Neuvostoliittolainen kauppa vuosimallia 1986

13+5

15

508

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on ihmeellistä

      Kyllä haluaa, niin ihmeellistä kuin se onkin.

      Vaan eivät he tietenkään sitä itselleen halua, vaan sille "tavalliselle kansalle". Kyllä NL:ssa oli aivan erilaiset kaupat puolue-eliitille ja heidän lakeijoilleen, eikä niihin kauppoihin ollut tavallisella kansalla asiaa tai kameramiehillä.

      Nytkin eduskunnassa taitaa istua useita henkilöitä, joiden "päiväunena" on esim. lopettaa yksityisautoilu ja omakotiasuminen käytännössä kokonaan, ja sitäkautta siirrättää väki kaupunkikommuuneihin. Ääniä he keräävät vaaleissa vuodesta toiseen suuret määrät, joten kyllä aika moni selvästi haluaa, aivan tietoisesti kurittaa muita kansalaisia, syystä, jonka vain he itse tietävät.

      • alifoifbkdozs

        Yksityisautoilun rajoittaminen johtaa siihen että ruokakaupoissa on kohta hyllyt tyhjinä? Nyt oli kyllä paras slippery slope aikoihin.

        Varmaan vastustat sukupuolineutraalia avioliittoakin "kommunismina"?


    • köyhä poika

      Noinhan sen olla pitäisi. Eihän ihminen tarvitse kaikkia mahdollisia turhakkeita eikä ruokaa kannata valmistaa niin paljon että puolet menee kaatopaikalle. Sellaista tämä planeetta ei kestä.

      • 15+7

        Niinpä, tämä nykyinen jälkikapitalistinen kertakäyttökulutus on suurin syy ympäristömme tilaan.


      • köyhä ja tyhmä?

        Ei se kaatopaikalle meno johdu 'ruuan valmistuksesta' vaan kuluttajan käytöksestä. Sinulla on näemmä ratkaisuna se, että tehdään/tuotetaan vähemmän, mutta se ei nykyisen vapaan matkailun ja avoimen yhteiskunnan aikana ole enää mahdollista.


      • 20+16
        15+7 kirjoitti:

        Niinpä, tämä nykyinen jälkikapitalistinen kertakäyttökulutus on suurin syy ympäristömme tilaan.

        "Niinpä, tämä nykyinen jälkikapitalistinen kertakäyttökulutus on suurin syy ympäristömme tilaan."

        Meikäläisen ympäristön tila on vallan loistava verrattuna naapurimaan uusikapitalistiseen tilaan, jossa suunnattomat maa-alueet ovat öläpeensä saastuneita.


      • köyhä poika
        köyhä ja tyhmä? kirjoitti:

        Ei se kaatopaikalle meno johdu 'ruuan valmistuksesta' vaan kuluttajan käytöksestä. Sinulla on näemmä ratkaisuna se, että tehdään/tuotetaan vähemmän, mutta se ei nykyisen vapaan matkailun ja avoimen yhteiskunnan aikana ole enää mahdollista.

        Ei niin mutta rajat kiinni niin jo.


      • köyhä ja tyhmä?
        köyhä poika kirjoitti:

        Ei niin mutta rajat kiinni niin jo.

        Jospa muutat itse yksinäsi sellaiseen piikkilankaparatiisiin niukan ruuan ääreen? Suomme sen sinulle:-D


    • jiudsfiop

      Ei tullut mieleen että Neuvostoliitossa oli käytössä koulu- ja työpaikkaruokailu eikä tuossa ollut ollenkaan kaikki mitä he söivät?

      Ja juu, esim. kapitalistisessa Kongossa on varmaan paljon paremmat valikoimat ruokakaupoissa!

      • efksofjooko

        Herää myöskin kysymys, miksi kassajonot ovat edelleen samanlaiset kuin tuolla videolla, vaikka elämme muka "yltäkylläisyydessä, jonka kapitalismi on meille suonut"...


      • sadkasklabadk
        efksofjooko kirjoitti:

        Herää myöskin kysymys, miksi kassajonot ovat edelleen samanlaiset kuin tuolla videolla, vaikka elämme muka "yltäkylläisyydessä, jonka kapitalismi on meille suonut"...

        Jonkun kommentti tuolla tiivistää ongelman hyvin:

        "In my experience, the main difference was that during communism u had money but the stores were empty, while now stores are full but u don't have the money."

