Hei, olisin kysynyt onko kenelläkään kokemusta ?
Olemme eronneet lapsen isän kanssa n. 3 kk:ta sitten ja isä yrittää painostaa lasta tapaamaan
uutta naistaan ja tämän kahta lasta jotka ovat samana viikonloppuna tapaamisella kuin lapsemme
joka on 9v. Viimeinen kommentti oli jollet
tapaa niin et tapaa minuakaan isältä.
Onko annettava periksi ja luovuttava isän ja
lapsen tapaamisista vaikka kuinka olen yrittänyt
niin ei tunnu isälle käyvän, muuta kuin yhteis-
tapaamiset? Lapsemme on herkkä ja yöunet on mennyt
sekaisin ja koulustakin on jouduttu olemaan poissa. Mitä neuvoksi? Olisiko ehkä hyvä pitää
taukoa tapaamisista jotta tilanne rauhoittuisi lapsen elämässä ja koulussa?
Olemme eronneet lapsen isän kanssa n. 3 kk:ta sitten ja isä yrittää painostaa lasta tapaamaan
uutta naistaan ja tämän kahta lasta jotka ovat samana viikonloppuna tapaamisella kuin lapsemme
joka on 9v. Viimeinen kommentti oli jollet
tapaa niin et tapaa minuakaan isältä.
Onko annettava periksi ja luovuttava isän ja
lapsen tapaamisista vaikka kuinka olen yrittänyt
niin ei tunnu isälle käyvän, muuta kuin yhteis-
tapaamiset? Lapsemme on herkkä ja yöunet on mennyt
sekaisin ja koulustakin on jouduttu olemaan poissa. Mitä neuvoksi? Olisiko ehkä hyvä pitää
taukoa tapaamisista jotta tilanne rauhoittuisi lapsen elämässä ja koulussa?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Tajuakko mikä tässä on takana, miksi isä haluaisi oman lapsensa ja uuden naisen lapset yhtäaikaa luokseen ? Jotta heille jäisi toinen viikonvaihde kokonaan itselleen lapsivapaaksi. Ei siinä muuta tarvitse eikä välttämättä ole. Yritä kestää nahoissa maanantaihin, ja ota heti yhteyttä lastenvalvojaan ! Meillä on vähän sama tilanne, ja siksi vaadinkin että lasten on päästävä joka viikonloppu yhdeksi yöksi, eikä joka toinen kahdeksi. Vähän helpottaa: ei ole isäparan niin vaikea olla isänä lapsilleen, eikä lapset kerkeä kärsiä, vaikka ei kaikki menisikään ihan toivotusti.
Joo, tämän tiedän jo. Ex:ä on sanonut sen suoraan.
Ei halua joka viikonlopuksi lapsia luokseen, siis
ihan sairasta ja muka ajattelevat lapsen parasta.
Kyllä tässä ajatellaan vain ja ainoastaan itseä lapsesta viis. Meillä tilanne vain se että ex:ä
ei lähde tapaamisia muuttamaan lastenvalvojalle ja
näin niitä pitäisi lähteä muuttamaan oikeusteitse ja tätä ei katsota päteväksi syyksi muuttaa tapaamisia, vaikka lapsi oirehtiikin. Siis lapsi
kärsiköön ja kantakoon pahan olon mukanaan.
Meillä on vielä se tilanne nyt päällä kun lapsi ei halua mennä isän luokse niin he viilettää koko viikonlopun pitkin kaupunkia aikaa kuluttaen, kun
ex:n uusi tapaa omia lapsiaan tietysti siellä kodissa ja vaikka lapsi on sanonut että eikö voisi
edes joskus päästä isän kotiin koska alussahan sen
piti olla myös hänen toinen koti, niin isä sanoi että eihän hän voi ajaa tätä naista pois kotoaan.
Ja sitten isä selittää että lapsi on ykkönen, ei mene ihan jakeluun että missä kohtaa? no ei lapsi
ole tyhmä ja epäilenkin kun talvi tulee ja 25 astetta pakkasta niin nämä tapaamiset loppuu kokonaan. Ei siitä tule mitään että vietetään
öitä hotellissa ja päivät pitkin kaupunkia siis
ihan sairasta puuhaa.
No voimia sinulle ja toivon että sinun lastenvalvoja on ehkä vähän järkevämpi eikä ajattelisi vain aikuisen parasta, koska tässä hommassa ei ole mitään lapsen kannalta hyvää.
