Elämän perusarvot

Se on hirveää huomata, kun elämän yksi
perusarvoista rakoilee ja heikkenee. Kun on rajat
ja ehdot omalle elämälleen joskus vetänyt, eikä
joustovaraa enää ole ja sitä vain ikäänkuin lipuu
kauemmas päätöksestään, ja mitä kauemmas lipuu,
sitä pahemmalta tuntuu. Kun on itselleen ehdoton,
eikä halua pilata mitään, mutta kun kaikki
ikäänkuin muodostuisi ympärillä uudeksi kuvioksi
ja uusiksi ajatuksisksi, kokonaisuudeksi. Ei
haluaisi loukata ketään, ei ottaa itselleen
niskaansa itsehalveksintaa siitä, ettei pystynyt
elämään lupaustensa ja päätöstensä mukaan.
Viimeiseen asti yrittää taistella vastaan ja
tuntuu aika heikolta. Mihin tämä vielä johtaa,
teenkö erehdyksen vai oikein? Kaltaiseni ihmiset
olen haukkunut suohon, ja nyt ymmärrän...
tilanteet muuttuu, asioihin ei aina välttämättä
pysty vaikuttamaan itse vaikka miten yrittäisi
itseään pitää kurissa. Kaikki ei ole niin
mustavalkoista, kun olen luullut. Nyt ymmärrän
taas jotakin paremmin... Tämä kokeneet tietävät
kyllä mistä kirjoitan. Pakko purkaa jonnekin.
Kiitos.
18876
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

haastetta nähdä mustan ja valkoisen välillä ne
muutkin värit. Eikä useat halua nähdä kuin
mustavalkoisen.
Aivan samoin kuin sen toisten tuomitsemisenkin
voisi jättää vähemmälle, tiedä sitten milloin
löytää itsensä vastaavanlaisessa tilanteessa.

Oh, whatta life...

Äänestä
  • ...juurikin tätä selvitin. Kun saisi selvitettyä
    asian vielä itselleen=) Toisten tuomitseminen
    tosiaankin kannattaisi jättää. Koskaanhan ei voi
    sanoa "ei koskaan" ja nyt olen törmännyt tähän
    tilanteeseen itse. Tilanteena vain kurja, kun
    joutuukin yllättäen pyörtämään omat ehdot ja
    ajatukset, jotka ovat tähän asti olleet kiveä
    kovemmat takaraivossa. Not nice. Noh,
    tosiaan "asioilla on tapana järjestyä" Jutut
    loksahtavat paikoilleen ja kaikki on selvää.
    Kurjaa vain että usein yksi tai useampi saattaa
    joutua kärsimään, ja mikä pahempaa, se saattaa
    koskettaa myös itseä? Sekavaa vai? Niin
    minustakin... Hyvää jatkoa vastanneelle =)

    Äänestä

  • @urinko kirjoitti:

    ...juurikin tätä selvitin. Kun saisi selvitettyä

    kuten sanoit, mutta ethän oikeesti kertonut,
    missä asiassa olet joutunut elämä perusarvojasi
    tarkastelemaan uudessa valossa.
    On totta, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä
    enemmän oppii luovimaan arvojen ja
    ihmissuhteiden "viidakossa". Elämä ei todellakaan
    ole niin mustavalkoista, kun sitä alle
    parikymmisenä luuli, mutta silloinhan ei ollut
    elämänkokemusta ja näin ollen ei ollut
    vertauskohtia.
    Elämänarvothan on monesti kotoa oppittua, joko
    positiivisesti tai sitten negatiivisesti.
    Kaikilla meillä on omat arvomme ja se mikä sopii,
    mulle ei välttämättä sovi jollekin toiselle.
    Mielestäni jokainen voi elää arvojensa mukaan,
    kun antaa toisenkin tehdä niin. Omien arvojen
    menettäminen voi rikkoa oman minäkuvan ja voiko
    sitten olla oma itsensä?
    Kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen ja ei edes
    tarvitse tulla. Itsensä hyväksyen ja toisia
    kunnioittaen, voi elää omien arvojensa mukaan.

