Miksi en laihdu?

djzkfjaHjsjsjjsjs

Olen 184cm pitkä ja 112kg olen jo 3 viikkoa syönyt reilusti alle kulutukseni kalorilaskuri sivuston mukaan kulutukseni on 3000kcal ja olen syönyt suunnilleen 1500kcal enkä ole laihtunut yhtään missä vika?

273

7866

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hghfgh

      Kerrotko hieman ruokailutottumuksistasi (mitä syöt, kuinka usein päivässä jne.) ja kuinka paljon kuntoilet sekä mitä lajia harrastat?

      • apgfkdjdjdjdjfj

        Aamulla syön noin klo7 aikoihin joko puuroa tai leipää koulussa syön klo11 aikaan aterian ei hirveen isoa jossa 3/4 osaa pääruokaa ja loput salaattia koulun jälkeen syön jonkun pienen välipalan esim maitorahka sitten syön suunnilleen klo17 aikaan ruuan ja syön iltapalan klo19-21 aikaan jotain leipää tai hedelmää
        Liikun yleensä 1-2h kävelyä päivässä mutta aina välillä käyn liikkumassa raskaammin sitten nostelen painoja ja teen lihas harjoitus liikkeitä muutaman kerran viikossa

      • hghfgh
        apgfkdjdjdjdjfj kirjoitti:

        Ainakin pelkästään jo leipä tunnetusti lihottaa (varsinkin jos kyseessä on valkoinen leipä) ja varmaan laitat myös jotain leivän päälle (margariinia, leikkeleitä jne.). Jos pystyt niin koeta vaihtaa tuo pääruoka 2/3 salaattiin ja 1/3 lihaan (valkoinen liha aina parempaa kuin punainen). Iltapalaksi kannattaa ottaa mielummin vaikka maitorahka, koska hedelmissä on hiilihydraatteja ja fruktoosia (leipä vielä huonompi iltapala). Ennen treeniä ja sen jälkeen on hyvä nauttia hedelmiä (varsinkin omena ja banaani), koska ne auttavat palautumaan. Omatekoiset smoothiet ovat myös loistavia ruokia

        Liikuntaa tunnut harrastavan ihan mukavasti, mutta jos haluat nopeita tuloksia niin kannattaa mennä ryhmäliikuntatunneille. Esim. kahvakuula tai body pump ovat erittäin tehokkaita kiinteyttäjiä.

      • hghfgh
        hghfgh kirjoitti:

        Nii, ja lepääminen on myös todella tärkeää. Koeta nukkua 7-8 tuntia yössä. Univaje edistää energian varastoitumista rasvaksi.

      • diplomiliikkuja

        Onko toi kävely reipasta, vai sellaista sunnuntai kävelyä. Minulla kyllä kiloja lähti pikakävelylläkin hyvin. Jos kävelee niin kyllä vähintää kannattaa kävellä se kaksi tuntia. Mullakin alussa tuntui ettei paino lähde tippumaan, sitten alkoi lähteä vauhdilla.

      • että näin...
        diplomiliikkuja kirjoitti:

        Pelkällä ruokavalion muutoksella voi laihtua vaikka et liikkuis yhtään.Kaverini laihtui vuoden aikana 50.kiloo jättämällä turhat hiilarit pois.Eikä harrastanu mitään hikiliikuntaa kun syöt oikein niin laihdut ruoka Se laihduttaa ei liikunta vaan Se tukee laihduttamista.

      • diplomiliikkuja
        että näin... kirjoitti:

        Niinpä joo, ( ei liikunta vaan Se tukee laihduttamista ) Kyllähän minulta läskit lähti vihaseen kun aloitin kunnon liikunnan. Ruokamuutoksia en tehnyt yhtään ja pulla/karkki maistuu. Kun kunnolla liikkuu saa syödä melkein mitä vaan ja silti laihtuu, todistettu homma. Katoppa kaveria parin vuoden päästä niin hiilareita taas jättää pois että laihtuu. Noi hiilarihommat ei tahdo olla pysyviä juttuja. Nähnyt monia työkavereita jotka ovat tuolla laihtuneet ja sitten taas lihoneet, plus pari extra kiloa. Voihan sitä tietenkin taas laihduttaa läskit pois, onhan sekin jonkunlainen harrastus.

      • 10x10

        Jos hiilareiden karsiminen ei oo pysyvä juttu, niin samaa sanon sun liikuntahurmiosta, diplomiliikkuja. Pelkäämpä pahoin, että intosi laantuu vuoden kahden sisällä ja kun et ole mitenkään korjannut ruokavaliotasi, tulet lihomaan laihdutetut kilot takaisin.

        Stressaantuneelle rauhallinen kävely luonnossa edistää laihtumista paljon paremmin kuin hiki päässä lenkkipolulla rehkiminen. Uskoisit jo, diplomiliikkuja, ettei laihtuminen vaadi 1,5-2tunnin lenkkejä 6 kertaa viikossa - niistä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Sivistäisit jo itseäsi esim. tutustumalla hormonien vaikutukseen kuten sua jo täällä ohjeistettiin.

      • diplomiliikkuja
        10x10 kirjoitti:

        Minähän olenkin kirjoittanut mikä on pomminvarma laihdutuskeino. Olenhan täältä lukenut kun porukat syö 1000-1500kilokalorin edestä ruokaa päivässä eivätkä sittenkään meinaa laihtua. Mitä ihmettä, hormoni Ja oliko kortisoli se toinen hieno sana minkä olet oppinut täällä netin ihmeellisessä maailmassa, niitä nyt kylvät jokapaikkaan. toisaalta onhan ne hienonkuuloisia sanoja ja tekee sinusta varmaan ammattilaisen näissä kehonasioissa.
        Sinulle ei mene perille millään se, että stressiin / painonhallintaan paras lääke on liikunta, niinkuin sinullekkin sen jo aiemmin kirjoitin ja laitoin oikein virallisen kirjoituksen siitä kun se on ihan tutkittu asia.

        Tohon vielä. Alussa vaatii, jos haluaa laihtua nopsaan, sitten kun läskit on pois voi lenkkeilyä vähentää vaikka 4-5krt viikko. Veikkaan ettei paljon vähentele kun huomaa kuinka hyvän/terveellisen kropan saa.

      • oikiastinyt
        diplomiliikkuja kirjoitti:

        Niinpä joo, ( ei liikunta vaan Se tukee laihduttamista ) Kyllähän minulta läskit lähti vihaseen kun aloitin kunnon liikunnan. Ruokamuutoksia en tehnyt yhtään ja pulla/karkki maistuu. Kun kunnolla liikkuu saa syödä melkein mitä vaan ja silti laihtuu, todistettu homma. Katoppa kaveria parin vuoden päästä niin hiilareita taas jättää pois että laihtuu. Noi hiilarihommat ei tahdo olla pysyviä juttuja. Nähnyt monia työkavereita jotka ovat tuolla laihtuneet ja sitten taas lihoneet, plus pari extra kiloa. Voihan sitä tietenkin taas laihduttaa läskit pois, onhan sekin jonkunlainen harrastus.

        Ei liikkumalla todellakaan voi syödä mitä vaan. Yhden suklaapatukan polttamiseen saa vetää melkein tunnin rääkin. Syöppä sitten pussillinen karkkia, sokerimehuja, perunoita, kermakastiketta.. Poltappa 1000 ylimääräistä kaloria liikkumalla, tai enemmän. Ei kellään ole aikaa tai energiaa sellaiseen, ainakaan pitkällä tähtäimellä.

      • diplomiliikkuja
        oikiastinyt kirjoitti:

        Minä syön suurinpiirtein mitä vaan. Aaamukahvin kans korvapuusti joka päivä. Karkkia varmaan 2-3 krt viikosssa ja syön yleensä karkkipussin illalla telkkaa kattoessa, paino on silti laskenut kokoajan, ei kylläkään enään, kun läskit on liikkumalla saatu pois. Viikonloppuna oli irtikarkit tarjouksessa 5.95/kg ostin noin kilon ja söin viikonloppuna. Mutta kävin hiihtämässä joka päivä 15-20 km eikä ole ollut mitään ongelmaa painon kanssa. Tänään muuten kokeilin miten jaksais 25km. Hyvinhän sitä jaksoi kun on tullut harjoiteltua. Kaikkihan on omia valintoja.Minulla tämä liikunta ja sen varjolla voin nautiskella sitten herkkuja eikä ole ongelma lihominen:)

      • 18+4

        Joo, eli syöt huonost ja liikut paljon. No onnea vaan, kehosi (ja suolistosi) rakastaa sinua.

      • Minkä ikäinen?
        diplomiliikkuja kirjoitti:

        Minä syön suurinpiirtein mitä vaan. Aaamukahvin kans korvapuusti joka päivä. Karkkia varmaan 2-3 krt viikosssa ja syön yleensä karkkipussin illalla telkkaa kattoessa, paino on silti laskenut kokoajan, ei kylläkään enään, kun läskit on liikkumalla saatu pois. Viikonloppuna oli irtikarkit tarjouksessa 5.95/kg ostin noin kilon ja söin viikonloppuna. Mutta kävin hiihtämässä joka päivä 15-20 km eikä ole ollut mitään ongelmaa painon kanssa. Tänään muuten kokeilin miten jaksais 25km. Hyvinhän sitä jaksoi kun on tullut harjoiteltua. Kaikkihan on omia valintoja.Minulla tämä liikunta ja sen varjolla voin nautiskella sitten herkkuja eikä ole ongelma lihominen:)

        Ikä vaikuttaa huomattavasti tuohon tilanteeseesi.

        Itse tein raskastatyötä ja sain syödä ihan mitä vain enkä lihout.
        Kun ikää tuli lisää niin jopa ne kilot alkoivat kertyä tarkalleen samalla kulutuksella.
        Tuo painonnousu piti kompensoida vähentämällä syömistä.
        Kun ikää tuli lisää piti alkaa tarkkailemaan mitä syö.

      • Ziikki

        Tolla tavalla ehkä näytät koikalta mutta sisäelimistöjäsi luultavasti ympäröi paljon rasvaa, joka on sitä vaarallista kovaa rasvaa. Voi aiheuttaa mm 2tyypin diabetestä, maksasyövän, suoliston ennenaikainen vanhentuminen jne.. Jos yhtään välität itsestäsi sinun täytyy lopettaa tollaisen Myrkyn syömisen, syö lähiruokaa mahdollisuuksien mukaan, ekologista ruokaa. Ja hei niiden karkkien sijaan voi illalla telkkarin edessä mielummin vetää kuivattuja omenarenkaita (hyvänmakuisia saa esm lildlistä) tai kuivattuja banaanilastuja (saa melkein kaikista kaupoista). Sä et tuu elämään terveenä pitkään ellet muuta ruokailutottumuksiasi. Hyviä snäksejä ovat myös raaka kurkku, porkkana, kukkakaali ja muita mieluisia kasviksia dipillä (esm ranch sopii hyvin)

        Toivottavasti tästä oli jotain huötyä myös aloittajalle.

      • GamerGirl91

        Myös suolistoloiset aiheuttaa sen, että voi syödä paljon sokeripitoista, mutta paino ei nouse tai se jopa putoaa.

        Suosittelen luontaista matokuuria. :)

      • laihduttaja
        apgfkdjdjdjdjfj kirjoitti:

        Aamulla syön noin klo7 aikoihin joko puuroa tai leipää koulussa syön klo11 aikaan aterian ei hirveen isoa jossa 3/4 osaa pääruokaa ja loput salaattia koulun jälkeen syön jonkun pienen välipalan esim maitorahka sitten syön suunnilleen klo17 aikaan ruuan ja syön iltapalan klo19-21 aikaan jotain leipää tai hedelmää
        Liikun yleensä 1-2h kävelyä päivässä mutta aina välillä käyn liikkumassa raskaammin sitten nostelen painoja ja teen lihas harjoitus liikkeitä muutaman kerran viikossa

        epäilen tuota 3000 kcal kulutustasi.....1-2 tunnin ripeäkin kävely kuluttaa vain 200-600 kcal ( riippuu tehosta). ja jos istut päivän koulussa, ihmettelen missä vaiheessa pysyt tuon kalorimäärän kuluttaa? siihen pitää liikkua tehokkaasti ja aika paljon.
        leipä kyllä turvottaa jos syö illalla paljon, mutta se on myös hyvää ravintoa ja pitää nälän kauan pois. joten älä sitä pois heitä, vähennä jos syöt yli 2 palaa kerralla.kuulostaa muuten hyvälle tuo ohjelmasi, jos pitää paikkansa, monesti sitä vaan pistää suuhunsa "jotain pientä" mitä ei lasketa:)niistä tulee helposti 500 kcal vrkssa.kuinka kauan olet laihduttanut? noin isolla painolla , tulokset ei välttämättä näy viikoissa, painohan voi naisilla heilahtaa pari kiloa päivittäin. tsemppiä! itselläni sama ongelma, syytän kilpirauhasen vajaa toimintaa...

      • Sauvakävelija
        diplomiliikkuja kirjoitti:

        Onko toi kävely reipasta, vai sellaista sunnuntai kävelyä. Minulla kyllä kiloja lähti pikakävelylläkin hyvin. Jos kävelee niin kyllä vähintää kannattaa kävellä se kaksi tuntia. Mullakin alussa tuntui ettei paino lähde tippumaan, sitten alkoi lähteä vauhdilla.

        Peesaan diplomiliikkujaa, koska liikunta vilkastaa aineenvaihduntaa, mutta kitudieetit hidastavat sitä.

        Itse tällä hetkellä laihdun (tai ainakin paino putoaa tasaisesti), vaikka syön aivan normaalisti itseni kylläiseksi. Toki höttöhiilareita, kuten sokeria ja viljoja vältellen.

      • Epäterveellisin tapa
        että näin... kirjoitti:

        Pelkällä ruokavalion muutoksella voi laihtua vaikka et liikkuis yhtään.Kaverini laihtui vuoden aikana 50.kiloo jättämällä turhat hiilarit pois.Eikä harrastanu mitään hikiliikuntaa kun syöt oikein niin laihdut ruoka Se laihduttaa ei liikunta vaan Se tukee laihduttamista.

        on laihduttaa jättämällä syöminen lähes pois. Paras tapa keventää ruokavalioo, ja lisätä kuntoilu. Suurin virhe laihduttajalla on liikunnan puute, vaikka niitä hitaita kävelylenkkejä tehdäänkin.

      • Kuntoilua
        laihduttaja kirjoitti:

        epäilen tuota 3000 kcal kulutustasi.....1-2 tunnin ripeäkin kävely kuluttaa vain 200-600 kcal ( riippuu tehosta). ja jos istut päivän koulussa, ihmettelen missä vaiheessa pysyt tuon kalorimäärän kuluttaa? siihen pitää liikkua tehokkaasti ja aika paljon.
        leipä kyllä turvottaa jos syö illalla paljon, mutta se on myös hyvää ravintoa ja pitää nälän kauan pois. joten älä sitä pois heitä, vähennä jos syöt yli 2 palaa kerralla.kuulostaa muuten hyvälle tuo ohjelmasi, jos pitää paikkansa, monesti sitä vaan pistää suuhunsa "jotain pientä" mitä ei lasketa:)niistä tulee helposti 500 kcal vrkssa.kuinka kauan olet laihduttanut? noin isolla painolla , tulokset ei välttämättä näy viikoissa, painohan voi naisilla heilahtaa pari kiloa päivittäin. tsemppiä! itselläni sama ongelma, syytän kilpirauhasen vajaa toimintaa...

        lisäämällä ja kuntoilun rasitusta lisäämällä saadaan tuloksia, ravintoo keventää, jos tarvetta on.. Herkkään lihomiseen syy voi olla hormonitasapainossa, verensokerin tasossa, jotka kannattaa tutkituttaa lääkärillä.

      • Tai voi käydä näin
        10x10 kirjoitti:

        Jos hiilareiden karsiminen ei oo pysyvä juttu, niin samaa sanon sun liikuntahurmiosta, diplomiliikkuja. Pelkäämpä pahoin, että intosi laantuu vuoden kahden sisällä ja kun et ole mitenkään korjannut ruokavaliotasi, tulet lihomaan laihdutetut kilot takaisin.

        Juokseminen ja hiihtämnen voi tyssätä äkkiäkin, jos käy köpelösti ja loukkaantuu, repee polven kierukka, ristisiteet tms. Sanotanhan sitä leikillisesti, että urheilija ei tervettä päivöä nää. ;)

      • BMI22
        että näin... kirjoitti:

        Pelkällä ruokavalion muutoksella voi laihtua vaikka et liikkuis yhtään.Kaverini laihtui vuoden aikana 50.kiloo jättämällä turhat hiilarit pois.Eikä harrastanu mitään hikiliikuntaa kun syöt oikein niin laihdut ruoka Se laihduttaa ei liikunta vaan Se tukee laihduttamista.

        Uskon kyllä, syömällä vähemmän, kuin kuluttaa, laihtuu takuuvarmasti.
        Valitettavasti ylipainoisilla on usein taipumus valehdella itselleen sekä heikko itsekuri.
        Paljon vettä, vesipitoisia kasviksia ja vähärasvaista proteiinia monta kertaa päivässä pieniä annoksia.
        Mikään ruokavalio ei laihduta, jos vain istuu kaiket päivät koneella. Minäkin istun, mutta ison jumppapallon päällä peppuani pyöritellen ja selkää venytellen. Tasapainon kehittyessä voi tehdä melkein mitä vaan...

      • Kostaus
        diplomiliikkuja kirjoitti:

        Minä syön suurinpiirtein mitä vaan. Aaamukahvin kans korvapuusti joka päivä. Karkkia varmaan 2-3 krt viikosssa ja syön yleensä karkkipussin illalla telkkaa kattoessa, paino on silti laskenut kokoajan, ei kylläkään enään, kun läskit on liikkumalla saatu pois. Viikonloppuna oli irtikarkit tarjouksessa 5.95/kg ostin noin kilon ja söin viikonloppuna. Mutta kävin hiihtämässä joka päivä 15-20 km eikä ole ollut mitään ongelmaa painon kanssa. Tänään muuten kokeilin miten jaksais 25km. Hyvinhän sitä jaksoi kun on tullut harjoiteltua. Kaikkihan on omia valintoja.Minulla tämä liikunta ja sen varjolla voin nautiskella sitten herkkuja eikä ole ongelma lihominen:)

        "Diplomiliikkujalla" on todennäköisesti luonnostaan nopea aineenvaihdunta. Tosin kun ikää alkaa kertymään niin aineenvaihduntakin hidastuu joten tuollaisella mässäilyllä painokin alkaa nousemaan.

        Liikunta on hyvä asia mutta jos muutoin "tuhoaa" omaa kehoaan niin jossain vaiheessa se kostautuu.

      • totuus nääs
        Ziikki kirjoitti:

        Tolla tavalla ehkä näytät koikalta mutta sisäelimistöjäsi luultavasti ympäröi paljon rasvaa, joka on sitä vaarallista kovaa rasvaa. Voi aiheuttaa mm 2tyypin diabetestä, maksasyövän, suoliston ennenaikainen vanhentuminen jne.. Jos yhtään välität itsestäsi sinun täytyy lopettaa tollaisen Myrkyn syömisen, syö lähiruokaa mahdollisuuksien mukaan, ekologista ruokaa. Ja hei niiden karkkien sijaan voi illalla telkkarin edessä mielummin vetää kuivattuja omenarenkaita (hyvänmakuisia saa esm lildlistä) tai kuivattuja banaanilastuja (saa melkein kaikista kaupoista). Sä et tuu elämään terveenä pitkään ellet muuta ruokailutottumuksiasi. Hyviä snäksejä ovat myös raaka kurkku, porkkana, kukkakaali ja muita mieluisia kasviksia dipillä (esm ranch sopii hyvin)

        Toivottavasti tästä oli jotain huötyä myös aloittajalle.

        Kaupan banaanilastut on samaa kuin sokeria söis. Ne on sokeroituja. Itse kotimaisista omenista ilman lisäaineita kuivatut lastut ovat terveellisiä.

      • 4c34wc43
        Tai voi käydä näin kirjoitti:

        Juokseminen ja hiihtämnen voi tyssätä äkkiäkin, jos käy köpelösti ja loukkaantuu, repee polven kierukka, ristisiteet tms. Sanotanhan sitä leikillisesti, että urheilija ei tervettä päivöä nää. ;)

        Ei tavallinen kuntoliikkuja ole mikään urheilija.

        Tavalliselle pertsalle sopiva kuntoliikunta ehkäisee vammoja ja vaivoja sen sijaan että aiheuttaisi niitä.

      • hiljaa hyvä tulee
        apgfkdjdjdjdjfj kirjoitti:

        Aamulla syön noin klo7 aikoihin joko puuroa tai leipää koulussa syön klo11 aikaan aterian ei hirveen isoa jossa 3/4 osaa pääruokaa ja loput salaattia koulun jälkeen syön jonkun pienen välipalan esim maitorahka sitten syön suunnilleen klo17 aikaan ruuan ja syön iltapalan klo19-21 aikaan jotain leipää tai hedelmää
        Liikun yleensä 1-2h kävelyä päivässä mutta aina välillä käyn liikkumassa raskaammin sitten nostelen painoja ja teen lihas harjoitus liikkeitä muutaman kerran viikossa

        Ei sinun ruokavalio pahalta vaikuta. Liikuntaakin harrastat sopivasti.
        Kiinnitä huomiota rasvan määrään ja laatuun, sekä leivän päällä että valmistuksessa. Rypsiöljy parempi voita tai margariinia mutta kokonaisrasvan määrä vähempi mitä sitten käytätkin.
        Hiilarit syyniin, niistä valkoiset jauhot ja sokeri pahimmat, yritä vähentää ja korvata valkoinen leipä ruisleivällä.

        Väli/ iltapalana raasteita, esim. ananasmurska-lantttu-porkkana-omena tai jotain niistä. Pureskelunälkään esim. porkkanasiivuja purkkiin jääkaappiin, maistuvat semmoisenaan ja vältät tuhdimmat mieliteot. Jos sorrutkin joskus, aloitat uudestaan. Salli itsellesi myös pieni herkuttelu silloin tällöin.

        Parempi pitkäkestoinen ja johdonmukainen laihdutus kuin nopea jolloin tulokset helposti nollautuu. Itse pudotin ruokavaliolla 5 vuodessa 15 kg, eli 3kg per vuosi.
        Sain ehkäistyä 2-tyypin diabeteksen joka oli uhkana. Mutta nuorempana olisin pystynyt nopeampaan painonpudotukseen kun vanhempana liikkuminen ei ole enää itsestäänselvyys.

      • jepjepjooyy
        diplomiliikkuja kirjoitti:

        Niinpä joo, ( ei liikunta vaan Se tukee laihduttamista ) Kyllähän minulta läskit lähti vihaseen kun aloitin kunnon liikunnan. Ruokamuutoksia en tehnyt yhtään ja pulla/karkki maistuu. Kun kunnolla liikkuu saa syödä melkein mitä vaan ja silti laihtuu, todistettu homma. Katoppa kaveria parin vuoden päästä niin hiilareita taas jättää pois että laihtuu. Noi hiilarihommat ei tahdo olla pysyviä juttuja. Nähnyt monia työkavereita jotka ovat tuolla laihtuneet ja sitten taas lihoneet, plus pari extra kiloa. Voihan sitä tietenkin taas laihduttaa läskit pois, onhan sekin jonkunlainen harrastus.

        Vai niin. Mä en kyllä oo laihtunu kiloakaan (vaan lihonnut sen verran) kun aloitin juoksemisen. Juoksen 30 km viikossa (10-11/km tunnissa) ja muutama puolimaratonkin on tullut jolkoteltua. Kiloja on tosiaan tullu lisää kun ruokahalukin on sen mukainen :/

        Ei liikunta laihduta, vaan se, että kuluttaa enemmän kuin syö. Kulutusta voi lisätä liikkumalla.

      • just wondering
        BMI22 kirjoitti:

        Uskon kyllä, syömällä vähemmän, kuin kuluttaa, laihtuu takuuvarmasti.
        Valitettavasti ylipainoisilla on usein taipumus valehdella itselleen sekä heikko itsekuri.
        Paljon vettä, vesipitoisia kasviksia ja vähärasvaista proteiinia monta kertaa päivässä pieniä annoksia.
        Mikään ruokavalio ei laihduta, jos vain istuu kaiket päivät koneella. Minäkin istun, mutta ison jumppapallon päällä peppuani pyöritellen ja selkää venytellen. Tasapainon kehittyessä voi tehdä melkein mitä vaan...

        Väärin. Kyllä laihdut takuuvarmasti jos syöt vähemmän kuin kulutat. Ei todellakaan tarvitse liikkua. Jokainen liikkuu luonnollisesti jonkinverran päivässä (vaikka istuisit koneella koko päivän, kävelet kuitenkin vähintään jääkaapille, vessaan ja sänkyyn). Tästä lasketaan ihmisen peruskulutus (mitä siis kulutat joka tapauksessa, harrastamatta mitään liikuntaa). Liikunnalla saat tätä kulutusta lisättyä. Mutta rehellisyyden nimissä, ei tuo sinun jumppapallon päällä venyttely kyllä tuota kulutusta lisää että se laihtumiseen vaikuttaisi mitenkään.. Puolen tunnin kävelylenkkikään ei tuo vajetta kuin puolikkaan banaanin verran? Eli käytännössä ei juuri mitään vaikutusta .

      • Mummoenergiaa
        Minkä ikäinen? kirjoitti:

        Ikä vaikuttaa huomattavasti tuohon tilanteeseesi.

        Itse tein raskastatyötä ja sain syödä ihan mitä vain enkä lihout.
        Kun ikää tuli lisää niin jopa ne kilot alkoivat kertyä tarkalleen samalla kulutuksella.
        Tuo painonnousu piti kompensoida vähentämällä syömistä.
        Kun ikää tuli lisää piti alkaa tarkkailemaan mitä syö.

        Näinhän se menee - iän myötä aineenvaihdunta hidastuu, ja kiloja kertyy helposti lisää, jos syö samoin kuin ennenkin.
        Keskustelun avaajalla oli takanaan vasta melko lyhyt laihdutusrykäisy. Itse sovelsin vajaan kahden kuukauden ajan 2:5-dieettiä, jolloin kahtena päiv'änä viikossa syödään vain noin 500 kilokalorin verran. Lohtuna on, että muina päivinä saa syödä normaalisti. Pienensin kuitenkin annoskokoja näinä viitenä päivänä.
        Laihduin seitsemän kiloa, ja yritän todella pitää huolta myös siitä, etten retkahda uudestaan. Jos joskus mässäilen, syön seuraavana päivänä vähäkalorista ruokaa. Listalla on usein höyrytettyjä vihanneksia ja salaattia, sekä proteiinia vähärasv. (lihaa, kalaa ja maitotuotteita). Piimää juon aina silloin, kun nälkä alkaa kalvaa.
        Liikunta on toki hyvä lisä ja kiinteyttäjä. Vaikka laihduinkin nimenomaan vyötäröltä, lantiosta ja reisistä, jäi vielä hölskymään löysähkö vatsapussi. Minun iässäni = 60 kudosten kiintetyminen saattaa kuitenkin olla toiveajattelua.

      • Se on tämä
        hghfgh kirjoitti:

        Nii, ja lepääminen on myös todella tärkeää. Koeta nukkua 7-8 tuntia yössä. Univaje edistää energian varastoitumista rasvaksi.

        Olet joko laskenut kalorit ja muut määrät väärin, tai olet joutunut astrologisen ilmiön uhriksi.

