Ateistista ja islamilaista fundamentalismia

MrSmithy

Joka päivä miljoonia kristittyjä vainotaan uskonsa tähden. Open Doors -järjestön vuosittain päivitettävä World Watch List luokittelee 50 maata, joissa vaino on voimakkainta. Oheisena on tietoa seitsemästä maasta, joissa on heikoin uskonnonvapaus. Lista perustuu Open Doorsin yli 65 maassa olevien avustajien sekä riippumattomien asiantuntijoiden antamiin yksityiskohtaisiin tietoihin. Tietoja kerätään viideltä elämänalueelta: yksityiselämästä, perheestä, yhteisöstä, kansallisesta elämästä ja seurakuntaelämästä. Tämän lisäksi katsotaan kuinka paljon maassa tapahtuu väkivallantekoja.

1. POHJOISKOREA

Kahdentenatoista peräkkäisenä vuonna Pohjois-Korea on maa, jossa kristittyjen vaino on ankarinta. Maan johtajan, Kim Jong-Unin ja hänen edeltäjiensä, jumalallinen palvonta ei jätä mitään tilaa millekään muulle uskonnolle. Kristityt kohtaavat elämän joka alueella käsittämättömiä paineita. Heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tavat toisiaan vain salaa, he eivät uskalla jakaa uskoaan edes perheensä kanssa koska pelkäävät paljastusta, vangitsemista ja työleireille lähettämistä. Kuka tahansa, jonka havaitaan osallistuvan salaiseen uskonnolliseen toimintaan, voi joutua kiinniotetuksi, mielivaltaiseen vankeuteen, kadota, joutua kidutetuksi tai julkisesti teloitettavaksi.

2. SOMALIA

Painostus ja väkivalta lisääntyy pientä kristittyä yhteisöä kohtaan Somaliassa, joka on muslimienemmistöinen maa. Islamilaiset johtajat ja hallituksen edustajat tuovat jatkuvasti esille, ettei kristityille ole maassa tilaa, ja kristityt halutaan poistaa Somaliasta. Aseellinen islamisti ryhmittymä al-Shabaab kohdistaa väkivaltaisen toimintansa kristittyihin ja radikalisoi paikallisia muslimiyhteisöjä. Vuonna 2013 al-Shabaabin jäsenet ovat tappaneet kymmenen kristittyä. Kristityt elävät pelon ilmapiirissä ja heidän on kätkettävä uskonsa ilmiannon ja väkivallan pelosta.

3. SYYRIA

Syyrian sisällissodassa on lisääntynyt uskonnollinen ja nimenomaan kristittyihin kohdistuva väkivalta. Syyrian oppositio ”islamisoituu” ja kristityt ovat puolustuskyvyttömiä elämän kaikilla alueilla. Raporttien mukaan monia kristittyjä on siepattu, pahoinpidelty tai surmattu ja monia kirkkoja on vaurioitettu tai tuhottu. Lokakuun 21. päivänä islamistimilitantit tunkeutuivat muinaiseen Sadadin kristittyyn kylään, surmasivat vähintään 45 ihmistä ja lisäksi haavoittivat monia.

4. IRAK

Vuonna 2013 kristittyihin kohdistuvat hyökkäykset ja uhkaukset lisääntyivät. Syyrian konfliktista lisää pontta saaneet islamilaiset terroristiryhmittymät ovat kasvaneet. Heidän tavoitteenaan on tyhjentää maa kristityistä. Tilannetta pahentaa se, ettei hallitus vastusta heidän toimiaan. Paikallisen lähteen mukaan joka toinen tai kolmas päivä vähintään yksi kristitty tapetaan, siepataan tai pahoinpidellään. Vähemmistönä kristityt ovat helppo kohde sieppaajille. Jopa suhteellisen vapaalla puoliautonomisella kurdialueella kristittyjen tilanne on huonontunut huomattavasti.

5. AFGANISTAN

Maan tilanne jatkuu epävakaana ja islamilaiset ääriryhmittymät saavat yhä lisää valtaa. Kristinusko mielletään edelleen länsimaiseksi uskonnoksi ja afganistanilaisen kulttuurin, yhteisön ja islamin vastustajaksi. Niitä, jotka jättävät islamin, kohdellaan uskostaan luopuneina ja he kohtaavat valtavaa painetta suvun, yhteiskunnan ja paikallisten viranomaisten puolelta. Julkista seurakuntaa ei ole olemassa, ei edes ulkomaalaisille. Kristinuskoon kääntyneet pitävät uskonsa salassa, koska jokainen yhteys kristillisyyteen on vaarallista. Syyskuussa 2013 afganistanilainen parlamentin jäsen vaati kristinuskoon kääntyneiden teloittamista.

6. SAUDIARABIA

Minkä tahansa muun uskonnon kuin islamin avoin harjoittamien on Saudi-Arabiassa kiellettyä ja kääntymisestä muuhun uskoon voidaan rangaista kuolemalla. Suurin osa Saudi-Arabiassa asuvista kristityistä ovat siirtotyöläisiä Aasiasta tai Afrikasta. Vuoden 2013 aikana poliisi teki ratsioita useisiin ulkomaalaisten yhteisöihin ja kymmeniä kristittyjä vangittiin ja karkotettiin. Muslimitaustaiset uskovat saattavat joutua kunniamurhan uhriksi jos heidän uskonsa paljastuu.

7. MALEDIIVIT

Maan lain mukaan malediivin kansalainen on automaattisesti muslimi, muuta vaihtoehtoa maan viranomaiset eivät anna. Joten Malediivin viranomaisten mukaan ei ole olemassa malediivilaisia kristittyjä, on vain ulkomaalaisia kristittyjä. Hallitus katsoo itsensä olevan islamin suojelija ja laki kieltää kääntymisen muihin uskontoihin. Ne jotka kääntyvät, menettävät kansalaisuuden. Maassa on laaja yksilöiden sosiaalinen valvonta ja jokainen islamin polulta poikkeaminen oikaistaan. Tämä paine kuvastuu perheissä ja yhteisöissä. Näin ollen maassa ei ole kristillisen seurakunnan kokouksia tai kirkkorakennuksia ja harvat olemassa olevat malediivilaiset kristityt kätkevät uskonsa välttääkseen ilmituloa.

2

124

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • foksmalder

      Miksi kristittyjä ei koskaan kiinnosta muiden kuin kristittyjen kohtaama vaino? Luettelemissasi maissa vainotaan muitakin ihmisryhmiä.

      • eikoskaanikinä

        Esitätkö tilastoina, mitkä asiat eivät kristittyjä koskaan kiinnosta. Ja lähdeviitteet mukaan. Ei liene vaikea homma, koska näköjään olet jo asiasta "perillä".


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe