työraiteelta

takaisin te-toimistoon.Onko tämä yleinen käytäntö jos on ollut vuoden verran kirjoilla siellä ja ei ole löydetty ratkaisua ja toimenpiteitä joihin asiakas suostuisi.Mitenkäs te-toimisto auttaa tästä eteenpäin vai ollaanko siellä hamaan tulevaisuuteen?Onko myös se oikein että et pääse terapiaan jos et käytä ensin lääkkeitä.Siis psyk.sairaanhoitajalle?
5135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aika tiukka seula tuonne psykiatriselle. Psykologille laittavat juttelemaan typeriä. Itseäni on kaksi hyvää yleislääkäriä auttanut eniten. Psykologikäynneistä ole juuri ollut hyötyä, mutta vähän kait kuitenkin. Ainahan juttelu auttaa siihen sisäiseen junnaamiseen, mikä yleensä siitä yksinäisyydestä tulee.

Te-toimisto on ihan turha työttömyyden kirjauslaitos.

Äänestä

Jos työraide ei keksinyt toimenpidettä niin takaisinhan työkkäriin mennään. Mutta saattaa tulla lähtö kuntouttavaan työtoimintaan mutta ensin on laadittava aktivointisuunnitelma kuntouttavaan työtoimintaan. Tämä on sitä alinta kastia missä rosvot ja narkkarit venkuloivat.

Äänestä
  • Tulee varmasti lähtö kuntouttavaan. Roistot ja narkkarit ei edes ole työkkärin kirjoilla, entiset voi olla. Yleensä kuntouttavaan joutuu yhden tai kahden epäonnistuneen työkokeilun jälkeen, joskus ihan suoraankin.

    Äänestä

  • 3+12 kirjoitti:

    Tulee varmasti lähtö kuntouttavaan. Roistot ja narkkarit ei edes ole työkkärin kirjoilla, entiset voi olla. Yleensä kuntouttavaan joutuu yhden tai kahden epäonnistuneen työkokeilun jälkeen, joskus ihan suoraankin.

    Suoraan mut laittoivat, ei ollut työkokeiluja.

    Eikä ollut tutuista jotka joutui samoihin aikoihin orjakeskukseen kukaan roisto taikka narkkari. Kunhan täälläkin on alettu toisteleen näitä viranomaisten syöttämiä näkemyksiä.

    Kun kerran leimaavat niin aina on leimattu.

    Ei kannata siis mennä sellaisiin.

    Eikö olisi kuntouttavampaa vaikka yöpilkki, saisi ruokaakin samalla?
    http://yle.fi/uutiset/yopilkilla_koukkuun_tarttuu_kummajaisia/7079776

    Tai kuntosali, hiihtämässä käyminen...

    Vaan sehän siinä että ei ole hirttoköysi kaulassa jos jotain harrastaa ja vaikkapa peräti ruokaakin samalla saa, kun taasen silloin on kun tädit vieressä kyttää että mites se rotta nyt reagoi kun sanotaan sille että orjatöitä tulossa. Orja olet, orja tulet aina olemaan.

    Äänestä

  • Yöpilkki kirjoitti:

    Epäonnistunut siis tarkoittaa sitä, että töitä ei ole löytynyt.

    Kyllä kuntouttavasta pääsee helposti "pois" kokeiluun, kun kertoo haluavansa kokeilla ammatteja, paikat tosin varmasti joutuu etsimään itse.

    Sitä paitsi voi helposti ajatella, että kokeilussa olevat on alemalla tasolla, koska todellakin vaan käydään kokeilemassa sitä "työntekoa". Kuntouttavassa ollaan yleensä pidemmän aikaa.

    Jotkut työttömät vaan haluaa kuvitella olevansa parempia kun toiset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ällistynyt kirjoitti:

takaisin te-toimistoon.Onko tämä yleinen käytäntö jos on ollut vuoden verran kirjoilla siellä ja ei ole löydetty ratkaisua ja toimenpiteitä joihin asiakas suostuisi.Mitenkäs te-toimisto auttaa tästä eteenpäin vai ollaanko siellä hamaan tulevaisuuteen?Onko myös se oikein että et pääse terapiaan jos et käytä ensin lääkkeitä.Siis psyk.sairaanhoitajalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu