Nyt olisi hyvät neuvot kalliit.
Olen suhteessa pari vuotta nuorempaan naiseen. Olemme seurustelleet muutaman kuukauden. Olemme molemmat eronneet viime vuoden keväällä.
Alussa nainen oli aktiivisempi osapuoli, sanoi rakastavansa minua aika äkkiä suhteen aloittamisen jälkeen. Itse olen pikkuhiljaa alkanut rakastumaan naiseen ja rakastan tällä hetkellä häntä syvästi.
Meillä on mennyt oikeinkin kivasti yhteinen aika (omat kodit molemmilla) milloin olemme yhdessä. Nainen käy töissä ja hoitaa vuoroviikoin omaa lastansa.
Hellyyttä on riittänyt molemminpuolin ja rakkausviestejä laitettu ja sanottu joka pv. Yhteistä tulevaisuuttakin on hahmoteltu. Reissattu ja vietetty romanttisia viikonloppuja. Sukulaisiakin tavattu.
Nyt muutaman viikon aikana naisen käytös on muutut ja hänen tunteensa tuntuvat heijaavat suuntaan jos toiseen. Toisena päivänä kaikki on hyvin ja elämä hymyilee ja toisena taas on ihan omissa aatoksissaan. Sanoo rakastavansa minua ja että haluaa olla kanssani mutta kuitenkin menee useimmin kotiinsa kuin tulee luokseni. Haluaa miettiä mitä haluaa tulevaisuudeltaan. Naisella on riitaisa ero takanaan. Olen miettinyt olenko vain laastarisuhde hänelle.
En tiedä mitä ajatella, odotanko löyhässä hirressä häntä /päätöstään vai lähdenkö jatkamaan omaa polkuani.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kolmekymppisenä elämänmuutosten keskellä varmaan tulee joka tapauksessa mietittyä, mitä tosiaan haluaa elämältä. Vaikea ottaa kantaa laastari-asiaan kun ei tiedä mitä naisesi mielessä muuten liikkuu. Aloituksestasi on aikaa pari viikkoa, toivottavasti asiat ovat selkeytyneet tällä välin? :)