    Äänestä

  • Hope kirjoitti:

    ...mutta mitäpä luulet, jos omat ajatukset
    alkavat vaatia jotakin uutta ja erilaista, jotain
    mitä jotenkin "kaipaa" koko ajan, mutta mikäli
    kuuntelee itseään ja seuraa ajatuksiaan, se
    saattaa muuttaa elämän täysin. Pitäisikö seurata
    uusia tuulia ja pistää hösseliksi vaikka siinä
    moni turvallinen asia muuttuisi tosi
    turvattomaksi vai pitäisikö jatkaa kuten ennen ja
    toivoa että tämä olisi vain ohimenevää =)
    Sekavaa tosiaan=)

    Mulla ainakin tuli vuosi sitten kriisi, arvot
    menivät uusiksi. Minäkin ymmärsin ehkä katkerasti
    kantapäänkin kautta, ettei ihmissuhteissa ja
    elämässä mikään voi olla mustavalkoista tai
    ehdotonta.

    Silloinen elämä alkoi tuntua tukahduttavalta,
    tuli tunne, ettei se ole sitä mitä haluan
    OIKEASTI elämältäni ja tulevaisuudeltani, vaikka
    aiemmin olin asiasta vakuuttunut. Piti miettiä
    pari kertaa, hylätäkö tuttu ja turvallinen ja
    laittaa hösseliksi, jotta voisin saavuttaa
    sellaisen elämän, jonka haluaisin.

    Tiesin kohtaavani paheksuntaa ja menettäväni
    ystäviä, jopa tuttavia, jos tekisin radikaalin
    ratkaisun. Ahtaasti ajattelevat piirit eivät
    kuitenkaan olleet imaisseet minua täysin
    porvarilliseen kurjuuteensa, joten revin itseni
    irti tutusta, tunkkaisesta maailmasta, joka ei
    enää ollut minua varten. Joskus tosiaan kannattaa
    pistää hösseliksi...

    When the going gets tough, the toughs get going...

    Äänestä

  • @urinko kirjoitti:

    ...mutta mitäpä luulet, jos omat ajatukset
    alkavat vaatia jotakin uutta ja erilaista, jotain
    mitä jotenkin "kaipaa" koko ajan, mutta mikäli
    kuuntelee itseään ja seuraa ajatuksiaan, se
    saattaa muuttaa elämän täysin. Pitäisikö seurata
    uusia tuulia ja pistää hösseliksi vaikka siinä
    moni turvallinen asia muuttuisi tosi
    turvattomaksi vai pitäisikö jatkaa kuten ennen ja
    toivoa että tämä olisi vain ohimenevää =)
    Sekavaa tosiaan=)

    Tervehdys.
    Haistelin tuossa tuulia ja kuulosti siltä, että
    mietiskelysi koskisi parisuhteen lopettamista ja
    uuden aloittamista tai pettämistä tai jotakin sen
    tapaista. Itse en aio tässä nyt tuomita sinua
    mitenkään, en herjata enkä parjata. Itse olen
    lähtenyt turvallisesta parisuhteesta "uuden
    tuulen" ja uusien tuulien houkuttelemana, kun
    vanha tuuli ei kiinnostanut. Oikeastaan se oli
    niin, että tulevaisuus vanhan tuulen kanssa ei
    kiinnostanut. Mutta jos sinulla on tilanne se,
    että mietit vain, että onkohan se väärin, jos
    petät kumppaniasi sen takia, kun kaikki muutkin
    pettää ja eihän nykyisin ketään saa tuomita
    mistään, niin helpota oloasi seuraavalla testillä.
    Mieti, miltä eikun oikeasti keskity ja hiljenny
    itseksesi miettimään kahta seuraavaa asiaa.
    Niistä saattaisi olla apua oman selkärangan
    määrittelemisessä. Ajattele tilannetta, että
    olisitkin vapaa. Yksin. Ei tarvitsisi miettiä
    ruokakaupassa, mistä toinen tykkää, ei tarvitsisi
    pestä kenenkään pyykkiä eikä selitellä
    menemisiään. Tai, että olisit jonkun toisen
    ihmisen kanssa: minkälainen parisuhde se olisi
    väljähdyttyänsä, kuinka tylsää olisi ja miksi
    olisi niin, miksi kiinnostavan ihmisen kanssa on
    tylsää??? Toinen asia, jos oletkin miettimässä,
    moralisoidako tai kieltääkö itseltään lihallisten
    himojen tyydyttäminen vieraan ihmisen kanssa,
    ajattele, mieti ja kuvaile itsellesi se olotila
    ja miten käyttäytyisit, jos saisit tietää oman
    rakkaasi? pettäneesi sinua jonkun toisen kanssa.
    Jos nämä asiat eivät herätä mitään ajatuksia,
    voit mielestäni keskittyä siihen mitä olitkin
    aprikoitsemassa, onko pettäminen nykyään
    sallittua (minusta se on väärin, en itse sitä
    harrasta enkä koskaan ole sitä tehnyt
    tilaisuuksista huolimatta), puuttuuko itseltäsi
    vain itsekuria? Himo aidan toiselle puolelle
    säilyy aina. Siinä mielessä tilanteesi ei ole
    ohimenevä, mutta kokemuksesta voin sanoa, että
    harkintaa kannattaa käyttää, ettei joudu
    myöhemmin katumaan. Pettämistä joutunee katumaan
    kuitenkin, parisuhteen lopettamista ei
    välttämättä kuten tiedätkin. Hyvää jatkoa
    kuitenkin :)