        Nyt kun syöt vähemmän mitä kulutat, niin itseasiassa kehosi tuottaakin lisää materiaa sen sijaan että se vähenisi.

        Tämä saattaa johtua nanotason käänteisistä mustista aukoista. Nuo lähes näkymättömän pienet, käänteis mustat aukot, ovat kuolleita mikrotähtiä, jotka työntävät uutta materiaa ulos maailmankaikkeuteen.

        Ne ovat kehossasi ehkä jonkun viruksen tuomana sivuilmiönä. Ne saattavat myös leijua asunnossasi, ja kuljet noiden mustien aukkojen läpi monta kertaa päivässä huomaamatta, jolloin uutta materiaa työntyy niiden läpi kehoosi.

      • ..........
        Kostaus kirjoitti:

        "Diplomiliikkujalla" on todennäköisesti luonnostaan nopea aineenvaihdunta. Tosin kun ikää alkaa kertymään niin aineenvaihduntakin hidastuu joten tuollaisella mässäilyllä painokin alkaa nousemaan.

        Liikunta on hyvä asia mutta jos muutoin "tuhoaa" omaa kehoaan niin jossain vaiheessa se kostautuu.

        Ikä vaikuttaa myös siihen, että ei ole enää aikaa liikkua samalla tavalla kuin nuorena. Olin aikoinani oikein himourheilija, mutta nyt kun pitää käydä töissä, hoitaa lapset, kotityöt ja nukkuminenkin on tullut tärkeämmäksi, niin eipä sitä aikaa enää riitä monen tunnin liikkumisrupeamiin päivittäin. Pakko se vain on vähemtää syömistä. Enkä olisi parikymppisenä ikinä uskonut, että minusta voisi tulla lihavaa. No, en kyllä olekaan, mutta se johtuu vain siitä, että kontrolloin syömistäni.

      • rosestar
        apgfkdjdjdjdjfj kirjoitti:

        Aamulla syön noin klo7 aikoihin joko puuroa tai leipää koulussa syön klo11 aikaan aterian ei hirveen isoa jossa 3/4 osaa pääruokaa ja loput salaattia koulun jälkeen syön jonkun pienen välipalan esim maitorahka sitten syön suunnilleen klo17 aikaan ruuan ja syön iltapalan klo19-21 aikaan jotain leipää tai hedelmää
        Liikun yleensä 1-2h kävelyä päivässä mutta aina välillä käyn liikkumassa raskaammin sitten nostelen painoja ja teen lihas harjoitus liikkeitä muutaman kerran viikossa

        voisit kokeilla jättää 18.00 jälkeen syöminen ja puolilitraa ainakin vettä juoda päivässä.

      • Mussuttajat
        totuus nääs kirjoitti:

        Kaupan banaanilastut on samaa kuin sokeria söis. Ne on sokeroituja. Itse kotimaisista omenista ilman lisäaineita kuivatut lastut ovat terveellisiä.

        Ei kannata ottaa tavaksi sitä että mussuttaa kokoajan jotain, vaikka olisi kuinka kevyttä lastua.

        Syökää vain kun on nälkä. Ei se voi olla kokoajan.

      • mites on mahdollista
        hghfgh kirjoitti:

        Ainakin pelkästään jo leipä tunnetusti lihottaa (varsinkin jos kyseessä on valkoinen leipä) ja varmaan laitat myös jotain leivän päälle (margariinia, leikkeleitä jne.). Jos pystyt niin koeta vaihtaa tuo pääruoka 2/3 salaattiin ja 1/3 lihaan (valkoinen liha aina parempaa kuin punainen). Iltapalaksi kannattaa ottaa mielummin vaikka maitorahka, koska hedelmissä on hiilihydraatteja ja fruktoosia (leipä vielä huonompi iltapala). Ennen treeniä ja sen jälkeen on hyvä nauttia hedelmiä (varsinkin omena ja banaani), koska ne auttavat palautumaan. Omatekoiset smoothiet ovat myös loistavia ruokia

        Liikuntaa tunnut harrastavan ihan mukavasti, mutta jos haluat nopeita tuloksia niin kannattaa mennä ryhmäliikuntatunneille. Esim. kahvakuula tai body pump ovat erittäin tehokkaita kiinteyttäjiä.

        Onpa taas jännä. Minun bmi on 19, on lähes aina ollut, syön leipää joka päivä, enkä ole edes sillä saanut painoa nousuun. Nyt se yhtäkkiä lihottaa. Joo, minulle ei tullut leivällä raskauskilojakaan. Mutta yksi juttu, en syö ikinä makkaraa, en leikkeleitä enkä lenkkimakkaraa, enkä juo kaljaa, olisko siinä jotain.

      • 13+3
        jepjepjooyy kirjoitti:

        Vai niin. Mä en kyllä oo laihtunu kiloakaan (vaan lihonnut sen verran) kun aloitin juoksemisen. Juoksen 30 km viikossa (10-11/km tunnissa) ja muutama puolimaratonkin on tullut jolkoteltua. Kiloja on tosiaan tullu lisää kun ruokahalukin on sen mukainen :/

        Ei liikunta laihduta, vaan se, että kuluttaa enemmän kuin syö. Kulutusta voi lisätä liikkumalla.

        Ja lihas painaa enemmän kuin rasva. Että näin.

      • Joukossa tyhmyys ...
        just wondering kirjoitti:

        Väärin. Kyllä laihdut takuuvarmasti jos syöt vähemmän kuin kulutat. Ei todellakaan tarvitse liikkua. Jokainen liikkuu luonnollisesti jonkinverran päivässä (vaikka istuisit koneella koko päivän, kävelet kuitenkin vähintään jääkaapille, vessaan ja sänkyyn). Tästä lasketaan ihmisen peruskulutus (mitä siis kulutat joka tapauksessa, harrastamatta mitään liikuntaa). Liikunnalla saat tätä kulutusta lisättyä. Mutta rehellisyyden nimissä, ei tuo sinun jumppapallon päällä venyttely kyllä tuota kulutusta lisää että se laihtumiseen vaikuttaisi mitenkään.. Puolen tunnin kävelylenkkikään ei tuo vajetta kuin puolikkaan banaanin verran? Eli käytännössä ei juuri mitään vaikutusta .

        Surkea lihaskunto pitää laihana? Olen nähnyt kyllä sairailla ihmisillä ja onhan se nykymuotia ettei lihaksia tarvi olla.
        Makaa sohvalla vaan mutta älä missään nimessä syö mitään. Jep, jep, hyvää tulee, tziisus sentään näitä ohjeita!

      • citius, altius
        apgfkdjdjdjdjfj kirjoitti:

        Aamulla syön noin klo7 aikoihin joko puuroa tai leipää koulussa syön klo11 aikaan aterian ei hirveen isoa jossa 3/4 osaa pääruokaa ja loput salaattia koulun jälkeen syön jonkun pienen välipalan esim maitorahka sitten syön suunnilleen klo17 aikaan ruuan ja syön iltapalan klo19-21 aikaan jotain leipää tai hedelmää
        Liikun yleensä 1-2h kävelyä päivässä mutta aina välillä käyn liikkumassa raskaammin sitten nostelen painoja ja teen lihas harjoitus liikkeitä muutaman kerran viikossa

        Kävely ei auta, sun pitää juosta tai uida tai hiihtää.

        hikeen asti.

      • kirjavakissa
        4c34wc43 kirjoitti:

        Ei tavallinen kuntoliikkuja ole mikään urheilija.

        Tavalliselle pertsalle sopiva kuntoliikunta ehkäisee vammoja ja vaivoja sen sijaan että aiheuttaisi niitä.

        Totta! Itel liikun väh. kolmena päivänä viikossa, usein neljänäkin, ja paikat pysyy ihan kunnossa kun harrastan korkeintaan 90 min kerralla.

      • gfmald
        rosestar kirjoitti:

        voisit kokeilla jättää 18.00 jälkeen syöminen ja puolilitraa ainakin vettä juoda päivässä.

        puoli litraa! haloo on täälä taas asiantuntijoita. itse juon vähintään 3-4 litraa vettä päivässä.

      • maltti on valttia
        laihduttaja kirjoitti:

        epäilen tuota 3000 kcal kulutustasi.....1-2 tunnin ripeäkin kävely kuluttaa vain 200-600 kcal ( riippuu tehosta). ja jos istut päivän koulussa, ihmettelen missä vaiheessa pysyt tuon kalorimäärän kuluttaa? siihen pitää liikkua tehokkaasti ja aika paljon.
        leipä kyllä turvottaa jos syö illalla paljon, mutta se on myös hyvää ravintoa ja pitää nälän kauan pois. joten älä sitä pois heitä, vähennä jos syöt yli 2 palaa kerralla.kuulostaa muuten hyvälle tuo ohjelmasi, jos pitää paikkansa, monesti sitä vaan pistää suuhunsa "jotain pientä" mitä ei lasketa:)niistä tulee helposti 500 kcal vrkssa.kuinka kauan olet laihduttanut? noin isolla painolla , tulokset ei välttämättä näy viikoissa, painohan voi naisilla heilahtaa pari kiloa päivittäin. tsemppiä! itselläni sama ongelma, syytän kilpirauhasen vajaa toimintaa...

        Varmaan laskettu niin, että tuo 3000 kcl/pvä on se määrä, jonka mukaan paino pysyy täsmälleen samana kuin nyt, ei laske eikä nouse. Vastaavasti jos syö tuon kalorimäärän alle niin laihtuu. Varmaan laskettu niin, että tuossa ei ole vielä mitään liikuntaa. Jos syö enemmän kuin 3000 kcl/pvä lihoo entistä enemmän. Joten jo pelkästään syömällä vain 1500 kcl/päivä pitäisi kyllä laihtua reippaasti ilman, että edes liikkuu sen kummallisemmin. Se vaan, että se laihtuminen ei todellakaan näy eikä tunnu heti seuraavana päivänä eikä edes sitä seuraavana. Jos kuukauden tai kahden vetää noin, että 1500 kaloria syö per päivä, niin pitäis jo näkyä. Voi olla, että laihduttajat kuvittelee, että se laihtuminen näkyy heti saman tien kropassa, ei se näy. Pitää malttaa odottaa.

        Lisäksi jos on stressiä, nukkuu liian vähän ja keho tuottaa kortisonia enemmän tai sitten jos on kortisonipohjainen lääkitys, niin se hidastaa aineenvaihduntaa.

        Harrastamalla liikuntaa nopeuttaa aineenvaihduntaa. Lihaskuntoharjoittelu nopeuttaa myös aineenvaihduntaa ja polttaa liikunnan jälkeen vielä seuraavanakin päivänä reippaammin kaloreita. Eli ei kannata pelkästään sitä liikuntaa harrastaa niin, että reippaasti kävelee/juoksee vaan myös kandee muokata sitä läskiä lihakseksi. Mitä enemmän läskin sijasta lihaksia, sitä nopeammin keho polttaa kaloreita. Silti, ei sitä tarvitse kuitenkaan kehonrakentajalta näyttää=)

        Alussa se liikunta kannattaa aloittaa varovasti ja pikkuhiljaa lisätä sitten sen määrää ja vaativuutta. Tavoitteiden pitää olla aina nousujohteisia eli varovasti ja tunnustellen liikkeelle. Jos on aivan rapakunto alussa eikä ole tottunut liikkumaan, niin on terveellistä aloittaa sillä rauhallisella kävelyllä, sen jälkeen vaihtaa se reippaaseen kävelyyn ja siitä sitten pikkuhiljaa hölkkään ja sen jälkeen hikijuoksuun. Suosittelen myös salilla käymistä=)

        Suurin osa siitä laihtumista on kuitenkin siitä ruokavaliosta kiinni.

      • kati8
        hghfgh kirjoitti:

        Ainakin pelkästään jo leipä tunnetusti lihottaa (varsinkin jos kyseessä on valkoinen leipä) ja varmaan laitat myös jotain leivän päälle (margariinia, leikkeleitä jne.). Jos pystyt niin koeta vaihtaa tuo pääruoka 2/3 salaattiin ja 1/3 lihaan (valkoinen liha aina parempaa kuin punainen). Iltapalaksi kannattaa ottaa mielummin vaikka maitorahka, koska hedelmissä on hiilihydraatteja ja fruktoosia (leipä vielä huonompi iltapala). Ennen treeniä ja sen jälkeen on hyvä nauttia hedelmiä (varsinkin omena ja banaani), koska ne auttavat palautumaan. Omatekoiset smoothiet ovat myös loistavia ruokia

        Liikuntaa tunnut harrastavan ihan mukavasti, mutta jos haluat nopeita tuloksia niin kannattaa mennä ryhmäliikuntatunneille. Esim. kahvakuula tai body pump ovat erittäin tehokkaita kiinteyttäjiä.

        Kiinteytymistä tapahtuu nimenomaan siellä salilla, ei niinkään noissa ryhmäliikuntatunneille- ne on kaikki aerobista harjoittelua…

      • ffi1
        mites on mahdollista kirjoitti:

        Onpa taas jännä. Minun bmi on 19, on lähes aina ollut, syön leipää joka päivä, enkä ole edes sillä saanut painoa nousuun. Nyt se yhtäkkiä lihottaa. Joo, minulle ei tullut leivällä raskauskilojakaan. Mutta yksi juttu, en syö ikinä makkaraa, en leikkeleitä enkä lenkkimakkaraa, enkä juo kaljaa, olisko siinä jotain.

        Kun olin itse alipainoinen/ laiha niin pystyin syömään MITÄ TAHANSA lihomatta. Muistan kun vedin 1,5 pizzaa krapulassa :D (olen nainen ja kyse oli normaalista pizzerian pizzasta, ei mistään saarioisten roiskeläpistä).
        Join joka viikonloppu mitä tahansa (yleensä kaljaa) ja painoni ei hievahtanutkaan. Sitten aloin liikkumaan aktiivisesti pitkästä aikaa. Kaikki oli vieläkin suht hyvin, pikkuisen kiloja oli alkanut tulemaan. Lopetin liikunnan ja siitä se lähti. Lihominen siis.
        Nykyään pakko tarkkailla syömisiään hyvinkin tiukasti. Paino ihan hyvällä mallilla, ei koskaan normaalipainoa ylittänytkään mutta nyt tavoitteena tiukka vatsa ja lihaksikas peppu ;)

      • Tai voi käydä näin
        4c34wc43 kirjoitti:

        Ei tavallinen kuntoliikkuja ole mikään urheilija.

        Tavalliselle pertsalle sopiva kuntoliikunta ehkäisee vammoja ja vaivoja sen sijaan että aiheuttaisi niitä.

        Kenelle tahansa voi sattua onnettomuus, liukastua puun juureen tai talvella jäusellä tiellä. Ei se edellytä ammattiurheilijan liikuntamäärää. Diplomiliikkujan urheilu 6 x 1,5-2 h / vko ei vastaa ihan tavallisen kuntoliikkujan tasoa, vaikka peruskansalainenkin voi joutua onnettomuuteen vaikka kotinsa kynnyksellä. Urheilun katkaiseva tapaturma voi tapahtua missä vaan, esim. liikenteessä e vain liikunta-aktissa.

      • diplomiliikkuja
        Kostaus kirjoitti:

        "Diplomiliikkujalla" on todennäköisesti luonnostaan nopea aineenvaihdunta. Tosin kun ikää alkaa kertymään niin aineenvaihduntakin hidastuu joten tuollaisella mässäilyllä painokin alkaa nousemaan.

        Liikunta on hyvä asia mutta jos muutoin "tuhoaa" omaa kehoaan niin jossain vaiheessa se kostautuu.

        Onhan tässä jo ikääkin minulla. Eihän toi nyt kauheeta mässäämistä minullakaan ole. Korvapuusti aamukahvin kaa, pari karkki pussia viikossa ei aina. Tämä on vaan tämmöistä leppoista elämää.

        ( "Diplomiliikkujalla" on todennäköisesti luonnostaan nopea aineenvaihdunta )
        Tuo on ihan liikunnan ansiota. Kannattaa kokeilla.

      • diplomiliikkuja
        Tai voi käydä näin kirjoitti:

        Kenelle tahansa voi sattua onnettomuus, liukastua puun juureen tai talvella jäusellä tiellä. Ei se edellytä ammattiurheilijan liikuntamäärää. Diplomiliikkujan urheilu 6 x 1,5-2 h / vko ei vastaa ihan tavallisen kuntoliikkujan tasoa, vaikka peruskansalainenkin voi joutua onnettomuuteen vaikka kotinsa kynnyksellä. Urheilun katkaiseva tapaturma voi tapahtua missä vaan, esim. liikenteessä e vain liikunta-aktissa.

        Sitäkö ei voi käydä liikkumassa, kun pelkää että sattuu onnettomuus. Et varmaan voi ajaa autollakaan kun voi tulla onnettomuus. Miten sitä syö kun ruoka voi mennä kurkkuun ja tukehtuu. Anna mun kaikki kestää. Liikunta määrästä vielä, moni tuolla lenkkipolulla tulee vastaan joka päivä. Lenkkiä voi vähentää kun läskit katoaa jos haluaa. Elämä on valintoja.

      • diplomiliikkuja
        Minkä ikäinen? kirjoitti:

        Ikä vaikuttaa huomattavasti tuohon tilanteeseesi.

        Itse tein raskastatyötä ja sain syödä ihan mitä vain enkä lihout.
        Kun ikää tuli lisää niin jopa ne kilot alkoivat kertyä tarkalleen samalla kulutuksella.
        Tuo painonnousu piti kompensoida vähentämällä syömistä.
        Kun ikää tuli lisää piti alkaa tarkkailemaan mitä syö.

        Se on sitten niitä kuuluisia VALINTOJA mitä tehdään kun alkaa lihomaan.

      • diplomiliikkuja
        Ziikki kirjoitti:

        Tolla tavalla ehkä näytät koikalta mutta sisäelimistöjäsi luultavasti ympäröi paljon rasvaa, joka on sitä vaarallista kovaa rasvaa. Voi aiheuttaa mm 2tyypin diabetestä, maksasyövän, suoliston ennenaikainen vanhentuminen jne.. Jos yhtään välität itsestäsi sinun täytyy lopettaa tollaisen Myrkyn syömisen, syö lähiruokaa mahdollisuuksien mukaan, ekologista ruokaa. Ja hei niiden karkkien sijaan voi illalla telkkarin edessä mielummin vetää kuivattuja omenarenkaita (hyvänmakuisia saa esm lildlistä) tai kuivattuja banaanilastuja (saa melkein kaikista kaupoista). Sä et tuu elämään terveenä pitkään ellet muuta ruokailutottumuksiasi. Hyviä snäksejä ovat myös raaka kurkku, porkkana, kukkakaali ja muita mieluisia kasviksia dipillä (esm ranch sopii hyvin)

        Toivottavasti tästä oli jotain huötyä myös aloittajalle.

        Pitäis varmaan kokeilla testi mielessä noita terveellisempiä herkkuja. Kyllähän minä tiedän ettei karkit ole terveellisiä, mutta haluan nauttia elämästä täysinrinnoin kun vielä voin:)

      • sssl
        laihduttaja kirjoitti:

        epäilen tuota 3000 kcal kulutustasi.....1-2 tunnin ripeäkin kävely kuluttaa vain 200-600 kcal ( riippuu tehosta). ja jos istut päivän koulussa, ihmettelen missä vaiheessa pysyt tuon kalorimäärän kuluttaa? siihen pitää liikkua tehokkaasti ja aika paljon.
        leipä kyllä turvottaa jos syö illalla paljon, mutta se on myös hyvää ravintoa ja pitää nälän kauan pois. joten älä sitä pois heitä, vähennä jos syöt yli 2 palaa kerralla.kuulostaa muuten hyvälle tuo ohjelmasi, jos pitää paikkansa, monesti sitä vaan pistää suuhunsa "jotain pientä" mitä ei lasketa:)niistä tulee helposti 500 kcal vrkssa.kuinka kauan olet laihduttanut? noin isolla painolla , tulokset ei välttämättä näy viikoissa, painohan voi naisilla heilahtaa pari kiloa päivittäin. tsemppiä! itselläni sama ongelma, syytän kilpirauhasen vajaa toimintaa...

        Toiset työskentelee ja toiset tekee työtä. Raskas ruumiillinen työ kuluttaa kaloreitesim. puutarhatyö.

      • 10+6
        diplomiliikkuja kirjoitti:

        Pitäis varmaan kokeilla testi mielessä noita terveellisempiä herkkuja. Kyllähän minä tiedän ettei karkit ole terveellisiä, mutta haluan nauttia elämästä täysinrinnoin kun vielä voin:)

        Karkin syöminenkö on melestäsi elämästä nauttimista täysin rinnoin? Ei kuitenkaan käynyt mielessä, että paremmalla ruokavaliolla saisit nauttia elämästä pitempään? Vai onko ruoka ainoa asia elämässäsi mitstä nautit?

        Minä puolestani nautin elämästä ravitsemalla ja huoltamalla kehoa, jotta jaksan tehdä pitkään niitä asioista joista saan todellista iloa. Epäterveellinen ruoka ei enää (onneksi) kuulu nautintoa tuottaviin juttuihin.

      • kulumista
        Tai voi käydä näin kirjoitti:

        Kenelle tahansa voi sattua onnettomuus, liukastua puun juureen tai talvella jäusellä tiellä. Ei se edellytä ammattiurheilijan liikuntamäärää. Diplomiliikkujan urheilu 6 x 1,5-2 h / vko ei vastaa ihan tavallisen kuntoliikkujan tasoa, vaikka peruskansalainenkin voi joutua onnettomuuteen vaikka kotinsa kynnyksellä. Urheilun katkaiseva tapaturma voi tapahtua missä vaan, esim. liikenteessä e vain liikunta-aktissa.

        Kyllä tuolla määrällä pelkkää lenkkeilyä ilman mitään voima- tai kehonhuoltoharjoittelua saa jo kroppaa kulutettua aika hyvin. Diplomiliikkuja on ilmaisun perusteella kuitenkin aika nuori, eli ongelmia ei vielä ole näköpiirissä. Voihan tietenkin olla, että hänet on varustettu superhyvillä kudoksilla.

      • tupakat pois
        apgfkdjdjdjdjfj kirjoitti:

        Aamulla syön noin klo7 aikoihin joko puuroa tai leipää koulussa syön klo11 aikaan aterian ei hirveen isoa jossa 3/4 osaa pääruokaa ja loput salaattia koulun jälkeen syön jonkun pienen välipalan esim maitorahka sitten syön suunnilleen klo17 aikaan ruuan ja syön iltapalan klo19-21 aikaan jotain leipää tai hedelmää
        Liikun yleensä 1-2h kävelyä päivässä mutta aina välillä käyn liikkumassa raskaammin sitten nostelen painoja ja teen lihas harjoitus liikkeitä muutaman kerran viikossa

        en ihmettele yhtään jos et laihdu.leipäpala sisältää kovasti kaloreita.itse söin juuri näkkileipäpalan ja siinä oli oikeaa voita päällä ja keittokinkkua,mustikoita vaniljakastikkeessa.se riittää aamupäiväksi,sainhan jo päivän kuituannoksen.päivällä samanlainen annos.ja sitten onkin iltapalan aika kello 16-00-17.00.jonka jälkeen ei saa syödä mutta vettä saa juoda litra kaksi illassa.itsetäni on jo viikossa 4 kg lähtenyt kun lopetin kello 16.00 jälkeen syömisen.tätä vauhtia menee 16kg kuukaudessa.en tiedä onko sillä painon pudotukseen merkitystä kun en ole viimeviikon jälkeen polttanut tupakkaa,joku on sanonut että tupakka lhottaa,samoin ahdistusta keuhkoissa lisää ja päänsärkyäja lyhentää ikää 20 vuotta.heittäkää tupakat roskakoriin siitä ei ole kuin haittaa itse poltin yli 40 vuotta mutta päätin että suuhun en sitä laita,eikä se sinne ole itsestään lentänyt

      • 6 litraa vettä vrk
        rosestar kirjoitti:

        voisit kokeilla jättää 18.00 jälkeen syöminen ja puolilitraa ainakin vettä juoda päivässä.

        kello 16.00 jälkeen ei saa syödä.vettä päivässä kuusi litraa jo sellu eli läski katoaa jo parissa viikossa 8kg.itseltäni menee 4kg viikossa.ruokaa syön minkä jaksan,mutta keittokinkkua näkkileipää mustikoita puolukoita salaattia.

      • diplomiliikkuja
        10+6 kirjoitti:

        Karkin syöminenkö on melestäsi elämästä nauttimista täysin rinnoin? Ei kuitenkaan käynyt mielessä, että paremmalla ruokavaliolla saisit nauttia elämästä pitempään? Vai onko ruoka ainoa asia elämässäsi mitstä nautit?

        Minä puolestani nautin elämästä ravitsemalla ja huoltamalla kehoa, jotta jaksan tehdä pitkään niitä asioista joista saan todellista iloa. Epäterveellinen ruoka ei enää (onneksi) kuulu nautintoa tuottaviin juttuihin.

        Niinpä niin. En halua rajoituksia elämääni, teen mitä haluan ja syön miten haluan. Elän elämää stressistä vapaana, täällä kuitenkin eletään vaan kerran. Tämä sopii minulle. En tupakoi enkä käytä alkoholia.

      • Tai voi käydä näin
        diplomiliikkuja kirjoitti:

        Sitäkö ei voi käydä liikkumassa, kun pelkää että sattuu onnettomuus. Et varmaan voi ajaa autollakaan kun voi tulla onnettomuus. Miten sitä syö kun ruoka voi mennä kurkkuun ja tukehtuu. Anna mun kaikki kestää. Liikunta määrästä vielä, moni tuolla lenkkipolulla tulee vastaan joka päivä. Lenkkiä voi vähentää kun läskit katoaa jos haluaa. Elämä on valintoja.

        Missasit nyt asian ytimen. Painonhallintaa ei kannata perustaa vain liikunnan varaan vaan parantaa myös ruokavaliota, sillä jos onnettomuus lopettaa liikunnan, lihoo diplomiliikkujan pullan ja karkin syönnillä aivan varmasti ja pian.

      • ER1965
        diplomiliikkuja kirjoitti:

        Minähän olenkin kirjoittanut mikä on pomminvarma laihdutuskeino. Olenhan täältä lukenut kun porukat syö 1000-1500kilokalorin edestä ruokaa päivässä eivätkä sittenkään meinaa laihtua. Mitä ihmettä, hormoni Ja oliko kortisoli se toinen hieno sana minkä olet oppinut täällä netin ihmeellisessä maailmassa, niitä nyt kylvät jokapaikkaan. toisaalta onhan ne hienonkuuloisia sanoja ja tekee sinusta varmaan ammattilaisen näissä kehonasioissa.
        Sinulle ei mene perille millään se, että stressiin / painonhallintaan paras lääke on liikunta, niinkuin sinullekkin sen jo aiemmin kirjoitin ja laitoin oikein virallisen kirjoituksen siitä kun se on ihan tutkittu asia.

        Kortisolihormoni säätelee veren glukoosipitoisuutta, tyroniinihormoni säätelee perusaineenvaihdunnan nopeutta. Luen monien teidän ajatuksenne "ylipainoisten tekosyitä!" Lukekaa lääkärikirjasta faktat. Tasan saman pituiset ja painoiset, samaa sukupuolta ja samalla BMI:llä olevat kaksi henkilöä saattavat samalla liikunnan määrällä kuluttaa huomattavasti erilaisen määrän kaloreita. Ehdotan sekä 'En laihdu millään' että 'en liho mistään' ihmisille verikokeita.
        Itse laihduin muutama vuosi sittan 2kk aikana 14kg muuttamatta ruokailu-ja liikuntatottumuksia. Kilpiraihasen raju liikatoiminta. Se laihtuminen ei ollut hyvä asia. Nyt voin hyvin ja olen entisen pulskassa kunnossa, kilpirauhanen poistettu ja oikea annos hormonia purkista. Mainittakoon vielä, että hormonien tuotanotohäiriöt eivät ole seurausta painosta tai sen vaihtelusta.