Ei toi voi todellakaan mennä noin. Sun ei ehkä auta muu kuin olla viisaampi, ja olla laittamatta lasta isälleen. Katkeraahan se on, ja raskasta, etenkin jos ja kun lapsi kaipaa. Mä olen yrittänyt kääntää asioita edukseni: sen jos isä ei pidä lapsia luonaan tarkoittaa mun mielestä, ettei se kykenekään. Ehkä lapset kärsisivät enemmän, jos olisivat isällänsä enemmän, joten jos jonkun on jaksettava niin meidän äitien. Etenkin jos lapsi oireilee, ei kannata enää riskeerata. Jotenkin vaan lapsille pitää selittää ja sanoa, ettei vika ole heissä, vaan isässä, joka ei pysty olemaan isänä. Hirvittävän vaikea asia, on. Tuskastuttavinta että on joskus itse mennyt uskomaan,toivomaan ja luulemaan, ja halunnut niin kyvyttömän miehen lastensa isäksi. Ei voi mitään, mutta tästä eteenpäin ei voida muuta kuin pärjätä ja jaksaa. Jos lastenvalvoja ei kuuntele, niin pitää olla joku muu kuka kuuntelee ja reagoi.Mitähän instansseja sun paikkakunnalla olisi. Lapsen etu tuossa ei toteudu, ja senhän piti olla lähtökohta.
Jos äijä ajattelisi ihan tosissaan lapsesi etua, se ei laittaisi lastaan kiistakapulaksi. Mikä voisi tuhota lapsen tulevaisuutta enää enempää, kuin se että vanhemmat kiistelee keskenään. Johan se raamatussakin sanotaan, että hedelmistään se puu tunnetaan. Sehän tarkoittaa juuri sitä, että jos vanhempien välinen suhde ei toimi, se näkyy lapsen omassa elämässä kiistatta jollain tapaa aikuisena. Useimmiten (psykologian oppien mukaan), se on juuri tätä nykypäivän vastuuntunnottomuutta tavalla tai toisella mitä podetaan, jos omat vanhemmat ovat olleet kypsymättömiä vanhemmuuteen.(Uskottomuus, epärehellisyys, tunnekylmyys jne)
Ettei vain olisi tilanne, jossa äiti ei halua lapsensa tapaavan ex:än uutta ja painostaa lasta? Olen tuollaista nähnyt. Loppujen lopuksi kannattaa yrittää tukea tuosa tilanteessa ex:ää, koska pitkän päälle se normalisoi suhteet nopeimmin.
Meillä ainakin lasten koulunkäynti lähti parempaan suuntaan pari kolme kuukautta sen jälkeen, kun ratkaisut oli tehty ja asiat saatiin puitua loppuun.
Hei taasen, no kun lapsi ei halua tavat ex:n uusia, ja yritti saada isän lupaamaan ettei hänen
tarvitsekaan tavat. Mutta ex:ä ei lupausta antanut
ja lapsi ei halua enää tavata ex:ää koskaan, koska
hänen mielestä isä ei todellakaan rakasta häntä kun laittaa uuden suhteen edelle hänen tapaamisten. Lisäksi lapseni jännittää joka kerta
kun tapaamiset ovat että joutuuko hän väkisin tapaamaan nämä uudet, joten vatsa on ihan kuralla.
Lapseni ilmoitti isälle että hän ei halua tavata isää enään jollei anna lupausta ettei hänen tarvitse tavata ex:n uusia. Miksi minä alkaisin tukemaan ex:n ongelmassa? ei ole minun ongelma jos
hän ottaa uuden niin nopeasti ja lapsi ei halua tavata häntä. Lapsikin 9v alkaa tajuta mikä on totta ja mikä on vain puhetta.
Kysyin isältä että miksi hän haluaa tavata lastaan, no ei osannut sanoa muuta kuin että hän on hänen lapsi, täytyisi varmaan olla jokin muukin syy tavata lasta kuin se että on hänen lapsi. Esim. haluan olla isä lapselleni yhäedelleen ja rakastan lastani. Näitä sanoja hän ei syyksi sanonut?
Pitiköhän olla Aila40?, näin oletan ;)
Anteeksi naseva suhtautumiseni, mutta mielestäni olet aika naurettava, tai tuot asiat huonosti esille?
Minkä ihmeen takia pitää olla muukin syy, kuin että on lapsen isä? :) Johan siinä on syytä kerrakseen! Olisit tyytyväinen että haluaa tavata, on lapsia joiden isät eivät halua lapsiaan tavata, ja varmasti sekin on lapselle vaikea ymmärtää.
Isä teki aivan oikein, ettei antanut lupausta, koska tiesi ettei noin voi jatkua, eikä halua antaa tyhjää lupausta. Fakta on se, että isällä nyt on uusi, jonka kanssa he asuvat uudessa kodissa, ja uudella on omat lapsensa, jotka nyt sitten asuvat heidän kanssaan. Isä haluaa tutustuttaa lapset hänelle tärkeille ihmisille, jotta lapsi jonain päivänä voisi olla, mahdollisimman pian, luontevasti myös isänsä luona.
Sinun tehtävä on nyt puhua lapselle järkeä päähän, että ei siihen kuole vaikka hän meneekin isän luokse ja tapaa "uudet".
Mietipä seuraavaksi asiaa omalle kohdalle. Jos sinä jonain päivänä löydät uuden ja uusi muuttaisi luoksesi, niin mitenkähän haluaisit lapsen silloin suhtautuvan sinun uuteen?
Siinä sinulle ajattelemisen aihetta näin viikonlopun kuluksi.