        Jos aidosti eläisimme yltäkylläisyydessä, eikä kapitalismi olisi vain salakavalampi järjestelmä joka on taitavampi piilottamaan kurjuuden jopa niiltä joita se pahiten koskettaa (saavat sentään ilmaiseksi ihastella näyteikkunasta juttuja joihin ehkä heillä vuoden päästä on varaa!) tuskin tällaista kuvausta kirjoittaisi kukaan.


    • juyyu

      Meanwhile... http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288658504322.html?pos=ksk-nln

      "--nostaa esimerkkinä ketjujen maksuista Maaseudun Tulevaisuuden eilisen uutisen nousiaislaisesta leipurista, jolta Turun Osuuskauppa vaati 15 000 euroa markkinointimaksua siitä hyvästä, että tämän leivät pääsevät kaupan hyllyille.

      Leipurin leivät ovat myyneet niin hyvin, että kauppaketju haluaa isomman siivun voitoista. Leipuri ihmettelee lehdessä, että maksulla ei ole selvää vastinetta, ja että hänen on maksettava toista tuhatta euroa kuussa siitä, että asiat pysyvät ennallaan."

      • nxfhxh

        (Poliitikon nimi sensuroitu koska nosti asian esille vain vaalien takia)

        Niin ja entäs sitten suomalaiset betonilähiöt? Suurempaa sielunmurskaavaa ankeutta saa hakemalla hakea ihan maailmanlaajuisesti, ja ihan kapitalismin aikana ne on rakennettu, ja ihan kapitalismin aikana niitä myös ylläpidetään purkamisen sijaan. Ei köyhät ansaitse kivaa!


      • Malenki Dom
        nxfhxh kirjoitti:

        (Poliitikon nimi sensuroitu koska nosti asian esille vain vaalien takia)

        Niin ja entäs sitten suomalaiset betonilähiöt? Suurempaa sielunmurskaavaa ankeutta saa hakemalla hakea ihan maailmanlaajuisesti, ja ihan kapitalismin aikana ne on rakennettu, ja ihan kapitalismin aikana niitä myös ylläpidetään purkamisen sijaan. Ei köyhät ansaitse kivaa!

        Suomalaiset betonilähiöt ovat seitsemäs taivas verrattuna vastaaviin neukuissa/nyky-Venäjällä. Siellä talot ovat erittäin hupnosti tehty ja betonisaumat irvistelevät. Säädösten mukaisesti ei esim. 6 - 8 kerroksisessa kerrostalossa ole välttämättä edes hissiä. Rappukäytävä on ulkonäöltään perin ankea muistuttaen meikäasuntojen kellaritiloja. Asukkaat eivät ole luottaneet siihen, että huoneiston ulko-ovi pitåå varkaat loitolla? Niinpä monessa asunnossa ulko-ovi on joko raudoitettu tai vaihdettu kokonaan teräksiseen.

        Minkäänlaista julkisivulautakuntaa ei tunnu olevan päätellen siitä, että omalle parvekkeelle on tehty mitä sattuu. Jotkut eivät tee sille mitään! Osa muuraa sen tiilistä umpeen kun taas toisilla on maalta tuotu vanhijen talojen ikkunoita, joiden puitteet ovat kaikki erivärisiä! Parvekkeella riippuu narussa kaloja kuivumassa ja monessa sojottaa lisäksi lautasantenni. Sosialismin luvatussa maassa on talon yhteiantenni tuntematon käsite, joten kerrostalon katto on täynnä erilaisia suoria ja vinoja antenneja, joista moinet ovat vinon puuseipään varassa. Antennijohdon veto-ongelmat on ratkaistu nerokkaasti vetämällä se suoraan ulkokautta riippumaan ja viemällä johto ensin parvekkeelle ja sieltä sisään!

        Jotta siinä sitä ihanuutta on kerrakseen. Suurin ero meikälähiöön löytyy lopultakin valintamyymälässä. Venäläiskaupasta on palstalla hyvä esimerkki, joskin kapitalismin aikaan on tilanne pikkuisen kaupungerissa parantunut. Maaseutu taas elää yhä kivikaudessa. Valikoiman niukkuus ja esillepano on yhä venäläiskaupassa alkeellista.

        No, nyttsarkkispoika todistamaan venäläislähiön autuutta:-)


    • Anonyymi

      NL ajan ihmettelijän pitäisi lukea kirja "lännen salainen sota Neuvostoliittoa vastaan".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe