Eli koitan tuoda vähän "syvää luotaavamman" aiheen tänne. Miten Suomen musiikki on mielestäsi muuttunut vuosien saatossa ja miten tulee muuttumaan tulevaisuudessa?
Itse näen sen ainakin näin:
- Suomen kansanmusiikki tunnetaan melankolisuudestaan, myös ulkomailla. Tosin lauletut runot ovat myös suuri osa identiteettiämme Kalevalan myötä, ja vaikuttavat musiikkiimme edelleen.
- Jean Sibelius on edelleen kova sana tänäänkin.
- 50-60 -luvuilla alettiin siirtyä rillumarei-suomifilmimusiikista iskelmä- ja nuorisomusiikkiin. 60-luvulla Letkajenkasta tuli kansainvälinen hitti, ja siihen viitataan ulkomailla usein nimellä "Letkiss".
- 70-luvulla alkoivat lavatanssit ja Suomesta vietiin kansainvälisille markkinoille Hurriganes. Heidän tavastaan laulaa englanniksi suomen sijaan valitettiin.
- 80-luvulla Suomen genremaisema runsastui, esimerkkinä Riki Sorsan "Reggae OK", tosin kasarilla ei ehkä tapahtunut kansainvälisesti mitään sen mainittavampaa.
- 90-luvulla alkoi kehitys rockimpaan suuntaan, ja kulminaatio on ehkä Nightwish, joka aloitti rockin ja metallin vyöryttämisen ulkomaille.
- 2000-luvulla monen ulkomaisen korvat höristelivät innokkaasti Suomeen päin, joka oli tunnettu metallimaana. Suomi tosin tuotti myös drum 'n basea kuten Bomfunk MCs ja hieman muuta rap-vaikutteista musiikkia.
Nykyään Suomi on ehkä mennyt poispäin metallista mutta kehittyy edelleen, tavoitellen ehkä jotakin tasapainoista kokonaisuutta (toivottavasti).
Jos myös kuuntelee tarkkaan, Suomalaiset laulavat ja puhuvat englantia mutta ovat oppineet suurelta osin kadottamaan aksenttinsa - maailmankylässä eletään siis.
Siitäkin huolimatta joillakin on yhä "Suomi pitää saada maailmankartalle" -asenne, vaikka se siellä jo ollut hyvän aikaa.
Itse näen sen ainakin näin:
- Suomen kansanmusiikki tunnetaan melankolisuudestaan, myös ulkomailla. Tosin lauletut runot ovat myös suuri osa identiteettiämme Kalevalan myötä, ja vaikuttavat musiikkiimme edelleen.
- Jean Sibelius on edelleen kova sana tänäänkin.
- 50-60 -luvuilla alettiin siirtyä rillumarei-suomifilmimusiikista iskelmä- ja nuorisomusiikkiin. 60-luvulla Letkajenkasta tuli kansainvälinen hitti, ja siihen viitataan ulkomailla usein nimellä "Letkiss".
- 70-luvulla alkoivat lavatanssit ja Suomesta vietiin kansainvälisille markkinoille Hurriganes. Heidän tavastaan laulaa englanniksi suomen sijaan valitettiin.
- 80-luvulla Suomen genremaisema runsastui, esimerkkinä Riki Sorsan "Reggae OK", tosin kasarilla ei ehkä tapahtunut kansainvälisesti mitään sen mainittavampaa.
- 90-luvulla alkoi kehitys rockimpaan suuntaan, ja kulminaatio on ehkä Nightwish, joka aloitti rockin ja metallin vyöryttämisen ulkomaille.
- 2000-luvulla monen ulkomaisen korvat höristelivät innokkaasti Suomeen päin, joka oli tunnettu metallimaana. Suomi tosin tuotti myös drum 'n basea kuten Bomfunk MCs ja hieman muuta rap-vaikutteista musiikkia.
Nykyään Suomi on ehkä mennyt poispäin metallista mutta kehittyy edelleen, tavoitellen ehkä jotakin tasapainoista kokonaisuutta (toivottavasti).
Jos myös kuuntelee tarkkaan, Suomalaiset laulavat ja puhuvat englantia mutta ovat oppineet suurelta osin kadottamaan aksenttinsa - maailmankylässä eletään siis.
Siitäkin huolimatta joillakin on yhä "Suomi pitää saada maailmankartalle" -asenne, vaikka se siellä jo ollut hyvän aikaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eugen Malmsten toi jatsimusiikin Suomeen iloisella 1920 -luvulla. Trumpetisti Jörgen Petersen julkaisi vuonna 1961 levyn The Boulevard Of Broken Dreams (Särkyneen toiveen katu), joka menestyi jopa USA:ssa.