"Miksi minä alkaisin tukemaan ex:n ongelmassa? ei ole minun ongelma", eikö tämä juuri ole ongelma sinulle ja (sitä myötäkö?) lapselle!
Jos haluat tehdä ongelmalle jotain, niin muuta suhtautuista ex:ään ja uuteen, tue lasta ja tapaamisia, asetu ex:n asemaan.
Tuolla asenteella et paranna ainakaan mitään, oli ísä sitten kuinka oikeassa tai väärässä tahansa.
Jos kertomuksesi isän kommenteista ovat yks yhteen, niin on isälläkin parantamisen varaa tilanteessa, mutta sinä sait minut ainakin epäilemään vahvasti ko. lausuntoja.
Vielä haluan sanoa, että kyllä isä voi vilpittömästikin ajatella lapsen etua, kun ei halua tapaamisia joka viikonlopulle, ainakin minä ymmärrän asian niin, että lapsi saa näin myös tapaamisvapaita viikonloppuja.
Tässä kirjoituksesi menee vähän ristiin, kun olisit laittamassa lasta isälle joka viikonloppu tai ei ollenkaan-tyyliin. Eihän takana ole oma toiveesi siitä, että saisit itse levätä joka viikonloppu? Asioissa kun on aina kaksi puolta.
Kaikesta kriittisyydestäni huolimatta toivon vilpittömästi, että asiat järjestyvät ja tapaamiset tulisivat onnistumaan kaikkien kannalta suotuisasti.
Osaan asettua myös sinunkin tilalle, joskus vain voi tehdä hyvää "ravistella". Voimia sinulle, uskon että tarvitset sitä.
Kirjoituksesta ensimmäiseksi tulee mieleen oma suhtautumisesi exän uuteen, joka ei selvästikkään ole hyväksyvä.
Vaikea kuvitella, miksi lapsi vastustaisi noin kovasti tapaamasta isän uutta, ellei tästä ole tehty erityistä numeroa tai syntipukkia.
Sinä olet ehkä alkanut paasata asiasta siihen malliin, että lapsi kuvittelee, että edessä on jotain aivan kamalaa.
Tietysti on lapsia, jotka suhtautuvat ehkä kaikkeen epäilevästi, mutta omistani voin sanoa, että he kyllä suhtautuvat ennakkoluulottomasti uusiin ihmisiin. Mutta varmasti jos luon ennakkoluuloja, niin ne vaikuttavat.
Kyllä näissä jutuissa aikuisten pitäisi käyttäytyä aikuisten tavoin, eikä saattaa lasta uhriksi.
Molempien pitäisi kannustaa lasta tapaamaan kumpaakin vanhempaa, kertoa asioista, kuten uusista kumppaneistakin, ja ilman katkeruutta. En usko että miehen uusi olisi niin paha, että hänen tapaaminen olisi lapselle pahaksi.
Haiskahtaa vain pahasti siltä, että et haluaisi antaa omaa lastasi uuden naisen hoiviin, ehkä peläten lapsen pitävän tästä?
Isä on tapaamisensa hoitanut lapsen ehdoilla siinä mielessä, että lapsi ei ole itse halunut kotiin mennä ja isä on tavannut muualla. Isä on aivan oikeassa siinä, että ei hän voi uutta naistaan ajaa heidän kodistaan.
Isä myöskin varmasti halauisi, että koska nainen kuuluu hänen elämäänsä, niin lapsen olisi siihen totuttava. Lapsi ei varmasti totu, jos ei edes tapaa "äitipuoltaan".
Kyllä mulla sympatiat on isän puolella ja ymmärrän, että jos haluat hankaloittaa hänen uutta suhdettaan, niin naiseen kuin lapseenkin, niin hän halauisi panostaa myös siihen mitä hänellä on, ja mikä ilmeisesti toimii, eli uuteen suhteeseen.
Kyllä aikuinen ihminen saa olla itsekäskin, eli voi päättää omista suhteistaan jne. Ei lapset saa/voi päättää aikuisten asioista, eikä heidän saa antaa päättää. Aikuisen paikka ei ole lastensa talutusnuorassa, vaikka lapsi pitäisikin vanhempiensa pompottelusta.
Voihan olla että lapsi tosiaan on esim. mustasukkainen isän uudelle, mutta ei isän tarvitse sen takia suhdetta lopettaa, vaan on aivan oikeassa siinä, että lapsen on hyväksyttävä myös hänen uutensa, ja näin ollen lapsen olisi hyvä tavata isän uusi.
Mielestäni asiat pitää ottaa sellaisina kuin ovat, kaikki turha "kaunistelu", salailu jne, ovat omiaan lisäämään lapsen ennakkoluuloja.
Voi olla, että isän keinot ja toiminta ovat vääriä, mutta voi olla myös, että et kerro koko totuutta tai vääristät asioista itsellesi edulliseksi.
Sympatiaa ilmeisesti ainakin haet täältä ja tukea omalle käytöksellesi, koska olet ilmeisesti kirjoittanut aiheesta ennenkin.
