Huomenna tulee ensi-iltaan nelituntinen elokuva Nymphomaniac, joka kertoo nymfomaaninaisen elämäntarinan lapsesta keski-ikäiseksi. Aiheena siis etenkin naisen seksuaalisuus. Seksikohtaukset on aitoja, toteutettu pornonäyttelijöiden stunttaamaana. Leffa pyörii aluksi vain Helsingissä, mutta tulee kuukauden päästä muihin kaupunkeihin. Kesto siis neljä tuntia, joka on jaettu kahteen osaan. Osat 1 ja 2 tulee yhtä aikaa teatteriin. Ohjaaja Lars von Trierin tietäen tuskin mitään paukkuja pidätellään tai aihetta kaunistellaan.
Tässä yksi arvostelu:
"Hillitön tarina Joe-nimisestä nymfomaanikosta on keskisormennosto oikeastaan ihan joka suuntaan, ehkä eniten juuri kriitikoille ja ymmärtäjille.
Trier ei tyydy kommentoimaan yliseksualisoitunutta aikaamme, vaan haluaa viedä kulttuurikritiikkinsä syvemmälle. Mutta onko Joe nymfomaniansa takana sittenkin tavallinen jokamies, ”average joe”? Ainakin hänen tarinansa osoittaa, ettei keski-ikäisen naisen käteen jää juuri mitään, jos hän omistaa nuoruutensa nautinnolle. Samanlaisia valintoja tehnyt mies voisi hyvinkin aloittaa vielä kerran alusta."
http://www.episodi.fi/elokuvat/nymphomaniac/
Tässä yksi arvostelu:
"Hillitön tarina Joe-nimisestä nymfomaanikosta on keskisormennosto oikeastaan ihan joka suuntaan, ehkä eniten juuri kriitikoille ja ymmärtäjille.
Trier ei tyydy kommentoimaan yliseksualisoitunutta aikaamme, vaan haluaa viedä kulttuurikritiikkinsä syvemmälle. Mutta onko Joe nymfomaniansa takana sittenkin tavallinen jokamies, ”average joe”? Ainakin hänen tarinansa osoittaa, ettei keski-ikäisen naisen käteen jää juuri mitään, jos hän omistaa nuoruutensa nautinnolle. Samanlaisia valintoja tehnyt mies voisi hyvinkin aloittaa vielä kerran alusta."
http://www.episodi.fi/elokuvat/nymphomaniac/
Vastaukset 40
Vanhimmat
Mielenkiintoista...
Toisaalta pornoa näkee netistä ilmaiseksikin.
Lars on nähnyt mihin maailma on menossa ja tykittää tulevaisuuden todellisuuden verkkokalvoille, hienoa että joku tajuaa. Itseasiassa kerran juttelin yhden nymfonaisen kanssa, itki kertoessaan ettei ole helppoa kun koko ajan vain panettaa.
Annoitko hänelle vähän helpotusta?
Kai helpotit naisen vaivaa?
En antanut, oli aika kännissä ja helpotus olisi vaatinut jalkautumisen pois suljetulta huvialueelta niin ei tullut lähdettyä, katosin jonkinaikaa rupateltuani ihmisjoukkoon kun jos olisi matkaankin otttanut olisi ollut seuraavan päivänä turhan pitkä matka roudata naista kotiin. Oli parisuhteessa niin korkeamoraalisuutenikin myös vähän esti vaikka miehensä varmaan olisi vain ollut kiitollinen kun olisi joku muukin työstänyt vaihteeksi ja hän saanut lepopäivän, luulisin näin kun eihän se miehellekään liian himokas nainen helppo tilanne ole.
Tämä kommenttisi on merkittävämpi kuin moni uskookaan.
Ehkä tämä on monen tämän palstan miehen ongelman ydin:
Tilaisuuksia saada pesää tulee, mutta et osaa hyödyntää niitä. Tällä kertaa syitä olivat: huono paikka ja "korkea moraali".
Vähän kuin jalkapalloilija pääsee aina välillä maalintekopaikkaan, mutta onnistuu sutimaan pallon ohi maalin.
Ns. YTM olisi hoidellut kyseisen naisen tavalla tai toisella.