      • Lööpit roskiin
        Se on tämä kirjoitti:

        Olet joko laskenut kalorit ja muut määrät väärin, tai olet joutunut astrologisen ilmiön uhriksi.

        Nyt kun syöt vähemmän mitä kulutat, niin itseasiassa kehosi tuottaakin lisää materiaa sen sijaan että se vähenisi.

        Tämä saattaa johtua nanotason käänteisistä mustista aukoista. Nuo lähes näkymättömän pienet, käänteis mustat aukot, ovat kuolleita mikrotähtiä, jotka työntävät uutta materiaa ulos maailmankaikkeuteen.

        Ne ovat kehossasi ehkä jonkun viruksen tuomana sivuilmiönä. Ne saattavat myös leijua asunnossasi, ja kuljet noiden mustien aukkojen läpi monta kertaa päivässä huomaamatta, jolloin uutta materiaa työntyy niiden läpi kehoosi.

        Pitäisi ehkä lukea muutakin kuin iltapäivälehtiä ja mainoksia. Vapaat kansalaismediat ovat oivia lähteitä uuden tiedon saamiseen ja täältä löytyy jokaiselle jotain:

        http://www.magneettimedia.com/?s=ylipaino

        Veren happamuusaste on tärkein eli jos solut ovat happamia eli ne kärsivät hapen puuttesta niin se estää solutasolla rasvan palamisen energiaksi, loogista. Hapekkuden lisääminen auttaa myös syöpäsoluja kuolemaan sekä tulehduksia. Hae siis niistäkin em. sivun hakukoneelta.

      • siipisl

        neuvoisitko minuakin laihduttamisessa ??

        Hei!

        Olen 15v poika ja oon 175cm pitkä ja painan n.90-95kg tahdon laihduttaa n.10-15kg olisiko mitään vinkkejä ? karkki lakko alkaa ainakin tästä päivästä. Vatsa lihaksia teen joka ilta 30-60 tahdon mahan pois

    • lkl

      oon 164 cm ja 64kg miten saisin laihdutettuu noin viisitoista kiloa?

      • Vanha Jojo

        Miksi haluat alipainoiseksi? Olet normaalipainoinen, sinun ei tarvitse laihduttaa.

      • jhj
        Vanha Jojo kirjoitti:

        oikeestaan se on normaali painon ala rajoil :D

      • 18+5
        Vanha Jojo kirjoitti:

        Miksi haluat alipainoiseksi? Olet normaalipainoinen, sinun ei tarvitse laihduttaa.

        164/64... No jos on oikein lihaksikas, niin saattaahan tuo aika kireä kunto olla. Vähän epäilen kuitenkin tuota. Todennäköisesti kroppa on mallia tämän kuvan vasemmanpuoleinen:

        http://beforeandafterfatlosspics.tumblr.com/post/45405751372/im-25-and-164cm-54-5-tall-in-the-picture-on

        Ei lihava, mutta kyllähän tuosta nyt laihduttaa voi ilman että pitää mistään anoreksiasta kauhistelemaan.

      • Vanha Jojo
        18+5 kirjoitti:

        En puhunut alkuperäisestä painosta, vaan 15 kg alemmasta, joka on 49 kiloa. Se on jo alipainon puolella. Ei ole tervettä tavoitella tällaisia painolukemia.

    • mengele

      Kyllä keskitysleiridieetti alkaa varmasti ajan mytä toimimaan, mutta kehon täytyy ensin käyttää säästöliekki loppuun, jotta paino alkaa putoamaan.

      Dieetin toimuivuudesta (ja epäterveellisyydestä) löytyy kyllä reilusti kuva- ja videomateriaalia.

      • hfiojoifef

        Mikä hemmetin säästöliekki? Ei sellasta oo :D Aineenvaihdunta hidastua vasta kun päivittäinen kalorimäärä on 200..ja silloinkin 30-40% (tässä ei edes huomioida sitä virhemarginaalia, johtuuko pienentyminen ihan siitä, ettei ihminen noilla kalorimäärillä jaksa liikkua). Eli kyllä laihdut jo syöt vähän, mitä suurempi kalorivaje on, sitä enemmän laihdut! That´s that! Muu on lihavien propagandaa ja kateutta ;)

      • ***
        hfiojoifef kirjoitti:

        Aivotoiminta ei noilla kaloreilla hirveästi toimi ja varsinkin jos on yhtään taipumusta verensokerin heittelyihin... Nimittäin sitten on kyllä järkky päänsärky, taju lähtee, huimaa, ajatukset harjailee, ei pysty keskittymään, opiskelusta ei tule yhtään mitään, mieliala on maassa tai on kaiken aikaa äksy olo.

      • säädellään
        hfiojoifef kirjoitti:

        Mikä hemmetin säästöliekki? Ei sellasta oo :D Aineenvaihdunta hidastua vasta kun päivittäinen kalorimäärä on 200..ja silloinkin 30-40% (tässä ei edes huomioida sitä virhemarginaalia, johtuuko pienentyminen ihan siitä, ettei ihminen noilla kalorimäärillä jaksa liikkua). Eli kyllä laihdut jo syöt vähän, mitä suurempi kalorivaje on, sitä enemmän laihdut! That´s that! Muu on lihavien propagandaa ja kateutta ;)

        http://www.metaboliceffect.com/how-to-maintain-weight-loss/

        Niin mites se aineenvaihdunnan säätely ihmisellä menikään.

    • Wesuvius

      Onpas täällä vihasia ihmisiä! Pitäs auttaa ihmistä hädässä ja täällä kiistellään lapsellisista asioista.. Pirskatti! Pistää vihaks! Ihmiset on yksilöitä ja monet laihtuu luultavasti erillä tavoin. Muista se että painoja nostaessasi voit lihoa lihaksia niiku nyt on luultavasti käyny, tai suhde aerobisen liikunnan kanssa poltetusta rasvasta lihottuun lihakseen on plusmiinusnolla. ELi askeleita on luultavasti otettu oikeaan suuntaan. Läskistä on tunnetusti hyvä rakentaa lihaksia käytä se hyödyksi. Ja jos et oo aikasemmi harrastanu painojen nostoa voi kokoisellasi lihaskasvu vuodessa olla reippaasti yli 10 kg (normaali painosella ihmisella vain 3.5-5kg vuodessa(lisäravinteet voi lisätä kasvua useita kiloja)). Hormonit yms. kannattaa ottaa huomioon tottakai, mutta pettämätön karu perus sääntö laihuttamisessa on se että kun kulutat enemmän mitä syöt, niin laihut. Tätä faktaa ei muuta mikään! Liikut joka päivä (viikonloppusin voit huilia kunnon hikiliikunnasta/punttitreenistä (palautuminen!!). Käyt vaikka päiväkävelyllä ystävän luona sumpilla). Joka päivä kävely lenkki, pari kertaa viikossa pitkä peruskunto juoksulenkki ja 3 kertaa viikossa punttitreeni! Jokuu harrastus tässä ohessa ois vielä kirsikka kakun päälle!! Sulkkista vaikka työkavereitten kanssa. Ruoka asiat onkii jo kohillaa! Aluks pakotat ittes tekee nää kaikki ni kohta niist tulee tapa ja hommat lähtee rullaa! Tsemiä! Koita sinnitellä. Kyllä se lähtee putoamaa usko vaa!!

      • ei tule hiki.....

        Tämä diplomliikkuja on nähtävästi niin pahasti sokeri koukussa kun jatkuvasti hehkuttaa miten mättää karkkia ja pullaa.Sitten rääkkää itteensä hikilenkillä ei Tossa ole mitään järkeä.Itse pidän kerran viikossa herkkupäivän ja muuten jätän turhat hiilarit pois.

      • diplomiliikkuja
        ei tule hiki..... kirjoitti:

        Tämä diplomliikkuja on nähtävästi niin pahasti sokeri koukussa kun jatkuvasti hehkuttaa miten mättää karkkia ja pullaa.Sitten rääkkää itteensä hikilenkillä ei Tossa ole mitään järkeä.Itse pidän kerran viikossa herkkupäivän ja muuten jätän turhat hiilarit pois.

        ( Tämä diplomliikkuja on nähtävästi niin pahasti sokeri koukussa kun jatkuvasti hehkuttaa miten mättää karkkia ja pullaa ) Miten niin ei järkeä? Kerran täällä eletään ja minä nautiskelen pienistä asioista. Sinunkin mukava muistella kiikkustuolissa kuinka mahtavaa oli nuorena nautiskella, sai syödä salaattia laskea kaloreita ja kuilottaa nälissään. Nämä on näitä valintoja niinkuin kirjoitin.
        ( Sitten rääkkää itteensä hikilenkillä ) en minä mitään rääkkää, minähän nautin täysinrinnoin kun tuolla luonnossa pikkuhiljaa menen, ei minulla ole mihinkään kiire.

      • voi pyhä sylvi.....

        Tää diplomiliikkuja on tod.näk.valaan kokonen joka keksii juttuja omasta päästään.Kukaan normaali ei mässää ja sit ravaa lenkillä.Kuulostaa pahemman luokan syömishäiriöiseltä

      • diplomiliikkuja
        voi pyhä sylvi..... kirjoitti:

        Tää diplomiliikkuja on tod.näk.valaan kokonen joka keksii juttuja omasta päästään.Kukaan normaali ei mässää ja sit ravaa lenkillä.Kuulostaa pahemman luokan syömishäiriöiseltä

        Urheilijat ovat pahimpia karkinsyöjiä tunnen monia! muutama vuosi sitten pelasin vielä lätkää tiiviisti, niin kyllä me pelireissussa syötiin aina karkkia/sipsiä kun ilalla relattiin ja tapana oli käydä pizzalla pelin jälkeen että älä yhtään vingu kun et tiedä asiasta mitään. Et varmaan lukenut lehdestä Sven Hannawaldin haastattelua? sanoi että eli melkein karkeilla koko uran ajan. Pituus: 1,84 paino: 64kg että silleen.
        VOI PYHÄ SYLVI...

      • dddddd!!!

        Voisit yhdistyä Ton Vp:n kanssa Se jauhaa rasvasta ja sinä karkista kaks yhtä pöljää yhessä

      • diplomiliikkuja
        dddddd!!! kirjoitti:

        Voisit yhdistyä Ton Vp:n kanssa Se jauhaa rasvasta ja sinä karkista kaks yhtä pöljää yhessä

        Hellanlettas kun siinä ollaan niin tympääntyneinä. Nämä keskustelut ovat mielipiteitten vaihtoa, jos sitä ei kestä, niin suosittelen kirjoittelemaan jatkossa jonnekkin lasten palstoille.

      • 12+17
        diplomiliikkuja kirjoitti:

        Urheilijat ovat pahimpia karkinsyöjiä tunnen monia! muutama vuosi sitten pelasin vielä lätkää tiiviisti, niin kyllä me pelireissussa syötiin aina karkkia/sipsiä kun ilalla relattiin ja tapana oli käydä pizzalla pelin jälkeen että älä yhtään vingu kun et tiedä asiasta mitään. Et varmaan lukenut lehdestä Sven Hannawaldin haastattelua? sanoi että eli melkein karkeilla koko uran ajan. Pituus: 1,84 paino: 64kg että silleen.
        VOI PYHÄ SYLVI...

        Ja mikähän mahtaa olla sven hannawaldin trveydentila tänäpäivänä? Internet tiesi kertoa, että hän on kärsinyt burnoutista, liekkö liian kovaa treeniä ja liian huono ruokavalio kyseessä (aika anorektikon näköisiähän nuo mäkihyppääjät on). Kova aerobinen urheilu kuluttaa kehoa ja silloin pitäisi pitää erityisen hyvää huolta siitä, että saa tarpeeksi ravinteita, joiden tarve huippu-urheilijoilla on muutenkin suurempi. Palautuminen vaatii ravintoa, enkä puhu nyt kaloreista, vaan puhun rasvoista, proteineista, vitamiineista ja hivenaineista. On urheilijan ravitsemuksen perusteet tainneet jäädä diplomiliikkujalta lukematta. Voisin ohjata sinut yhteen blogiin, mutta en taida, et lue kuitenkaan.

        Se, että se sun jääkiekkoilijakaverisi vaatii energiaa 5000kcal päivässä (Tuomo Ruudun haastattelu, 12kkcal eräs uimari Michael Phelps), on hieman eri juttu kuin tavispulliaisen 3000kcal (näin jos on mies ja liikkuu paljon). Ensinnäkin tuo 5000kcal on aika vaikea saada syötyä ihan puhtaasta ruuasta, toisekseen heidän hiilarinsietokykynsä on runsaan liikunnan vuoksi parempi, joten he voivat syödä osittain vapaammin. Mutta sama periaate pitää, suurin osa ruuasta tulee olla puhtaista, prosessoimattomista lähteistä, joissa on ravinteet tallella.

      • diplomiliikkuja
        12+17 kirjoitti:

        Melko monet ihmiset ovat kärsineet burnoutista. Ovatko he sinun mielestä jotenkin huonompia ihmisiä? Miten tuo burnoutti liittyy siihen urheilijoitten karkin syöntiin? Onko sinun mielestä monet urheilijat kärsineet sen takia burnoutista koska he ovat syöneet karkkia. Jännä juttu? Niinkuin kirjoitit ,( toisekseen heidän hiilarinsietokykynsä on runsaan liikunnan vuoksi parempi ) Eikö tuokin jo kerro kun harrastaa liikuntaa, niin voi syödä karkkia parina päivänä viikossa jos haluaa, eikä se ole katastrofi painon suhteen.

      • 11+17

        Burnoutin kärsineet eivät ole mitenkään huonompia ihmisiä. Mutta jos uupuu, on vika elämäntavoissa, eli tekee liikaa töitä, liikkuu liikaa, syö huonosti, ei osaa käsitellä stressiä tai ei osaa/ymmärrä varata aikaa palautumiselle. Keho kuluu, kun sitä käytetään ja jotta se säilyisi mahdollisimman pitkään käyttökelpoisena, sitä tulee huoltaa ja hoivata. Oikeaa ravintoa, hyvä määrä liikuntaa ja tarpeeksi lepoa.

        Riippuu paljonko sitä karkkia syö. Karkissa ei ole mitään, mitä keho tarvitsee. Jos karkilla korvaa oikeaa ruokaa, varmasti alkaa keho ja mieli piiputtaa. Mielestäni se, että liikkuu paljon ei kerro sitä, että karkkia voi syödä pari kertaa viikossa.

        Niin, huippu-urheilijan treenimäärä ja -intensiteetti on usein kova. Mutta heillä on myös käytössään parhaat resurssit palautumiseen, eli heillä ei ole (stressaavaa) päivätyötä (urheilu on heidän työnsä), heillä on hierojat ja fysioterapeutit ja ravintoneuvojat, joissain tapauksissa vielä psykologit. Kuinka monella taviksella on käytössään samanlaiset resurssit? Minulla ei ainakaan. Joten mieluummin syön hyvin ja liikun siten, että keho pysyy toimintakykyisenä pitkään.

      • diplomiliikkuja
        11+17 kirjoitti:

        Mitä asiaa et tästä ymmärrä? Stressiä tutkitaan enemmän kuin koskaan ennen, sillä stressistä on tullut yksi länsimaiden suurimmista terveysongelmista, vaikka ongelmaan olisi tarjolla yksinkertainen ja vieläpä ilmainen lääke: LIIKUNTA !!!

        Väite on jopa tieteellisesti todistettu. Ruotsalaiset, yhdysvaltalaiset ja norjalaiset tutkijat ovat paneutuneet stressinhallintaan vuosien ajan, ja kaikki ovat yksimielisiä siitä, että liikunta on merkittävin yksittäinen tekijä stressiperäisten fyysisten ja psyykkisten ongelmien hoidossa ja ehkäisyssä.

      • 8+11

        Joo, eli täysillä töissä ja täysillä hiihtoladulla, niinkö? Tuntuu, että ymmärrys on kadoksissa sieltä päästä.

        Kyllä ihminen tarvitsee myös lepoa ja rauhoittumista, sekä hyvää ravintoa jotta stressinsietokyky pysyy hyvänä. Katsos kun huono ravinto ja vähäinen lepo ovat sen stressin aiheuttajia.

      • 5+12

        10kg lihaskasvu vuodessa vaatii jo tosi kovaa treeniä ja erittäin tarkkaa ruokavaliota, jo se 3kg lihaskasvu on mahdoton saavuttaa miinuskaloreilla. Sitä ei todellakaan saavuteta 1500kcal päivittäisellä energiamäärällä, eihän tuohon kalorimäärään saa edes proteiinia niin paljon, että lihas oikeasti kasvaa (lihaskasvu vaatii proteiinia, lihas ei rasvalla kasva).

        Jos haluaa lihasta säilyttää laihdutuksen aikana, pitää tehdä lihaskuntoharjoitteita (ja käyttää kunnon vastusta) ja pitää miinukset maltillisina. Kävely on erittäin hyvää yleisliikuntaa (ap ilmeisesti kävelee koulumatkat), mutta rasvanpolton kannalta aerobinen ei ole mitenkään välttämätöntä. Mutta tässäkin on tietenkin makuasia, millaisesta kropasta itse pitää. Kuitenkin se, että on hyvä lihasmassa ja vahvat lihakset, auttaa pitämään lepoaineenvaihdunnan korkealla, vähentää niveliin kohdistuvaa kuormitusta ja etenkin vanhempana estää murtumiin johtavia kaatumisia tasapainon ja koordinaation pysyessä hyvänä. Painoharjoittelun hyödyistä ikäihmisillä on muuten tehty ihan tutkimuskin.

        Ruokavalio voi joko edesauttaa tai hidastaa rasvanpolttoa. Lähtökohtaisesti aina kannattaa jättää kaikki roska ruokavaliosta vähemmälle, terveyskin säilyy parempana eikä vaihtelut liikunta-aktiivisuudessa vaikuta niin paljon. Hyvän ruokavalion muita etuja on mm. aineenvaihdunnan paraneminen, immuniteetin paraneminen (suoliston kunto säilyy hyvänä), vireystaso pysyy ylhäällä ja palautuminen nopeutuu, mikä taas edesauttaa kunnon kehittymisessä koska voit tehdä tehokkaampia treenejä tiheämmällä syklillä.

      • Diplomiliikkuja
        8+11 kirjoitti:

        Joo, eli täysillä töissä ja täysillä hiihtoladulla, niinkö? Tuntuu, että ymmärrys on kadoksissa sieltä päästä.

        Kyllä ihminen tarvitsee myös lepoa ja rauhoittumista, sekä hyvää ravintoa jotta stressinsietokyky pysyy hyvänä. Katsos kun huono ravinto ja vähäinen lepo ovat sen stressin aiheuttajia.

        ( eli täysillä töissä ja täysillä hiihtoladulla ) Kyllähän aikuinen ihminen itse tietää mitä jaksaa. Minä teen raskasta ja vastuullista työtä. Kyllä toi liikkuminen on stressin purkua ainakin minulle ja monille minun työ/ kaveri porukoille.
        Ihan normaalia kotiruokaa noi on mitä urheilijat syö ja käy varmaan kuntoilijoilekkin.
        Syömällä monipuolisesti varmistat tarpeellisten ravintoaineiden saannin. Sinun tulisi syödä joka päivä näistä ruoka–aineryhmistä:

        Leipä– ja viljatuotteet
        Peruna, pasta ja riisi
        Vihannekset
        Hedelmät ja marjat
        Kala, siipikarja, liha ja muna
        Maitotuotteet ja juusto
        Ravintorasvat

      • 16+5
        Diplomiliikkuja kirjoitti:

        Maitotuotteet, viljatuotteet ja peruna eivät kyllä ole mitenkään välttämättömiä. Vihannekset, hedelmät, marjat, liha, kala, siipikarja, kananmunat ja rasvat ovat se ruokavalion perusta. Nuokin prosesoimmattomina.

        Kyllä liikunta on minullekin stressin purkua. Siksi käynkin kuntosalilla, joogassa, venyttelyissä ja kävelyllä. En harrasta joka päivä 2 tuntia kovaa aerobista, jonka tiedän stressaavan kehoa. Ja syön hyvin, välttelen ravinteetonta ruokaa ja huolehdin nestetasapainosta.

        http://www.shape.com/weight-loss/weight-loss-strategies/5-reasons-running-may-not-help-you-lose-weight/page/2

      • dipolomiliikkuja
        16+5 kirjoitti:

        No, sinullahan on noi hommat balanssissa. ( Maitotuotteet, viljatuotteet ja peruna eivät kyllä ole mitenkään välttämättömiä ) Kyllä noikin kuuluu ihan tutkittuun terveelliseen ruokaympyrään.
        ( En harrasta joka päivä 2 tuntia kovaa aerobista, jonka tiedän stressaavan kehoa )
        Mitään stressaa, mukavahan se on tuolla pikkuhiljaa edetä luisteluhiihdolla. Enempihän se stressaa elimistöä kun punteilla hikipäässä reuhtoo.

      • 5+12 kirjoitti:

        10kg lihaskasvu vuodessa vaatii jo tosi kovaa treeniä ja erittäin tarkkaa ruokavaliota, jo se 3kg lihaskasvu on mahdoton saavuttaa miinuskaloreilla. Sitä ei todellakaan saavuteta 1500kcal päivittäisellä energiamäärällä, eihän tuohon kalorimäärään saa edes proteiinia niin paljon, että lihas oikeasti kasvaa (lihaskasvu vaatii proteiinia, lihas ei rasvalla kasva).

        Jos haluaa lihasta säilyttää laihdutuksen aikana, pitää tehdä lihaskuntoharjoitteita (ja käyttää kunnon vastusta) ja pitää miinukset maltillisina. Kävely on erittäin hyvää yleisliikuntaa (ap ilmeisesti kävelee koulumatkat), mutta rasvanpolton kannalta aerobinen ei ole mitenkään välttämätöntä. Mutta tässäkin on tietenkin makuasia, millaisesta kropasta itse pitää. Kuitenkin se, että on hyvä lihasmassa ja vahvat lihakset, auttaa pitämään lepoaineenvaihdunnan korkealla, vähentää niveliin kohdistuvaa kuormitusta ja etenkin vanhempana estää murtumiin johtavia kaatumisia tasapainon ja koordinaation pysyessä hyvänä. Painoharjoittelun hyödyistä ikäihmisillä on muuten tehty ihan tutkimuskin.

        Ruokavalio voi joko edesauttaa tai hidastaa rasvanpolttoa. Lähtökohtaisesti aina kannattaa jättää kaikki roska ruokavaliosta vähemmälle, terveyskin säilyy parempana eikä vaihtelut liikunta-aktiivisuudessa vaikuta niin paljon. Hyvän ruokavalion muita etuja on mm. aineenvaihdunnan paraneminen, immuniteetin paraneminen (suoliston kunto säilyy hyvänä), vireystaso pysyy ylhäällä ja palautuminen nopeutuu, mikä taas edesauttaa kunnon kehittymisessä koska voit tehdä tehokkaampia treenejä tiheämmällä syklillä.

        Kiinnostava aihe ja tämän luin randomina.

        Puhut tuosta ruokavaliosta
        "Ruokavalio voi joko edesauttaa tai hidastaa rasvanpolttoa. "

        Olisiko siitä juttua ja mielipiteitä enemmän?

        Joskus luin että chili, mutta se polttaa mahaan, eikä tuntunut tehoavankaan. Enkä enää kokeile sitä, se polttaa sormistakin nahat, ihan hirveetä kamaa!

        Onko oikeita kokemuksia järkevämmistä ruoka-aineista ?

        Uusi aloitus .. kenties?

      • hdadhdsamäjokerra
        5+12 kirjoitti:

        10 kilon "liha-s-massaan" tarwitaan anapooleja ja testoja ja ähinää ja puhinaa ja hikee läskin ja voin kanssa. Jos niinku vuoden sisälä meinaa niiku affenantirrist körilääks. Mä e oikke hiffaa, mitä kanankoipine nörtti sillä liha-s-massala tekee. drunggukättäkö olis faffistettava vaiko mitä? Vai katu-uskottavuuttako? Pönkittäs muute ittetuntoosa, jos o nii letku.

        Friidumarkkinatkin kaventuvat hyvin nopeesti, jos oikke köriläält näyttää. Ei sellaset oikeit friidui kiinnost, jotka onvat jotai ladonovii tai mitä Koalee vaik ko hiiri heinäsuovan alle. Äijä vetää bissee ja jöbötijöötä o joka sekunti. Ei terve friidu niin göpsä oo, ett se aina. On ehkä aikas, mut sit ko tökkää, ni sisso. Tää o vaa näi.

        P.S. Tää alottajan TROLLI o taas tätä. Kui mont liekää palstan arkistos samoja?

        .

      • 8+12
        huqe kirjoitti:

        Kiinnostava aihe ja tämän luin randomina.

        Puhut tuosta ruokavaliosta
        "Ruokavalio voi joko edesauttaa tai hidastaa rasvanpolttoa. "

        Olisiko siitä juttua ja mielipiteitä enemmän?

        Joskus luin että chili, mutta se polttaa mahaan, eikä tuntunut tehoavankaan. Enkä enää kokeile sitä, se polttaa sormistakin nahat, ihan hirveetä kamaa!

        Onko oikeita kokemuksia järkevämmistä ruoka-aineista ?

        Uusi aloitus .. kenties?

        No rasvanpolttoa varten elimistö tarvii energiaa, eli syödä pitää, myös rasvaa, n 1g/(tavoite)painokilo. Jos proteiinia tulee liian vähän, keho ei pysty kalorivajeella ylläpitämään lihasmassaa, jolloin energiankulutus putoaa ja samalla keho tietenkin käyttää vähemmän energiaa ja polttaa vähemmän rasvaa. Lihasmassan säilymiseen auttaa myös painoharjoittelu.

        Jos on sukurasitteena taipumus kilpparin vajaatoimintaan, kilpparin toimintaan voi tulla häiriöitä, jos ruuasta ei saa tarpeeksi ravinteita. Näin usein käy kun yrittää laihduttaa liian pienellä energiamäärällä. Jodin, seleenin, sinkin, magnesiumin ja D-vitamiinn saanti pitää turvata. Gluteenin poistaminen voi myös palauttamaan kilpparin toiintaa ja täten parantaa rasvanpolttoa.

        Liiallinen rasvan määrä kehossa yhdistettynä suureen määrään huonoja, helposti sokeristuvia hiilareita ajaa ihmisen jossain määrin insuliiniresistentiksi ja hiilariherkkyys voi kärsiä. Tällöin voi rasva palaa kehosta paremmin vähähiilarisella ruokavaliolla.

        Lisää infoa kannattaa googlailla netistä jos sattuu kiinnostamaan. Tuossa nyt muutamia pointteja mitkä tuli mieleen, etenkin tuo eka on ehkä se suurin yksittäinen juttu, minkä ihmiset tekee väärin. Matalakaloriset ENE-dieetit on tarkoitettu van lyhytaikaiseen painonpudotukseen (joitakin viikkoja) tai vaikeasti ylipainoisten lihavuuden hoitoon lääkärn valvonnassa.