Kuinka vähän otat asiaa huomioon lapsen kannalt.Sä puhut tasan tarkkaa itsestäsi, ja omista tuntemuksista, jopa kehaiset kuinka joustavia ja sopeutuvaisia sinun lapsesi ovat. Ole hyvä, ja heitä sinä lapsesi Ailan lapsen tilalle ja mieti, millaista voikaan olla, jos selvästi tuntee, ettei oma isä rakasta sen vertaa, että varaisi aikaa ja huomiota omalleen. Tutustumiseen on aikaa, mutta olisi syytä muistaa mitä ero saattaa lapsen mielessä tehdä. Vaikka eroaminen onkin nykyään enemmän arkipäivää kuin yhdessä eläminen, ei lapsi perusasetelmassa edelleenkään ole sen kypsempi ottamaan sitä vastaan vaan lukuisissa tapauksissa syyttää erosta itseään, omaa kelvottomuuttaan, mitä se sitten onkaan. Nyt jos isä ei vielä paikkaa erossa kolhiintuneen lapsen mieltä (ei ilmeisesti edes kykene tai halua) lapselle jää todella karvas maku paitsi isästä, uudesta "Äitipuolesta", myös itsestään: Minun täytyy olla todella huono, kun isä ei halua minua luokseen.
Mitenkä voisi exän uuteen suhtautua hyväksyvästi, jos tämän mukana on tullut ongelmia oman lapsen jaksamisen ja selviämisen kanssa? Minä pidän Ailan tapaa reagoia enemmän terveenä kuin sinun yksiN, koska Ailalla on hätä lapsestaan, sinulla on vähän vika suhtautuminen. Aivan kuin olisit itse jonkun vastaavan parisuhdekuvion uusi, ja pakko puolustaa asemiaan. Haiskahtaa pahasti siltä, että sinä et ymmärrä lapsistä yhtään mitään. Ei lasta tai ketään voi pakottaa hyväksymään asioita. Viisaampaa ja varmempaa olisi varata lapselle ja isälle kahdenkeskistä aikaa, jolloin jutella asioista, kokea turvaa ja hyväksyntää. Sitä ei välttämättä ole mahdollisuus kokea, jos näkee päältä (lapsen silmin) että hänen isälleen hän ei ole mitenkään erityisasemassa,vaikka pitäisi, että kokisi edelelen olevansa isälleen tärkeä. Turha sulle ón luennoida -tekstistäsi päätellen sulla ei ole kapasiteettia ymmärtää lapsen ahdistusta, etenkään jos kyse ei ole omistasi, jotka niin ennakkoluulottomasti suhtautuvat uusiin ihmisiin. Tiedätkö: sekään ei ole ihan tervettä.
tarkotukseni oli vain ravistella aloittajaa, koska hän ei selvästikään halua yrittääkään saada tapaamisia isän ja tämän uuden kanssa koskaan onnistumaankaan, vaan sen sijaan on yrittämässä kaikin keinoin estää ne.
Kirjoittaja on todennäköisesti kirjoittanut aiheesta ennenkin, ja paistaa läpi, että tapaamiset ovat alun alkaen olleet hänelle suurempi ongelma kuin lapselle.
Sitä en vähättele, etteikö se olisi lapselle sitä nyt, jos äiti aivopesee lastaan siihen suuntaan, että "isä ei välitä"´.
Ne kahdenkymmenen asteen pakkaset ja muut osoittaa, että hän haluaa tehdä asiasta numeron ja kauhistella "kuinka kamala isä on", sen sijaan, että yrittäisi todella ratkaista asiaa lapsen edun mukaisesti.
Mielestäni hän ei ole esittänyt mitään sellaista asiallista väitettä sille, että isä ei rakastaisi lastaan. Uskallan jopa olla eri mieltä.
Sanoin kyllä jotain siihen suuntaan, että voi han olla isässäkin vikaa, mutta asiaa tuntematta en sinäänsä halua ottaa kantaa muutoin kuin että aloittaja varmasti miettii asioiden jokaisen puolen, eikä ajattele lapsen sijaan omaa napaansa.
Olet oikeassa, että ketään ei voi pakottaa hyväksymään asioita, mutta aikuinen ihminen voi tasan tarkkaan kyllä sanoa lapselle, että asia nyt on näin, hyväksyt sinä sitä tai et. Lapsen ehdoilla ei tarvitse elää, kyllä vanhemmat asettavat "rajat". (toki on asioita, missä toimitaan nimenomaan lapsen ehdoilla, mutta lue ajatus rivien välistä).
Ja sanon nämä kaikki, kuten aiemmatkin kirjoitukseni "hieman" kärjistetysti, että nähtäisiin asioiden toinenkin puoli.
Kunnes Aila kertoo mitä pahaa todella isä on tehnyt, ja mitä pahaa sanonut, sen sijaan, että
ei ole kertonut muuta syytä halulleen tavata lastaan, kuin että on lapsen isä, niin voin toki vielä itsekin kallistua Ailan puolelle.
