Olin hänen elämänsä toinen nainen. Itselläni jo monia suhteita takana ennen sen oikean (hänen)tapaamistaan.
Tosi rakkautta. Seurustelua, mutta samaan aikaan hänen itkuista kaipuuta 10 v.ex suhteeseen. Sitten avioliittomme täyttymys, mutta mustasukkaisuutta samasta jo kokemastani asiasta jo häämatkallamme.
2-lasta. Henkistä väkivaltaa ja oman pahan olon purkamista kaikkiin(muuttumiseni vaatimusta, lapset ei tottele).
Pari avioliittokurssia(1.toimi ja 2.ei). Oma työmenestykseni=henkinen väkivalta rajottui sen jälkeen vain lähestulkoon lapsiin. Tämänkin hyväksyntä=sokeus asialle oman lapsuuden henkisen ja fyysisen väkivallan takia(normikäytös). Pyyntöni-aneluni jatkaa avioliittokursseja=ei enää ikinä.
Lapsen teini-iän oireilu, oma pyyntömme huostaanottoon. Hetkellinen helpotus(vrt.sokeus tapahtumille) . Oma paha olo asian jälkeen. Toisen lapsen( "tottelevainen") mielistelevä käytös isää kohtaan. Isän hyökkäys/uhkailu jo tapahtuneella fyysisellä väkivallalla 2.lasta kohtaan. Äidin YMMÄRRYKSEN/TILANTEEN AVARTUMINEN tapahtunutta kohtaan. Asumusero= tilaa hengittää ja olla. Siinä 20v.pähkinänkuoressa.
Nyt yritetään terapian kautta, mutta isä ei kadu mitään tehtyjä fyysisiä kurituksia saatika muutakaan. Itse haluaisin vielä yrittää ja antaa terapeutin hoitaa suhdettamme jos ja kun emme siihen itse pysty. Kurjalta tuntuu kun mies ei koe näitä yhteisiä vuosiamme terapian arvoiseksi, vaan on kauhea kiire "elämässä eteenpäin". Mistä se sitten muusta voikaan johtua....?
Tosi rakkautta. Seurustelua, mutta samaan aikaan hänen itkuista kaipuuta 10 v.ex suhteeseen. Sitten avioliittomme täyttymys, mutta mustasukkaisuutta samasta jo kokemastani asiasta jo häämatkallamme.
2-lasta. Henkistä väkivaltaa ja oman pahan olon purkamista kaikkiin(muuttumiseni vaatimusta, lapset ei tottele).
Pari avioliittokurssia(1.toimi ja 2.ei). Oma työmenestykseni=henkinen väkivalta rajottui sen jälkeen vain lähestulkoon lapsiin. Tämänkin hyväksyntä=sokeus asialle oman lapsuuden henkisen ja fyysisen väkivallan takia(normikäytös). Pyyntöni-aneluni jatkaa avioliittokursseja=ei enää ikinä.
Lapsen teini-iän oireilu, oma pyyntömme huostaanottoon. Hetkellinen helpotus(vrt.sokeus tapahtumille) . Oma paha olo asian jälkeen. Toisen lapsen( "tottelevainen") mielistelevä käytös isää kohtaan. Isän hyökkäys/uhkailu jo tapahtuneella fyysisellä väkivallalla 2.lasta kohtaan. Äidin YMMÄRRYKSEN/TILANTEEN AVARTUMINEN tapahtunutta kohtaan. Asumusero= tilaa hengittää ja olla. Siinä 20v.pähkinänkuoressa.
Nyt yritetään terapian kautta, mutta isä ei kadu mitään tehtyjä fyysisiä kurituksia saatika muutakaan. Itse haluaisin vielä yrittää ja antaa terapeutin hoitaa suhdettamme jos ja kun emme siihen itse pysty. Kurjalta tuntuu kun mies ei koe näitä yhteisiä vuosiamme terapian arvoiseksi, vaan on kauhea kiire "elämässä eteenpäin". Mistä se sitten muusta voikaan johtua....?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Älä nyt hyvä ihminen enää ala olemaan väkivaltaisen miehen kanssa!!! Mitkään terapiat eivät auta ihmistä, joka ei myönnä tekevänsä väärin pahoinpidellessään muita, ja vielä puolustuskyvyttömiä lapsia!
Pysy kaukana sairaasta tyypistä! Ei suhteenne korjaannu mitenkään, kun toinen osapuoli on selvästi persoonallisuushäiriöinen.
Tulee mieleen, että sinulla on hirveä tarve "tehdä kaikki oikein"... Avioliittokursseja, terapiaa, lisää terapiaa... Okei, sinä olet niin halunnut ja halunnut sitä kautta, että liittoonne toimisi - mutta oletko missään vaiheessa pysähtynyt ajattelemaan, miten mies ne asiat ottaa? Ei kurssit ja terapiat tepsi, jollei kummallakin osapuolella ole haluat saada apua. Ei se auta, että sinä haluat tulla autetuksi, jos toinen sitä ei halua vastaanottaa.