    Äänestä

  • Auringolle kirjoitti:

    ...harvinaisen oikeassa suhteeni. Pettäminen ei
    ole käynyt kertaakaan mielessäni, ei. Koskaan en
    sitä ole tehnyt enkä tee ja sepä siinä onkin.
    Siksi sanoinkin nyt ymmärtäväni paremmin heitä,
    jotka siihen ovat päätyneet ja ehdottomuus
    luottamuksesta parisuhteessa onkin nyt se oma
    taistoni. Rehellisyys ja luotettavuus on
    perusehtoni ja siksi ongelmani onkin tämä. Moni
    asia kiinnostaisi, eikä vähempää eräs uusi
    tuttavuus, ehkä valmiiksi jo tuhoon tuomittu -en
    tiedä- mutta siis ajatukset siitä, olisiko
    parempi lähteä kulkemaan omia polkujaan kun
    ajatukset ovat jo tätä luokkaa vaikka kuitenkin
    tunnen suurta kiintymystä elinkumppaniani kohtaan
    ja rakkauttakin tietysti. Vaikeaa ja raastavaa,
    todella. Pettää en aio, mutta mitä ne muut
    vaihtoehdot sitten ovat? Romuttaa kaikki mitä
    tähän asti ollaan koettu ja aikaansaatu? Musertaa
    toinen vain sen vuoksi, että haluan kokea jotakin
    muuta? Jos tämä onkin jokin
    hetkellinen "mielenhäiriö" ja teen väärän
    päätöksen? Tai sitten jatkaa näin ja toivoa että
    tämä menee ohi, ja samalla pitää toista
    epätietoisuudessa ja unelmoida samaanaikaan aivan
    muusta maailmasta ja taas potea huonoa omaatuntoa
    ajatuksistaan? Nice...=)

    Äänestä

  • @urinko kirjoitti:

    ...mutta mitäpä luulet, jos omat ajatukset
    alkavat vaatia jotakin uutta ja erilaista, jotain
    mitä jotenkin "kaipaa" koko ajan, mutta mikäli
    kuuntelee itseään ja seuraa ajatuksiaan, se
    saattaa muuttaa elämän täysin. Pitäisikö seurata
    uusia tuulia ja pistää hösseliksi vaikka siinä
    moni turvallinen asia muuttuisi tosi
    turvattomaksi vai pitäisikö jatkaa kuten ennen ja
    toivoa että tämä olisi vain ohimenevää =)
    Sekavaa tosiaan=)

    Kuulostaa niin tutulle. Itsellä kaikki
    loistavasti, tulevaisuus edessä ja aurinko paistaa
    - ja yhtäkkiä elämään tupsahtaa kysymättä jotain,
    mikä pistää ajatukset sekaisin kuukausiksi. Jäädä
    vai lähteä, kun entisessä EI ole mitään vikaa eikä
    tulevasta tiedä. Kaikkea ei voi saada ja
    kuitenkaan mitään nykyisestä ei halua menettää,
    mutta ei halua ketään loukatakaan. Olen itseltäni
    kysellyt olenko muuttunut vai oppinut jotain uutta
    itsestäni, kun ennen en voinut kuvitellakaan, että
    mitään tällaista itselle sattuisi. Päätin jäädä
    seuraamaan miten asiat kehittyvät, ja samalla
    tutustua paremmin itseeni ja toisiin... ;)
    Kiirekös tässä, valmiissa maailmassa, vaikka
    mietityttääkin olenko sitonut itseni koko iäkseni
    johonkin, mikä ei lopulta ole mitä haluan.