Nyt Ailan kirjoitus haiskahti ja siihen minä vastasin sen mukaisesti.
Mitä omaan ymmärrykseeni lapsien ahdistuksesta tulee, niin ymmärrän vallan hyvin. Ja olen vahvasti sitä mieltä, että vanhemmat voivat omalla käyttäytymisellään vaikuttaa siihen erittäin paljon. Jos lasta paapotaan koko pienen elämänsä ajan, niin varmasti on vaikeuksia uusissa ympyröissä jne. Siksi äiti voisi tässä tilanteessa yrittää helpottaa lapsen ja isän ( ja uuden) tapaamisia, sen sijaan että on kauhuissaan.
Tietäkseeni huoltajuudesta päätettäessä yhtenä kriteerinä pidetään juuri sitä, että edes auttaa
tapaamisien onnistumista lapsen ja tapaajavanhemman välillä. Tässä näyttää siltä, että niin Aila kuin sinäkään, ette piittaa tuosta puolesta mitään.
Tiedätkö, että teet tikusta asiaa aivan samoin kuin Ailakin, kuten tuon ennakkoluulottomuuden kanssa. Anteeksi kauheasti, että jäi mainitsematta "terveellä tavalla" ennakkoluuloton.
Luennoi ihan vapaasti, Luen mielelläni, mutta punnitsen ja suodatan kaiken lukemaní ja asetun myös vastapuolen asemaan. Jokainen kirjoittaja kun täällä tietenkin ajaa omaa asiaansa. Otan myös opikseni, jos koen olleeni väärässä.
KIITOS Piitzu, edes joku ymmärtää mistä on kyse ja
lapsen tunteita. Tottakai minullakin on tunteita mutta en voi niitä tähän tuoda. Vaan tosi asia on se että lasta kohtaan on käyttäydytty nyt siihen malliin että tapaamisia ei jatkossa tapahdu.
Siis isä on valinnut tämän uuden ja hänen lapset jotka tapaa äitiään joka toinen viikonloppu lapseni isän luonna, lisäksi tämä ex:n uudella naisella ei ole mitään muita sukulaissuhteita.
Isän ja äitiinsä kuulemma välit on mennyt poikki??? Jotta hän voisi mennä vuorostaan lapsineen joskus sinne jotta isä ja lapseni voisi tavata tällöin isän kotona. Sitten puhutaan että
ollaan tasapuolisia. No ei tarvitse enää olla ja
on vapaat viikonloput tiedossa lapseni ei halua
enää tavata vaikka yritetty on isäänkä ja katsotaan haluaako tavata koskaan oli vähän liian raju teko isältä jättää lapsi parkkipaikalle itkemään sitä ei 9 v. lapsi heti unohda.
Joten kyllä tässä isä on todellakin ollu aikuinen
eikös niin ja ajatellut lapsen parasta. Ja mielestäni isän tehtävä on olla isä lapselle ja
rakastaa lasta vaatimuksitta. Näin ei ole meidän
tapauksessa.
Ymmärtäjiä olisi voinut olla enemmänki, jos olisit tuonut asiat ja niiden ytimen selkeästi esille.
Nytkin ihmettelet sitä, kun uudella ei ole muita sukulaisuussuhteita jne, jotka osoittavat vain, että yrität kaikin tavoin mustamaalata exäsi uutta, koska mitä ilmeismmin se on olut sinulle kova pala, ja on ihan ymmärrettävää.
Edelleen vain toitotan samaa, että sinun on hyväksyttävä exän nykyinen elämä, jos haluat että asiat alkavat sujua.
Kerroitko kaiken oleellisen, mikä johti siihen, että lapsi jäi parkkipaikalle itkemään, vai oliko sinulla painavaa osuutta asiaan??
Koska et kerro oleellisia asioita, voin vain suhtautua "terveellä tavalla" epäilevästi :(
Sä voisit hyvinkin olla samassa tilanteessa kuin Ailan exän uusi avokas, niin kiihkeästi sä tartut lillukan varsiin, ja puolustat isää joka ei halua tavata lastaan edes sillä syyllä että lapsi on hänen.
En ihmettelisi yhtään. Sanothan sinäkin olevasi yksiN, niinkuin avokas, ilman muuta sukua kuin lapsensa. Ovatkohan nekin terveen vai sairaan ennakkoluuloisia.
Isän kertomus voisi olla toisenlainen. Asioissa on aina kaksi puolta. Varsinkin tässä.
Valitan piitzu, en ole samassa tilanteessa kuin Ailan exän avokas. Toiseksi, en ole yksin, vaan
lue: yksi N(=nainen).
Kiihkeästi olet itsekin tarttunut lillukkasi?varteen. Miksiköhän itse puolustat Ailaa, jonka tarinan oikeellisuudesta ei ole takeita.
Minulla ei ole mitään tarvetta puolustaa yhtään ketään, enkä ole niin tehnyt. Katson asiaa ulkopuolisen silmin, toisin kuin sinä, samalla provosoiden.
Sinullahan on samankaltainen tilanne menossa ja tietenkin näet asiat vain itsesi ja Ailan silmin.