Rock–Jerry (oik. Kaj Järnström) voitti 19.11.1959 ”Music, Music, Music”-tv – ohjelmassa rockkuninkuuskilpailun. Helmikuussa 1960 hän levytti ensimmäisen suomalaisen rock-levyn (EP) kappaleilla Long Tall Sally , Waltzing Mathilda , Stupid Cupid ja Only Sixteen.
Lahtelainen Charlies oli Suomi-heavyn etujoukoissa 1960-luvun lopulla. Bändi avasi ensimmäisen Ruisrockin vuonna 1970.
Tanssilavakulttuuri alkoi pikemminkin kuihtua 1970-luvulla Suomi-rockin nostaessa päätään. 1970-luvulla Suomi-proge oli voimissaan ja Wigwamia saattoi kuulla jopa tanssilavoilla. Myös Suomi-soul astui kuvioihin eikä bluesiakaan pidä unohtaa. Wigwamin basisti Pekka Pohjola ja Tasavallan Presidentin rumpali Vesa Aaltonen liittyivät ruotsalaiseen Made In Swedeniin jopa Blood, Sweat & Tearsissa kitaroineen Georg Wadeniuksen seuraksi. Pohjola bassotteli myös Mike Oldfieldin Euroopan rundilla ja Oldfield oli mukana Pekan levyllä. Kymmenluku päättyi murheellisesti punkiin, kun laulu- ja soittotaidottomienkin piti päästä Suosikin kanteen.
Ennen 60-lukua oli iskelmä, iskelmä ja iskelmä jossa pääosissa oli Olavi Virta,joka tosin niitti mainetta covereiden tulkkina.
Samaan aikaan biisejä tehtaili herrat Erik Lindström ja Toivo Kärki, joista Kärki sai enemmän nimeä ,mut jopa Lindström oli paree.
60-luvun lopulla tuli Danny covereineen ja muutti Suomalaista musakenttää erilaisilla iskelmäbiiseillä.
Tuli myös Kirka, Kuoppamäki ja jokunen muuki.
M.A.Numminen niitti noihin aikoihin mainetta l'hinnä huumorimusiikin tekijänä, mut jokuset miehen jazzbiisit toi upeaa syvyyttä miehen tuotannnon biiseihin.
Näihin aikoihin oli myös kolme tai nelja tunnettua säveltäjää eli Jaakko Salo joka tosin enemmän viihtyi tuottajana, Lasse Mårtensson, Aarno Raninen ja Rauno Lehtinen.
Lehtisen talliin kuului mm aliarvostettu suuruus Seija Simola.
Mårtensson teki myös omaa musaa, joskin NIUKASTI, hyvin niukasti.
70-luku oli Kirkan, Kuoppamäen juhlaa iskelmäpuolella mut rokissa tuli uusia nimiä jotka teki huikaisevaa duunia koko 70-luvun eli Hurriganes, Wigwam ja Kirkanki 70-luvun musan voi osittain tulkita rockiksi tai kevytrock-iskelmätyyli.
Tuli Juicea, Alataloa, Hectoria, tuli Davea ja tuli uusia nimiä iskelmäänki.
Tasavallan Presidentti teki vähän levytyksiä mut kaikki oli timanttia 70-luvulla mitä heiltä tuli.
MAAGISTA KAMAA.
70-luvulla proge loisti pääosissa kai koska oli myös Blues Section ja Tabula Rasa jonka arkkitehtina Heikki Silvennoinen.
80-luku oli kuitenki ehkä Suomimusassa suurinta kulta-aikaa.
Oli Dingoa, Eppuja, Pelleä, Hectoria, Karjalaista, Röyhkää(ALIARVOSTETTU), Kaartamoa, Kettusta, Eurooppa3, Pavea, Juicea, Hanoi Rocks.
Oli Yö, oli Popeda, oli Kolmas Nainen joista erityisesti Kolmas Nainen oli hyvin rock, joka käytti harvoin mitään torvia biiseissään vaan eteni jykevillä kitaroilla.
Heijän musa muuttui hieman monisävytteiseksi myöhemmin, josta alkoi todellinen suksee.
Yökin oli enemmän Dingomaista rokkia minun mielestäni, etenki Yön kolme ekaa levyä ja Yön jäsenet pukeutui samoin kuin Dingo muistaakseni.
Ehkä merkittävin 80-luvulla oli kuitenki Dingo.