      • eristressit
        diplomiliikkuja kirjoitti:

        Mitä asiaa et tästä ymmärrä? Stressiä tutkitaan enemmän kuin koskaan ennen, sillä stressistä on tullut yksi länsimaiden suurimmista terveysongelmista, vaikka ongelmaan olisi tarjolla yksinkertainen ja vieläpä ilmainen lääke: LIIKUNTA !!!

        Väite on jopa tieteellisesti todistettu. Ruotsalaiset, yhdysvaltalaiset ja norjalaiset tutkijat ovat paneutuneet stressinhallintaan vuosien ajan, ja kaikki ovat yksimielisiä siitä, että liikunta on merkittävin yksittäinen tekijä stressiperäisten fyysisten ja psyykkisten ongelmien hoidossa ja ehkäisyssä.

        Jos ihminen on oikeasti todella stressaantunut tai loppuun palanut, niin lääkäreiden suositus on päin vastainen. Ei rasittavaa liikuntaa, koska raskas liikunta nostaa stressitasoa. Loppuunpalaneen ihmisen keho on koko ajan "taistele tai pakene"-tilassa ja raskaan liikunnan aikana keho ei osaa enää erottaa liikunnan tuottamaa "vaatimusta" keholle, joka siis on positiivisen stressin aiheuttama, huonosta stressistä, vaan lisää kortisolin tuotantoa. Loppuun palaneelle suositellaan rauhallista liikuntaa esim. kävelyä luonnossa. Loppuunpalanut ihminen on tilassa, jossa ei enää ajattele selkeästi ja ei osaa itse välttämättä erottaa, mikä on hänelle hyväksi.

        Alhaisen/tilapäisen stressin tilassa puolestaan suositellaan esim. juoksulenkkiä. Aiheesta löytyy paljon artikkeleita netistä. Suosittelen lukemaan.

      • karkkimasu
        16+5 kirjoitti:

        Maitotuotteet, viljatuotteet ja peruna eivät kyllä ole mitenkään välttämättömiä. Vihannekset, hedelmät, marjat, liha, kala, siipikarja, kananmunat ja rasvat ovat se ruokavalion perusta. Nuokin prosesoimmattomina.

        Kyllä liikunta on minullekin stressin purkua. Siksi käynkin kuntosalilla, joogassa, venyttelyissä ja kävelyllä. En harrasta joka päivä 2 tuntia kovaa aerobista, jonka tiedän stressaavan kehoa. Ja syön hyvin, välttelen ravinteetonta ruokaa ja huolehdin nestetasapainosta.

        http://www.shape.com/weight-loss/weight-loss-strategies/5-reasons-running-may-not-help-you-lose-weight/page/2

        Eli sä nyt käytännössä sanot, että SINÄ et harrasta jotain urheilua, niin silloin se on huonoksi muillekkin. Lisäksi vielä sen, että jos jonkun lisämotivaattorina liikuntaan toimii se, että voi syödä enemmän ja herkutellakkin, niin sekin on väärin? Eli himoliikkuminen vois olla oikein, jos ei niin välitä karkeista? Tai pitää karkeista, mutta ei syö niitä? Kuulostat aika MINÄMINÄMINÄ-ihmiseltä :D Kun minä teen näin, se on sitten niin ja muidenkin pitää tehdä näin tai ne ovat väärässä.

        Minä ainakin NAUTIN juoksemisesta, käyn 3x viikossa yli tunnin lenkillä. Minä ainakin stressaannun, jos en pääse! Minusta taas kuntoilu tuntuu oudolta, jos se tapahtuu sisätiloissa ja kävelemistä en liikunnaksi miellä... Mutta tämä on vain minun kokemukseni asiasta, ei absoluuttinen totuus.

        Syömisessä olis varmasti parantamisen varaa, mutta toisaalta...vois se puoli huonomminkin olla! Jos olis vaikka ylipainoinen. Kyllä minulle tulee plussana se, että voi välillä herkutella ja pysyä kuitenkin hoikkana ;)

      • 16+5
        karkkimasu kirjoitti:

        Hetkinen! Vastasin vain diplomiliikkujan väitteeseen, jonka mukaan ainoa tapa laihtua ja hallita stressiä on lisätä liikuntaa ja lekkeillä 2h päivässä. Tämä ei ole totta, eikä edes terveyden kannalta paras vaihtoehto kenellekkään.

        Lyhytaikaiseen stressiin auttaa hyvin liikunta ja nimenomaan sellainen liikunta mistä nauttii. Mutta raskas liikunta on myös keholle stressaavaa, etenkin aerobinen liikunta, joka on erittäin kuluttavaa. Mitä enemmän harrastaa liikuntaa, sitä tarkemmin kannattaa (jokainen tietenkin tekee mitä haluaa) katsoa mitä ja miten syö. Kannattaa muistaa, että mitä enemmän ja kovatehoisemmin harrastat liikuntaa, sitä ENEMMÄN KULUTAT MYÖS MINERAALEJA JA HIVENAINEITA. Kun ruokavalio on oikeasti hyvä, kestät paremmin myös fyysistä stressiä.

        http://www.poliquingroup.com/ArticlesMultimedia/Articles/Article/728/The_(Many)_Negatives_of_Aerobic_Training.aspx

        En todellakaan sano, etteikö juosta saisi. Juoksen itsekin joskus, etenkin kesäisin kun tekee mieli liikkua enemmän ulkona. Mutta teen enemmän kehoa huoltavaa ja rakentavaa treeniä, kuten joogaa, pilatesta, liikkuvuutta ja painonnostoa. Näin kehosta tulee vahva ja kestävä, pystyn hallitsemaan tehokkaasti painoani ja ennenkaikkea pystyn ehkäisemään/hidastamaan myöhemmin iän mukanaan tuomia ongelmia, kuten luukatoa ja lihaskudoksen vähenemistä. Jokainen liikkukoon, miten parhaaksi näkee. Mutta painoharjoittelun edut terveyteen ja painonpudotukseen ovat aika kiistattomat. Toisin kuin aerobisen.

      • burnoutin kokenut
        diplomiliikkuja kirjoitti:

        Mitä asiaa et tästä ymmärrä? Stressiä tutkitaan enemmän kuin koskaan ennen, sillä stressistä on tullut yksi länsimaiden suurimmista terveysongelmista, vaikka ongelmaan olisi tarjolla yksinkertainen ja vieläpä ilmainen lääke: LIIKUNTA !!!

        Väite on jopa tieteellisesti todistettu. Ruotsalaiset, yhdysvaltalaiset ja norjalaiset tutkijat ovat paneutuneet stressinhallintaan vuosien ajan, ja kaikki ovat yksimielisiä siitä, että liikunta on merkittävin yksittäinen tekijä stressiperäisten fyysisten ja psyykkisten ongelmien hoidossa ja ehkäisyssä.

        Liikunta ei auta burnouttiin yhtään jos burnout johtuu vaikkapa liiasta valvomisesta ja liiasta työnteosta. Silloin se ensisijainen apu on ensin: UNI, LEPO, työn kuormittavuuden vähentäminen, useimmiten siis koko työn lopettaminen ja pitkä sairasloma. Siitä ei parannuta parissa päivässä, ei viikossa, eikä edes kuukaudessa. Se voi viedä jopa vuosia. Myös liika liikunta voi ajaa kropan burnout-tilaan.

    • dghjuffdfvjk

      Kiitos neuvoista

      • Mimmuli :3

        Olenko norm. Painoinen jos on 46 kg/ 157 cm ? :)

      • 15+13

        Kolme viikkoa on ihan sikalyhyt aika tehdä johtopäätöksiä mihinkään suuntaan.

        Mutta voisit tehdä muutoksia ruokavalioosi. Lisää aamupalalle vaikka kananmunia, marjoja ja rahkaa ja vähennä/jätä puuro ja leipä. Proteiinipitoinen aamupala tuo virkeyttä koulupäivään ja jaksat kylläisena pitempään.

        Koululounaalla lautaselle 1/2 salaattia ja puolet pääruokaa. Jätä leipä välistä ja juo vettä maidon tilalta.

        Välipalana maitorahka on ihan ok, kunhan se on maustamatonta. Voit maustaa sitä itse marjoilla, hedelmillä, marjasoseilla ja pähkinöillä (esim. mantelirouhe).

        Illallisella/päivällisellä taas 1/2 lautasellista kasviksia (salaattia tai kypsennettyjä kasviksia) ja 1/2 lautasellista pääruokaa. Perunan, pastan ja riisin osuutta voi pienentää ja syödä vaikka 3/4 lautasellista kasvista ja 1/4 lautasellisen sitä liha/kala/kanaruokaa. Suosittelen tekemään näin niinä päivinä kun et käy puntilla. Punttipäivinä hiilarilisä treenin jälkeen tulee juuri oivaan paikkaan.

        Hiilaripitoinen iltapala (nyt sitä leipää tai vaikka puuroa) auttaa nukahtamaan. Kannattaa nukkua kunnon 8 tunnin yöunet, jotta kehosi on saa levätä kunnolla ja korjata itseään.

      • Vanha Jojo
        Mimmuli :3 kirjoitti:

        Olenko norm. Painoinen jos on 46 kg/ 157 cm ? :)

        Hädintuskin. Tuollainen paino on normaalin alarajalla.

      • tätsy
        Mimmuli :3 kirjoitti:

        Olenko norm. Painoinen jos on 46 kg/ 157 cm ? :)

        Olet normaalipainoinen. Katso itse:
        http://www.laskurini.fi/terveys/painoindeksilaskuri-lapsille-ja-nuorille

        Lapsi/teini eikä normaalipainoinen aikuinenkaan saisi laihduttaa, jos haluaa pysyä terveenä eikä lihoa helposti myöhemmin. Täällä keskustelupalstalla on monia muitakin normaalipainoisten lasten vadtaavia kysymyksiä ja niiden vastauksista voit lukea perusteluja, miksi lapsen laihdutus on tyhmää, jopa vaarallista.

      • Ziikki
        Mimmuli :3 kirjoitti:

        Olenko norm. Painoinen jos on 46 kg/ 157 cm ? :)

        Jos ei treenaa tyylliin ollenkaan niin otetaan nyrkkisääntönä että pituus -110 ois se ihanne paino. Mutta toki muutkin painot voivat olla normaaleja, ja tämä koskee siis aikuisia terveitä ihmisiä.. Jos liikkuu paljon lihasta tulee enemmän ja lihas painaa aina enemmän lun läski.

    • kookokokokokoko

      Itse olen laihtunut 117 kg -> 112 kg 7 viikon aikana. Aika hitaasti paino tuntuu tippuvan. Vielä kun paino sahaa 111-115 väliä eri päivinä nii tuntuu ettei laihtumista edes tapahdu.

      Eikä painon pitäisi alkuun pudota useamman kilon verran parissa viikossa? Oma tavoitteeni on ollut vuoden alusta kilo viikossa eli vappuun mennessä 100kg/17 viikkoa/17 kiloa.

      • 9+6

        Jos paino putoaa useamman kilon parissa viikossa, kehosta yleensä lähtee nesteitä. Juotko tarpeeksi vettä?

      • diplomiliikkuja

        Vapuksi läskit katoaa kun alat liikkumaan. Hiihto tai lenkkeily/kävely mutta aluksi 6.krt viikossa 10-15 km. Niin aineenvaihdunta pomppaa kunnolla käyntiin ja ei niin väliä mitä syöt. Kotiruoka parasta.

      • kysyvä

        Millaisin keinoin laihdutat? Mitä, kuinka usein ja kuinka paljon syöt? Miten liikut? Oletko mies vai nainen? Noin kookkaan luulisi aluksi pudottavan 2kg viikossa. Nopeaan laihtumiseen ei tosin kannata edes tähdätä, sillä niin pudotetut kilot tulevat pian takaisin, korkojen kanssa.

      • koookokokokokoko
        kysyvä kirjoitti:

        Millaisin keinoin laihdutat? Mitä, kuinka usein ja kuinka paljon syöt? Miten liikut? Oletko mies vai nainen? Noin kookkaan luulisi aluksi pudottavan 2kg viikossa. Nopeaan laihtumiseen ei tosin kannata edes tähdätä, sillä niin pudotetut kilot tulevat pian takaisin, korkojen kanssa.

        Mies. Syömällä kevyemmin ja liikkumalla 2-4 kertaa viikossa. Alkuun vedin alle 2000 kaloria ilman liikuntaa kun ei jaksanut tehdä mitään ja paino putosi aluksi pari kiloa, sitten aloin liikkumaan enemmän ja nostin kalorit 2000-2500 päivässä.

        Parin liian kovan hiihtolenkin jälkeen iski flunssa. Kävelyä, kuntopyörää tulee myös poljettua sekä hiihdän. Puntteja nostelen joskus ja teen keskivartalotreenejä pari kertaa viikossa, fyssarin ohjeen mukaan.

        Normaaliruokaa menee...pitsaa, sokeria ja olutta en käytä.

      • kokkkokookokoko
        koookokokokokoko kirjoitti:

        Lisään vielä että olen harrastanut liikuntaa syksystä asti että nesteenkertyminen ei ole kyseessä ja kilppariarvot on ok. Kiloklubin laskurilla on kaloreita laskettu. Juon tarpeeksi, eli useamman tuopin päivässä.

      • Kysyvä
        koookokokokokoko kirjoitti:

        Mies. Syömällä kevyemmin ja liikkumalla 2-4 kertaa viikossa. Alkuun vedin alle 2000 kaloria ilman liikuntaa kun ei jaksanut tehdä mitään ja paino putosi aluksi pari kiloa, sitten aloin liikkumaan enemmän ja nostin kalorit 2000-2500 päivässä.

        Parin liian kovan hiihtolenkin jälkeen iski flunssa. Kävelyä, kuntopyörää tulee myös poljettua sekä hiihdän. Puntteja nostelen joskus ja teen keskivartalotreenejä pari kertaa viikossa, fyssarin ohjeen mukaan.

        Normaaliruokaa menee...pitsaa, sokeria ja olutta en käytä.

        Jotain parantamisen varaa ruokavaliossasi on. Oketko pitänyt ruokapöiväkirjaa? Okerko laskenut, paljonko syöt kaloreina? Lautapa muutaman päivän esinerkkiruokailusi, niin katsotaan, huomaako ulkopuolinen siinä sudenkuoppia.

    • Metsuris mies

      Voin sanoa kokemuksesta että mikään muu ei laihduta ellei liiku rankasti.
      Olen metsuri ammatiltani ja painoni on työtä tehdessäni yleensä 80-83kg.n hujakoilla. (Pituus 180 cm) Olen myös säännöllisesti talvi ajan lomautettuna noin kolme kk ja vaikka harrastan liikuntaa metsästyksen muodossa ja kalastellen tämän vapaa ajan nousee painoni kilon viikko tahdilla koska kahdeksan tunnin ruumiillinen päivittäinen työ on tauolla.
      Olen monta talvea tuskaillut painon nousun takia mutta huomannut että edes mikään ruokailu tottumus ei painon nousua lomautettuna estä. Syöt runsaasti ja tuhdisti tai olet syömättä ja puputat pelkkää kasvisruokaa. Juot olutta tai olet juomatta. Jollain tavalla elimistö reagoi siihen että ankara liikkuminen loppu ja on vielä talvi joten kai joku biologinen syy sitten kerää vararavintoa niinkuin karhutkin ennen talviunille päätymistään.
      Yleensä kun keväällä taas työt alkaa on paino 95kg.n liepeillä mutta jo kuukauden työ kadottaa tuon 10-15kg.n ylipainon hetkessä ja jo kesän koittaessa on taas normi hoikassa mutta lihaksikkaassa kunnossa.
      Enään en jaksa stressata lihomisesta koska itselläni ainoastaan todella ankara ja liikkuva työ on se mikä laihduttaa tai pitää kilot kurissa ei mikään muu.

      • 17+13

        No, kokemuksesta voin sanoa, että aika vähällä liikunnalla voi paino pudota, kun syö oikein. Käyn tekemässä 3krt viikossa kovan, noin tunnin punttitreenin, pari kertaa viikossa kehonhuoltoa ja arkipäivisin kävelen töhin. Siinä on minun liikuntakalenteri ja paino putoaa 1-2kg kuukaudessa, rasvasta.

        En puputa pelkkää kasvisruokaa vaan syön reippaasti lihaa, kanaa, kalaa, kasviksia, marjoja ja rasvaa. Syön vähän maitotuotteita ja hedelmiä enkä lainkaan viljaa. Olen 30v nainen ja kaloreita tulee päivässä keskimäärin 1800kcal/päivä. Yksi iso painonpudotuksen edistäjä on lepo, joten nukun säännölliset yöunet, 8 tuntia yössä, josta ei tingitä.

        Ruoka on maukasta, kun siihen viitsii vähän panostaa, eikä minun tarvitse unohtaa herkutteluakaan. Syön silloin tällöin suklaata ja toisinaan leivon. Meillä kaikilla ei ole fyysistä työtä, sillä jonkun ne toimistohommatkin on tehtävä.

    • ...

      Ok, syöt säännöllisesti ja suht hyvin, valkoisen leivän jättäisin itse vielä pois. Mutta sitten tuo liikunta; kävely ei riitä, ei noilla kiloilla. Voimaharjoitukset ei riitä, kun kerran käyt salilla, vedä voimaharjoitusten jälkeen vielä korkealla sykkeellä 35-45min kardio crosstrainerilla, vedä niin kovaa, että tulee kunnolla hiki ja läähätät, maratoonarin ohjeet siitä, että kardiota tehdessä täytyy pystyä puhumaan, voit unohtaa ainakin 30-35kg ajaksi, kuntoa ehdit rakentelemaan sitten normaalipainoisena. Tätä herkkua 4krt/vko.

      Eikä enää tarvitse keksiä kortisoli, mormoni, lääkitys, kilpirauhanen, höpötihöpöti tekosyitä. Alkaa paino tippua.

      • 2+16

        Kyllä tuo liikuntamäärä riittää aivan hyvin, mikäli punttitreeni on kovaa ja ruoka on laadukasta.

      • ...
        2+16 kirjoitti:

        Kyllä tuo liikuntamäärä riittää aivan hyvin, mikäli punttitreeni on kovaa ja ruoka on laadukasta.

        Kelle riittää kelle ei, mutta jos aloittaja postaa, ettei paino putoa, kannattaa kokeilla tehdä asialle jotain, eikä mennä sen mukaan että "riittää hyvin" kun ei kerran riitä. Tekoisyitä voi keksiä vaikka mitä, mutta sitkeinkin läski lähtee hikoilemalla ja haukkomalla happea crosstrainerin päällä.

      • 17+12
        ... kirjoitti:

        Ruokavaliota lähtisin kuitenkin viilamaan ensin. Kun syö hyvin, jaksaa liikkua paremmin.

    • miukkamaukka

      Kuulosta siltä että syöt hiilareita liikaa.
      Itse laihduin vähentämällä pastaa, riisiä, perunaa ja leipää. Täältä sain hyviä neuvoja http://tinyurl.com/kuntoon2014

    • kalorimetri

      Mitä syöt?

    • Nuku hyvin,juo reilustu vettä, syö monipuolisesti, ja katso todelliset kalorimääräsi Finelli/ruokakori.

    • !83/80

      Onpa vaikeeta.Yksikertaistetaan vähän.Kuluta enemmän kuin syöt.Se on siinä.Ja normaali terveellinen ruokavalio sopivasti hiilareita proteiineja ym.Ei tatvitse mitään poppakonsteja.
      Leivän ja pullan syönnin voi esim.lopettaa kokonaan,siihen tottuu nopeasti.
      Sokereita vähemmän.
      Ei ole mitään tähtitiedettä laihduttaminen.
      Olen nätnyt monia,jotka puhuu,etteivät laihdu millään dietillä.Ja samalla mussuttavat suklaa patukkaa.
      Jokainen laihtuu jos kuluttaa enemmän kuin syö.
      Liikunta on paras tapa kuluttaa kaloreita.

    • Ajx

      Alkuperäiseen kysymykseen:

      Ensinnäkin kirjoita viikon ajan ylös kaikki mitä syöt. Laske siitä listasta vuorokautinen proteiinimääräsi, pitäisi olla väh. 1,5g/painokilo. Laske myös rasvan ja hiilarien määrä ja sovita niiden määrä itsellesi sopiviksi. Muutaman viikon päästä osaat jo syödä "oikein" ilman listaasi. Ja huom. hedelmissäkin on kaloreita.

      Liikunnan vaikutus laihtumiseen on n. 10-20% pudotetusta painosta. Ota huomioon, että painosi pudotessa, liikunnan kuluttama kalorimäärä pienenee, koska rasitus kevenee.

      Itse suosin kuntosaliharjoittelua, koska kasvanut lihasmassa kuluttaa lepotilassakin kaloreita enemmän. Unohtamatta kuitenkaan aerobista liikuntaa.
      Paino saattaa aluksi jopa nousta (lihas painaa 3x enemmän kuin läski), mutta rasvaprosenttihan on se mistä olemme kiinnostuneet? Olen myös aina käynyt lääkärin juttusilla, ennen kuin olen esim. pidemmän tauon jälkeen aloittanut treenaamisen. Koskaan ei voi olla liian varovainen, kun puhutaan terveydestä.

      • Laskuapua täältä

        Kiloklubin sivustolla voit pitää ruokapäiväkirjaa, joka laskee automaattisesti syömisiesi kalorit, proteiinit, rasvat , hiilihydraatit ja kuidut ja kertoo, paljonko saisit vielä tänään syödä. Huomioi, että sallitin kalorimäärän raja on keskivertoihmisrn mukaan. Jos olet jo keski-ikäinen tai olet perinyt keskimääräistä hitaamman aineenvaihdunnan, voitkin syödä vain 80-90% laskennallisesta kalorimäärästä.
        www.kiloklubi.fi (vaatii rekisteröitymisen, on ilmainen).

    • Toimiivarmasti

      Kokeile SELKÄUINTIA ASFALTILLA vaikka edes kilometrin verran ni alkaa kilot lähtee!

    • Kohtalotoveri

      Olen saman mittainen kuin sinä, joten osaan arvioida, että syytä keventämiseen on.
      Kuulema paras yhdistelmä painonpudostusta on yhdistelmä oikeaa ruokavalioita ja kohtuullista liikuntaa. Näiden yhteisvaikutuksen tarkoitus on kiihdyttää aineenvaihduntaa, jolloin elimistö alkaa polttaa kerääntyneitä energia (=rasva) varastoja.
      Nopeasti arvaten, veikkaisin, että kalorilaskurisivujen tarkkuus ei ole kovin hyvä ja saatat sortua siihen, että et hieman vahingossa merkitse kaikkea muistiin. Tuollainen seuranta edellyttää armotonta rehellisyyttä itsellesi.
      Siltä varalta, että kuitenkin seuraat tarkasti ehdotan, että kokeilet seuraavan sivuston nk. "sairaaladiettiä" (http://terveyspalvelut.com/sairaaladieetti-ohje/), jota voin kokemuksesta suositella. Kunhan pitää mielessä, että tämä on rankka kuuri ja vasta alku. Samalla pitää aloittaa elämäntapamuutos, jotta tiputuksesta tulee pysyvä.
      Väitetään, että valtaosa painonmuodostuksesta on nimenomaan ruokavaliosta johtuvaa. Liikunta tehostaa aineenvaihduntaa, mutta laihdutusmuotona ei ole kovin tehokas. Liikunta sen sijaan auttaa lihas- ja yleiskuntoon ja sitä kautta mielialaan ja auttaa pysymään "tiukkana".
      En tiedä muista neuvoista, mutta suosittelen aloittamaan tuolla dietillä ja aloittamaan päivittäisen ulkoilun. Edes 15min. niin, että siitä tulee tapa. Sen jälkeen voi pidentää aikoja ja tehostaa harjoituksia. Samalla kun syö terveesti.

      • Väärää tietoa

        Tuo dieetti on vaarallinen kitudieetti, jolla ei suinkaan nopeuteta vaan hidasteatan aineenvaihduntaa. Älkää kukaan vaan tuohon langetko. Kitudieetillä putoaa aluksi nopeasti kiloja, mutta kyseessä ei ole laihtuminen eli läskin palaminen vaan lähinnä nesteiden poistuminen. Se että kovasti pissattaa tällä dieetillä, ei ole merkki aineenvaihdunnan vilkastumisesta vaan hiilihydraattivarastoihin sitoutuneen nesteen poistumisesta. Kitudieetillä pudotetuista viidestä ensimmäisestä kilosta 3,5kg on vettä, 0,5kg LIHASTA ja vain 1kg rasvaa. Hitaalla järkevällä laihduttamisella rasvan polton saa nousemaan 90-100%:iin, kun se kitudieetillä on sen viiden.kilon jälkeen vain max. 60%. Jos paino putoaa, mutta rasva ei pala, kilot häviävöt lihaksista. Sitä ei kukaan asiasta mitään ymmärtävä halua, sillä lihakset polttavat energiaa levossakin.

        Kitudieetti hidastaa aineenvaihduntaa hidastamalla kilpirauhasen toimintaa. Kilpirauhanen säätelee kehon hormonitoiminta, lämmöntuotantoa, ruoansulatusta, sydämen sykettä jne. Monilla ylipainoisilla on jo valmiiksi hitaanpuoleinen kilpirauhanen tai kilpirauhasen vajaatoiminta. Etenkin heille kitudieetti on todella haitallinen. Jollakin huono-onnisella aineenvaihdunta ei palaudu normaaliksi dieetin jälkeenkään.

        ENE-dieetit on tarkoitettu vain erikoistapauksiin ja lyhytaikaiseen käyttöön, kun lihava joutuu leikkaukseen ja rasvaa on kiireesti saatava pois sisäelinten ympäriltä. Normaaliin painonpudotukseen ENE-dieetit ei kuulu.

    • 233 %% 332

      Hei te kaikki hylkeitä musituttavat pullamössön syöjät. Jättäkää ensteks sokeri ja keinomakeat pois ja ylimääräiset hiilarit ja lisätkää lihaskuntoliikuntaa niin alkaa se läski sulamaan. Muutenkin tuo sokerin syönti lisää syöpäriskiä todella paljon.

    • kossu1

      juot kolme viikkoa koskenkorvaa pelkästään aammusta iltaan,nii johan paino tippuu.

    • ...siis sinä itse...

      Näläntunne tulee, kun on oikea hetki syödä. Luulottelen, että usea ylipainoinen on tunnesyöppö. Jatkossa, kun ruoka tulee mieleen, kuuntele näläntunne -tuntemusta. Jos sitä ei ole, niin älä mene syömään. Tunnesyöpön tulee käsitellä omat psyykkeen ongelmat aivojen avulla eikä vatsalaukun kautta. Ja alkoholin ja makkaroiden käyttäjille vielä kertauksena, että ne ovat täysin tarpeettomia. Sinä itse olet vastuussa kiloistasi eikä Alko tai lähikauppa.

    • Moi! Tiedätkö veriryhmäsi, oletko O,A,B vai AB? Siinä voisi olla yksi ratkaiseva juttu painon alenemiseen. Me olemme paneutuneet veriryhmä ruokailuun ja sillä on merkitystä mitä ravintoaineita nauttii. Vaimoni on O ja minä AB joten meillä on tiettyjä aineita joista toiset sopivat hänelle mutta eivät minulle. Periaatteessa me kiinnitetään tähän huomio ja sitten hiilareihin, t m

      • Miehen ja naisen ero

        Hah hah! Taikauskoa! Veriryhmillä ei ole mitään tekemistä sopivien ruokavalioiden kanssa. Suurin ja merkitsevin sinun ja vaimosi aineeenvaihdunnan ero johtuu siitä, että sinä olet mies ja hän nainen. Sukupuolihormoneneilla on oma vaikutuksensa sekä kehon koostumuksella. Terveellä miehellä on kehossaan suurempi suhteellinen osuus lihasta ja naisella rasvaa. Nainen tarvitsee ravinnosta suhteessa enemmän hiilihydraatteja ja mies proteiinia.