    Onnea matkaan, mitä sitten ikinä teetkin!

    Äänestä

  • elämän tanssi kirjoitti:

    Juurikin tuo mitä sanoit upeasta elämästä,
    tulevaisuudesta ja auringon paistamisesta...
    Minulla on niin sama juttu. Sain puoli vuotta
    sitten ihanan vakituisen työpaikan. Kaikkea mistä
    aina olen unelmoinut. Tulevaisuus näyttää hyvältä.
    Ostettiin kaunis asunto, minulla on uskollinen
    komeaksikin haukuttu kihlattu, ystäviä ja menoa.
    Iloa ja naurua. Kaikki on aina mennyt hyvin ja
    nämä pääasiat, joita elämässäni olen tavoitellut,
    ovat nyt tässä! Mikä siis vialla etten ole
    taaskaan tyytyväinen? Jotakin todella yllättävää
    ja viatonta tapahtuu ja sukat pyörii jaloissa.
    Kaikki muuttuu. Silloin kun kaiken piti olla
    täydellistä, kuva meneekin rikki ja olen
    tyytymätön. Nyt haluan saada jotakin pois
    elämästäni (jota todennäköisesti taas hetken
    päästä haluankin elämääni) =( Miten tyytymätön ja
    kiittämätön ihminen onkaan. Oli asiat niin tai
    näin -aina silti väärinpäin- =)

    Seuraavaksi tulevassa tuskin on päätä tai häntää -
    järjestä puhumattakaan...

    Tunnistan tässä keskustelussa esiin tuodut
    ajatukset täysin, ne tuntuvat aivan kuin
    omiltani, itse kirjoitetuilta. Epävarmuus siitä,
    mitä todella haluaa, epävarmuus omista toiveista,
    jonkinlainen "kielletty" tyytymättömyys...
    Kun "kaikki on ihan hyvin", saako toivoa jotain
    muuta? Eikö pitäisi olla nöyrä ja tyytyväinen
    siihen, mitä on saanut?

    Miksi sitten tulen niin... apeaksi, kun luen
    muidenkin miettivän aivan samoja asioita,
    pohtivan kriittisesti arvioiden nykyistä
    elämäntilannettaan, kaipaavan muutosta, jotain
    uutta, pientä rosoa elämään, tuntevan aivan
    samoja tunteita, joita itse koen.

    Miksi ihmisen pitää aina hamuta jotain muuta,
    kuin sitä, minkä hän on jo saanut. Miksi hän ei
    tee sille saamalleen jotain, uudista, katso
    toisin, vakuuta itselleen, että tämä se on, minun
    elämäni. Tätä olen aina halunnut, miksen siis
    jatkossakin? Voisihan sitä miettiä, mitä tehdä
    tällä, minkä olen saanut, eikä aina ajatella,
    että on saatava jotain muuta.

    Tai jos tämänhetkinen tilanne on sietämätön,
    miksi ei sitten kertakaikkiaan kerää voimiaan ja
    irrota itseään niistä ympyröistä. Voihan siinä
    joku loukkaantua, mutta jos aina yrittää olla
    loukkaamatta muita, loukkaa pahiten itseään.
    Vaarana siinä on, että katkeroituu, muuttuu
    hankalaksi, mahdottomaksi.

    Oman elämän ratkaisut ovat vaikeita, mutta
    päätöksiä pitää tehdä. On parasta, että ne
    päätökset tekee itse ja sitoutuu niihin. Mitä ne
    sitten ovatkin. Sama se, mikä yleinen mielipide
    on tai mitä muut ajattelevat: jos itselleen
    pystyy perustelemaan elämänvalintansa, eikö se
    riitä?!

