Arvoisat naiset ja herrat, tämä tässä on ystävänhakuilmoitus.
Löytyiskö täältä pleikkarikamua? Baarikamua? Juttelukamua? Täällä kirjoittelee syksyllä Helsinkiin muuttanut tyttönen. Olen 21-vuotias ja olen parisuhteessa, eli vain kavereita etsin.
Toivoisin sekä mies-, että naispuoleisia ystäviä. Iällä ei varsinaisesti ole mitään väliä, sillä tärkeintähän on se että ollaan samalla aaltopituudella, mutta väitän että parhaiten natsaa sellaisen omaa ikää lähellä olevan kanssa.
Rakastan ihmisissä rempseyttä ja rentoutta, mutta myöskin sitä, että osaa keskustella asioista järkevästi ja miettiä asioita syvällisestikin.
Tuntuu että ihmiset murehtii kaikenlaisista asioista kokoajan ja itse en aina jaksaisi, eli pieni huolettomuuskin olisi piirre jota arvostan.
Etsin tätä kautta siis ihan oikeaa ystävää. Harmittaa kun ei ole olemassa mitään kunnollisia ystävänhakupalstoja. Jos treffipalstalle laittaa ilmoituksen, jossa kertoo hakevansa ystävää, saa ihan muita kun kaverimielessä laitettuja viestejä.
Ja itsestäni voisin kertoa vielä sen verran että pidän eläimistä, elokuvista, peleistä (vaikka en loppujen lopuksi niin paljoa pelaakaan), diipeistä mietiskelyhetkistä ja hyvästä ruoasta.
Jos haluat pelata kanssani GTA:ta, lähteä parille lonkerolle, tehdä jotain hassunhauskaa (lähteä vaikka kesällä lintsille.. tai Turkuun..?), höpötellä kaikenlaista tai yksinkertaisesti kaipaat ystävää, niin laita viestiä :)
Yksinäinen Helsinki
0
336
Luetuimmat keskustelut
- 1011643
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä391185Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23960Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita170796Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13750Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja200695- 46689
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13657- 33590
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39588