        Nainen on herkempi verensokerin laskulle kuin mies ja vaatii useampia aterioita päivässä voidakseen hyvin. Mies tulee toimeen vaikka ahtaisi päivän ruoka-aineet yhdellä tai kahdella aterialla päivässä. Verensokerin laskiessa miehen elimistö alkaa erittää adrenaliinia eikä hän edes huomaa alhaista verensokeria, joka väsyttää ja heikottaa naista ja saa aikaan hiilarihimoa. Näin siis yleensä, mutta poikkeuksiakin on.

      • Miehen ja naisen ero kirjoitti:

        Meillä on poikkeus! Vältämme hiilareita molemmat, siis jauhotuotteet pois. Minä hieman ruisleipää vaimo ei ollenkaan. Vaimo syö enemmän lihaa mutta emme perunaa ollenkaan. Taikauskoa tai ei mutta olemme todenneet että noudattamalla ed mainittuja ravinto suosituksia paino ja kehon kunto ok. Ei lihas eikä nivel tai muita särkyjä! Ymmärrän että asenne myös vaikuttaa ja se että kiinnittää huomion mitä suuhunsa pistää. Kaikki makeutetut juomat ja ns limut eivät kuulu meidän aineisiin samoin kuin einekset!

      • 13+15
        kilammh kirjoitti:

        Einekset, limut ja mehut ovat veriryhmästä riippumatta huonoa ravintoa kenelle tahansa. Kasvikset, prosessoimaton liha, siipikarja, riista, kala ja rasvat taas hyvää ravintoa lähes kenelle tahansa. Viljat ja maitotuotteet taas jakaa porukkaa, mutta ei veriryhmän takia vaan suoliston. Kaikkien suolisto ei pysty prosessoimaan kunnolla esimerkiksi gluteenia tai laktoosia ja tiedän lähipiiristäni ihmisiä, joiden reumaoireet pysyvät hallinnassa viljattomalla ruokavaliolla nimenomaan sen vuoksi, että gluteeni pitää yllä elimistön tulehdustilaa.

        Hiilareiden siedossa on jonkin verran yksilöllisiä eroja, mutta pääasiassa enemmän liikkuvat voivat syödä enemmän hiilihydraatteja. Tosin enemmän liikkuvat voivat syödä enemmän ruokaa.

      • kilammh
        13+15 kirjoitti:

        Juuri näin on!

    • GamerGirl91

      Mie laihduin 10kg neljässä kuukaudessa. 64kg --> 54kg.
      Pituutta minulla on 148cm ja nimimerkistäni voi päätellä ikäni ja sukupuoleni.

      Gigantista digitaalivaaka, punnitsin KAIKEN mitä suuhun laitoin ja laskin kalorit.

      Itselleni sallin 1200cal/päivä.

      Ylläpitona 1400cal/päivä minunkokoiselle lyhykäiselle varrelle. Laihdun vielä 45-47 kiloon jossa painoni saa luvan pysyä.

      Aloittajan varrelle sopisi mielestäni 1600 kaloria päivässä.

      • GamerGirl91

        Lisään vielä, että ruokavalioni koostui lähinnä kananmunista, pekonista ja wokkivihanneksista.

        Nykyään en tosin syö lihaa niin korvaan sen pavuilla, linsseillä ja sienillä. Kananmunat menee edelleen sillointällöin.

        Nykyisin koitan matkia simppeleistä japanilaisia ruokavalioita. Tänäänkin vedin aamupalaksi riisiä ja kananmunaa haudutettuna. Soijakastiketta sitten päälle maun vuoksi. Punnitsin ja kaloreita oli n~ 350

      • 17+5

        Enemmän kuin 1600kcal. Ainakin 1800.

    • Kilot kuriin

      Hiilarit mäkeen (viljatuotteet,pasta,riisi,peruna) pienellä liikunnalla pudotin 64kg vuodessa

      • euro

        Onkohan tuossa perää ,taitaa olla satua ei vuodessa noin palvon voi lähteä?

    • Olet valehtelija

      Syöt liikaa ja lasket kalorisi väärin.

    • Ainoa tapa, jolla painon sekä terveytensä saa pidettyä kunnossa on vegaaniruokavalio. Ainoa, mitä syön purkista on B12 sekä D-vitamiini näin talvella.

      Takaan, että tuloksia tulee sekä huomaat olosi energisöityvän ihan uudelle tasolle.
      En syö pelkkää salaattia. Kaikki ruoat, missä on eläinproteiinia on korvattavissa kasviproteiinilla, jossa proteiinia on jopa enemmän.

      • VegaaniRV=luonnoton

        No ei varmalla ole ainoa tapa laihtua. Vegaaniruokavalio on luonnoton ihmiselle. Ihmisen hampaisto ja suolisto ovat sekaravinnonsyöjän maisia. Miten esivanhempamme olisivat pysyneet hengissä täällä Pohjolassa ilman kaloja, munia ja lehmiä? Te vegaanit ette todellakaan tule toimeen lähiruoalla vaan suuressa määrin trooppisten maiden kasveilla. Pelkkä vegaaniruoka rasittaa niin paljon suolistoa, että parinkymmenen vuoden kasvisruokailun jälkee suolisto ei enää kestä sitä.

      • 10+17
        VegaaniRV=luonnoton kirjoitti:

        Sen lisäksi, että kaikkien tarvittavien aminohappojen saanti ilman lihaa on erittäin vaivalloista.

      • Vegaani
        VegaaniRV=luonnoton kirjoitti:

        No ei varmalla ole ainoa tapa laihtua. Vegaaniruokavalio on luonnoton ihmiselle. Ihmisen hampaisto ja suolisto ovat sekaravinnonsyöjän maisia. Miten esivanhempamme olisivat pysyneet hengissä täällä Pohjolassa ilman kaloja, munia ja lehmiä? Te vegaanit ette todellakaan tule toimeen lähiruoalla vaan suuressa määrin trooppisten maiden kasveilla. Pelkkä vegaaniruoka rasittaa niin paljon suolistoa, että parinkymmenen vuoden kasvisruokailun jälkee suolisto ei enää kestä sitä.

        No puhunkin omasta kokemuksestani. MInä olen aikoinani sekaruokavaliolla lihonut todella paljon kiloja, joita oli myös vaikea tiputtaa. Siitä lähtien kun vegaaniksi ryhdyin, olen aivan varmuudella saanut kaikki mahdolliset ravintoaineet mitä tarvin.

        Tästä todisteena voin postata laajan verenkuvani, josta selviävät ihanteelliset viitearvojen sisällä olevat lukemat.

        Ihmisellä on kasvissyöjän purukalusto sekä kasvissyöjän pitkä suolisto.
        Kyllä ihminen tulee toimeen vaikka millä roskaruoalla, jos ei muuta saa syödäkseen, mutta optimaalinen ruokavalio on kasvispohjainen. Ekologinen jalanjälkeni on myös miltä kantilta katsottuna tahansa pienempi kuin sekaruoan syöjän.

      • 11+2
        Vegaani kirjoitti:

        Laaja verenkuva, sisältääkö se kaikki vitamiini- ja hivenainemittaukset myös?

      • lihansyöjä

        Kyseenalaistan väitteesi sekä optimaalisen ruokavalion kasvispohjaisuudesta, että pienemmästä ekologisesta jalanjäljestäsi. Liha ei ole roskaruokaa, vaan erittäin hyvää ravintoa, etenkin aminohappokoostumukseltaan. Mikään kasvikunnan tuote ei korvaa eläinperäistä proteiinia vaikka yhdistämällä eri kasviproteiineja välttämättömät aminohapot saataisiinkin ravinnosta.

        http://www.helsinkipaleo.com/2013/05/ekologisuudesta-ja-eettisyydesta/

      • Vegaani
        11+2 kirjoitti:

        Laaja verenkuva, sisältääkö se kaikki vitamiini- ja hivenainemittaukset myös?

        Kyllä. Ihan kaikki on katsottu läpi ja tulokset erinomaiset.
        BMI on tällä hetkellä 21. Kunto erinomainen ja virtaa riittää :)

      • Vegaani
        lihansyöjä kirjoitti:

        Kyseenalaistan väitteesi sekä optimaalisen ruokavalion kasvispohjaisuudesta, että pienemmästä ekologisesta jalanjäljestäsi. Liha ei ole roskaruokaa, vaan erittäin hyvää ravintoa, etenkin aminohappokoostumukseltaan. Mikään kasvikunnan tuote ei korvaa eläinperäistä proteiinia vaikka yhdistämällä eri kasviproteiineja välttämättömät aminohapot saataisiinkin ravinnosta.

        http://www.helsinkipaleo.com/2013/05/ekologisuudesta-ja-eettisyydesta/

        Tajuatko kuinka paljon metsää hakataan nautakarjan laidumaaksi maailmassa?
        Tajuatko kuinka paljon maa-alaa vie nautakarjan rehun kasvattaminen nautojen epänormaaliksi ruoaksi?
        Tajuatko kuinka monta ihmistä voisi suoraan ruokkia soijalla, maissilla sekä viljalla, kierrättämättä ravintoaineita lehmän kautta?
        Maaperästä saamme kaikki tarvittavat ravintoaineet!
        Mistä luulet, että lehmä ne itseensä saa?
        Kannattaa miettiä asioita pikkaisen pidemmälle..

      • FOK

        "Forks over knives" on muuten todella hyvä dokumentti. Kaikki, jotka ovat omasta terveydestään kiinnostuneita, katsokaa ihmeessä! Löytyy esim. Netflixistä.

      • lihansyöjä
        Vegaani kirjoitti:

        Tajuatko kuinka paljon metsää hakataan nautakarjan laidumaaksi maailmassa?
        Tajuatko kuinka paljon maa-alaa vie nautakarjan rehun kasvattaminen nautojen epänormaaliksi ruoaksi?
        Tajuatko kuinka monta ihmistä voisi suoraan ruokkia soijalla, maissilla sekä viljalla, kierrättämättä ravintoaineita lehmän kautta?
        Maaperästä saamme kaikki tarvittavat ravintoaineet!
        Mistä luulet, että lehmä ne itseensä saa?
        Kannattaa miettiä asioita pikkaisen pidemmälle..

        Et tainnut lukea linkkiä. Itsekkään en kannata tehomaataloutta, mutta vapaasti laiduntavan karjan kasvatusta kylläkin.

        Soija, maissi ja vilja eivät ole parasta ravintoa ihmiselle. Ihmiselle parasta ravintoa on luomulaatuinen liha, kala ja siipikarja sekä riista, sekä luomulaatuiset kasvikset ja marjat.

        Kannattaa tosiaan miettiä asioita hieman pidemmälle.

        Lihansyöjä, et todellakaan tajua mistä puhut. Suomessa, niin kuin kaikissa muissakin maissa 99% kaikesta karjasta elää epäluonnollisessa ympäristössä. Luomulihaa, jonka tuottamisessa nauta saa ainakin osan vuodesta laiduntaa ruohoa, on ihan marginaalinen määrä tarjolla.

        Ihmisen kaikki elintasosairaudet nimenomaan johtuvat eäinrasvoista. Kolesterolia ei ole kasveissa. On kiistaton näyttö siitä, että eläinproteiini lisää syövän riskiä.

        Itse syön vain kokojyvätuotteita, joita on jalostettu mahdollisimman vähän.
        Maissia en ollenkaan (Tiesitkö, että broilerit syövät Suomessa soijaa, joka päätyy myös sinun kroppaasi rasittamaan?) Suomessa ei ole luomubroileria. Esimerkiksi sioille sekä broilereille syötetään Suomessa GMO-soijaa, jonka on todettu lisäävän syövän kasvua räjähdysmäisesti?

        Syö vaan lihaa, minä elän pitkään ja terveesti :) :)

        Niin minäkin aion elää pitkään ja terveenä.

        Ihmisen elintasosairaudet eivät johdu eläinrasvoista, vaan siitä että 1) ihmiset syövät liikaa ja väärin 2) syöty ruoka on prosessoitu siten, että siinä ei ole ravinteita juurikaan jäljellä ja 3) elämäntapa tukee passiivisuutta.

        Kyllä, maailmanlaajuisesti karja elää siten, että se saadaan kasvamaan nopeasti. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö liha olisi oikeaa ravintoa ihmiselle, ekä sitä, etteikö asioihin voisi tulevaisuudessa saada muutosta. Itse pyrin vaikuttamaan asiaan siten, että ostan lihani aina luomuna, niin pitkälle kuin vain voin. Näyttö (ainakin ne tutkimukset/postaukset mitä olen lukenut) ovat nimenomaan painottuneet prosessoituihin lihatuotteisiin sekä tehotuotettuun lihaan. Luomulihan osalta en ole tutkimusta nähnyt.

        Kokojyvätuotteet eivät joidenkin tutkimusten mukaan ole sen parempaa kuin muukaan vilja. Viljojen käyttöön sisältyy ongelmia, mm. lisääntyneitä vatsavaivoja ja kokojyväviljassa kuoriosan antiravinteet ovat ovat mukana vaikuttamassa suoliston toimintaan. Gluteenin taas tiedetään vaikuttavan esimerkiksi kilpirauhasen toimintaan ylläpitämällä tulehdusta kehossa.

        Kyllä, nimenomaan elintasosairaudet linkkautuvat eläinrasvoihin ja vahvasti!
        Tästä on niin paljon todisteita, etten jaksa edes laittaa lähteitä tähän, kun niitä netistäkin löytyy yllin kyllin.

        Silti lihankulutus on älyttömän epäeettistä ja ekologista, eikä mielestäni mikään sitä oikeuta. Varsinkin kun itse olen elävä esimerkki siitä, että ihminen voi erittäin hyvin KOKONAAN ilman eläinkunnan tuotteita.

        Kokojyvätuotteet esimerkiksi juuri vehnän proteiini sopii minulle erittäin hyvin. En ole missään vaiheessa saanut siitä oireita, paitsi hyviä sellaisia.

        Kaikki tyroksiiniarvoni ovat aivan täysin normaalit, ihan niin kuin kaikki muutkin arvoni ovat ihanteelliset.

        Tutkimustuloksesi gluteenista ovat aivan satunnaisia olettamuksia.

        Minä perustan näkemykseni omiin kokemuksiini ja uskoisin olevani itse paras ravintoterapeutti itselleni.

      • 17+8

        Minä perustan näkemykseni omiin ja lähipiirin kokemuksiin, ravintoaiheisiin blogeihin ja tutkimuksiin. Gluteenin haitoista on paljon tietoa esimerkiksi netistä.

        Olisit vaan laittanut ne lähteet. Eläinrasva ei yksittäin ole vaarallista, tyydyttyneet rasvat (oletan, että tarkoitit näitä) ovat aivan yhtä tarpeellisia rasvoja kuin monityydyttymättömät ja kertatyydyttymättömät. Se, että se rasva tulee eläimestä, ei muuta asiaa miksikään. Ruokavalio on aina kokonaisuus, ja se, että ihmiset syövät LIIKAA prosessoituja lihavalmisteita ja ravinneköyhää ruokaa (erityisesti vehnä, sokeri) ja liian vähän kasviksia aiheuttaa elintasosairaudet, ei eläinrasvat pelkästään. Tämä on pikkuhiljaa tiedemaailmassakin alettu ymmärtää, sillä vhh on pelastanut useita ihmisiä sydänkohtaukselta. Tosin ihmiset (ainakin suomalaiset) syövät kyllä lihaakin liikaa, sitä en kiellä.

        Sinä olet yksittäinen esimerkki vegaanista. Minä voin loistavasti sekasyöjänä. En pidä elämäntapaani epäekologisena, en syö pelkkää lihaa, vaan syön myös paljon kasviksia, marjoja ja rasvoja.

      • Vegaani
        17+8 kirjoitti:

        Ensinnäkin et ole kokeillut veganismia, joten kokemuspohjasi ei todellakaan ole yhtä validi kuin minulla.
        Et edes tiedä kuinka älyttömän energiseksi voi itsensä tuntea!
        Joten sitten kun kerrot esim. 2kk vegaaniruokavalion jälkeen minulle, että kumpi ruokavalio sopii sinulle, ja vastaat että sekaruokavalio, niin sitten kommenttisi on validi!!

        Ihminen ei tarvitse eläinrasvoja, paitsi jos haluaa tukkia suonensa vapaaehtoisesti.
        Kaikki muut elintärkeät rasvat saa kasvikunnasta.

        Katso "Forks over Knives" Siinä on otanta n.800 000 kiinalaisen osalta, joten sitä on melko vaikea kumota.

        Jos syöt vähänkään lihaa, se ei ainakaan luonnonystävää sinusta tee.
        Ei kannata rakentaa mitään kuvitteellista sädekehää päänsä päälle, kun et ole sitä ansainnut.

      • SamaEdit

        Edit: Tutkimustulokset siis koskivat 8 000 000 kiinalaista.

        "Ihminen ei tarvitse eläinrasvoja, paitsi jos haluaa tukkia suonensa vapaaehtoisesti.
        Kaikki muut elintärkeät rasvat saa kasvikunnasta."

        Rasvoja on kolmenlaisia, on tyydyttyneitä, kertatyydyttymättömiä ja monityydyttymättömiä ja ihminen tarvitsee noista kaikkia. Sekä eläin-, että kasvirasvat koostuvat noista kolmesta rasvatyypistä (rasvahappojahan nuo kaikki ovat). Eläinrasvat koostuvat pääasiassa noista tyydytteyneistä rasvahapoista, mutta niissä on myös noita kahta muuta. Kasvirasvat koostuvat pääasiassa noista tyydyttymättömistä, mutta niissä on myös tyydyttyneitä rasvahappoja. Sillä, että mistä noista mikänenkin rasvahappo tulee, ei ole merkitystä (linolihappo on linolihappoa, tuli se sitten lihasta tai kasviöljystä). Noiden rasvahappojen suhde yhdessä muun ruokavalion sisällön kanssa määrää sen, onko ruokavaliosi terveellinen vai epäterveellinen, ei pelkästään se syötkö lihaa vai et.

        Just. Se, että syön lihaa tekee minusta mitä? Eläintenvihaajan? Sairaan? En tarvitse kuvitteellista sädekehää, tai sädekehää ollenkaan. Minulla on perustelut sille, miksi syön lihaa, miksi en tunne siitä huonoa omatuntoa ja myös siitä, miksi lihansyönti voi olla myös ekologista. Ymmärrän kyllä pointtisi ekologisuudesta, mutta mielestäni asiaa voi katsoa järkevämmästä näkökulmasta ja siihen olisi ratkaisuja olemassa. Liha kun on ihmiselle aika optimaalista ravintoa.

      • Salin
        SamaEdit kirjoitti:

        Edit: Tutkimustulokset siis koskivat 8 000 000 kiinalaista.

        Miksi nimimerkki Vegaani tekee hyvän ja ajattelemisen arvoisesta asiasta lahkolaissaarnan ja tekee siten asiasta lukijalle vastenmielisen? Johtuneeko se iästä vai mistä, mutta samaan syntiin sortuvat luonnonsuojleijat ja eläinaktivistit. Heidän kannattaisi ottaa oppia kuinka kapitalismi on markkinoitu ylivoimaisena ja ainoana mahdollisena talousjärjestelmänä ihmisille jotka eivät omista käytännössä mitään.

        Kun sulta loppuu järkevät argumentit, niin päätät jättää kommentoimatta niihin :D
        Aivan naurettava tyyppi kertakaikkiaan.

        Vaihdetaan e-maililla veriarvoja ja katsotaan kumpi rulettaa..100% peittoan sut arvoissa 6-0, ja sen jälkeen on ihan turha mussuttaa lihan terveellisyydestä yhtään mitään.

      • V_e
        Salin kirjoitti:

        En ole lahkolainen, vaan yritän saada ihmiset tajuamaan, että ihminen pärjää hemmetin hyvin kasvikunnan tuotteilla.

        Se, että miellät kantani vastenmielisenä johtuu siitä, että et halua ajatella mitään boxin ulkopuolisia asioita.

      • lihansyöjä
        Vegaani kirjoitti:

        Kun sulta loppuu järkevät argumentit, niin päätät jättää kommentoimatta niihin :D
        Aivan naurettava tyyppi kertakaikkiaan.

        Vaihdetaan e-maililla veriarvoja ja katsotaan kumpi rulettaa..100% peittoan sut arvoissa 6-0, ja sen jälkeen on ihan turha mussuttaa lihan terveellisyydestä yhtään mitään.

        Mihinköhän argumentteihin jätin kommentoimatta. Puhut eläinrasvoista, minä puhun rasvoista. Ne kun on eläimissä ja kasveissa täysin samoja, sillä lähteellä ei ole väliä. Tyydyttynyt rasva on tyydyttynyttä ja kertatyydyttymätön on kertatyydyttymätöntä tuli se eläimestä tai oliivista. Ja edelleenkin seison mielipiteeni takana, että pelkästään eläinrasvoja on turha osoitella sormella elintapasairauksien kohdalla. Tästä on aika hyvä todiste siinä, että moni ihminen on saanut parannettua terveytensä siirtymällä noudattamaan vähähiilarista ruokavaliota.

        Ja kiitos vain, veriarvoni ovat viitteissä.

        Kutsut minua naurettavaksi. No, pata kattilaa soimaa, omat argumentointitaitosi eivät ole ainakaan paremmmat kuin minun.

    • 8+2

      Minä olen tiputtanut tammikuun alusta 0,5-1 kg viikossa näillä ohjeilla:

      1. kunnollinen aamupala. Minulla se on yleensä lautasellinen kaurapuuroa, purkillinen raejuustoa ja noin desin verran marjoja.
      2. aamupäivällä välipalaksi omena ja siihen päälle pähkinöitä, jugurttia tai vaikka pala juustoa
      3. lounaalla salaattia, kasviksia, broileria tai kalaa, joskus tofua. Yksi pala kokojyväleipää
      4. iltapäivällä välipalaksi sama kuin aamupäivällä
      5. päivällisen syön n. kuuden aikoihin. Siihen kuuluu salaattia ja kasviksia sekä broileria, kalaa tai esimerkiksi tofua.

      Yllä olevat ateriat ovat vain esimerkkejä. Olen pitänyt seuraavia periaatteita:
      - selvästi yli puolet päivän energiamäärästä on syöty lounaaseen mennessä
      - päivällinen on energiasisällöltään pienempi kuin lounas
      - ei iltapalaa
      - välipalat mukaan lukien syön 5 kertaa päivässä. JOKAISELLA ATERIALLA ON MUKANA PROTEIINIA. Energiasisältöönsä nähden proteiini pitää parhaiten nälän tunteen pois.
      - päivän aikana syödyt hiilihydraatit (pasta, leipä yms.) tulevat lounaaseen mennessä. Iltapäivällä ei enää hiilihydraatteja. Toki silloinkin tulee vähän esimerkiksi raejuustosta, rahkasta yms.

      Käyn lenkillä (0,5 - 1 tuntia) 3 kertaa päivässä. Sen lisäksi käyn lasten kanssa uimahallissa kerran viikossa, mutta se ei ole minulle varsinaista kuntoilua.

      Ehdottomasti jätä pois
      - kaikki sokeri, eli karkit, suklaat yms. Tarkkaile myös jugurteissa ja vastaavissa olevia sokereita. Makeasta voi totuttautua pois.
      - vaalea leipä, vaalea pasta, peruna yms. tärkkelys. Kun olet laihtunut noita voi ottaa takaisin varovaisesti.
      - alkoholi. Siinä on energiaa. Kun pääset tavoitepainoon, voit ottaa sen kohtuullisesti takaisin.

      Kerran viikossa syön reilumman aterian, jolloin otan myös lasillisen punaviiniä. Se on minun hemmotteluni itselleni ja auttaa terveellisen viikottaisen ruokavalion rakentamisessa.

      Parasta tässä on se, että en tunne itseäni nälkäiseksi. Joskus on illalla pieni näläntunne, mutta kun iltapalan jättää pois, elimistö tottuu siihen nopeasti, eikä illallakaan enää tule nälkää. Tässä ruokavaliossa ei ole mitään ihmeellistä kikkailua, vaan tämä on helppo koota perusaineista. Salaatit, omenat ja marjat antavat vitamiineja ja muita tarpeellisia hivenaineita. Tämä ei ole yksipuolinen ruokavalio.

      • iltapa jees

        Muuten ok, mutta iltapalan pois jättämistä ei kannata kaikille suositella eikä mitää tiettyä kellonaikaa esim. 18, jonka jälkeen ei saisi syödä. Ihmisillä on erilaiset vuorokausirytmit. Jos menee nukkumaan klo 21, kuuden aikaan syömisellä tullee toimeen, mutta puoleen yöhön se ei riitä. Illalla kannatta nauttia kyvyt hiilihydraattia sisältävä iltapala, sillä nälässä ei uni tule ja hillihydraattien loppuessa ihminen herää helposti kesken yöunien. Seurauksena voi olla sortuminen yösyöpöttelyyn.

    • ravintoRules

      Liian vähän ja liian harvoin syö kysyjä. Kannattaa turvautua Ravintoterapeutin ohjaukseen. Miettiä haluaako ns superdietin ja loppuelämän muutoksen. Selkeästi keho on hapan ja nykyisillä ruuilla ei tule tarpeeksi emäksistä ravintoa = paino junnaa paikallaan ja tulosta ei tule. Kaikki ohjeet löytyy netistä, mutta etsittävä JÄRKEVÄ keino. Muutenkin tuo kulutus kuulostaa hurjalta, mutta liikunta tulee kiinteytstä ja edistää aineenvaihduntaa.

    • Liikkumaan siitä!

      Täällä vähätellään liikunnan merkitystä.Mutta se laihduttaa tehokkaammin kuin mitkään ruokavaliot.Laiskat lihoo.Niin se on ollut aina ja tulee olemaan.
      Oletteko koskaan nähneet lihavaa raskaan ruumiillisen työn tekijää.Tuskin.Mutta toimistoissa istuu lukemattomia ylipainoisia.

      • 1+11

        No olet väärässä. Kaikki mitä suustasi sisääsi laitat, vaikuttaa kehossasi. Joten se, mitä suustasi sisään laitat tulisi olla terveyttä edistävää.

        Liikunnan merkitys painonpudotuksessa on vähäinen. Miksikö? Koska perusaineenvaihdunta kuluttaa suurimman osan energiasta. Keskivertoihminen on töissä suurimman osan päivästä ja jonkun ne toimistotyötkin on tehtävä. Jos aikaa liikkumiseen on tunti päivässä, sillä ei paljon kaloreita kuluteta verrattuna siihen, mitä päivän aikana kuluu kaikkeen muuhun. Jos työ on fyysisesti aktiivista, tottakai ihminen voi syödä enemmän. Mutta ollaampas nyt realistisia, kaikkien työ ei ole fyysisesti kovin aktiivista ja siitä on lähdettävä.