Edelleen sanon, että jos Ailan kertomus olisi ollut ymmärrettävä ja uskottava, niin voisin liittyä teidän puolellenne.
Isä on käsitykseni mukaan halunnut kyllä tavata lasta, joten äläpäs muuta asiaa.
"En ihmettelisi yhtään. Sanothan sinäkin olevasi yksiN, niinkuin avokas, ilman muuta sukua kuin lapsensa. Ovatkohan nekin terveen vai sairaan ennakkoluuloisia" - Piitzu, kirjoituksesi ei nyt vakuuta ainakaan minua, yhtä riman alta menee, kuin aloittajaltakin.
Koska minulle ei sinäänsä ole väliä kuinka tarina etenee, niin vetäydyn keskustelusta
tältä erää.
Eiköhän asiani tullut selväksi, eli asioiden
katsominen kaikkien kantilta, mitkä ovat ne mahdolliset syyt isän ja lapsen käytökseen.
Tuntuu oudolta jos lapsi ei haluta tavata heitä ja myös tuo painostus tuntuu oudolta. Toki lapsesi mielipidettä pitää noudattaa eli jos hän haluaa tavata vain isää niin sen pitäisi riittää. Mutta miten itse suhtaudut ja miten osoitat sen lapsellesi? Outo isä jos ei kunnioita lapsen tahtoa ja sitä että lapsi voi myöhemmin olla aidosti kiinnostunut isän uuden kumppanin lapsista. Ellet sitten ole mustamaalannut isän uutta?
On se kumma ette näytä uskovan että 9v. lapsellakin on oma tahto, ja se on se että
uusia osapuolia hän ei halua tavat.
Se on vain tosiasia että isän elämään kuuluu nämä uudet osapuolet, mutta ei niitä tarvitse väen väkisin lapselle työntää. Vaan lapselle pitää antaa aikaa tottua tilanteeseen, tätä lapsi on
pyytänyt isältä. Mutta isä pakottaa lapsensa
tapaamisiin eikä lupaa että tapaamisia ei tapahtuisi, joten näin ollen lapsi ei pysty menemään tapaamaan isäänsä koska jännittää joka kerta mitä isä tekee tapaamisella.
No olen samaa mieltä että tämä on arka aihe näköjään näillä sivuilla. Ja aina löytyy niitä jotka ovat samassa tilanteessa tai sitten toisella puolella lastaan painostamassa
tapaamisiin jotta itsellä olisi hyvä olla ei lapsella.
Mielestäni tapaaminen on isän ja lapsen välinen ja tätä olen valmis kannustamaan lapselleni.
En tapaamista näihin kolmansiin osapuoliin. Se ei ole minun tehtävä, vaan minun tehtävä on kannustaa
lasta tapaamaan isäänsä rauhallisissa olosuhteissa ja niin että lapsen ei tarvitse jännittää tapaamistilanteita. Mutta isä on tehnyt
valintansa, eikä halua tavata lastaan van jätti
hänet parkkipaikalle itkemään kun lapsi olisi
halunnut isältä vakuutuksen siitä että hänen ei
tarvitse tavata näitä uusia osapuolia.
Hirveää katsottavaa kun lapsi itkee ja isä ajaa
autolla pois paikalta vilkaisematta taakseen.
Miten isä voi tehdä tällaista omalle lapselleen
sitä en ymmärrä, vaikka näki kuinka vuolaasti lapsi itki ja anoi että isä uskoisi häntä.
No peli on menetetty ja täytyy nyt vain kannustaa lasta unohtamaan tilanne ja isä. Enää en jaksa, olen yrittänyt mutta enää en yritä isän vuoksi se on loppu. Rajansa kaikella!
Täällä on yleensäkin tapana piikitellä ja haukkua melko rivostikin, tai sitten jättää vaille huomiota. Yleensä mitä lähempänä on omaa nilkkaa, sen herkemmin käy puolustuskannalle.
Tässä sun tapauksessa olen ihmetellyt naisia, jotka hyökkäävät tietämättä mistään mitään, ja puolustavat isää joka käyttäytyy väärin ja törkeästi lastaan kohtaan, ikään kuin tietäisivät asianosaisia tarkemmin tarinan kulun. Varmaa ainakin on, ettei heistä yksikään ole oikeassa elämässä joutunut laittamaan lastaan tilanteisiin, jossa toiveet on korkeammalla kuin todellisuuden anti, jossa pettymyksen tuottaja on oma isä. Aivan varma,että luonnossa ei niin kovin harvinainen isä joka on lastaan lapsellisempi ja hölmömpi on noille naisille tuiki tuntematon. Hyvä vai huono, tiedä häntä, mutta harmi ainakin, että tietämättömyydessään ovat noin hanakoita heittämään ensimmäisen ja seuraavankin kiven.
Yritä jaksaa, tuo reitti on raskas, ja monta kertaa tuntuu kuin olisi aivan yksin maailmassa. En osaa muuta kuin toivoa, että aurinko paistaa joskus kirkkaasti risukasaankin. Niin sinun kuin minunkin.