Niin se varmaankin on koska minun tapauksessa siihen olisi sisältynyt se että lähden seuraavana päivänä krapulassa ajamaan semmoisen puolentoistasadan kilometrin päähän viemään naisen kotiinsa, ns. YTM olisi potkaissut aamulla pihalle ja antanut selvitä omin avuineen. Silti olen sitä mieltä että joskus on parempi olla panematta.
Ei. Olisit vienyt hänet rakennuksen ulkopuolelle. Kaikki olisivat luulleet, että menette tupakalle, mutta olisitte menneet puun alle tai pusikkoon. Nainen olisi nostanut pikku hameensa ja olisit ohjannut munan sisään.
Tai jos oli talvi, olisitte livahtaneet vessaan tai kajareiden taakse.
Aktin jälkeen olisitte käyneet ottamassa ryypyn ja eronneet sitten.
Ta muuta vastaavaa. Pitää olla luovuutta ja pelisilmää. Noh, oma käsikin on ihan kiva.
No teoriassa joo noin, olisi kai sieltä alueelta los päässyt ja joku paikka järjestynyt mutta ei mulla varmaan ollut kumejakaan mukana silloin enkä paljaalla ala pikasessioimaan varsinkaan nymfon kanssa, ei se välttämättä ole aina sen arvoista.
Sinkkumiehellä pitää aina olla kumi lompakossa.
Jos ei ole, käy jo huomenna ostamassa.
Selittelyn makua tuossa tarinassa totisesti riittää. Ikään kuin haluaisit varmistaa jääväsi ilman seksiä. Asennetta kehiin. Ajattele olevasi urheilija.
Naisen paneminen ei ole urheilulaji
Niinhän sitä lompakossa on mutta kun mulla kesäaikaan usein on vain setelirahaa taskussa kun sitä lompakkoa on niin vaivalloista raahata mukana.
Joo, no jotkut voi pitää selittelynä mutta olisi sinunkin hyvä ymmärtää se että sitä voi olla atm-joka ei saa, alemman tai korkeintaan keskitason ytm joka nussii kaikkea mikä liikkuu tai ylemmän tason atmktmytm joka tekee niin kuin itsestä parhaalta tuntuu kussakin tilanteessa ja joskus jjää ilman, itseasiassa useammin varmaan olen tilaisuuden käyttämättä jättänyt kuin käyttänyt mutta aina se on ollut oma valinta. Nimenomaan sitä asennetta pitää olla eikä ihan kaikkiin houkutuksiin suostua.
No mene ja tiedä. Peliä se kuitenkin on.
Jos mies ei hallitse peliä, hän ei saa naista.
Ja pitäkää se kumi mukana. Toki ilman sitä seksi on parempaa, mutta ei ehkä kannata ottaa riskejä.
Älä sitten ainakaan valita, jos ei ole kokemuksia muisteltavaksi asti.
Nyt alat kuulostaa jakarinaiselta "Pitää elää" :D. Kokemukset on yliarvostettuja, jotkut voi jättää ihan hyvin väliinkin ja vaikka oli hyvännäköinen nainen kyllä minulle hänestä jollain tasolla jäi nyt parempi kuva ja muisto, syvällinen juttelumme oli jopa intiimimpää jakamista kuin pikainen pano jossain pusikossa.
Olit biletyspaikassa ja väki oli enemmän tai vähemmän kännissä. Halukkaita naisia paikalla.
Mitään kokemuksia ei niistä paikoista haeta?
Tokihan sitä jotain aina hakee tai ainakin pitää silmät auki muttei se silti sitä tarkoita että on ihan pakko antaa vain munan viedä miestä noissa(kaan) paikoissa, joskus voi muuten vain olla katselemassa ja itse yleensä katselen jotain vähän enemmän kuin pelkkää panoa.
Ei naisen rakastelu kuitenkaan sulje pois sitä, ettei voisi jonakin päivänä myös löytää jotain isompaa.
Tällä palstalla esiintyy jotenkin sellainen joko/tai ajattelu. Joko sitä on huoripukki tai sitten mies joka säästää itseään sitä oikeaa varten.
Eihän se tuolla ulkona ihan niin kuitenkaan mene. Elämän virta kuljettaa vaikka valintojakin tehdään. Mutta ihmisten kanssa toimiminen ei koskaan ole ihan mustavalkoista.