"Itse haluaisin vielä yrittää ja antaa terapeutin hoitaa suhdettamme jos ja kun emme siihen itse pysty" - tuossa käy ilmi se, ettet sinäkään ymmärrä, mikä on terapian tarkoitus. Ei se terapeutti suhdetta kuntoon hoida, vaan antaa terapiassa kävijöille välineet ja miettimisen aihetta sen suhteen, mitä suhteen eteen voitaisiin vielä tehdä.
Onko misssään vaiheessa tullut mieleesi, että mies ei ole sittenkään sinulle se oikea kumppani? Ei ratkaisevan laatuista luonteiden erilaisuutta paraskaan terapeutti muuksi muuta.
Toi on hyvä pointti. Olen vaan sitä mieltä että ihmiset luovuttaa liian helposti, siksi itse pyrin tekemään kaikkeni ettei sitten ainakaan myöhemmin tarvitse miettiä mitä muuta olisi suhteen eteen voinut tehdä. Avioero on aina iso juttu, vaikka olisi miten huono suhde.
Terapia toimii juurikin siinä että siinä avataan uusia näkökulmia, haastetaan ja jos hyvin käy niin voi tulla jopa uskallus kurkata sinne puseron sisään.
Meidän kohdalla on tärkeää että lapset saavat avun, eivätkä siirrä sukupolvien mittaista käytösmallia eteenpäin. Hyvin helposti tilanteille nimittäin sokeutuu ja varsinkin jos itse on joskus omassa lapsuudenkodissa kokenut samaa. Epätoivottavaa käytöstä ja väkivaltaa saattaa jopa alkaa silloin pitää normaalina...ap
Mä en kyllä tunne yhtään sääliä sua kohtaan. Sä annoit miehesi pahoinpidellä lapsia tekemättä mitään radikaalia asian hyväksi. Eikö sulle kukaan terapeutti edes ehdottanut, että lapset olisi pitänyt viedä turvaan heti ensimmäisen lyönnin jälkeen?
Sä olet ihan pihalla, jos vielä edes harkitset jatkavasi tuollaisessa liitossa. Terapeutti ei sun miestäsi pysty parantamaan. Hirviö hän on, ei mitään muuta. Teidän lapset joutuu kärsimään tuon hirviön teoista mahdollisesti lopun ikäänsä. Voivat jopa tulla katkeriksi sua kohtaan, elleivät jo sitä ole. Sun olisi pitänyt puolustaa heitä. Sä olit aikuinen.
Kiitos jälleen kommenteista.
Kuten sanottu ei omakaan lapsuudenkokemus ole puolustus sokeuttani vastaan. Onneksi nyt lähti harso silmiltä ja huomasin tilanteen vakavuuden. Lasten kanssa on puhuttu asiat ja lähennytty valtavasti. Tätä samaa toivon edes vähän isän osalta, siksi terapia. Tämä on pitkä matka- vuosi,parikin, eikä mikään takaa että sitä ymmärrystä löytyisi. Jos on halua, on myös toivoa, mutta jos asia halutaan lakaista maton alle, niin minkäs teet. Aikuiset ihmiset osaavat kyllä tehdä valintansa ja kaikilla valinnoilla on seuraukset.
Itse olen positiivisella mielellä koska lasten suhteen kaikki on vielä pelastettavissa, vaikka viime hetkille menikin. Ap
"Itse haluaisin vielä yrittää ja antaa terapeutin hoitaa suhdettamme jos ja kun emme siihen itse pysty."
Mitä IHMETTÄ selität? Ei mikään terapia eikä yksikään terapeutti voi hoitaa suhdetta, ellei molemmilla parisuhteen osapuolilla ole YHTEISTÄ tavoitetta, päämäärää. Niidenkään kanssa ei aina onnistu, ei lähellekään.
Olet yrittänyt jo aivan liikaa, oikeastaan aivan sairaalloisesti. Päästä irti, unohda mies ja mene eteenpäin sinäkin.
Vielä tarkennan, että henkinen pahoinpitely muuttuui suhteessa pikkuhiljaa fyysiseksi kurinpidollisiksi toimiksi ja niillä uhkailuiksi.
Se jättää aina jäljet, eikä ole lyöntejä parempi vaihtoehto.
Monesti sitä henkistä pahoinpitelyä ei sellaiseksi mielletä, vaikka sanat voivat satuttaa tekoja pahemmin.
Koti pitää olla turvapaikka jossa on helppo hengittää. Ap
Niin," Wendy" kysyi "Mitä IHMETTÄ selität?" Minä kysyn samaa. Älä turhaan kiistele itsesi kanssa, onko henkinen vai fyysinen väkivalta kamalampaa. Kumpaan ei pidä sietää. Eli mikä sinua vaivaa, koska vielä haaveilet terapeutin parantavasta voimasta ja liiton jatkumisesta? Nyt haet eroa ja heti paikalla. Teidän suhde on kaput, pelasta itsesi.