        Liikunnalla on muita terveyshyötyjä kyllä. Mutta liikuntaakaan ei kannata valita vain sen perusteella, mikä suorituksen aikana kuluttaa eniten kaloreita. Liikunta nimittäin vaikuttaa muuhunkin elimistössä kuin vain energiankulutukseen. Suosittelen tutustumaan seuraavaan linkkiin. Etenkin kohta 10.

        http://www.poliquingroup.com/ArticlesMultimedia/Articles/Article/784/Top_10_Pitfalls_to_Weight_Loss_Dont_Make_These_Com.aspx

      • paksutimpuri

        "Oletteko koskaan nähneet lihavaa raskaan ruumiillisen työn tekijää."
        Olen vaikka kuinka helkkaristi, tässäkin istuu raksamies jolla on kaksikymmentä senttiä vatsaa liikaa. Ei pysty kuluttamaan sitä määrää mitä tulee päivisin syödyksi. Raskas työ vaatii raskaat ruuat. Meillä on lautapoika ainoa laiha sälli mutta kyllä sekin tuosta noilla eväillä vielä lihoo.

      • Nähty on

        Olen käynyt monellakin rakennustyömaalla ja nähnyt monta mahakasta timpuria ja betoniraudottajaa.

    • perussettiä

      Liikuntaa, liikuntaa ja vielä vähän liikuntaa.

      Juo vettä, hanki lihasta, lihakset kuluttavat energiaa enemmän kuin läski.

      Syö oikein, juo vettä ja liiku.

      Paino ei putoa millään pikkuisella sauvakävelyllä. Hikiliikunta nopeuttaa aineenvaihduntaa.

      Ei ole sen ihmeellisempää. Moni ei vaan tunnu tajuavan, että painon pudottaminen vaatii työtä ja itsekuria.

      • Tyttö93

        Siskoni kanssa juuri eilen juteltiin tästä :D Ihmetteli vaan että miksi ihmiset ei laihduta koska se on oikeasti aika helppoa? Siskollani on juuri laihduttaminen menossa :D

    • 0lli

      Jos syöt 1500 kaloria niin kuluta 1600 niin laihdut,ei siinä sen kummempia konsteja tarvitse.

    • v-iillos

      Ruokavalio,liikunta,lepo

      Tuossa tärkeysjärjestyksessä. Itteään kun ottaa niskasta kiinni ja pakottaa itsensä liikkuu niin lähtee kilot ja usko pois. Minä käyn 11 kertaa viikossa salilla 6 aerobista aamua 20min crosstrainerii täysillä ja 5 kertaa viikossa punttitreeni. Treeni pitää olla oikeanlainen painonpudotukseen eli 5 jakoinen ohjelma toimii tässä ja syön 1700 kaloria päivään ihan sen takia koska on sokeritauti niin tarttee hiilareita. Treeni pitää vetää täysillä eikä vähä vaan nostella käsipainoja et huhhuh nyt tuli tehtyy paljo vaikka todellisuudessa et rääkännyt lihasta paljon mitään. Vettä pitää nauttia 3-4 litraa päivässä,auttaa rasvanpoltossa, voi toki syödä niitä vihreätee kapseleita ne vägön auttaa poltossa kanssa. Dietin aikana ei yhtään alkoholia ja ruokaohjelma ppitää tehdä niin että aamulla hiilarit ne vähäset ja illaks pelkkää proteiinia. Aloittelian on hyvä treenata lihaksia 3 kertaa viikossa ja 4 kertaa viikossa aerobista. Itte alotin diettikauden 3 viikkoa sitten ja en ole oikeastaan ylipainoinen kiristelen vaan rasvat pois ja sit taas bulkataan, 3 viikon aikana 8 kiloa pois. Diettaajien pitää jättää stressi heti pois,usko itseesi paina täysillä salilla niin että hiki lentää äläkä anna periksi.

    • vanha vaakku

      Kannattaa käydä keskustelemassa lääkärin ym asiantuntijoiden
      kanssa. Minä en huomannut oletko minkäikäinen, mutta ilmeisesti opis-
      kelet. Mielestäni kannattaa pikkuhiljaa muuttaa ruokailutapojaan. Nope-
      at äkkilaihdukset eivät pitkän päälle johda hyvään tulokseen-paino tulee
      nopeasti takaisin. Ei rajua ruokailun muutosta jaksa pitkään monikaan
      Kaikki ihmetiedit romukoppaan. Vähentele rasvaisia ja sokerisia, ilmeisesti
      tiedät missä kaloreita on runsaasti. Liiku mieltymyksies mukaan ja anna
      ajan kulua. Kaikilla meillä on omanlainen elimistö, toisilla paino putoaa
      helpommin kun toisilla. Hiljaa hyvä tulee,anna itselles aikaa muutokseen.
      Iloa päiviisi.

    • Sauvakävelija

      Avaaja, saat liian vähän ruuastasi energiaa ja kehosi on säästöliekillä. Syö enemmän ja jatka säännöllistä liikuntaa. Jätä pois sokeri ja huonot hiilarit. Nuku hyvin ja lepää muutenkin.

      Laita kehosi aineenvaihdunta liikkeelle juomalla vettä, syömällä oikein, riittävällä levolla ja säännöllisellä päivittäisellä liikunnalla. Liikuntasuoritusten tehoa kannattaa vaihdella. Joskus holkkää ja joskus rauhallisempaa menoa. Kuuntele kehoasi, mitä se haluaa.

      Älä usko niitä, jotka sanovat että liikuntaa ei tarvita. Jo 20 minuutin istuminen hidastaa aineenvaihduntaa. Laihtumisessa pääpointti on siinä, että aineenvaihdunta saadaan heräämään ja toimimaan samaan tapaan kuin nuorella, terveellä, liikkuvalla ihmisellä.

    • World Health Oranisa

      Vikana on mm se pääruoka klo 11. Jätä se pois niin että vaihdat sen omenaan.

      Meillä syödään näin:
      Aamulla klo 6 on aamutee (ei sokeria) ja pipari tai keksi.

      Klo kahdeksan aamupäivällä on puuro, jonka kanssa leipää, juustoa ja maitoa, lisäksi soppaa; marja tai sekahedelmäsoppaa. Leivän päälle leikkelettä joskus.

      Klo 11 on päivätee, jonka kanssa pipari tai keksi. Hieman sen jälkeen omena.

      Klo 15 on päiväsyönti, yleensä keittoa, lihakeittoa tai kalakeittoa, harvemmin uunissa kanaa ja riisiä. Leipää ja maitoa lisäksi sekä taas sitä soppaa.

      Klo 18 on iltatee, lusukkeena pipari tai keksi. Sokeriton korppukin kävisi.

      Noin klo 19.30 iltapala, kaksi palaa leipää, juustoa ja joskus leikkelettä leivän päälle. Joskus lisukkeena omena.

      Molemmat syöjät ovat ohkaisia kuin pulkannarut (oikeasti hoikkia) eikä ylipaino-ongelmia ole ollut koskaan, eikä tule.

      Summien summa:
      Jos olet nykyajan "töissä" joissa vaan tuijotetaan ruutua ja istutaan päivät pitkät niin päiväsyönti on ehdottomasti liikaa. Kävele työmatkat reippaasti ja työpaikalla rappuset hissin sijaan. Paino kertyy ravinnon ja liikunnan epäsuhteesta. Ravintoa vähemmän, liikuntaa reilusti lisää, tupakointi ja alkoholi ja tv:n katselu kokonaan pois. Näillä laihtuu varmasti.

      • vähän kritiikkiä

        Oli tossa jotain hyvääkin, mutta lounaskielto on älytön neuvo. Päivän kalorit tulisi painottaa aamuun.ja päivään. Puolet päivän kaloreistasi tulisi syödä ennen n. klo 13.

        Keksit ovat huono valinta välipalaksi ja niitä tuossa malliruokalistassa löytyy. Parempia ovat esim. omena, muu hedelmä, smoothie, pähkinät, rahka, raejuusto, kokojyväruisleipäpala juusto/kalkkunasiivu, porkkana jne.

    • Tyttö93

      Sisko on nyt laihtunut kahden viikon aikana 3,3 kiloa. 1500 kaloria päivässä, keskiviikot ja sunnuntait ovat paastoja (eli 500 kaloria päivässä). Suosittelen vesijuoksua! Harrastan sitä itsekin vaikka ei kauheasti tarvis olis, muutaman kerran parissa viikossa (siskoni kanssa). Kahvakuulailu on myös hyvä (y)

      • Tyttö93

        Periaatteessa ihan sama mitä syöt päivän aikana, kunhan se 1500 kaloria ei vaan ylity :)

      • 123333
        Tyttö93 kirjoitti:

        Periaatteessa ihan sama mitä syöt päivän aikana, kunhan se 1500 kaloria ei vaan ylity :)

        Tämä on väärä harha.

        Sillä on itseasiassa merkitystä MITÄ syöt. Jos tahdot olla terve ja laihduttaa, ja ennen kaikkea laihtua nopeammin, sillä on todellakin merkitystä mitä syöt.

        Tosi moni laihduttaja syö näitä tuotteita.

        Lihaa
        Viljatuotteita (leipä, puuro, makarooni, jne..)
        maitotuotteita (paljon maitoa, rahjaa, jugurtteja, kermaa.. )

        Missä on kasvikset? Jos tahdoo laihtua, pitäisi hyötykasviksien määrää lisätä reilusti ja kaiken muun määrää pienentää minimiin.

    • KKHS

      Lihominen johtuu siitä kulutuksesta jota et laske, koska et tiedä/usko sen vaikuttavan. Tällaisia ovat yleensä karkit (joiden kulutuksesta ei pidä kirjaa), limut (varsinkin energiajuomat, joissa kirjaimellisesti on energiaa) ja alkoholi, jossa on yhtä paljon energiaa kuin rasvassa.

      Liikuntaharrastuksessakin on omat ongelmansa. Kun liikunta lisätään harrastuksella, sitä kompensoidaan "latailemalla akkuja" muussa arjessa. Liikunnan hyöty lasketaan sen mukaan että arki on tarpeeksi aktiivista.

    • sari4

      Pitää juoda myös vettä 2-3 litraa päivässä .. Kyllä tulee tuloksia kun juo vettä ja syö 1500kaloria päivässä!!!

    • Tuisku77

      Kokeilepa Slanka-dieettiä. Löytyyy netistä.

    • hiihtäjä

      Minä olen 20v mies, 175 cm 93 kg ja olen laihtunut tänä talvena 16 kg hiihtämällä metsäsuksilla ja vähentämällä syömistä.

      14 vuotiaana laihdutin tällä tavalla 25 kg, mutta kilot tuli takaisin amiksen aikana. Tavoitepainoni on alle 80 kg, joten pudotettavaa on vielä paljon. Olen työtön, joten minulla on aikaa harrastaa liikuntaa. Minä nukun n. 10 tuntia yössä ja herään puolen päivän aikoihin.

      Minun syömiset päivän aikana:
      klo 13 pari gluteenitonta leipää ja piimää, viikonloppuisin riisipuuroa (minulla on keliakia)

      klo 17 iltaruoka, yleensä perunaa tai pastaa ja jauhelihakastiketta ja juomana piimää.

      Lisäksi 1,5 l pepsi maxia ym. sokeritonta limsaa joka päivä.

      Tässä on dieetti joka oikeasti toimii!

    • 30kg/1,5v

      Kuulostaa trollilta, mutta vastaan nyt kuiutenkin, koska aihe on sinällään kiinnostava ja samaa väitettä olen kuullut ylipainoisten kertovan. Jotkut ovat kertomansa mukaan tuolla energiamäärällä jopa jatkaneet lihomistaan :).

      Eli olet pienentänyt energiansaantiasi tähän mennessä 21* 1500 kcal = 31500 kcal. Kun tämän jakaa 7000 kcal joka on noin ja suunnilleen kilokalorimäärä painokiloa kohden, sinun olisi pitänyt laihtua 4,5 kg . Olet keksinyt joko ikiliikkujan tai sitten lasket energian saantisi väärin. Sitä paitsi kukaan mies ei kykene tulemaan pidempää aikaan toimeen 1500 kcal/vrk, joten epäilen suuresti tuon luvun oikeellisuutta, Pidä pikkutarkkaa ruokapäiväkirjaa kuukauden ajan ja laske kalorit taulukoiden mukaan.
      Ihminen on niin rakennettu, ettei paino muutu jos ei energian kulutuksen ja saannin suhteen tapahdu muutosta. Tämä on yksinkertainen fysiikan periaate ja ei ole olemassa mitään oikotietä pysyvään painonhallintaan. Huuhaa-dieeteillä ehkä pääsee hetkelliseen painonpudotukseen, mutta todellinen painonhallinta vaatii elintapojen pysyvää muutosta ja tämä on se kaikkein vaikein asia.

    • vertaistuki1

      Sinun historialla on myös merkitys miksi olet lihonnut ja miten? Vai oletko ollut aina kookas ihminen? Myös kannattaa miettiä esim. Kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyviä oireita... Aineenvaihdunta on isossa roolissa jne. Muistatko juoda vettä tarpeeksi yms. Tsemppiä sinulle!

    • 3243244242

      Mielenkiintoista tässä on se, että oletko varma että saantisi on tosiaan se 1500kcal päivä? Onko se määrä jokapäivä, vai tuleeko välillä joka toinen tai kolmas päivä syötyä herkkuja?

      Sanon näin jokaiselle joka laihtuu::

      ------ Tehkää ruokapäivä kirja -----

      Miksi? Koska silloin on 100% helpompi auttaa laihduttajia. Sanomalla summassa mitä syö ei auta ketään, ei sinua eikä niitä jotka yrittävät auttaa.

      Kirjaamalla kaiken ylös (ja jos et tiedä paljon ruokasi painaa ja paljon siinä on, kannattaa hankkia puntari tai laittaa määrät mielummin yläkanttiin kuin alakanttiin)

      Lukemalla tämänkin aloittajan kirjoitusta siitä paljon hän syö ei kuulosta että se olisi pelkästään 1500kcal, vaan se määrä ja miten usein hän syö ILMAN että lasketaan paljon hän juo ja mitäkin on jo 2000 kcal paikkeilla.

    • salitreenari

      Tuollakin näköjään on noita vääriä lahdutus vinkkejät jotku antanut että jätä hiilarit pois . että karppaa Hitto niin väärä painonpudotus juttu ku olla voi. yksi vihje kanssa ota aamu lenkki mukaan ohjelmaan ihan riittää se 30 min vähintää ja tyhjään mahaa. niin polttaa rasvaa ja tietenki se kunto kasvaa. Mut tosiaan jos illalla käyt lenkillä niin sen lenkin pitää olla siinä 2 tunnin paikkeilla koska olet syönnyt päivän mittaan. muista oikeat öljyt jna muut ravinteet niin kyl se paino tippuu varmasti. ja kyselle vaikka sieltä salita missä treenaat että onko siellä ketään jota tietään ruoka ohjelmista mitään treeneistä. mut aamu lenkki on se helppo niski jos ei jaksa tuota 20 tuntia päästä. jos et sitten juokse sitä 1 tuntia :) ja nuo kalorit on ihan miten sattuu sulla nekin sun pitää laskea oikein. syöt ehkä liian vähäsen ;) Ja en lukenut muitten viestejä tarkemmin täällä varmaan on samoja ohjeita. niin ja muista se 3 litraa vettä päivän aikana juoda..

    • julli2

      Lihas painaa enemmän kuin läski, siinä syy, jos treenaat.

    • ei niin ihmeellistä

      VIKA ON LASKUTAIDOSSA/VAAKAN-
      LUKUTAIDOSSA. LASKEPA KALORIT
      UUDESTAAN JA LISÄKSI HANKI
      REFERENSSIVAAKA.

      Em toimenpiteiden jälkeen aihetta
      jälleen itsetyytyväisyyteene.

    • LäskilleKyytii

      Jätä sipsit ja makeet limukat,,ymm..enegyjuomat pois se auttaa laihtumaan jo melkoisesti.

      Sitten täältä Suolinetistä pois vaikka lumitöihin tai vaikka mettätöihin, niin johan läskit saa kyytii..

    • laardi lätisee

      Ei johdu bakteereista eikä hiilareista. Ei sykkeestä eikä mistään muustakaan kuin energian häviämättömyyden laista. Kokeile sitä. Newton keksi sen jo 500 vuotta sitten. Läski tulee syömisen ja energian kulutuksen välisestä erotuksesta. Ei mistään muusta.

      Jos et syö mitään, siis et yhtään mitään, kulutat tuollaisen pari kiloa rasvaa viikossa. Koska olet kuitenkin syönyt (ja tod. näk enemmän kuin sen 1500 kcal) olet laihtunut niin vähän että ei sitä vielä huomaa. Pelkästään yksi hesen pirtelö mahassa painaa enemmän kuin mahdollinen laihtumisesi,

      Ne energiamäärät purkkien kyljissä on muuten mitattu polttamalla, joten ne eivät ole oikeita. Enemmänkin suuntaa antavia.

      Syö puoli vuotta kuin keskitysleirissä niin laihdut varmasti. Tai sitten syöt niin kuin ennenkin ja liikut. Joku punttisali kolme kertaa viikossa yhden tunnin ei vaikuta yhtään mitään. Varsinkaan jos sitten täytyy huilia pleikkarin ääressä loppuviikko. Viikossa on 168 tuntia. Mene raksalle töihin. Ja sen jälkeen vielä teet jotakin liikuntaa joka päivä.

      JOS et laihdu, se johtuu siitä, että olet laiska ja sinulla ei ole itsekuria. Läskit eivät pärjää elämässäkään. Katsokaa vaikka nykyjohtajia ja verratkaa niitä vaikka 70 luvun johtajamalliin.

      Ok. Toki sitten on niitäkin jotka ovat sinut läskin kanssa. Eivät pidä läskejä ongelmana. Mut aika vähän. Yleensä ne on vaan luovuttaneet ja yrittää selittää asiaa itselleen oikein päin.

    • Hormoonit säätelee

      asioita ihmisissä, toki geeneilläkin voi olla osuutta näissä asioissa. Nykyään on aika paljon hyvää tutkittua tietoa, ja itsekuri ja muut löpinät voi jättää ihan omaan arvoonsa.

    • Itsekin laihtunut

      Monet jankuttavat sitä, että kun vain pitää energiamäärän alhaisena, niin laihtuu. Tämä on periaatteessa oikein, mutta käytännössä väärin. Eihän kukaan pysty koko elämäänsä mittaamaan jokaista suupalaa, jonka suuhunsa pistää. Kannattaa opetella tapoja ja sääntöjä, joita noudattamalla energiamäärä pysyy luonnostaan alhaisena. Sääntöjä on paljon, mutta minusta perussäännöt ovat aika helpot.

      Syö proteiinia riittävästi. Tutkimusten mukaan proteiini pitää nälän tunteen pois paremmin kuin rasva tai hiilihydraatit. Kun et päästä nälkää tulemaan, et ahmi kontrolloimattomasti karkkia tai suklaata.

      Jätä pois sokerin syöminen. Ihmisen ei tarvitse syödä sokeria, eli karkit ja muut herkut ovat elimistön kannalta turhia. Jos nyt herkuttelet paljon, ja jätät herkut pois, on alku tietysti hankalaa. Elimistösi kuitenkin oppii siihen, ettei ruuan tarvitse olla makeaa.

      Syö aamulla ja päivällä riittävästi. Sama juttu kuin proteiinin kanssa. Älä päästää nälkää tulemaan.

      Älä syö illalla. Ihminen kuluttaa eniten päivällä, joten mitä järkeä on syödä yötä vasten. Silloin ei tarvitse energiaa, joten iltasyönnillä vain tankataan rasvavarastoja. Kun iltasyönti jätetään pois, elimistön on pakko aamuyöllä kuluttaa rasvoja perusaineenvaihduntaa varten. Tästä on sekin etu, että sinulla on aamulla nälkä, joten riittävän tukeva aamiainen maistuu.

      Syö kasviksia ja salaattia. Niissä on vähän energiaa, ja jos täytät vatsasi niillä, et ahmi lihaa, rasvaa tai hiilihydraatteja niin paljon.

      Älä syö ns. nopeita hiilihydraatteja. Viljatuotteissa käytä vain kokojyväviljaa. Saat niistä kuituja, joita tulee myös kasviksista. Kuidut täyttävät vatsaa ja parantavat ruuansulatuselimistön toimintaa.

      Säädä annoskokosi sopivaksi. Älä ahmi vatsaa pinkeäksi, vaan pysy kohtuudessa.

      Näillä ohjeilla pääsee pitkälle. Eikä tarvitse ihmedieettiä tai kalorien laskemista.

      • Sillä ei ole mitään

        väliä mitä syö, vaan kuinka paljon tulee kaloreita.

        Pitäisi jo järkikin sanoa, että asia on juuri noin. Ravintotietelikijäkin laihdutti roskaruualla monta kiloa.

        Itsellänikin on paino pudonnut suunnitelman mukaisesti vaikka olen syönyt karkkeja ja pitsaa koska kalorit ovat siitä huolimatta olleet miinuksella.

        Liikuntaa en juurikaan ole harrastanut päivän normaalin liikkumisen lisäksi eikä sitä tarvitse laihtuakseen harrastaakkaan ja se vielä lisää ruokahalua huomattavasti joten on vaikeampi pitää kalorit kurissa.

      • 17+19

        "Älä syö illalla. Ihminen kuluttaa eniten päivällä, joten mitä järkeä on syödä yötä vasten. Silloin ei tarvitse energiaa, joten iltasyönnillä vain tankataan rasvavarastoja. Kun iltasyönti jätetään pois, elimistön on pakko aamuyöllä kuluttaa rasvoja perusaineenvaihduntaa varten. Tästä on sekin etu, että sinulla on aamulla nälkä, joten riittävän tukeva aamiainen maistuu."

        Tuo nyt on aivan huuhaata. Jos treenaa illalla, on pakko treenin jälkeen syödä. Muuten palautuminen ei pääse alkuun. Energiankulutuksen kannalta on aivan sama milloin syöt. Kyllä sitä energiaa tarvitaan yölläkin. Vai meinaatko kuolevasi joka yöksi?

      • 4+13
        Sillä ei ole mitään kirjoitti:

        Tuokaan ei ole totta. Vai syötkö sinä pelkkää energiaa? Minä ainakin syön mm. rasvoja (kolestroli on mm. testosteronin ja estrogeenin rakennusaine), proteiineja (lihasten rakennusaine) ja kasviksia (saan kuituja, vitamiineja ja kivennäisaineita, joita ilman keho ei toimi).

        Eli todella paljon on väliä sillä mitä syöt. Eri ruoka-aineilla on erilainen aineenvaihdunnallinen vaste.

      • ...
        17+19 kirjoitti:

        "Älä syö illalla. Ihminen kuluttaa eniten päivällä, joten mitä järkeä on syödä yötä vasten. Silloin ei tarvitse energiaa, joten iltasyönnillä vain tankataan rasvavarastoja. Kun iltasyönti jätetään pois, elimistön on pakko aamuyöllä kuluttaa rasvoja perusaineenvaihduntaa varten. Tästä on sekin etu, että sinulla on aamulla nälkä, joten riittävän tukeva aamiainen maistuu."

        Tuo nyt on aivan huuhaata. Jos treenaa illalla, on pakko treenin jälkeen syödä. Muuten palautuminen ei pääse alkuun. Energiankulutuksen kannalta on aivan sama milloin syöt. Kyllä sitä energiaa tarvitaan yölläkin. Vai meinaatko kuolevasi joka yöksi?

        Kun treenaa illalla, niin treenin jälkeen ei oikein maistu muu kuin vesi. Toki joku pieni pala on paikallaan, mutta väkisin ei tarvi syödä.

      • 12+16

        Kokeileppas syödä palauttava ateria pari tuntia treenin jälkeen. Testaa pari viikkoa ja katso onko palautuminen kuinka paljon parempaa ja miten treeneille käy.

      • Itsekin laihtunut
        17+19 kirjoitti:

        "Älä syö illalla. Ihminen kuluttaa eniten päivällä, joten mitä järkeä on syödä yötä vasten. Silloin ei tarvitse energiaa, joten iltasyönnillä vain tankataan rasvavarastoja. Kun iltasyönti jätetään pois, elimistön on pakko aamuyöllä kuluttaa rasvoja perusaineenvaihduntaa varten. Tästä on sekin etu, että sinulla on aamulla nälkä, joten riittävän tukeva aamiainen maistuu."

        Tuo nyt on aivan huuhaata. Jos treenaa illalla, on pakko treenin jälkeen syödä. Muuten palautuminen ei pääse alkuun. Energiankulutuksen kannalta on aivan sama milloin syöt. Kyllä sitä energiaa tarvitaan yölläkin. Vai meinaatko kuolevasi joka yöksi?

        Ehkä en kirjoittanut täällä treeni- ja ravinto-ohjeita treenaajille. Jos treenaat, osaat varmasti itsekin pistää ruokavaliosi kuntoon. Ohjeeni ovat ns. tavalliselle pulliaiselle, joka ei varsinaisesti treenaa joku urheilutavoite mielessä.

      • diplomiliikkuja
        Sillä ei ole mitään kirjoitti:

        väliä mitä syö, vaan kuinka paljon tulee kaloreita.

        Pitäisi jo järkikin sanoa, että asia on juuri noin. Ravintotietelikijäkin laihdutti roskaruualla monta kiloa.

        Itsellänikin on paino pudonnut suunnitelman mukaisesti vaikka olen syönyt karkkeja ja pitsaa koska kalorit ovat siitä huolimatta olleet miinuksella.

        Liikuntaa en juurikaan ole harrastanut päivän normaalin liikkumisen lisäksi eikä sitä tarvitse laihtuakseen harrastaakkaan ja se vielä lisää ruokahalua huomattavasti joten on vaikeampi pitää kalorit kurissa.

        Miten sinulla kalorit pysyy miinuksella jos syöt pizzaa ja karkkia etkä liiku?

        ( Liikuntaa en juurikaan ole harrastanut päivän normaalin liikkumisen lisäksi eikä sitä tarvitse laihtuakseen harrastaakkaan ja se vielä lisää ruokahalua huomattavasti joten on vaikeampi pitää kalorit kurissa ) Älä höpötä vaan ala liikkumaan enemmän.

      • 10+9
        Itsekin laihtunut kirjoitti:

        Ehkä en kirjoittanut täällä treeni- ja ravinto-ohjeita treenaajille. Jos treenaat, osaat varmasti itsekin pistää ruokavaliosi kuntoon. Ohjeeni ovat ns. tavalliselle pulliaiselle, joka ei varsinaisesti treenaa joku urheilutavoite mielessä.

        Jos liikkuu siten, että siitä on oikeasti jotain terveydellistä hyötyä, kannattaa syödä liikunnan jälkeen jotain, myös illalla. Oikeasti, se iltasyöminen ei lihota, ellei se ole jotain jatkuvaa jääkaapilla ravaamista. Iltapala ei ole lihottavaa, se ei maagisesti varastoidu rasvaksi sen kummemmin kuin mikään muukaan päivän aikana syöty ateria. Säännöllinen ateriarymi puolestaan pitää verensokerin hyvällä tasolla ja estää naposteluntarvetta.

      • 1+4
        diplomiliikkuja kirjoitti:

        Miten sinulla kalorit pysyy miinuksella jos syöt pizzaa ja karkkia etkä liiku?

        ( Liikuntaa en juurikaan ole harrastanut päivän normaalin liikkumisen lisäksi eikä sitä tarvitse laihtuakseen harrastaakkaan ja se vielä lisää ruokahalua huomattavasti joten on vaikeampi pitää kalorit kurissa ) Älä höpötä vaan ala liikkumaan enemmän.

        Jos syö pitsan päivässä eikä mitään muuta, kyllähän ne kalorit voi pysyä miinuksella. Keskikokoisen miehen päivittäinen energiantarve lienee kuitenkin lähempänä 3000 kuin 2000kcal, olettaen, että tekee muutakin kuin makaa sohvalla (esim. siivoaa).