Eipä tietenkään poissulje etteikö voisi löytää mutta jos on tuhannen eri naisen panoa taustalla ja jos se tuhannesyhdes onkin isompaa niin tajuaako sitä edes sitten enää? Väöhn epäilen että se kävisi aina vaan vaikeammaksi. Tai jos vaikka ajattelet niin että kun jonain päivänä löydät sen suuremman rakkauden haluiaisitko että hänellä olisi valtava kirjo kokemuksia takana, ottanut mäntää mekkoon edestä ja takaa mitä erilaisimmilta tyypeiltä ihan vaan siksi kun on ollut tilaisuus, olisiko se mukavaa?
Samaa joko-tai-ideaa naistenkin osalta saa täällä lukea. "Irtosuhteita harrastavat naiset ei saa parisuhdetta tai ole parisuhdekelpoisia". Mistään
muualta kuin tämän palstan joidenkin miesten aivoituksista ei löydy todisteita sille. Missä on ne naiset, jotka eivät ole kokeneisuutensa vuoksi kelvanneet parisuhteeseen tai/ja kyenneet parisuhteeseen samasta syystä?
Et sinä elämäsi aikana saa tuhatta panoa kokoon sen paremmin kuin minäkään.
Muista, että se nainen, jonka sinä ehkä jonakin päivänä kohtaat ja jonka kanssa muutat yhteen, tuskin on ihan kokematon. Tiedämme hyvin, että hänellä on muutamia seksikokemuksia mitä todennäköisimmin takanaan, vaikka hän olisi sinuun kuinka lääpällään. Tuskin hän silti kuitenkaan on ottanut yhtä aikaa mustan, tai minkä värisen tahansa miehen, joka reikäänsä sisään. Onpahan vain rakastellut edellisen poikakaverinsa ja ehkä jonkun yhden yön tuttavuuden kanssa.
Miksi sinun tulisi olla sitten kokemuksia vailla?
Valitettavastihan se niin on että jakarinaisellekin löytyy aina ottaja jos muut ominaisuudet on kunnossa muttei sellainenkaan nainen varmaan leuhki panoillaan jos sattuu sen suuren rakkauden löytämään vaan mieluummin pyrkii salaamaan menneisyytensä ja samoin kai toimii vastaavanlainen mieskin. Mulle nyt ainakin on tärkeää kuitenkin myös se että jos satun sen "oikean" löytämään ettei tarvitse missään asiassa alkaa hänelle valehtelemaan tai salaamaan asioita, siksikin yritän elää jo valmiiksi niin ettei se juttu ainakaan huonoon historiaan kaadu.
No enhän toki täydellistä selibaattia naiselta ennen minua vaadikaan, enhän minäkään ihan kokematon ole enkä niin ole väittänytkään mutta enpähän ole ihan kaikkia pannutkaan joihin olisi ollut saumaa, elämä on valintoja ja uskon hyvän naisen myös valintaa suorittaneen kumppaneissaan ihan samalla tavoin, varmaan enemmänkin ja minusta juuri se erottaa ihmisen eläimestä, me voimme toisinaan pelkkien viettien viemisen sijaan välillä käyttää myös aivoja.
Nykyäänhän naiset lähinnä tykkäävät, jos mies on naisten suhteen kokenut. Noh, harva haluaa varsinaisen panomiehen, mutta sellaisen ne mieluummin ottavat kuin kokemattoman miehen.
Saatat joutua huomaamaan, että jos olet kuitenkin pakotettu kertomaan valkoisia valheita, et joudu suinkaan valehtelemaan aikaisempien naistesi määrää alaspäin vaan pikemminkin ylöspäin.
Tällaisessa yhteiskunnassa me nyt vain satumme elämään.
Ei naiset tykkää epätoivoisista miehistä, jotka tarttuu kaikkiin tilaisuuksiin kuin hukkuva oljenkorteen, vaan miehistä, jotka tekevät valintoja.
Raavaat miehet puhuu seksistä. Hyvä pojat.
No joo, onhan se nonikin mutta eipä ole kovinkaan tavoittelemisen arvoinen semmoinen nainen jolla itsellään värikäs historia ja sitä myös miehessä arvostaa.
