Miehellä paljastui vielä lapsi lisää

Taikametsä

Olen solminut parisuhteen puolitoista vuotta sitten aivan ihanan miehen kanssa. Rakastuin hurjasti, hänen kaksi lastaan ovat tärkeitä minulle ja ovat hyväksyneet minut. Sattumalta näin kesäisen valokuvan, jossa vauva sylissään. Kun kysyin, onko hänen, yritti vielä valehdella, että sukulaisen. Mutt kyseltyäni enemmän hänen oli myönnettävä, että on hänen lapsensa. Olin aivan shokissa kaksi kuukautta sitten ja tuntuu, että vieläkään en ymmärrä, kuinka hän voi olla kertomatta noin tärkeästä asiasta! Hänen mielestään se on kipeä asia ja pelkäsi menettävänsä mut. Koen, että luottamustani on käytetty väärin. Yritän hyväksyä tämän asian joka pvä ja mielestäni annoin jo asian anteeksi. Silti kiukuttelen miehelle jostain ja se ei tunnu mukavalta. Hävettää oma käytös ja koen huonommuutta, ettenkö ole luottamuksen arvoinen. Kaitpa tästä eteenpäin mennään

11

1152

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pysähdy hetkeksi

      Puolitoista vuotta on pitkä aika, mutta koeta silti ymmärtää, miksei mies kertonut. Aluksi ei ole hyvä laverrella kaikkea menneisyydestä. Kun lapsirakas mies on kadottanut yhteyden lapseensa, häntä hävettää, eikä hän halua selitellä tekojaan. Koskaan ei ole oikea hetki puhua tuollaisesta asiasta.

      Jos haluat selvittää asian, puhu miehen kanssa pääasiasta eli lapsesta niin, että se tule käsitellyksi. Älä keskity siihen, ettei mies kertonut ajoissa. Se ei ole miehelle pääasia, eikä luultavasti sinullekaan, kun tarkemmin mietit. Loukkaako sinua lapsen olemassaolo, tai oletko pettynyt, ettei mies ole niin hyvä isä kuin luulit? Jos sinä et pääse näistä asioista yli, ajattele, kuinka paljon raskaampia ne ovat miehelle.

      • Jätä huijari

        Aloittajan ei tarvitse päästä yli asiasta. Miehellä on ollut aikaa kertoa. Suhteeseen ei kuulu asioiden pimittäminen eikä asioita edes halua toiselta salata, jos tarkoituksena on saavuttaa toisen luottamus. Todella typeriä kysymyksiä nuo loukkaako lapsen olemassaolo tai oletko pettynyt, ettei mies ole niin hyvä isä kuin luulit. Mitä tekemistä noilla asioilla on sen kanssa, että aloittajaa on vedätetty pahemman kerran? Miten lapsen olemassaolo voi ketään loukata? Eiköhän siinä loukkaa se, että mies on sen lapsen tehnyt ja salannut, eikä se itse lapsi ketään loukkaa. Tuskinpa tuossa tilanteessa ajattelisin myöskään ensin, että huh onpa huono isä. Aivan sama se on millainen isä, mutta jos uutta kumppaniaan jo noin pahasti kohtelee, ettei kerro koko lapsesta, niin tuskinpa isänä oleminenkaan sujuu noilla eväillä. Tämä vaikuttaa pahasti näiltä typillisiltä minäsaantehdämitävainjasaanainaanteeksi-miehiltä.

        Aloittaja kuvittelee olevansa elämänsä miehen kanssa ja matto vetäistään jalkojen alta tällä tavalla ja se pitäisi vaan sulattaa, koska miehellä on niin raskasta.... anteeksi, mitä? Se on nimenomaan pääsia, ettei toista nyt ainakaan huijaa ja salaa jotain tärkeää ja täysin oleellista. Kas kun kuvioon ei tietenkään miesten mielestä sovi, jos nainen lähtisi tekemään tuossa tilanteessa lasta jonkun toisen miehen kanssa. Veikkaanpa, että alkaisi kova kitinä...


      • hyvää päivää!!!

        Noin sitä opetetaan nykyajan naisia muuttumaan ovimatoksi valehtelevalle, tekojaan pimittävälle miehelle, kuin mies olis joku pikkukakara, jota vähän "hävettää" tollanen pikku asia kertoa kuin lapsi??!!Ei kai tollaselta voi mitään vastuunkantoa odottaa missään, jos tollasen asian salaa, hyvin outo neuvo että pitäisi ymmärtää ja "rauhoittua" jos mies salaa elämästään noin ison asian.

        Ei mitään jakoja että tuollaisesta kunnon miestä saisi ikinä.