    Äänestä

  • sekopää kirjoitti:

    Oman mielen mukaan tässä tietenkin tehdään, mutta
    asia on vain sen verran arka, ettei jaksaisi sitä
    kaupankassallekaan jauhaa. Täällä voi huoletta
    kertoa niistä tunteista, joita oikeasti tuntee,
    eikä ajatuksiaan tarvitse kierrellä ja kaarrella
    tai muuten pehmitellä, ja mikä parasta, täältä
    löytää aina jonkun, jolla on samat ongelmat, mikä
    taas auttaa ymmärtämään, että aika pikkujuttuhan
    tämä meidän ongelma loppujenlopuksi on. Miksi se
    vain tuntuu, että kun jotakin tällaista tulee
    vastaan, sitä märehtii ja märehtii ja tuntuu,
    että se MINUN ongelma ja MINUN paha mieli on NIIN
    voittamattomia:) Thats life...
    Vaikeaahan tästä tekee juuri se, että on kaksi
    puolta. Kummallakin puolensa ja haittansa.
    Kummallekin löytyy perusteet, miksi sitä
    haluaisin, ja se tästä tekee niin vaikeaa. En
    osaa tulkita, kummalle puolelle vaaka kallistuu.
    Kumpaa haluan enemmän? Kummin olisi onnellinen?
    Kummassa on enemmän hyviä puolia kuin huonoja?
    Jossakin vaiheessa tiedän ratkaisun olevan
    kohdalla, mutta silloin kun se on siinä silmien
    edessä, totuutena, luulen, että silloin on jo
    valintansa tehnyt. Muuten se ei tulisi eteen niin
    selvänä =)

    Äänestä

  • sekopää kirjoitti:

    Seuraavaksi tulevassa tuskin on päätä tai häntää -
    järjestä puhumattakaan...

    Tunnistan tässä keskustelussa esiin tuodut
    ajatukset täysin, ne tuntuvat aivan kuin
    omiltani, itse kirjoitetuilta. Epävarmuus siitä,
    mitä todella haluaa, epävarmuus omista toiveista,
    jonkinlainen "kielletty" tyytymättömyys...
    Kun "kaikki on ihan hyvin", saako toivoa jotain
    muuta? Eikö pitäisi olla nöyrä ja tyytyväinen
    siihen, mitä on saanut?

    Miksi sitten tulen niin... apeaksi, kun luen
    muidenkin miettivän aivan samoja asioita,
    pohtivan kriittisesti arvioiden nykyistä
    elämäntilannettaan, kaipaavan muutosta, jotain
    uutta, pientä rosoa elämään, tuntevan aivan
    samoja tunteita, joita itse koen.

    Miksi ihmisen pitää aina hamuta jotain muuta,
    kuin sitä, minkä hän on jo saanut. Miksi hän ei
    tee sille saamalleen jotain, uudista, katso
    toisin, vakuuta itselleen, että tämä se on, minun
    elämäni. Tätä olen aina halunnut, miksen siis
    jatkossakin? Voisihan sitä miettiä, mitä tehdä
    tällä, minkä olen saanut, eikä aina ajatella,
    että on saatava jotain muuta.

    Tai jos tämänhetkinen tilanne on sietämätön,
    miksi ei sitten kertakaikkiaan kerää voimiaan ja
    irrota itseään niistä ympyröistä. Voihan siinä
    joku loukkaantua, mutta jos aina yrittää olla
    loukkaamatta muita, loukkaa pahiten itseään.
    Vaarana siinä on, että katkeroituu, muuttuu
    hankalaksi, mahdottomaksi.

    Oman elämän ratkaisut ovat vaikeita, mutta
    päätöksiä pitää tehdä. On parasta, että ne
    päätökset tekee itse ja sitoutuu niihin. Mitä ne
    sitten ovatkin. Sama se, mikä yleinen mielipide
    on tai mitä muut ajattelevat: jos itselleen
    pystyy perustelemaan elämänvalintansa, eikö se
    riitä?!

    olen minäkin miettinyt, että miksi me ihmiset
    aina vaan haluamme lisää, lisää, lisää...
    Onko se vanhempien vika, jotka jo lapsesta saakka
    totuttava jälkikasvunsa saamaan kaiken
    tarvisemansa, koska haluavat että jälkikasvulla
    olisi olisi asiat paremmin kuin heillä on ollut?
    Vai liekkö vika koko yhteiskunnassa, joka opettaa
    kilpailemaan ja ruokkii itsekästä ajattelua,
    mulle kaikki heti tyyliin...
    Johtuneeko sitten vain ihmisen perusluonteesta,
    että vaikka todetaan, että kaikki on itseasiassa
    hyvin, niin silti pitää vain olla tyytymätön eli
    ei osata nauttia siitä mitä on, vaan lisää,
    lisää, lisää halutaan. Vaikeita juttuja!
    Sekopään kirjoituksen viimeiseen kappaleeseen
    yhdyn hyvin pitkälti...