    • Lihonut

      Opiskelusi ei ilmeisesti ole hirveen fyysistä puuhaa. vähennät hiilareita- ja lisäät kasviksia, marjoja ja hedelmiä.
      Itse rupesin karppaamaan määräaikaisesti toukokuun loppuun asti, kun paino nousi joulusta alkaen, ja oli jo pari vko sitten liki 58 kiloa- 164 cm pituisella pieniluisella siivoojalla, farkut on hyvä mittari... kun tekee tiukkaa saaha vetska kiinni, on aika tiputtaa muutama talvikilo. Tämä jojo on jokavuotinen... etenkin näin keski-iässä. Vikahan on oma- mutta tykkään erilaisesta liikkumisesta, kuin pakkoliikunnasta, itselle on tärkeä se luono, metsä. talvisin teen käsitöitä, vesijuoksen sillointällöin, ja tietysti on duunit 2-4 h per arkipv, mutta ei se kuluta...
      Nuorena aikuisena painoin viitisenkymmentä kiloa lihasta ja luuta. kaukana jo ne ajat, mutta voi siihen ruokavalinnoilla jnk verran vaikuttaa. Vastaavasti kevätruuhkan ja kesän aikana paino putoaa hälyttävälle tasolle, vaikka vedän tuplat normaaliin kaloriensaantiin verraten. (Työkeikkoja paljon, ja vkl aina maastoon- polkupyöräpelissä, noin 15 kg varusteita, minä ja usein lemmikkikin siinä mukana vielä mennentullen, ja perillä mitä kulloinkin yöpymiseen, selviytymiseen).

    • vaatii duunia

      Ennen muinoin äijät oli tukkimetsässä töissä, söivät kuin hevoset, joivat viinaa ja polttivat tupakkaa. Eivät olleet LÄSKEJÄ.

      Työnsä puolesta saivat treeniä sen 40h viikkoon, siitä voitte miettiä mitä kunnossa pysyminen vaatii.

      Sillä puolen tunnin sauvakävelylenkillä ei paljoa laihdu. Se on lähinnä itsensä huijaamista.

      5x viikkoon aerobista ja perusvoimaa, noin 10h viikkoon "treeniä". Oikeanlainen ruokavalio ja vettä huiviin.

      Ja kaikista tärkein, itsekuria ja tahdonvoimaa. Niin ne läskit lähtee.

      Ja kroppa kun tottuu hermotukseen, treenin pitäisi olla monipuolista. Ei samaa harjoittelua kokoajan.

      Jos haluaa olla ns "sopusuhtainen" kropaltaan ja alhaisen rasvaprosentin, se vaatii h elvetillisen määrän kehon fyysistä kuormitusta.

      Hirveällä salitreenillä pelkästään ei laihdu jos lihasmassa kasvaa. Pyöräily ja uinti esim on hyviä liikuntamuotoja laihdutukseen.

      • diplomiliikkuja

        Hyvä kirjoitus!

        ( Sillä puolen tunnin sauvakävelylenkillä ei paljoa laihdu. Se on lähinnä itsensä huijaamista.

        5x viikkoon aerobista ja perusvoimaa)

      • 15+19

        Ja edelleen kummastelen, että miten minä onnistun laihtumaan muutamalla tunnin salitreenillä ja työmatkakäppäilyllä. Kun kerta teidän muiden pitää juoksennella ympäriinsä yli 10h viikossa. Ruokavaliokaan ei ole mitenkään ihmeellinen, enkä kaloreita ole jaksanut laskeskella pitkiin aikoihin.

        Lihasmassa ei muuten kovin pitkään miinuskaloreilla kasva. Mutta punttitreenin tarkoitus onkin lähinnä säilyttää se olemassa lihasmassa ja näin pitää lepoaineenvaihdunta aktiivisena.

      • tajuatko?
        15+19 kirjoitti:

        Jos et syö tarpeeksi ja punttaat, tulee katabolia. Ja on hieman eri asia ihmisen kehonkoostumuksessa, jos rasvaa ei ole paljoa ja on lihasta kuin se, että se massa on pelkkää läskiä.

        Luuletko että edellä mainituille tyypeille voi tehdä samanlaisen treeniohjelman ja ruokavalion.

        Kun on lihasta, voi syödäkin vähän enemmän läskistymättä, kun "laihduttaa" paino ei välttämättä putoa jos poltetaan rasvaa ja hankitaan lihasmassaa.

        LÄSKI EI PAINA NIIN PALJON KUIN LIHASMASSA

      • 15+19
        tajuatko? kirjoitti:

        Mulla on paljon nimenomaan rasvaa. Olen onnistunut pudottamaan rasvaprosentin 44%->32% (ylimääräisiä rasvakiloja alussa oli 37kg, niistä on lähtenyt 27), mutta vieläkin on ylimääräistä ja nimenomaan rasvaa. Lihasmassa on kehokoostumusmittausten mukaan säilynyt, joten katabolia ei ole iskenyt (tähänkin voi vaikuttaa syömisillä). Jos lihasmassa on tosi vähäinen, sehän alkuun lisääntyy. Aloittelijan kun on mahdollista polttaa rasvaa ja kasvattaa lihasta samanaikaisesti .

        Joten aivan täysin samoilla ohjeilla voi kuka tahansa muukin aloittaa pudottamaan painoa. Olen tosin nainen, että miehet joutunevat syömään vähän enemmän.

      • juurikin niin

        Aivan, se paino ei välttämättä putoile huimaa vauhtia, jos lihasta tulee lisää

      • 15+19
        juurikin niin kirjoitti:

        Aivan, se paino ei välttämättä putoile huimaa vauhtia, jos lihasta tulee lisää

        Miksi sen pitäisi pudota huimaa vauhtia, eikö riitä että rasva palaa ja rasva% pienenee? Ja miksi ensin laihduttaa lihakset pois jonka jälkeen on älyttömän työn takana kasvattaa ne uudelleen?

        Mun käsittääkseni kuitenkin ylimääräinen rasva on se mistä on tarkoitus päästä eroon? Se kai ylipainossa on se epäterveellinen juttu, paino itsessään on vain numero.

    • Laihtuu sitä

      Laihtuttamisen alussa paino yleensä nousee. Silti tapahtuu laihtumista.
      Rasvasolut täyttyvät aluksi vedellä.
      Jos aloittaja jatkat tuota rataa puolen vuoden päästä painosi on pudonnut 20-30 kiloa.

      • itsekin laihtunut

        Tässä tuli kyllä huuhaata. Kun ruokavalion pistää kuntoon, lähtee laihtuminen käyntiin käytännössä heti. Jos tuloksia ei parissa viikossa näy, ollaan väärällä tiellä ja jotain pitää muuttaa.

      • fdlkldfldflfj

        Paino nousee jos hankitaan lihasmassaa, paino laskee, jos poltetaan pelkästään läskejä pois.

        Vaaka ei todellakaan kerro koko totuutta "laihduttamisesta"

      • Täyttä asiaa
        itsekin laihtunut kirjoitti:

        Tässä tuli kyllä huuhaata. Kun ruokavalion pistää kuntoon, lähtee laihtuminen käyntiin käytännössä heti. Jos tuloksia ei parissa viikossa näy, ollaan väärällä tiellä ja jotain pitää muuttaa.

        Niinhän sanoinkin. Laihtuminen kyllä alkaa heti jos syö vähemmän kuin kuluttaa. Se ei vain näy puntarissa heti.
        Rasvasolut korvautuvat vedellä. Vesi on painavampaa kuin rasva.
        Tämän ovat asiantuntijat todentaneet jo vuosikymmeniä sitten.

        Yleensä menee se kuukausi ennenkuin mitään muutosta näkyy puntarissa.
        Pinttynyt pitkäaikainen läski ei hevillä lähde. Mutta kyllä tuolla aloittajan ruokavaliolla se lähtee. Se on varma kuin kuolema.

      • 11+8
        Täyttä asiaa kirjoitti:

        No ei kyllä mene kuukautta ennen kuin puntarin viisari värähtää. Yleensähän se menee niin, että parilla ekalla viikolla putoilee kiloja ja sitten masennutaan, kun painonpudotustahti tasaantuu hiihen 0,5kg/vk tahtiin. Kun ruokavalio siistiytyy, siitä katoaa ylimääräiset huonot hiilarit, suolat ja turvotusta aiheuttavat ruoka-aineet ja ihminen korottaa aktiivisuustasoaan, nesteet lähtee ekana. Siksi paino putoaa yleensä alussa nopeasti.

      • Tiede pojjaat
        11+8 kirjoitti:

        Monta kirjaa laihdutuksesta mulla. Onko niissä sitten väärää tietoa. En usko.
        Kymmeniä dokumentteja lihavuudesta jne..
        Netistä löytyy tietoa. Minulla ei alussakaan ole nestettä mitä lähtiä. On vain rasvaa. Neste on asia erikseen. Kellä sitä on. Rasva ei niin vain lähde. Se on ikuista. Solut jäävät.

        No lähteehän ne, olen väärässä. RASVAIMULLA. Näin sanoo tiede.

      • 11+8
        Tiede pojjaat kirjoitti:

        Jaa, ilmaako se kaikki pudonnut paino sitten on, jos ei rasvaa ja nestettä?

        Rasvakudos sitoo nestettä. Suola sitoo nestettä. Huono ruokavalio turvottaa, se on usein nestettä ja ilmaa. Jos on ylipainoa, kehossa on myös ylimääräistä nestettä. Tämän voi käydä ihan mittauttamassa esimerkiksi kehonkoostumusmittauksessa.
        Nestettä on myös lihaksissa, jossa se on sitoutuneena glukogeenivarastoihin. Kun nämä varastot tyhjenevät (liikunnan ja ruuan hiilarimäärän pienentyessä), niihin sitoutunut neste lähtee myös -> paino putoaa.

        Laihdutuksen alussa nopeasti putoavat kilot on pääosin usein nestettä. Kyllä siellä rasvaakin jonkun verran palaa.

        Miltäköhän vuosikymmeneltä ne sun laihdutuskirjat on? Mun opuksissa kyllä kerrotaan tuosta kehon kudosten sitomasta nestemäärästä myös.

      • Vanha sitä on itekki

        Tottakai on nestettä. Ihmisessähän on noin 70 prosenttia vettä. Nyt onkin ylimääräisestä nesteestä kysymys. Minulla ei sitä ylenmäärin ole.
        Kovan saunan jälkeen tosin paino putoaa jopa kaksi kiloa. Siis tosi kovien löylyjen jälkeen.
        Kirjat ovat vanhoja joo. Kyllä varmaan jos on 50 kiloakin ylipainoa niin siinä on silloin varaa olla nestettäkin joka lähtee pois aluksi helpolla.

    • Itselläni laihtumisen alku kesti noin kuukauden, ennenkuin mitään oikein alkoi tapahtumaan. Ikävä pikkunälkä kiusasi armottomasti, mutta onnistuin sitä tappamaan rasvattomalla jogurtilla kun rauhallisesti nautiskelin sitä vähän kerrallaan - toisin sanoen annoin laskeutua rauhallisesti ennen uutta pientä annosta.

      Sain sitten itseni liikkeelle ja käymään lähikaupan sijasta muutaman kilometrin päässä olevaan kauppaan. Jalat siinä oli ikävästi turta, mutta pari viikkoa ja ongelma katosi suuremmalta osin.

      Itse olen pitänyt raakaa matematiikkaa peruspilarina. Pitää vain syödä vahemmän kuin kuluttaa - tosin ei liian vähän. En murehdi vähääkään mistään dieetti-höpinöistä ja tuotteista puhumattakaan. Pitäköön pas.kansa :@

      Nyt laskee mukavasti tasaista tahtia paino, eikä mitään ongelmia ole vaikka toisinaan paino hieman heilahteleekin. Nyt jaksaa yleensä helposti heittää 2 x 5 km kävelylenkkiä vuorokauden aikana.

      Jokainen tosin tehköön niin kuin parhaakseen näkee, mutta minulla raaka matematiikka on pitänyt pintansa. Parempaa keinoa en ole löytänyt - ja tuskin löydänkään :)

    • Suuri k-huijaus
    • 32124556

      JO OTSIKKOON VIITATEN. KYLLÄ SYÖT LIIKAA!

    • sgsgsdfsfs

      "syönyt suunnilleen 1500kcal"
      -Tätä en usko. Ymmärrätkö edes miten vähän tuo on. Pari kunnollista ateriaa päivässä. Oletko merkannut _kaiken_ mitä suuhusi pistät. Siitä maidosta kahvin seassakin?

    • fhyisduhfsdiyu

      jatka vielä kuuukausi jos sekään ei onnistu niin mene kilpirauhaskokeisiin. Kilpirauhasen vajaatoiminta hidastaa reilusti aineenvaihduntaa.

    • pudotus

      alussa voi kestää jopa 4-6vkoa. syöt vähän ja usein/pvä ja takuu on,paino putoaa vaikka makaamalla. mitään saleja ei tarvita.
      parempi liikkua ilkona päivittäin ja olla ns. nälissään,siihen tottuu pian,ei kummallista.
      mulla meni 6kk ja miinus 30kg.

    • KylläSeSiitä

      Painosi lähtee väkisin laskuun jossakin vaiheessa, älä anna periksi.

      Jätä hiilarit minimiin; leipä, pasta ja perunat olisi hyvä jättää ruokavaliosta kokonaan pois, sokerista puhumattakaan. Syö hyviä rasvoja, esimerkkeinä voi, oliiviöljy, hamppuöljy ja kookosöljy. Margariineja ja rypsiöljyä voi käyttää vaikka ovensaranoiden ja kettinkien rasvaamiseen, ihmisen ravinnoksi niistä ei ole.

      Terveyden kannalta olisi äärimmäisen tärkeää jättää punainen liha pois ruokavaliosta. Edes luomuna se ei ole terveellistä, vielä vähemmän makkaroina, leikkeleinä ja muina valmistuotteina. Lähes kaikki em. tuotteet sisältävät fosfaattia (E450) ja natriumglutamaattia (E621), jotka ovat terveydelle erittäin haitallisia lisäaineita. Jos syöt fosfaatilla kyllästettyä lihaa joka päivä, riskisi sairastua sydän- tai verisuonisairauksiin kasvaa 50%:lla!
      Syö D-vitamiinia päivässä vähintään 100 µg. Pelkän D-vitamiinin syönti säästäisi ihmiset lukemattomilta sairauksilta, puhumattakaan kausiflunssista sun muista turhuuksista.
      10 µg D-vitamiinia päivässä (virallinen suositus Suomessa) on yhtä tyhjän kanssa, joten jos haluatte pysyä terveinä, syökää sitä oikea määrä!

      Siinä pari laihdutus- ja terveysvinkkiä. Onnea matkaan!

    • dfgdfgdfgdfg

      Voisiko olla, että kroppasi on mennyt säästöliekille? Tuo määrä on todella pieni.

      Itse yhdessä vaiheessa söin vain kerran päivässä kunnon aterian joka oli pienehkö ja sen lisäksy yleensä yhden omenan, sitä kesti muutamia viikkoja, painoa ei tippunut paljoa (about 5 kg) koska keho meni säästöliekille (joka mm. usein laskee hormoonitoiminnan todella pieneksi), sen jälkeen kun palasin normaaliin syömämäärään paino meinasi lähteä käsistä koska keho oli säilömässä kaiken mitä se sai.

    • kfjsoghpiusghipdhfdj

      Ruokaremontista se lähtee! Hiilarit, sokerit ja hiivatuotteet veks.

    • urts

      Kysyi meiltä sika, missä onkaan vika, kun ei laihdu yhtään vaikka juoksi ympäri Ruotsinpyhtään.

    • Niin menee.

      Olen yhteensä laihduttanut kai 14-15kg pois mutta vielä hieman täytyy. Stressiä myöskin estää laihduttamiseen siksi vähentää stressiä vaikkapa kävelyllä.
      Siis pois hiilarit , sokerit , vähemmän tyydyneitä rasvat ja kaloreita vähemmän. Kulutusta täytyy enemmän kuin ruokaan vähemmän kaloreita. Proteiini tukee myös kuntoilijalle sekä laihduttajalle koska käytän.
      Reipas kävely on hieman kyllä kalorit polttaa kuin rauhallinen kävelyä vähemmän.
      Esimerkiksi hip hop-tanssi aika tehokasta ja polttaa riittävästi vaikka ei se ole sinun juttu ,mutta kunpa sanon. Käytän laktoositon kevytmaitoa ,mutta mitä kevyet ruoat täyttä humpuukkia . Minähän liikun 6-10 km päivässä eli viikossa noin 42-70 km yhteensä . Lisäksi kuulin myös ,että chilin käytöstä ehkäisee ylipainoa ja laihduttamiseen. Nukkuminen 8 tuntia menisi 40-60 kcal kun luin jossain juttua.

      http://www.kaloritaulukko.com/kalorikulutus/

    • huuhaahuuhaahuuhaa

      Yhteenveto: Niin monta mieltä kuin miestäki.

    • Helppoa kun sen osaa

      Kuluta enemmän kuin syöt.Turha höpistä mistään vitamiineistä ja hiilareista sun muista proteiineista.
      Normaali monipuolinen ruoka,ja liikuntaa TARPEEKSI,toimii jokaiseen ihmiseen.
      Nyky ihmiset etsii helppoja ratkaisuja.Missä ei tarvitsisi itse tehdä juuri mitään.
      On jos jonkinlaista humpuuki diettiä kehitetty.
      Onko se liikkuminen niin vaikeaa,kun pitää yrittää jos jonkinlaista vippaskonstia.

      • turha1

        Ai vitamiinit ja proteiinit ja sen sellaset on turhia?

        Selvä.

    • Salikissa

      Minä 152/52 kilonen hankkiudun tällä hetkellä kesäkuntoon ja syön n. 2700 kaloria päivässä. Syynä se että keho ensinnäkin alkais toimimaan niinku pitää ja kuluttamaan enemmän ja nyt ku tästä aletaan kiristelemään ja vähentämään kaloreita niin se korkeempi kulutus pysyy kroppa on tottunu suuriin ruokamääriin eikä luule että se on nälänhädässä joten se luopuu rasvavarastoista helpommin. Eli: ei hyvä idea alkaa yhtäkkiä ihan kitukaloreille. Toki en tiiä miten oot ennen tuota syönyt ja mitä tehny mut sanoinpa ny kummiski.

    • mies 43v 90kg=>80kg

      Oletko varma että 1500kcal on oikea määrä? Hanki vaaka - ruokavaaka nimittäin. Tutkin itse erään tyypillisen aamiaiseni laskennallisen kalorimäärän painon ja tuoteselosteen avulla. Tuli 650kcal, paljon enemmän kuin luulin.

      Iso yllätys oli esim se, että ruislepiä juusto annoksessani suurin kalomimäärä on juustoissa. Myös turkkilainen jugurtti sisältää vähän enemmän kaloreita mitä luulin.

      Tai se ongelmahan on se, että kalorimäärät näkyy siitä purkista, mutta painosta ei ole kuin arvaus.

      En ehdota että punnitset kaikki ruokasi aina, vaan otat jonkun esimerkkiaamiaisen ja tarkastat ettei se sisällä kaloriyllätystä.

    • samajuttutäällä

      Otan osaa - en laihdu minäkään. Kiloklubin laskurin mukaan peruskulutus n.2500kcal/ vrk ja olen kuukauden ajan noudattanut Kiloklubin ohjeita. Olen syönyt 1600-2200kcal/ vrk liikunnan määrästä riipuen. BMI on 39. En ole muutamaan vuoteen harrastanut liikuntaa ollenkaan ja nyt käyn reippaalla kävelylenkillä 4-6krt/vko. 30min- tunti kerrallaan. Siis sillä tavalla reippaalla, että kaadun yleensä sohvaan lenkin jälkeen, koska olen ihan naatti.

      Syön proteiinipainotteisesti ja punnitsen kaiken syömäni. Kuukauden aikana olen syönyt vain kaksi kertaa vehnää. Hiilarit otan näkkäristä (täysjyväruis), kasviksista, hedelmistä ja marjoista. Satunnaisesti kaurapuuroa. Syön vain kokolihaa, munia, rasvatonta rahkaa, maustamatonta jugurrtia ja raejuustoa. En syö eineksiä, makkaraa, nakkeja ollenkaan. Herkuista puhumattakaan. Kerran viikossa annan itselleni luvan syödä jonkun pienen herkun, jonka sisällytän päivän kalorimäärään. Älyttömän paljon kasviksia, jopa lähes kilon päivässä. Hedelmiä 2-4 päivässä. Perunaa noin 6 kertaa viikossa. Rypsi- ja pellavaöljyä lisään ruokiini. Ateriani koostuu proteiinista ja kasviksista ja tarvittaessa pala-kaksi näkkäriä. Syön 4-5 krt päivässä, eikä minulle ehdi yleensä tulla nälkää.

      En ole laihtunut ollenkaan kuukauden aikana. Kilpirauhasarvot on normaalit, vaikkakin aika lähellä viitearvojen rajaa. Ne on tutkittu kaksi kertaa.

      • 32234423

        Et laihdu koska todennäköisesti kalorimääräsi ja ateria kokosi ovat suuremmat kuin luulet niiden olevan.

        Hanki puntari ja pidä päiväkirjaa kuukauden ajan. Yhtäkkiä huomaatkin että kappas, olet syönyt huomattavasti enemmän kuin sinun pitäisi.

        Ne jotka väittävät etteivät laihdu vaikka syövät oikein, ovat niitä jotka saattavat välillä napostella jotain pientä ja eivät vaan muista sitä, tai että he laskevat kalorimääriäänsä alakanttiin, milloin todellinen määrä on huomattavasti suurempi.

      • samajuttutäällä
        32234423 kirjoitti:

        En syö ollenkaan napostelupaloja! En ole koskaan syönyt, se ei kuulu tapoihini. PUNNITSEN RUOKANI ja syön erittäin paljon tiettyjä annoskokoja, eli esim. lounaaksi purkillinen rahkaa, jonka ravintosisällön saan tarkasti purkista. Tai kokonainen valmiiksi pakattu 400g parsakaali. Tai valmiiksi pakattuja ulkofilepihvejä 2 kpl, jossa kaupan/ tehtaan paino. En syö ollenkaan makaronilaatikkoa, muusia tmv hankalasti arvioitavia ruokia, koska niissä liikaa hiilareita.

        Lisäksi olen koulutukseltani laboratorioanalyytikko, joten MINULLE on turha tulla väittämään väärästä punnitustarkkuudesta... Olen saanut ihan todistetustti pätevän koulutuksen PUNNITSEMISEEN. Ihan oikeasti jotkut vaan laihtuvat eri tavalla ja eri kalorimäärillä, eikä aina ole kyse siitä että arvioisi tai punnitsisi väärin, itsensä huijaamisesta (välipalat) puhumattakaan.

        Viime vuonna muuten oli Jutan laihdutusohjelmassa nainen joka ei laihtunut Jutan ohjeilla, ja Juttakin siinä vakuutti, että luottaa siihen ettei kyseinen nainen huijaa. En itse nähnyt sitä jaksoa, mutta kuulin siitä. Naisen paino jäi kai johonkin 90 kiloon, eikä todellakaan tippunut. En tiedä miksi hän ei laihtunut, tai miksi ap. kirjoittaja ei laihdu tai miksi en itse laihdu. Kyllä tässä oikeasti motivaatio laskee kun paino ei putoa edes kuukaudessa yhtään : ( Ainoa lohtu on se, että kaikki mahavaivat, ilmavaivat ym katosi kun jätin nopeat hiilarit pois.

      • onnistuja
        samajuttutäällä kirjoitti:

        Jutan ohjeilla ei kaikki laihdu, koska ne sisältävät aika suuren määrän maitotuotteita.

        Jos kilppariarvot on lähellä viitteitä, jätä kaikki gluteenipitoiset viljat kokonaan pois (lue tuoteselosteet). Kannattaa kokeilla, voi olla, että kilppari saa vähän boostia.

        1) Vähennä hedelmiä ja korvaa ne marjoilla ja kasviksilla. Korkeintaan 1 hedelmä päivässä, hedelmäsokeri ei ole sen terveellisempää kuin muukaan sokeri. Suosittelen vähintään 500g kasviksia, jonka lisäksi pari desiä marjoja päivässä.

        2) Kokeile luopua maitotuotteista kuukaudeksi. Korvaa lihalla, kalalla, kanalla, kasviksilla ja pähkinöillä. Maitotuotteet jumitti painoa minulla ja aiheutti ylähengitystieoireita (nenä vuoti jatkuvasti). Jos kuukauden jälkeen ei ole mitään muutosta, ota maitotuotteet takaisin ruokavalioosi, jos olo on parempi (ja paino putoaa), voi olla, ettei suolistosi vaan pysty käsittelemään lehmänmaitotuotteita kunnolla. Heraproteiinijauhetta voit kokeilla, useimkmiten ongelmat johtuvat joko laktoosista (maidon sokeri) tai kaseiinista (maidon proteiini).

        3) Syö hiilaripitoiset ruuat lenkin jälkeen. Vaihtele perunaa esimerkiksi bataatin ja riisin kanssa.

        4) Syöthän rasvaa ainakin 1g/tavoitepainokilo?

        Tuossa on joitain toimivaksi koettuja ruokavaliomuutoksia. Ei ole pakko toteuttaa ja kokeiluun ei kuole, aina voi vaihtaa takaisin vanhaan.

      • diplomiliikkuja
        samajuttutäällä kirjoitti:

        En syö ollenkaan napostelupaloja! En ole koskaan syönyt, se ei kuulu tapoihini. PUNNITSEN RUOKANI ja syön erittäin paljon tiettyjä annoskokoja, eli esim. lounaaksi purkillinen rahkaa, jonka ravintosisällön saan tarkasti purkista. Tai kokonainen valmiiksi pakattu 400g parsakaali. Tai valmiiksi pakattuja ulkofilepihvejä 2 kpl, jossa kaupan/ tehtaan paino. En syö ollenkaan makaronilaatikkoa, muusia tmv hankalasti arvioitavia ruokia, koska niissä liikaa hiilareita.

        Lisäksi olen koulutukseltani laboratorioanalyytikko, joten MINULLE on turha tulla väittämään väärästä punnitustarkkuudesta... Olen saanut ihan todistetustti pätevän koulutuksen PUNNITSEMISEEN. Ihan oikeasti jotkut vaan laihtuvat eri tavalla ja eri kalorimäärillä, eikä aina ole kyse siitä että arvioisi tai punnitsisi väärin, itsensä huijaamisesta (välipalat) puhumattakaan.

        Viime vuonna muuten oli Jutan laihdutusohjelmassa nainen joka ei laihtunut Jutan ohjeilla, ja Juttakin siinä vakuutti, että luottaa siihen ettei kyseinen nainen huijaa. En itse nähnyt sitä jaksoa, mutta kuulin siitä. Naisen paino jäi kai johonkin 90 kiloon, eikä todellakaan tippunut. En tiedä miksi hän ei laihtunut, tai miksi ap. kirjoittaja ei laihdu tai miksi en itse laihdu. Kyllä tässä oikeasti motivaatio laskee kun paino ei putoa edes kuukaudessa yhtään : ( Ainoa lohtu on se, että kaikki mahavaivat, ilmavaivat ym katosi kun jätin nopeat hiilarit pois.