    • vaivero1

      Ihan käytännön syistä, kolmet elarit alentavat miehen käytettävissä olevia kk-tuloja jo esim. 1000 e/kk. Voi olla että lopulta 3 kpl eri-ikäisiä lapsia on säännöllisesti lomia ja viikonloppuja isällään.
      En tunne tapausta, ja tee itse lopulliset johtopäätökset. Mutta vanha kunnon sanonta "jos jokin tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, niin yleensä onkin" tuli mieleen. Älä ihmeessä tee lapsia tälle hurmurille pariin vuoteen (hänellä varmaan on kova vauvakuume). Jotenkin tulee tunne että lasten alullesaanti miellyttää häntä paljon enemmän kuin lapsiperhearki.

    • selvä tapaus

      Ehkäisyä käyttämätön panomies ja perhe on vähän huono yhdistelmä!

    • nainen3

      millä kirjaimella miehesi nimi alkaa? minulla myös miesystävä joka jäi kiinni samasta asiasta…..!?!

    • Hei Taikametsä


      Kerrot tarinaa luottamuksesta ja pettymyksestä.
      Jokaisessa ihmissuhteessa luottamusta koetellaan. Parisuhteessa se kuitenkin on luovuttamaton ominaisuus. Kerrot antaneesi anteeksi, mutta asia ei ole kuitenkaan mennyt sillä ohi. Mielestäni tässä ei olekaan tavallaan kysymys anteeksi antamisesta, vaan parisuhteen sitoutumisesta ja pelisäännöistä. Millaiseen suhteeseen olette sitoutuneet? Sitoutumiseeen ei voi vaatia, pakottaa eikä uhata. Sitoutuminen on vapaaehtoista. Miehesi vaikeneminen lapsestaan on myöskin hänen vapaaehtoinen valintansa, hän olisi voinut myös kertoa.

      Koska luottamuksen rikkoutuminen on repäissyt suhteeseenne haavan, herätän kysymyksen perheterapiasta. Miltä se kuulostaa? Siellä ei ole painopisteenä syytellä miestä vaan nimenomaan käsitellä sitä, miten luottamus syntyy uudestaan. Perhesalaisuuksia on monissa perheissä ja ainoa tapa vapautua niiden kahleista on avoimuus. Avoimuus edellyttää turvallisuutta ja turvallisuus on taas luottamuksesta syntyvää.

      Toivon, että muutoin ihana suhteeenne saa tästä kriisistä hyvää pohdintaa sille, mitä sitoutuminen teille tarkoittaa. Molemminpuolista ymmärrystä. Miehen on ymmärrettävä, miten kipeää asian salaaminen sinulle teki. Miehen on myös käsitettävä, miten suuri asia se on tälle lapselle, että isä ei kertomalla liittynyt häneen. Mutta myös teidän tulevaisuuttanne määrittelee, että ymmärrät, miksi miehesi näin teki. mihin hän pyrki, mitä pelkäsi, mitä peitti. Avoimuus kantaa. Sen jälkeen on anteeksiannon vuoro vasta.


      Meiju, diakoni

      • Kirkosta eronnut

        Ottamatta kantaa ap:n tilanteeseen toivoisin että kirkko edustajineen lakkausi tuputtamasta ajatuksiaan joka paikkaan. Todella ärsyttävää, onko teillä asiakkaat loppu kun niitä pitää täällä kalastella?


      • tulhu
        Kirkosta eronnut kirjoitti:

        Ottamatta kantaa ap:n tilanteeseen toivoisin että kirkko edustajineen lakkausi tuputtamasta ajatuksiaan joka paikkaan. Todella ärsyttävää, onko teillä asiakkaat loppu kun niitä pitää täällä kalastella?

        Kyllä kirkon edustajat voi tuputtaa ajatuksiaan minne huvittaa, varsinkaan kun mitään uskontoa ei itse kommentissa tuputettu vaan normaaleja neuvoja.


      • sana on vapaa
        tulhu kirjoitti:

        Kyllä kirkon edustajat voi tuputtaa ajatuksiaan minne huvittaa, varsinkaan kun mitään uskontoa ei itse kommentissa tuputettu vaan normaaleja neuvoja.

        Täällä on samanlainen sananvapaus niin kirkon kuin kirkosta eronneiden edustajille.


    • loppu parempi

      Nainen jos sinulla ei ole yhtäkään lasta niin vauvan ja 2 lapsen isän kanssa homma vaatii vähän liikaa sinulta.

      Se että mies ei kerro että on pannut toisen paksuksi ajankohtana jolloin jo vakavasti tapaillaan sinun kanssa on minun mielestä loukkaus jota ei kannata unohtaa.

      Se vaikuttaa luottamukseesi seuraavat 20 v ainakin. niin kauan kuin tuo vauva on omillaan toimeentuleva aikuinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      2992
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2631
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2584
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      102
      2258
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      48
      2094
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      342
      1893
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1546
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1408
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1188
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1175
    Aihe