    ...olla ihan ihmisen luonne. Asiat ja arvot vain
    vaihtelevat, ja niiden mukaan tarpeet muodostuvat
    =)

    Äänestä

  • @urinko kirjoitti:

    ...olla ihan ihmisen luonne. Asiat ja arvot vain
    vaihtelevat, ja niiden mukaan tarpeet muodostuvat
    =)

    Tuli vielä mieleeni, tuossa aiemmin kirjoitin
    nimimerkillä Auringolle. Tulikohan sanottua, että
    kun nyt jos aattelet, että oletko vain tosiaan
    ihmisen perusluonteesta riippuvaisen tyytymätön,
    vai mättääkö suhteessa joku...

    Nyt pitäisi kellojen kilahtaa: Arvaa mistä
    tilanteesta löydät itsesi muutaman vuoden päästä
    uuden tuttavuutesi (nyt niin jännittävän) kanssa?

    Jos sinulla ei ole mitään selvää konstia, millä
    välttää tämän tyytymättömyyden kehittyminen
    uudelleen uudessakin? suhteessa, voisit punnita
    uudelleen tarvetta vanhan suhteen purkamiseen
    virheämmän ruohon... (eiku siis :) )
    kiinnostavamman ihmissuhteen toivossa.

    Mutta mieluimmin miten vaan. Järkeviä
    pohdiskeluja vaihteeksi ihmisillä täällä.
    Jaa, mutta tulikin vielä mieleen. Olisiko
    lyhyestä irtiotosta mitään hyötyä? Kuukausi
    erillään (esim. reissu itsekseen jonnekin esim.
    opiskelijavaihtoon). Ero nimittäin kyllä joko
    vahvistaa halusi uusiin seikkailuihin tai
    lannistaa sen, kun on niin ikävä oman kullan luo.
    Tsemppiä sulle! Hyvät jatkot, mitä sitten teetkin
    ja päätätkin tehdä.

    Äänestä

  • Mitä jos... kirjoitti:

    Uskon, että tuo etäisyydenotto-konstisi toimii.
    Ja mitä tulee muuhun kirjoittamaasi, olen
    pitkälti samaa mieltä. Jos kerran ihmisen luonne
    on aina hamuta jotain vielä saavuttamatonta, se
    voi ihmissuhteiden kohdalla alkaa vähitellen
    tarkoittaa tietynlaiseen laskelmoimiseen ja itseä
    rikastuttavien kokemusten metsästämiseen sortuvaa
    esineellistävää suhtautumista ihmisiin.

    Missä nykyisin piilee tyytyväisyys? Tyytyväisyys
    ei enää ole hyve, vaan se mielletään tässä
    kiireen ja täydellisyyden tavoittelun ajassa
    paikoilleen jämähtämisenä ja jopa laiskuutena.
    Kukapa haluaisi jämähtää paikoilleen tai tulla
    leimatuksi laiskaksi? Parempi on alkaa unelmia
    kurkoittelemaan!

    Äänestä

  • Mitä jos... kirjoitti:

    Tuli vielä mieleeni, tuossa aiemmin kirjoitin
    nimimerkillä Auringolle. Tulikohan sanottua, että
    kun nyt jos aattelet, että oletko vain tosiaan
    ihmisen perusluonteesta riippuvaisen tyytymätön,
    vai mättääkö suhteessa joku...

    Nyt pitäisi kellojen kilahtaa: Arvaa mistä
    tilanteesta löydät itsesi muutaman vuoden päästä
    uuden tuttavuutesi (nyt niin jännittävän) kanssa?

    Jos sinulla ei ole mitään selvää konstia, millä
    välttää tämän tyytymättömyyden kehittyminen
    uudelleen uudessakin? suhteessa, voisit punnita
    uudelleen tarvetta vanhan suhteen purkamiseen
    virheämmän ruohon... (eiku siis :) )
    kiinnostavamman ihmissuhteen toivossa.

    Mutta mieluimmin miten vaan. Järkeviä
    pohdiskeluja vaihteeksi ihmisillä täällä.
    Jaa, mutta tulikin vielä mieleen. Olisiko
    lyhyestä irtiotosta mitään hyötyä? Kuukausi
    erillään (esim. reissu itsekseen jonnekin esim.
    opiskelijavaihtoon). Ero nimittäin kyllä joko
    vahvistaa halusi uusiin seikkailuihin tai
    lannistaa sen, kun on niin ikävä oman kullan luo.
    Tsemppiä sulle! Hyvät jatkot, mitä sitten teetkin
    ja päätätkin tehdä.