Koko hysteria ja kaikki biisit yhtä timanttia.
Eput tulee kakkosena.
90-luku oli myös yhtä juhlaa, pelekkää juhlaa!
CMX oli pääosissa, samoin Röyhkä ja tuli Kingston Wall joka tosin oli lyhyt "projekti".
Kolmas Nainen eli kulta-aikaansa ja antoi uskottavuutta Suomen rockmusaan.
Don Huonot toi pop-rockia Suomeen, samoin Tehosekoitin sekä 90-luvun puolivälin jälkeen tulleen Zen Cafen, joka 5teki perin hyvää musaa.
22 pistepirkkoa unohtamatta.
Ei käy myöskään moittiminen semmosta kuin Leevi And The Leavings joka oli semmosta soft-popjunttirockia lolz mikä käsite muhaha oma keksimä.
Junnu Vainio ylsi parhaimpaansa 90-luvulla kunnes kuoli.
Irwin kuoli myös joka oli tosin mulle joijenki biisien mies, mut kokonaiskuva ontuu Irwinin tuotannossa koska on paljon myös keskitason ja huttuosastobiisejä.
90-luvulla kovin oli kuitenki semmonen bändi ko YUP.
Miljoonasadetta unohtamatta joka ollu koko uransa ajan aliarvostettu ja täytyy kehaista Puolikuuta joka yhdistää iskelmän ja popin hienolla tavalla.
Puolikuu ei tosin aivan kuulu raskaimpaan osastoon, mut halusin sen mainita kuitenki.
Apulanta oli sit toiseksi kovin kai 90-luvulla tai CMX.
Apulannan soittajat ei edes parhaita, mut he tehneet paljon hyvää musaa.
2000-luvulla alkoi alamäki Suomimusassa ja alamäki jatkunu myös 2010 luvulla.
Oikeasti hyviä uusia nimiä on vähän, ei montaa.
Haloo Helsinki paikoin kovaa valuuttaa, paikoin mediocre.
Happoradio aikas hyvä, samoin Uniklubi mtu ei pärjää noille vanhemmille.
Räppärit ei oo oikein mun juttu, mut pitää kehaista Palefacea joka ottaa hyvin kantaa sanoituksissa ja täytyy kehaista Nygårdin Petriä joka uskaltaa rohkeasti sanoa asioita.
Juice Leskinen vei Manse-rockin Lontooseen, kun hän levytti Abbey Road -studiossa LP:n Sivilisaatio vuonna 1982. Manse-rock oli vuosikymmenen sana, vaikka porilaisistakin kelpasi Yö Epen talliin.
Juicen Sivilisaatio on pirun kova levy, mut turhan aliarvostettu kiekko(perkules!).
Lenny Bruce, Roomalaiset portaat, Syvämerensukeltaja, Atomisuoja ja Ihmiskunnan jatkot tosi kovia biisejä.
Juice on legenda.
Hyllystäni löytyy CD-versio, minkä äänityksessä on mielestäni paljon toivomisen varaa. Juicekaan ei ääntele ihan elämänsä vedossa, mutta ymmärtäähän ne matkan rasitukset. Levy antaa suttuisen vaikutelman, mutta kyllä sitä yhä arvostetaan. Roomalaiset portaat soi äskettäin muistaakseni jopa Puhelinlangoilla. Juice itse arvosti Syvänmerensukeltajaansa niin paljon, että käänsi ja julkaisi sen englanniksi Deep Sea Diver'ina. Juicen sanoitukset alkoivat noihin aikoihin muotoutua rockin perussanastoon nähden varsin haastaviksi parhaan luomiskautensa ollessa sittenkin vasta aluillaan. Ei, en unohda 70-luvun helmiä, joista Syksyn sävel sai muuten alkunsa myös Lontoossa.
Jos Eugen toi jatsimusiikin Suomeen 1920-luvulla, niin eräänlaisena ympyrän sulkeutumisena voi pitää ensimmäistä suomalaista Blue Note -levytystä, Jukka Perko & Hurmio-Orkesteri Music of Olavi Virta vuodelta 2000.
Suomi-musiikki on nyt (lopulta) täysin kansainvälistynyt. Soittajat ovat ymmärtäneet, että musiikilla voi elää vain hylkimättä eri musiikkityylejä. Kotimaisen musiikin kirjo on valtava. Omaperäisiä taitureita on joka makuun. Paras musa tahtoo silti jäädä yhä kaupan hyllyyn, on useamman kuin yhden levykauppiaan mielipide.