Hei vielä,
Kiitos piitzu! Nyt vielä ex:n vanhemmat sekoontuu asiaan ja soitteleee lapselle. Ja kyselee että äiti ei voi estää isovanhempien tapaamista lapseeni, siis menee vain hurjemmaksi. Kohta tyttö on ihan sekaisin kun isovanhemmatkin käyttävät lasta hyväksi tällä lailla, mikseivät soita minulle ja keskustele tapaamisista.
Olen sitä paitsi ilmoittanut heille että jos se minusta on kiinni niin pyrin järjestämään tapaamiset jollei isä halua, joten tällä jutulla että minä jotenkin estäisin heidän ja lapseni tapaamiset ei ole päätä eikä häntää.
No suomen laki varmaan sanoo jotakin tästä asiasta ja mielestäni isovanhemmilla ei ole tapaamisoikeutta vaan vanhemmalla, mutta en ole toimimassa tämän lain mukaan vaan lapsen parhaan mukaan.
No voimia sinullekin ja kiitos kun olet antanut nasevia ja hyviä kommentteja tähän keskusteluun.
Jotenkin voin pikkuhiljaa arvata, miksi eivät soita sinulle tapaamisista ...
Mutta eikö kysymys ollut siitä, että he tahtovat tavata lapsenlastaan ... joka ei tosiaan ole laissa oleva oikeus, mutta lapsen etu. VAI, eikö lapsesi tahdo enää tavata heitäkään?
Minusta teidän sirkuksessa on lapsen etu kadonnut jokaisen osallistuvan ajatuksista jo aikaa sitten, ja todellakin ... hullummaksi menee.
sinä se jaksat kiitellä Piitzua, mutta mitään et ole vastannut muille, jotka ovatkin olleet eri mieltä. Huomaa että nuo Piitzun kommentit ovat olleet nasevia ja hyviä teidän kahden mielestä, jotka kumpikin puolustatte itseänne ja toinen toisianne.
Teiltä näyttää puuttuvan keskustelutaito, ja uskon että se on yksi suuri syy ongelmiinne.
Kiitos sulle. Mä olen aina ihmetellytkin miksi olen vaikeuksissa, tai siis että olenko vaikeuksissa. Onneksi kerroit mulle, en näet tiennyt olevanikaan. Kiitos kaunis myös siitä, että kerroit samantien, että kyse on keskustelutaidottomuudesta. Miteköhän mä olen saanut vuorovaikutukseen ja keskusteluun pohjautvan ammatin tutkinnon suoritettua? Tulikohan se jostain kirjekurssista, en muista, kertonet senkin. Ihanaa. Jotenkin helpottaa suunnattomasti, kun nyt viimein tiedän mistä kenkä puristaa; en osaa keskustella asioista. Ihanaa, kiitos vielä kerran. Sä pelastit mun päiväni, ehkä enemmänkin, ainakin viikon. Olisimmepa tavanneet aiemmin !
Satuin eksymään tälle palstalle sattumalta, mutta Aila40 tekstiä lukiessa mielessä kävi, että saattaisiko lapsen suhtautuminen isän uutta perhettä kohtaan johtua toisen osapuolen lapsista. Olen itse kasvanut kodissa, jossa vanhemmat ovat olleet yhdessä yli 33 vuotta (ja ovat edelleenkin), mutta monet lapsuudenkavereistani olivat ns. avioeroperheistä. Vaikka monet vanhemmat haluavatkin uskotella itselleen (oma lehmä ojassa), että lapset sopeutuvat täysin uusiin olosuhteisiin ilman sen suurempia tunnekuohuja, niin epäilen tuota teoriaa kyllä suuresti.
Koska lapsi usein jää äidin luokse, tarkoittaa se myös sitä, että lapsen koti on siellä, missä äiti on. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tuon isän uuden perheen lapset kokevat oman lapsesi ulkopuolisena, joka tulee aina silloin tällöin vierailulle Heidän kotiinsa. Pahimmassa tapauksessa he saattavat mieltää lapsesi uhkaksi oman perheensä yhtenäisyydelle ja tällaisissa tapauksissa lapset voivat olla todella julmia toisiaan kohtaan. Lapsen isä saattaa taas olla ”sokea” tällaisille jutuille, kun tärkeintä on uuden perheen onnellinen ja tässä tapauksessa näköjään uuden naissuhteen ongelmaton alku - ja samalla lapsen tarpeet jäävät täysin toissijaisiksi. En yhtään ihmettelisi tässä tapauksessa 9-vuotiaan lapsesi reaktioita kuten vatsakipuja, hermostuneisuutta, hylätyksi tulemisen tunnetta ym. ym. Eikä lapsen huonoa oloa ainakaan helpoteta millään autoritääristen kasvatusmenetelmien patisteluilla ja pakottamisilla.
