Voi elämä...

Ikävää että olet joutunut tavallaan
pattitilanteeseen; henkiset ja fyysiset
voimavarat 100%:lle koetukselle.
En yhtään ihmettele miksi lasisi on täyttymässä.

Voi kun osaisin auttaa. Jos nyt jotakin voisin
sanoa niin uskon että olosuhteet ovat helvetin
päällimmäinen syy. Hyväkin suhde hoitamattomana
muuttuu huonoksi. Sinulla ei suhteen eteen aikaa
ja resursseja, kun tarmo menee muiden
käytännönasioiden kanssa painimiseen. Miehesi
masennus pahentaa asiaa; hänkään ei ole siinä
tilassa kykenevä ajattelemaan "teitä", vaan
ainoastaan itseään ja parantumistaan.

En yhtään ihmettele ettette pysty keskustelemalla
avaamaan solmujanne. Miten se olisi edes
mahdollista kun miehesi on solmussa itsensä
kanssa ja sinä jaksamisesi äärirajoilla?

Oma mielipiteeni on että päätät joko luovuttaa,
se ei ole tuomittavaa, koska ei ole väärin
varjella omaa itseään lopulliselta
romahtamiselta. Ihmisen tulee olla terveellä
tavalla itsekäs ja puolustaa omaa elämäänsä ja
unelmiaan. Tai päätät taistella "teidän"
puolesta. Helppoa se ei varmasti tule olemaan.

Jos ajattelen miehesi parasta, toivoisin hänen
huomaavan elämänsä parhaan asian masennuksensa
keskellä, eli taas sen tärkeän; "teidät". Yksin
ei sotia voiteta ja tangoon tarvitaan kaksi. Et
voi ottaa kaikkea vastuullesi, miehesi on
herättävä ja haluttava tervehtyä teidän molempien
vuoksenne.

Minullakin on eräänlainen vastaava helvetti
takanani, ja mies ymmärsi lopulta että onpa
kyseessä suhde, avoliitto tai avioliitto, työ,
tressi, masennus, sairaus ymm. Asiat tulee
laittaa tärkeysjärjestykseen. Ja sen minkä
kuvittelee olevan kaikkein itsestäänselvyys; sinä
minä me, onkin mitä häilyvintä. Mutta jos siihen
panostaa joka päivä, vaikeudet on voitettavissa.
Yhdessä ihmiset ovat harvinaisen voimakkaita,
tapahtui mitä tapahtui.

Parempaa tulevaisuutta sinulle

kynttilää molemmista päistä. Tohon ei ole kuin
yksi ratkaisu. Loma. Mietipä vakavasti kumpi on
tärkeämpää teille: terveys vai maallinen mammona.

Moro, sulla on aivan liikaa lankoja käsissäs.
Vähennät niitä tyhjentämällä itsesi kunnolla
jollekin, mieluiten ammattiauttajalle, joka
varmasti lähimmistä kaupungista löytyy.

Sun on pakko repiä aikaa itsellesi ja
suhteellesi. Työasioihin suhtautumisesi vaikuttaa
järkkymättömältä, mutta tämän pohjalta en näe
muuta tietä. Mieti KAIKKI
delegointimahdollisuudet ja
karsimisnahdollisuudet. Ajattele, että tämän
hirveän aallon mentyä ohi (se menee joskus),
työtkin alkavat sujua paremmin ja talous hyötyy
siitä väistämättä. Itse maalla kauan asuneena
ymmärrän, että helppoa ei ole mikään, mutta
ihmisarvoisiin hetkiin tulee aina pyrkiä.

Kun vain saisit sitä aikaa, mikään ei olisi
parempaa kuin ripotella sitä hivenen myös
johonkin rentouttavaan harrastukseen, jonka ei
tarvitse maksaa mitään. Itse aloitin juuri
mörisemisen sekakuorossa ja en osannut kuvitella
sen olevan niin rentouttavaa.

on taakkaa kannettavana ja joku on vielä sanonut,
että kenellekään ei sitä anneta enemmän, kuin
jaksaa kantaa. Tuntuu usein vain niin
kohtuuttomalta tuo taakan määrä.
Puolison sairastuminen on parisuhteessa hyvin
raskas asia. On kuitenkin hyvä, että olette tämän
miehesi masennuksen tunnistaneet ja toivottavasti
ammattiauttajaakin käyttäneet, kun hän on
paranemaan päin.
Olet varmaan monet kerrat miettinyt, että miten
odottaisit miehesi käyttäytyvän itseäsi kohtaan,
jos olisit samassa tilanteessa kuin hän. Olet
myöskin ottanut mahtavan työmäärän harteillesi ja
yrittänyt selviytyä kaikesta. Meillä kaikilla on
kuitenkin rajansa ja et voi odottaa itseltäsi
mahdottomia. Itsekin sairastut, jos jatkat tuota
rataa.
Nyt sinun pitäisi laittaa ns. elämänne remonttiin
ja pantava ne asiat tärkeysjärjestykseen.
Siihenkään et välttämättä yksin pysty, vaan
ylpeys on unohdettava ja apua pyydettävä. Sinä
olet kuitenkin tällä hetkellä se vahvempi
osapuoli suhteessanne ja sinun on tehtävä
päätöksiä, ehkä koviakin.
Anna sisun nousta, elä tätä päivää, mutta katse
tulevaisuuteen. Taikkatemppuja ei ole, vaan
tekoja on tehtävä. Aika kuluu välillä hitaasti,
mutta kyllä se aurinko vielä sieltä paistaa...
Voimia sinulle!