rasvahappojen erittäin pieni määrä ovat syinä siihen, ettei kookosrasvaa eikä myöskään kookosmaitoa tai kookoskermaa suositella päivittäiseen käyttöön – ei edes laihduttajalle.
Tieteellinen näyttö kookosöljyn vaikutuksista erilaisten sairauksien hoitoon ja ehkäisyyn on heikko, sillä ihmisillä tehtyjä tutkimuksia on hyvin vähän. Tutkimustieto ei siis puolla sitä, että kookosöljy vaikuttaisi positiivisesti ihon toimintaan, Crohnin tautiin, väsymykseen, ärtyvän suolen oireyhtymään, kilpirauhasen toimintaan, painoon tai diabetekseen. Rotilla tehdyt tutkimukset eivät riitä suositusten antamiseen. Voiteen ainesosana se voi pehmentää ihoa.
Rasvan mahdollisia immunologisia eli tulehdusta ehkäiseviä vaikutuksia perustellaan yleensä runsaalla omega-3- tai runsaalla antioksidanttipitoisuudella. Omega-3-pitoisuus kookosöljyssä on hyvin pieni. E-vitamiiniakin kookosöljy sisältää vain 1,8 mg/100 g, vain kymmenesosan rypsiöljyn E-vitamiinimäärästä. A- ja C-vitamiinia kookosöljy ei sisällä lainkaan.
Muina kookosöljyn vaikuttavina aineina on nostettu esiin muiden muassa kasvikunnan sterolit ja ko-entsyymi Q. Niiden pitoisuudet kookosöljyssä ovat kuitenkin niin matalia, ettei niillä ole terveydellistä vaikutusta. Esimerkiksi steroleita kookosöljy sisältää 100 grammassa n. 100 mg, kun rypsiöljyn kohdalla sama luku on noin 700 mg.
- See more at: http://www.rasvatieto.fi/ajankohtaista/kookosöljy-mainettaan-huonompi#sthash.5vcjSbIP.dpuf
Kookosöljyn keksipitkät rasvahapot ovat ne avainjuttu terveellisyyteen. Toinen on sen bakteereja ja viruksia tuohoava vaikutus.
Kookosöljystä valmistetaan noiden keksipitkien rasvahappojen vuoksi myös MCT-öljyä, jota käyttävät monet kroonisesti sairaat.
http://nutriciafi.nutricia.fi/tuotevalikoima/ravintovalmisteet-aikuisille-ja-iaekkaeille/tuotevalikoima/muut/tuotteet-ja-kaeyttoe
Mutta se on jännä, että vaikka käytän päivittäin kookostuotteita (kookosöljyä, hiutaleita, maitoa, kermaa), terveys kuitenkin paranee.
terveellisyydestä ei ole mitään tutkittua tietoa kenelläkään. voi olla tai sit ei. Lume vaikutus kaikilla herkillä ihmisillä on vahva (itse kuulun myös heihin jotka uskoo kaikkeen kuvaan:-P ) varminta on käyttää silloin tällöin niin hyödyt ja haitat on tasapainossa samoin kuin kaikkea hörhö kamaa:-)