        Voi kiesus mitä hommaa! ( PUNNITSEN RUOKANI ja syön erittäin paljon tiettyjä annoskokoja, eli esim. lounaaksi purkillinen rahkaa, jonka ravintosisällön saan tarkasti purkista. Tai kokonainen valmiiksi pakattu 400g parsakaali. Tai valmiiksi pakattuja ulkofilepihvejä 2 kpl, jossa kaupan/ tehtaan paino ) TÄMÄ OLI PARAS!! ( Olen saanut ihan todistetustti pätevän koulutuksen PUNNITSEMISEEN. ) On teillä elämän iloja ja minua haukutaan kun syön karkkia.

      • Kokemusta tästä on

        Vaadi lääkäriltäsi kilpirauhashormoni- tai estolääkitysresepti niin, että olet ohjearvojen keskivaiheilla. Se, että on rajojen sisällä ei välttämättä ole itselle sopiva taso. Lääke on yhteiskunnallekin niin halpa, muutama €/kk, että ei ole järkeä olla ottamatta sitä.

    • kariitta1

      Hei.Syö se iltapala 19.00.Syötkö leipää kuinka.Kolme palaa vrk riittää.
      Annos koot pienennä.Salaattia ja raasteita vaan enemmän.Eipä siinä oikein muuta tarvita.Vettä 2-3litraa vrk.
      Jos salilla käyt niin siellä se aineen vaihdunta lähtee hyvin käyntiin,hiki pitää tulla.
      Pyydä myös liikuntaresepti tk.sta.Saat sinulle räätälöidyn kunto ohjelman,eli teet sitten oikein liikkeet salilla,tai saa myös uimassa käydä.

    • 187/alle80kg

      Itse laihduin jättämällä leivän pois ruokavaliosta. Samalla jäi kyllä pullatkin ja makeiset. Aika nopeasti alkoi paino pudota. Vähän aikaa oli paikallaan, sitten alkoi taas pudota ja laski jo niin paljon, että melkein huolestuin. Nyt on pari kolme kiloa tullut lisää, mutta aika tyytyväinen olen. Kalaa ja kanaa pääruokana vuorotellen.

      Sianlihaa ei ollenkaan, eikä juuri nautaakaan. Tumma leipä aamulla, tänään ilman mitään päällystettä. Varsinaisen ruoan kanssa ei leipää lainkaan. Perunaa en muistakaan, koska söin. Sen sijaa kukkakaalia ja parsakaalia keitettynä. Niistä saa ihan muusia vastaavan 'sössön'.

      Liikun aika paljon, kun isoa koiraa pitää pari kertaaa päivässä muutama kilometri kävelyttää.

      Olen laihtunut siis n. 15 kg. Tapahtui puolessa vuodessa ja kohta vuoden pysynyt hallinnassa. Eikä ainakaan mulla oo ikä haitannut. Olen 57.

    • Siksi

      Ihan itse kerrot 'vian' aloituksessasi: syöt vain sen verran, kuin anatomiasi tarvitsee 'pyöriäkseen', ts. pysyäkseen toiminnassa, etkä lainkaan itsellesi, omaan toimintaasi, menemiseesi ja tekemiseesi, kulutukseesi.

      Kenen elimistö sellaista kestää sairastumatta. Alahan syödä sen verran kuin kokosi edellyttää huolehtien, että syömiset ovat terveellistä ja kunnollista, ravitsevaa ruokaa. Muutkin elämäntapa-asiat kondikseen, niin eiköhän se siitä ...

    • raksa rane

      mun ruokavalio on lähinnä kalja ja makkara. raskas ruumiillinen työ siihen päälle ni ei pääse lihomaan.

      • diplomiliikkuja

        Tuokin on niitä elämän iloja jos tykkää noista asioista. En minä ainakaan tuomitse.

      • Tietämättömyyttäkö?

        Yeap, laillasi aterioineita on tk-vuodeosastot pullollaan. Oletko ikinä kuullut sanaa RAVINTOAINE? Tiedätkö mitä se tarkoittaa?

    • kuluta enemmän

      Liikunnan puute. Et kuluta tarpeeksi.

      • Yhtälö

        Ei se jaksa, kun ei se saa tarpeeksi eli riittävästi kalosreita.

    • tonni

      Energiaa kuluu vähemmän kuin tankkaat. Tämä on fysikaalinen totuus, joka ei muutu selityksillä mihinkään. Lihavat kyllä keksivät kaikenlaisia juttuja geeneistä yms. roskaa, joilla yritetään selitellä omaa velttoutta. Fysiikan lait eivät selityksillä muutu.
      Tankkaa 10l/100km kuluttavaan autoosi aina 12l/100km mukaan niin tiedät mitä tapahtuu.
      Asia on yksinkertainen. Totuus vain joillekin tuskainen.

      • 3+11

        Ihminen ei ole auto.

    • jannepetteribruman

      Valitettavasti ihmisen kehon toiminnasta puhuttaessa 1 1 ei useinkaan ole 2.
      Perusneuvo: syö vähemmän kuin kulutat on sellaiseen niin väärin kuin oikeastaan vain voi olla.
      Jos harrastat raskasta liikuntaa tai käyt salilla, lisäenergia ei kerry elimistöön vaan on välttämätöntä palautumisen ja lihaksiston kehityksen kannalta. Miinuskalorit ja salilla käynti ja raskas lenkkeily eivät pitkän ajan kuluessa tuo toivottuja muutoksia. On mahdollista ja loppujen lopuksi melko helppoa sydä enemmän kuin kuluttaa ja sitlti pienentää kehon rasvamäärää Lisäksi aerobinenliikunta ja hiilihydraattien vähentäminen käsitetään usein väärin.
      Tässä muutama vinkki:

      1. Aamuaerobinen tyhjällä vatsalla; hyvin kevyttä lenkkeilyä tai kävely toimivat parhaiten, sillä ne kulttavat rasvavarastoja kuten elimistö on koko yönajan tehnyt. Jos aamuisin syömättä lähtee tykityslenkille, ei rasvojen käyttö ole "tarpeeksi nopea" energiavaranto ja elimistö alkaa ottaa energiaa sieltä mistä sitä saa nopeammin. Tämä tunnetaan kataboliana eli lihaksistoa käytetään glykogeenin tuottamiseen. On eri asia tehdä vauhdikkaita lenkkejä, kun elimistö on jo saanut energiaa ruoan muodossa.
      2. Hormonitoiminta näyttelee suurinta osaa kehon rasva-aineenvaihdunnassa ja tähän voidaan vaikuttaa parhaiten muutamalla tavalla: ruokailu ja unirytmi, riittävä rasvojen saanti sekä makroravinteiden eli mineraalien ja vitamiinien riittävä saanti.
      Kun kroppa tottuu siihen, että ruokaa tulee esim. 3-4h tunnin välein, ei sillä ole tarvetta varastoida energiaa "paaston varalle". Tämä tarkoittaa sitä, että ylipitkiksi venyvät ja epäsäännölliset ruokailutottumukset pitävät kehon koko ajan varuillaan ja sen on turvallisinta jatkaa energian varastointia jatkuvasti.
      Suurimmalla osalla ihmisistä on useiden mineraalien ja vitamiinien puutos tai ainakin liian pienet saantimäärät. Esim. C-vitamiini hajoaa ruokaa kuumentaessa hyvin herkästi ja vesiliukoisena vitamiinina poistuu elimistöstä kun tämän sen hetkinen tarve on täytetty. Täten vesiliukoisia vitamiineja täytyy saada useamman kerran päivässä. Näkyviä ongelmia näiden puutteista tai liian pienistä pitoisuuksista ei kovinkaan nopeasti huomaa varsinaisina vaivoina, mutta ne vaikuttavat silti lähes kaikkeen mitä elimistössä tapahtuu.
      Vuorisuola sisältää 84 ihmiselle välttämätöntä mineraalia sopivassa suhteessa, joten sen käyttö on suositeltavaa suht suurina määrinä päivittäin. Sen lisäksi etenkin Suomessa sinkin, seleenin, mangaanin ja kuparin saanti pelkästä ruuasta on haasteellista, joten näitä ravintolisiä suosittelen lämpimästi ainakin silloin tällöin otettavaksi. Sinkki ja seleeni toimivat myös raskasmetallien, kuten kadmiumin ja elohopean antagonisteina eli estävät näiden imeitymistä.
      D-vitamiinia myöskin saa Suomessa todella niukasti, joten sitä kannattaa ottaa purkista reilusti. Itse otan sitä vaihtelevina määrinä 50-250 mikrogrammaa päivässä.
      Paistamisessa laadukkaat kylmäpuristetut neitsytkookos- ja oliiviöljyt sekä voi ovat parhaita, sillä ne eivät tuhoidu yhtä helposti kuin kasvirasvat. Näitä rasvoja kanttaa vielä lisätä vähintään 10g joka aterialle.
      Hiilihydraattien nauttiminen urheilusuoritusten jälkeisillä aterioilla on hyväksi nopean palautumisen vuoksi. Nämä hiilihydraatit voivat hyvin olla leivästä. Muutoin hiilihydraatit kannattaa saada juureksista ja kasviksita. Kypsentämättömät kasvikset ovat sitä paitsi siitä mielenkiintoisia, että niiden pilkkominen ruuansulatuksessa saattaa kuluttaa jopa enenmmän energiaa, kuin niistä saa.
      Pelkän veden juonti on tärkeää aineenvaihdunnan kannalta ja sopiva määrä runsaasti liikuntaa harrastavalle on n. 4 litraa päivässä. Täytyy kuitenkin muistaa, että vesi liuottaa myös näitä mineraaleja ja vitamiineja, joten niitä kuluu tällöin entistäkin enemmän.
      Viimeisenä kohtana haluaisin muistuttaa säännöllisen unen merkityksestä, sillä tämä on ollut omalla kohdallani juuri se "rajoittavatekijä" rasva-aineenvaihdunnan kannalta. Uni tasaa hormonitoimintaa ja n. 2-3h unen jälkeen kaikki energia jota unessa käytetään on rasvaa. Ihminen siis toisin sanoen kuluttaa eniten pelkkää rasvaa nukuessaan, ei vauhdikkaalla lenkillä.

      Tulipahan pitkä sepustus, vaikka tässä olikin vain pintaraapaisu näin laajasta aiheesta. Toivottavasti joku hyötyy tästä edes jotenkin, ettei 20min kirjoittaminen mennyt täysin hukkaan :D

      • 6+20

        Muuten samaa mieltä, mutta aamuaerobisen rasvanpolttoa tehostavaa vaikutusta ei ole osoitettu aukottomasti. Kannattaa liikkua silloin kun se itsestä tuntuu parhaimmalta ja sillä teholla, kun se on vielä pääosin miellyttävää. Jos aamulenkki ei napostele, ei sitä kannata tehdä, vaan liikkuu siihen aikaan päivästä kun vireystaso siihen antaa myöten.

        Mutta etenkin tuon levon ja unen merkitykstä ei voi tarpeeksi korostaa. Useimmiten lepo ja uni kannattaa jopa priorisoida liikunnan edelle, eli kiireisinä aikoina ei kannata nipistää unesta aikaa liikunnalle vaan liikunnasta aikaa unelle.

      • diplomiliikkuja
        6+20 kirjoitti:

        Sillähän niitä kiloja tulee kun ei olekaan muuta kuin lepopäiviä. Ei muuta kuin liikkumaan reippaasti. Unikin tulee paremmin ainakin minulla.

      • diplomiliikkuja

        Heti meni metsään!! ( Perusneuvo: syö vähemmän kuin kulutat on sellaiseen niin väärin kuin oikeastaan vain voi olla.) Minä olen elävä esimerkki siitä kun kulutat enemmän kuin syöt laihdut. Plus 20 kg lähtenyt pelkästään tuolla liikkumisella. En jaksa muuta kommentoida. Löytyishän tuolta netistä kopsaamalla vaikka mitä jänniä hormonijuttuja.

      • 11+7

        Niin löytyy. Ja tekis sullekkin hyvää tutustua niihin vähän paremmin, ehkä ihmisen toiminta avautuis vähän paremmin.

        Oma lähtökohta on aina ollut se, että laihdutetaan terveellisesti, ei millä hinnalla tahansa. Jos siinä menee pari kuukautta kauemmin, mitä sitten?

      • 18+2
        diplomiliikkuja kirjoitti:

        Sillähän niitä kiloja tulee kun ei olekaan muuta kuin lepopäiviä. Ei muuta kuin liikkumaan reippaasti. Unikin tulee paremmin ainakin minulla.

        Joo, no mulla tuli eniten kiloja sinä aikana kun liikuin paljon ja nukuin huonosti. Kun treenasin 22h viikossa rasva ei lähtenyt kehosta mihinkään ja kehonkoostumus muuttui ainakin omissa silmissä huonommaksi.

        Jes, et usko nukkumiseen. No, onneksi terveysalan asiantuntijat ovat kanssasi eri mieltä.

      • diplomiliikkuja
        11+7 kirjoitti:

        Niin löytyy. Ja tekis sullekkin hyvää tutustua niihin vähän paremmin, ehkä ihmisen toiminta avautuis vähän paremmin.

        Oma lähtökohta on aina ollut se, että laihdutetaan terveellisesti, ei millä hinnalla tahansa. Jos siinä menee pari kuukautta kauemmin, mitä sitten?

        Mitä epäterveellistä siinä on kun liikkumalla läskit katoaa?

      • 17+15
        diplomiliikkuja kirjoitti:

        Mitä epäterveellistä siinä on kun liikkumalla läskit katoaa?

        Terveyden kannalta ei ole sama mitä syö.

      • taitsi

        En edes luentoasi lukenut mutta mie olen laihtunut omilla eväilläni se on syö vähemmän liiku sievästi ettei ruokahalu lisäänny siis aamulla marjoja tai salattilautanen ja illalla monivilja puuro ilman lisukkeita 2kk ja 17 kg pois olen 185 nyt 64 kg Taitsi "[email protected]" tai 0400-130027 ota yhteyttä jos kiinnostaa

    • treenaaja.

      Et varmana kuluta 3000 kaloria jos et kerran laihdu. Laihduttaminen on yksikertaista. Pitää kuluttaa enemmän mitä syö ja et varmaan kuluta. Olet laskenut kulutuksesi väärin.

    • Älykäs persoona minä

      Yhteenveto edelleen sama: Niin monta mieltä kuin miestäkin.

      Etyyliesteröityä omega kolmosta 2-3 grammaa päivässä jo vuosikausia.
      Vitamiineja ja muita hivenaineita noin 30 pilleriä joka ikinen päivä jo vuosikymmeniä.

      No onko apua ollut?
      No en tiedä, en ole huomannut mitään. Silti jatkan samaa pillerilinjaa hautaan asti.
      No, yhden asian olen huomannut. Se on: Veri on ohuempaa. Huomaa siitä kun tulee haava. Veri valuu vuolaammin kuin ennen. Ei kuitenkaan liian vuolaasti.
      Veren juoksevuus johtuu omega kolmesta.

    • 17,98

      Noniin. Kauheasti täällä taas kinastellaan. Unohda kaiken maailman pikadietit ja älä syö kuuden jälkeen säännöt!

      Pidä itses kylläisenä kaikkina vuorokauden aikoina niin ei tule mitään turhia repsahduksia. Se on meinaan totta että väsyneenä ja nälkäisenä se karkki vasta maistuu!

      Ihan hyvältä tuo sinun alkusi kuulostaa kannattaa kuunnella omaa kehoa että mistä on kyse. Itsellä saattaa iltasella tehdä pahastikin mieli herkkuja ja syönkin niitä välillä, sitten vaan perään karkiton päivä. Joskus se himo johtuu siitä että on ollut liian pitkä ateris väli.

    • VASTAA, ALOITTAJA!

      Aloittaja "djzkfjaHjsjsjjsjs" on tähän mennessä saanut aloittamaansa keskusteluketjuuun peräti 242 vastausta. "djzkfjaHjsjsjjsjs":n on vaikea laihtua. Jotta voisimme päätellä, syökö hän liian paljon tai liian vähän (ja mennyt säästöliekille) , pitäisi tietää, mitä, miten ja kuinka paljon hän syö. Sitä on kysytty välillä pitkin matkaa, mutta alkukysymyksen jälkeen aloittaja ei ole ottanut osaa keskusteluun (ainakaan ilmaisemalla olevansa aloittaja) eikä vastannut kysymyksiin. Miksi aloittaa keskustelua, jos ei aio osallistua siihen? Voisitko, aloittaja, nyt siis vastata saamiisi kysymyksiin?

      Jos laihdutus ei onnistu, siihen on kolme syytä: liian runsas tai liian vähäinen syöminen tai kilpirauhasen vajaatoiminta. Vaikka kilpirauhaskokeiden TSH ja T4v arvot olisivat viitteissä, mutta lähellä niiden rajoja, voi henkilöllä olla subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta! Erityisesti jos muitakin vajaatoiminnan oireita kuin lihominen / laihtumisen epänormaali vaikeus esiintyy, kannattaa hakeutua endokrinologin vastaanotolle, jotta saisi Thyroxin-koelääkityksen. Terveyskeskuslääkäri ei yleensä anna lääkereseptia ilman että arvot ovat viitteiden ulkopuolella ja etenevästä sairaudesta voi joutua kärsimään jopa vuosia ilman apua. Ilman lääkitystä kilpirauhasen vajaatoimintaisen on liki mahdotonta laihtua. Vaiva ei ole harvinainen ja sen esiintyvyys lisääntyy vaihdevuosissa. Mittauttakaa siis kilpirauhasarvonne (vähintään TSH ja T4V), jos laihdutus ei etene kovasta yrityksestä huollimatta.

      Vähäkalorisella dieetillä kilpirauhasen toiminta hidastuu ja jos henkilöllä on kilpirauhasen vajaatoiminta, ei hän saisi laihduttaa em. dieeteillä. Vajaa kilpirauhanen menee enemmän vajaalle ja oireet voimistuvat.

      Kilpirauhasen vajaatoiminnan laajaan oirekirjoon voi tutustua esim. Kilpirauhasliiton tai -foorumin sivustoilla. (Jälkimmäinen vaatii rekisteröitymisen.) www.kilpirauhas.info tai www.kilpirauhasliitto.fi

      • 17+7

        Kyllä tuolla alkupuolella on aloittajan vastaus noihin syömisjuttuihin. Ja siihen on annettu korjausehdotuksia, joista muutama on olleet ihan järkeviäkin.

      • VASTAA, ALOITTAJA!
        17+7 kirjoitti:

        Kyllä tuolla alkupuolella on aloittajan vastaus noihin syömisjuttuihin. Ja siihen on annettu korjausehdotuksia, joista muutama on olleet ihan järkeviäkin.

        Kelasin koko ketjun vielä uudelleen eikä aloittaja ole kommentoinut kertaakaan mitään kommenttia tai vastannut kysymyksiin. Tarkistin vielä hausta ja nimimerkki "djzkfjaHjsjsjjsjs" on kirjoittanut vain yhden eli aloitusviestin. Vastausta ei myöskään löydy millään nimerkillä kuten aloittaja, alkuperäinen, ap. tms. Minusta tämä osoittaa aloittajalta huonoa käytöstä, kun kymmenet ihmiset yrittävät auttaa häntä. Ehkä aloittaja olikin pelkkä trolli.

      • 17+7
        VASTAA, ALOITTAJA! kirjoitti:

        "Aamulla syön noin klo7 aikoihin joko puuroa tai leipää koulussa syön klo11 aikaan aterian ei hirveen isoa jossa 3/4 osaa pääruokaa ja loput salaattia koulun jälkeen syön jonkun pienen välipalan esim maitorahka sitten syön suunnilleen klo17 aikaan ruuan ja syön iltapalan klo19-21 aikaan jotain leipää tai hedelmää
        Liikun yleensä 1-2h kävelyä päivässä mutta aina välillä käyn liikkumassa raskaammin sitten nostelen painoja ja teen lihas harjoitus liikkeitä muutaman kerran viikossa "

        Ei ollut sama nimimerkki.

    • SNAPCITYBITCH

      Miksi et laihdu? On vain yksi syy miksi et laihdu; SINÄ SYÖT AIVAN LIIKAA!!!

    • normaalipainon ylä

      Pari kertaa viikossa keittoruoka päivälliseksi, punainen liha/ eläinrasva (myös piilorasva) on huono jos kolesterolitasot on korkealla, kalaa ja kanaa pääpainolla kohtuudella, hiilareita kannattaa tarkkailla niin ei tule liikaa sokereita ym, ateriakokojen pienentäminen, vaikka söisikin kasviksia enemmän, onhan niissäkin energiaa. Karkit ja roskaruoka/ leivokset ym mieluiten yhtenä päivänä viikossa. Leiväksi täysjyvävoileipä (täysjyvätuotteet), sisältää paljon hiilareita, joten ei niitäkään kuin korkeintaan kaksi palaa, mieluiten aamupaloilla ilman leikkeleitä. Liikuntaa kiinteytymiseen sekä painokilojen nopeampaan putoamiseen :) En ole asiantuntija, itsellä toimii :)

    • osirvbfwi.

      Joskus se vaan ottaa enemmän aikaa, se aineenvaihdunnan käynnistyminen.
      Itse aloitin 2.1. ja paino vaan nousi ja nousi. Toki osa on lihasta,nestettä ja verta, mutta kumminkin viime viikkoon saakka tuntui että mitään ei tapahdu. Olin stressaantunut, epätoivoinen ja pahalla päällä. Sitten älysin löysätä- siis henkisesti- ja paino alkoi tippua kovaa kyytiä. Vajaassa viikossa oli pudotusta jo yli kilon ja housut tuntuukin paljon löysemmiltä. Lisäksi herkkujen vastustaminen helpottui.
      Syystä tai toisesta joskus meidän kroppamme vaan pitää kiinni läskistä eikä halua antaa niitä pois. Syitä voi löytyä esim tuosta stressistä, univajeesta, masennuksesta yms. pitää koittaa löytää ilo siihen hommaan.

      Olen monia kertoja tiputellut lievän ylipainon sisällä ja normaalipainon sisällä muutamia hifistelykiloja ja sen kyllä sanon että tuo syöt liian vähän ja siksi paino ei putoa on melkolailla puppua. Se pätee vain jos mennään reilusti alle peruskulutuksen eikä olla ketoosissa.

      Aineenvaihdunnan saat käyntiin tehokkaasti: - syö rahkaa paljon, vaihda liikunnat aerobispainotteiseksi vähäksi aikaa eli kävelyä ja hidasta hölkkää päivittäin, siis pitkää lenkkiä, juo runsaasti vettä, jätä viljat ja hedelmät pois kahdeksi viikoksi.

      Nämä toimi minulla- voisit sinäkin kokeilla. Tsemppiä.

    • tai1

      Itse olen 185cm tosin vain 73kg ruokavaliolla podotin painoa 67kg 3 viikosa laihduttaminen perustuu mitä syöt ei lyhyt aikaisesti vaan pitempi aikaisestiin mie suisistellin niin sanottua pienempimuotoisista paastoa. Lyhyesti se on aamuisin salaattia (kurkkua,tomaattia,paprikaa, italiansalaattia,hillosipulia,oliveja, salattitastiketta. Illalla monovilja puuro ei mitään muuta kuin ehkä marjoja mustikkaa, mansikkaa, yms. jos näillä ohjeilla et laihdu n.17kg /2kk ota yhteyttä sähköpostiiniin "[email protected]" tai puh 0040-130027 Taitsi ! Autan mielellämi

    • tai1

      Itse olen 185cm tosin vain 73kg ruokavaliolla podotin painoa 67kg 3 viikosa laihduttaminen perustuu mitä syöt ei lyhyt aikaisesti vaan pitempi aikaisestiin mie suisistellin niin sanottua pienempimuotoisista paastoa. Lyhyesti se on aamuisin salaattia (kurkkua,tomaattia,paprikaa, italiansalaattia,hillosipulia,oliveja, salattitastiketta. Illalla monovilja puuro ei mitään muuta kuin ehkä marjoja mustikkaa, mansikkaa, yms. jos näillä ohjeilla et laihdu n.17kg /2kk ota yhteyttä sähköpostiiniin "[email protected]" tai puh 0400-130027 Taitsi ! Autan mielellämi

    • Väärät "työkalut" on
    • ...

      siis 67 kiloa kolmessa viikossa?

    • temppis72.0kg

      Laihduttaja, tee palvelus itsellesi ja käy kehonkoostumus analyysissä, esim inBody mittauksessa. Selvitä oma perusaineenvaihduntasi kuluttama kalorimäärä, hanki sitten sykemittari jolla lasket 24h kalorikulutuksesi niin olet suunnilleen haarukassa mitä kulutat päivässä. Kannattaa sillointällöin toistaa tuo 24h mittaus referenssiksi.
      Olen laihduttanut reilussa vuodessa 32kg ja nyt normaalipainoinen, liikunta ei laihduttanut, se tuki laihdutusta. Minä laihduin n. 1000-1500kcal päiväannoksilla, Sunnuntai iltaisin oli vapaampaa ja lisäksi söin vitamiinit ja muut tarvittavat purkista.
      Kolme ensimmäistä viikkoa, jopa toista kuukautta paino saattaa nousta kun aloittaa liikkumaan, ihan ensimmäisenä lihakset kerää nestettä jne… kärsivällinen kannattaa olla ja -1kg -2kg viikossa on ihan realistinen nopeus jos bmi on 30 kieppeillä.
      Eli ei alkuun liikunnalla vaan kaloreilla sitten alkaa liikunta kiinnostamaan kun itsestään kun läski lähtee.
      Kannustan laihtumaan, nyt kun on kunnossa eikä läskiä juuri löydy olo tuntuu tosi huipulta :) Nöyränä vaan pitää olla jatkossakin. Olen kuullut että kun pääsee tavoitepainoon pitää se pitää ainakin vuoden verran jolloin kehon muisti alkaa tasaantumaan uuteen tasoon, siihen asti lihoaminen on yllättävän helppoa jos antaa periksi. Suurimmat ongelmat tulee nestetasapainon kanssa, yllättäen saattaa tulla 3-4kg painoa joka on vain nestetasapainon heilahtelua.
      tervemenoa tutkimusmatkalle omaan kroppaan...

      • temppis72.0kg

        sen verran vielä että, olen 38v 177.2cm pitkä ja painan 72kg. Minun perusaineenvaihdunnan mukainen kulutus on noin 1500kcal/pvä (ellen nouse sängystä) sykemittarilla mitattuna normaali toimistotyöpäivän kulutus on n. 2400kcal ja jos vetäisen kympin lenkin niin n. 3000kcal/pvä ( jälkipoltot:)
        Voin vahvistaa omalta osaltani että -7000kcal = kilo läskiä, tämä kaava toimi minulla koko reilun 30kg laihtumisen ajan.
        Se että kuluttaa enemmän kun syö ei todella tarvi tarkoittaa että pitää elää nälässä.

      • Ei laskelmia.
        temppis72.0kg kirjoitti:

        Ruokamäärähän ei ole ratkaiseva vaan ruuasta saatava energiamäärä.
        Kun liikkuu reilusti päivittäin vaikka kävellenkin. Paino pysyy kurissa sen enempää tarkailematta. Energiamäärä laskelmia yms tekevä pettää itsensä.

    • siitä se lähtee

      Jos olet syönyt vähemmän kuin kuluttanut niin olet taatusti laihtunut :) Vaa'assa se ei välttämättä vielä näy. (vaikka kävisitkin vain kerran viikossa aamupunnituksessa). Kärsivällisyyttä! Mulla meni 2 vuotta 25kg pudotuksessa :)

    • Anonyymi

      Kyllä jos painat 112kg ja liikut ja syöt noin niin varmasti laihdut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      1906
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1584
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1316
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1242
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1206
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1182
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1171
    10. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      44
      1166
    Aihe