Ateistien kohtalo kristinuskossa

Ihmisten helvetti-kokemusten mukaan helvetissä on kaikkia kammottavia eläinmäisiä demoneita. Demonit eli langenneet enkelit esiintyvät siellä eläinmäisissä muodoissa. Siitä ovat kertoneet Bill Wiese ja Mary K Baxter ja moni muukin helvetin kauhut kokenut. Yhtäläistä kertomuksissa on myös se että helvetti sijaitsee maapallon sisällä.

Kertomukset sopivat täydellisesti Raamatun kertomuksiin. Kadotus on kuilu joka vie maan syvyyksiin. Kun demoni ajetaan ulos ihmisestä se ajetaan kadotukseen. Tuon kuilun demonit ovat eläinmäisiä.

Luuk.8:30-31 "Mikä sinun nimesi on?" kysyi Jeesus. Mies vastasi: "Legioona", sillä häneen oli mennyt monta pahaa henkeä. Ne pyysivät, että Jeesus ei käskisi niiden syöksyä kadotuksen kuiluun."

Ilm.9:1-3 "Viides enkeli puhalsi torveensa. Silloin minä näin, että taivaasta oli pudonnut maahan tähti. Sille annettiin syvyyden kuilun avain, ja se avasi tuon syvyyteen vievän kuilun. Kuilusta nousi savua kuin suuresta uunista, ja savu pimensi auringon ja ilman. Savusta levisi maan päälle heinäsirkkoja"

Kaikkein kamalinta helvetissä on matelijamaiset pedot. Siellä on käärmeitä ja kaikkea iljettävää. Ihminen joko palaa tulessa kärsien tai lähtee vaeltamaan pitkin helvetin pimeitä käytäviä. Hetken rauhaa tai lepoa siellä ei ihminen saa.

Ilm.14:11 "Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä"

Vaikka etsit jonkun paikan sieltä helvetin tyrmien lattialta voidaksesi levätä edes hetken, niin pian joku iljettävä käärme luikertelee jo kimppuusi. Tai sitten 3,5-4 metriset matelijat repivät lihasi yltäsi.

Helvetissä kärsitään ikuisesti. Sinne te adventistitkin joudutte kun häpäisette Jeesuksen Kristuksen uskomalla että hän on arkkienkeli Mikael.

Siellä on tällaisia kammottavia olentoja:

http://www.youtube.com/watch?v=n6Riq-d4W_o
4102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos tietäisivät miten on ihana,Jeesuksen seurassa,ijankaikkisessa elämässä,ei kukaan haluaisi joutua paikka, johon paholainen kerran on joutuva.

Äänestä
  • kamala kohtalo Islamin helvetissä. Ansiosta.

    Äänestä

  • joudunkohan helekuttiin kun uskon että John Lennon oli jeesus.

    Äänestä

  • sielu kuolematon kirjoitti:

    joudunkohan helekuttiin kun uskon että John Lennon oli jeesus.

    Jos Jeesus puuttuu sydämmestä,eikä ole syntien anteeksi saamista omalle elämälle.
    On samassa paikassa kuin paholainen enkeliensä kanssa,sielun kuoma on se kun joutuu ijankakkiseen eroo jumlasta.
    sielu kuolematon

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Helvetti on kamala kirjoitti:

Ihmisten helvetti-kokemusten mukaan helvetissä on kaikkia kammottavia eläinmäisiä demoneita. Demonit eli langenneet enkelit esiintyvät siellä eläinmäisissä muodoissa. Siitä ovat kertoneet Bill Wiese ja Mary K Baxter ja moni muukin helvetin kauhut kokenut. Yhtäläistä kertomuksissa on myös se että helvetti sijaitsee maapallon sisällä.

Kertomukset sopivat täydellisesti Raamatun kertomuksiin. Kadotus on kuilu joka vie maan syvyyksiin. Kun demoni ajetaan ulos ihmisestä se ajetaan kadotukseen. Tuon kuilun demonit ovat eläinmäisiä.

Luuk.8:30-31 "Mikä sinun nimesi on?" kysyi Jeesus. Mies vastasi: "Legioona", sillä häneen oli mennyt monta pahaa henkeä. Ne pyysivät, että Jeesus ei käskisi niiden syöksyä kadotuksen kuiluun."

Ilm.9:1-3 "Viides enkeli puhalsi torveensa. Silloin minä näin, että taivaasta oli pudonnut maahan tähti. Sille annettiin syvyyden kuilun avain, ja se avasi tuon syvyyteen vievän kuilun. Kuilusta nousi savua kuin suuresta uunista, ja savu pimensi auringon ja ilman. Savusta levisi maan päälle heinäsirkkoja"

Kaikkein kamalinta helvetissä on matelijamaiset pedot. Siellä on käärmeitä ja kaikkea iljettävää. Ihminen joko palaa tulessa kärsien tai lähtee vaeltamaan pitkin helvetin pimeitä käytäviä. Hetken rauhaa tai lepoa siellä ei ihminen saa.

Ilm.14:11 "Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä"

Vaikka etsit jonkun paikan sieltä helvetin tyrmien lattialta voidaksesi levätä edes hetken, niin pian joku iljettävä käärme luikertelee jo kimppuusi. Tai sitten 3,5-4 metriset matelijat repivät lihasi yltäsi.

Helvetissä kärsitään ikuisesti. Sinne te adventistitkin joudutte kun häpäisette Jeesuksen Kristuksen uskomalla että hän on arkkienkeli Mikael.

Siellä on tällaisia kammottavia olentoja:

http://www.youtube.com/watch?v=n6Riq-d4W_o

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu