Mitä voi antaa anteeksi, milloin voi jatkaa katkeroitumatta? Mitä kohtelua voi sietää? Jos VÄLILLÄ on kaikki ok. Puhun pitkästä suhteesta jossa lapsia.
http://youtu.be/754e3-5OZn8
http://youtu.be/754e3-5OZn8
Missä menee raja?
en unohda
10338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Varmasti jos avaisit asiaa hieman enemmän niin olisi helpompi ottaa kantaa...Mitä olet kokenut?
Jokaisella raja on eri kohdissa. Mutta se on oma valinta niin kuin katkeruus ja katkeroituminen millaisessa suhteessa haluaa elää ja miten elämänsä järjstää, ei puolison vika.
Alussa kaikki tuntuu olevan kuin "Liian hyvää ollakseen totta"
Melko pian tulee vastaan ensimmäinen räjähdys, etkä oikein tiedä mitä tapahtui, mutta siltikin sulla on tunne, että tuo on jotenkin "Sinun syytä"
Myöhemmässä vaiheessa niitä räjähdyksiä tulee suhteellisen tasaiseen tahtiin, edelleen kaikki tuntuu olevan "Sinun syytä", mutta et vieläkään oikein ymmärrä miksi.
Jossain kohtaa huomaat, että "Kun mikään ei riitä" -tunnetila on vallannut elämäsi.. TÄSSÄ KOHTAA KULKEE RAJA ja tässä kohtaa pitää vaan uskaltaa lähteä lopullisesti.
Raha on vain rahaa, tavara on vain tavaraa, niiden takia ei kenenkään pidä antaa ainutkerttaisen elämänsä valua hukkaan huonossa suhteessa. Ihminen voi olla hyvin onnellinen yksinkin, yleensä monin verroin onnellisempi ja tasapainoisempi huonoon suhteeseen verrattuna!
Kun on voimat loppu, oma persoonallisuus on muuttunut ja pitää elää yhteisten muistojen varassa. Kun ajatus "eihän tuota voi jättää" tuntuu ennemmin sääliltä kuin rakkaudelta. Silloin on tullut raja vastaan.
Silloin kun puntaroi mitä suhteesta saa ja mitä menee ja se menee toistuvasti miinuksen puolelle. Se kun toinen ei ota opikseen vaan käyttäytyy yhä uudelleen ennalta arvattavan paskamaisesti ja tuntuu että mitta on täysi.
Auts, tässä mennään. Kerta toisensa jälkeen hämmästyn: toinen ei VOI tehdä noin, miksi hel....... toinen tekee noin. Sen yrittää unohtaa, painaa villaisella jonnekin piiloon. Tietäen että se joskus toistuu ja silti olen tässä yhä hänen kanssaan. On sellainen ajatus, että voi kun hän pettäisi, olisin silloin oikeutettu viheltämään pelin poikki.
Ehkä sinun olisikin aika pysähtyä miettimään itseäsi. Miksi suostut elämään tuollaista elämää? Miksi et tunne ansaitsevasi parempaa? Miksi olet yhdessä ihmisen kanssa, joka tietoisesti loukkaa sinua? Miksi et tunne ansaitsevasi parempaa käytöstä kumppaniltasi? Jos on itsetunto kohdillaan, niin itselleen ja ennen kaikkea lapsilleen haluaa vain parasta.
Tuo että on VÄLILLÄ kaikki ok on omiaan sekoittamaan pään. (kuulostaa ihan meidän seksielämältä)
Anteeksianto ei ole tunne vaan se on päätös, eli asia on sinänsä hyvin selkeä. Voit antaa anteeksi kaiken mitä itse päätät antaa anteeksi. Anteeksanto nimenomaan ehkäisee katkeroitumista eikä sen tarvitse olla ansaittu.
Eri asia on sitten paljonko kannattaa sietää toistuvia loukkauksia.
Jokaisen ihmisen/ parin on pysähdyttävä tarkastelemaan parisuhdettaan pitkällä aikavälillä. Meneekö parisuhde parempaan suuntaan vai onko se laskusuhdanteinen. Sitten asioita parannetaan (laitetaan jokin tavoiteaikataulu muutoksen pysymiseen, vaikka 1 vuosi parempaa elämää) tai sitten erotaan, jos kumppani ei halua samoja asioita, tai asiat ovat liukuneet samaan jamaan.
Älkää nyt hyvät ihmiset erotko, jos ette halua ihan samoja asioita. Ei ole riittävä peruste erolle!