Enpä taida joutua valehtelemaan tuossakaan asiassa saati että alkaisinkaan, nainen kyllä näkee sen että se historia pikemminkin oman valinnan tuotosta kuin kelpaamattomuutta ja uskon että fiksu nainen myös sitä arvostaa ettei ole ihan kaikkiin saatavilla oleviin sekaantunut, kuivat kaudet siis varmaan vain lisää arvostusta. Itseasiassa luulen että jotkut hyvät naiset ei ole siksi seuraani hakeutuneet kun on kuvitelleet että niitä juttuja on enemmän kuin todellisuudessa onkaan, sen verran monta kertaa on ihmetelty sinkkuutta.
Näin minäkin kuvittelisin, kiitoksia silti vahvistuksesta.
Alkaako ihan kiihottaa :)
Tietysti kaikille ei ehkä ole tarjolla vaihtoehtoja, joista valita. Silloin voi tulla tavaksi ottaa aina jos jotain sattuu saamaan. Mutta se on jo sen tason luuserointia etten vastenmielisempää tiedä.
Jee! NUUUUUUUUUUUUUUSSIKAAA!!!!
Nämä hyvät naiset nyt vain ovat kovin harvassa. Ja hyvälläkin naisella voi olla oma pimeät puolensa.
Noh, kun elät niin näet.
Hmm, Melankolia oli kyllä hyvä ja Riget -TV-sarja yksi parhaimmista telkkarisarjoista (pimeän huumorin ja kauhun ystäville) koskaan, joten kyllä Lars aina mielenkiintoista tavaraa tekee. Pitänee katsoa, vaikka toi pituus kieltämättä on miinus...
Leffassa seksikohtauksissa on pornonäyttelijät. Onko se siis pornoa? Palstalla on kerrottu absoluuttisena totuutena pornoa katsovien olevan pahoja. Voiko ko. leffaa katsoa "pahastumatta"?
Jos kaikki jotka katsovat tai ovat joskus katsoneet pornoa ovat pahoja, elämme rosvovaltiossa.
Kohta USAn pommikoneet ilmestyvät Suomen siniselle taivaalle.
Tästä tuleekin mieleen Rammsteinin "Pussy"-video, jossa bändin jäsenten päät digitaalisesti laitettu pornonäyttelijöiden päälle, mikä hämäsi joitain... mutta sitä katsoessa ei tullut sellainen "porno"-olo, vaikka sitäkin loppupuolella oli, enemmän se silti oli hauska ja (pop)taiteellinen juttu jollain tapaa...
Eiköhän tässä kuitenkin liikuta sillä "keskisormea kaikille vakiintuneille käytännöille, minä tanskan Lasse teen niinkuin huvittaa ja puran depressiotani teihin, joten masentukaa tästä vaikka luulette että näette seksiä!" -osastolla... pahastuminen/ahdistuminen/suuttuminen lienee leffan perustarkoituksiakin. Mutta katsotaan nyt ensin.
Jo Breaking the Wavesissa oli viitteitä siitä mihin ollaan menossa, joten osasin vähän sen jälkeen hypätä pois kyydistä ja nyt ei olekaan mitään pakkoajatusta nähdä tuotakaan.
BtW oli jollain tavalla hieno, mutta Dancer in the Dark oli jo vähän turhan synkkä itselleni ja sitä yhtä... Antichrist?... en käynyt katsomasa kun oli jotain shokeeraavaa silpomista tms. Mutta nyt voisi taas jaksaa katsoa tuon nymfoleffan - jos ei muuten niin ehkä siksi, että on jotain erilaista mitä ei aikaisemmin ole nähnyt...
Onhan noita nymfoleffoja tässä joka vuosi putkahdellut jostain tuutista. von Trierin leffa on tietysti kaikkia muita parempi ja siksi se piti tehdäkin, mutta jää nyt väliin ellei jotain painavaa ilmene katsomisen puolesta. Kerro sitten mitä pidit.
Antichrist tuli vasta telkasta. Olihan siinä perin ikävää kuvastoa kuten klitoriksen irtileikkaaminen omakätisesti. Katsoin leffaa sitä taustaa vasten, mitä Trier on kertonut masennuksestaan ja terapiasta. Antichrist'ssa mentiin terapian mukaisesti kohti pelkoja aiheuttavaa asiaa eli tuossa tapauksessa kohti omaa pahuutta. Omalla tavallaan elokuva osoitti tuon terapeuttisen keinon huvittavuuden. Trier on haastatteluissa arvostellut terapiaa hoitokeinona sen alkeellisuuden vuoksi.