Vanhemmuuteen kuuluu olennaisesti se, että lapsen tarpeet tulevat AINA ennen omia tarpeita ja se, että lapsi kokee tulleensa heittopussiksi, ei anna kyllä mitään hyvää kuvaa vanhemmasta. En voisi koskaan kuvitella kummankaan vanhempani uhkaavan hylkäämisellä kuten alkuperäisessä tekstissä sanottiin ”... niin et tapaa minuakaan.” – ja tämä suoraan sanoen vain typerän pill**puutteen takia, jota eräs toinen kirjoittaja kuvasi kauniisti ”lapsivapaaksi viikonlopuksi”. Ei hyvää päivää sentään. Mielestäni Aila40 osoittaa vanhemmalta vaadittavaa kypsää ajattelukykyä – ja ajaa ennen kaikkea oman lapsensa etua - harkitessaan luopumista lapsensa ja lapsen isän yhteisistä tapaamisista. Jos lapsi kuitenkin kaipaa isäänsä ja haluaa viettää aikaansa tämän kanssa, niin olisiko mahdollista kehittää jokin yhteinen harrastus; isä veisi lapsensa vaikka uimaan/elokuviin ja sitten jonnekin syömään, pari kertaa viikossa – ilman ulkopuolisten läsnäoloa.
Hei, olen yrittänyt ehdottaa vaikka mitä.
Mutta isälle ei tunnu käyvään mikään muu kuin näiden uusien osapuolten pakko tapaaminen jotta hänellä itsellään olisi helpompaa.
Hänellä on mahdollista mennä lapseni isovanhempien luokse, jotka ottavat lapsen ilomielin vastaan ja olen tähän kannustanutkin.
Vaikka M36 viestistä ymmärsin jotain muuta?
Koska paikka on lapselle tuttu ja turvallinen,
siellä voi myös olla yötä. Mutta isälle se ei
näytä vain jostain syystä onnistuvan.
Ex:ni uusi nainen tapaa omia lapsiaan siis samana viikonloppuna kuin lapseni ja ex:ä.
Joten he eivät asu lapseni isän luonna vakituisesti. Ja eihän se olisi mahdollistakaan kun he haluavat vapaita viikonloppuja niin miten he voisivat ottaa lapset hoitaakseen 24h vuorokaudessa? vaikka välillä tuntuu että pitäisi antaa lapsi kokonaan isälle ja itse tavata joka toinen viikonloppu. Mutta en voisi tehdä sitä lapselleni joka on kokenut isän hylkäämisen tosi rajusti.
Ex:ä on myös sanonut lapselleni että nyt kun hän on tavannut lastani muualla kuin kotonaan niin hänhän ei tapaa tämän uuden naisen lapsia ollenkaan jos hän tapaa lastaan muualla kuin kotonaan. Lisäksi hän on sanonut että eihän hän
voi ajaa naistaan pois kotoa koska se on hänen koti, no lapseni tähän oli sanonut että eikös sen pitäisi olla myös minun koti? isä oli mennyt hiljaiseksi.
Ei auta muuta kuin antaa ajan kulua ja katsoa mitä tapahtuu?, isä on kuitenkin sanonut että ei pakota lasta mihinkään, mutta silti ei ole valmis antamaan lupausta että lapsen ei tarvitse tavata uusia osapuolia vielä joten on vähän ristiriitaiset nuo suulliset lupaukset.
että ulkopuolisetkin saavat siitä jotain tolkkua.
Näihin tapauksiin tarvittaisiin ainakin molempien vanhempien näkemys. Arvaan, että olisivat hyvin erilaisia. Lisäksi lapsen käsitys voisi myös poiketa kovastikin molempien vanhempien tilannearviosta. Mitään ohjetta ei voi antaa ehdottomana, mutta yleisesti lapsen suhdetta molempiin vanhempiinsa tulee tukea. Eniten on usein vaarassa suhde ns. etävanhempaan, vaikka hän olisi lapselle läheisempikin.
Ajattelin heittää pienen kommentin, joka vain sivuaa alkuperäistä aihetta.
Mitä mieltä olette miehen kommentista, kun joskus keskusteltiin (=riideltiin) mahdollisesta erotilanteesta...
Hän sanoi suoraan, että jos erota haluan, niin minut ja lapset maksetaan ulos, eikä mies halua edes nähdä lapsia enää sen jälkeen!
Tuo on yksi syy, mikä on jarruttanut eropäätöstäni - vaikka tosin oletan, että eivät lapset edes haluaisi kovin paljon isäänsä tapailla jos eroaisimme.
Heillä on aika omituiset välit; tyttären kanssa keskustelu on nimittelyä ja nälvimistä (on olevinaan hauskaa) ja poikaa isä on itkettänyt usein yllättävillä raivonpuuskillaan. On toki välillä hyviäkin hetkiä, mutta koskaan ei voi etukäteen ennustaa, mitä on minäkin päivänä tulossa!
Mutta koska isällä ei ole nykyisinkään juuri koskaan aikaa eikä haluja olla todella läsnä lasten arjessa , niin kuinka olisi sitten eron jälkeenkään?
Mikä olisi lasten kannalta paras ratkaisu???