    Jes eli jännä yhteensattuma, koska otin eilen
    puheeksi mieheni kanssa mahdollisuuden matkalle
    lähdöstä. Ajatus on muutenkin pitkään jo muhinut
    tästä, ja siitä kipinä lähtikin. Irtiotto
    totaalisesti arjesta. Ei yhtäkään tuttua ihmistä,
    paikkaa, tilannetta. Täysin yksin ja uudessa
    paikassa. Kun on kotiintulon aika, on ehkä
    vastauksetkin takataskussa =)
    Nämä ovat asioita, joista on hyvä puhua. Ongelma
    on monelle pieni, mutta sitä tarkoitin myös
    arvoilla ja elämäntilanteilla. Toinen ottaa
    painetta siitä, että kammasta yksi piikki
    puuttuu, toinen vasta kun oma yritys kohtaa
    konkurssin, ja silloinkin hän saattaa ottaa
    paineen vihellellen, ja minä taas otan paineen
    tällä hetkellä tästä...ensi kuussa ehkä jostakin
    muusta asiasta =) Tätähän tämä on =)

    Äänestä

Tämä on vain yksi murhe elämässä. Todennäköisesti
uusi murhe odottaa jo nurkan takana =)

Pitäisi osata olla onnellinen niistä asioista,
joista on syytä olla onnellinen.

Ollaan suht terveitä, meillä on varmasti kaikilla
joku, yksi ellei useampia, joka välittää, ja
josta me välitetään =)

Kaikilla meillä on katto päänpäällä, luulisin, ja
uusi aamu alkaa aina.

Joulu on tulossa ja elämä on kaikesta huolimatta
mahtavaa.

Uudet tuulet tulevat jokaiselle eteen joskus, eri
asia on, että missä muodossa, ja niihin on vain
tartuttava, jos siltä alkaa tuntumaan.

Tässä pitäisi muistaa, ettei kenenkään ole pakko
(ainakaan tämän asian puitteissa) kärsia, ellei
halua, ja jos todella kärsisikin, niin on omaa
typeryyttä, ettei tee sille loppua. Vapaitahan me
ollaan valitsemaan, mutta täällä minäkin vain
rutisen, vaikka (perus)asiat on ihan mallillaan =)

Ollaan me ihmiset sitten joskus vähän hölmöjä vai
mitä? =)

Ikäviin asioihin aina tulee tartuttua, ja yhden
murheen takaa ei näe montaa hyvää asiaa
ympärillä. Sehän tässä taitaa se suurin ongelma
olla vai mitä? =) =) =) =)

Äänestä
  • Totta puhut, kyllä kaikki selviää aikanaan kun ei
    turhia paineita ota. Itse en hakenut enkä halunnut
    uusia, tuulia, tulivat vaan sekoittamaan pienen
    pään pari kuukautta ennen häitä... vaikka tutussa
    ja turvallisessa ei ole mitään vikaa!

    Mietin vain, miksi haluaisin vaihtaa kaiken hyvän
    ja jo tunnetun uuteen ja epävarmaan, hulluuttahan
    se olisi ;) Silti ei ole voimaa eikä pienintäkään
    halua lopettaa itsensä repimistä kahteen suuntaan
    ja jättää uutta tuttavuutta taakse. Onkohan
    kyseessä epätoivonen yritys paeta kaiken
    lopullisuudelta (avioliitto), vai mikä lienee
    viiraa...

    Mietin itsekin lyhyttä eroa, mutta ei se tässä
    tapauksessa auta - kyse taitaa olla enemmänkin
    itsestään oppimisesta ja omien halujen
    kuuntelemisesta ja ymmärtämisestä kuin
    kumppanista. Tai kuinka lieneekään, mutta nyt
    täytynee kai jatkaa vain eteenpäin ja katsoa miten
    asiat ja tunteet kehittyvät. Maltti on toisinaan
    valttia ;)

    Hyvää jatkoa ja onnea matkaan, teet sitten mitä
    teetkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

@urinko kirjoitti:

Se on hirveää huomata, kun elämän yksi
perusarvoista rakoilee ja heikkenee. Kun on rajat
ja ehdot omalle elämälleen joskus vetänyt, eikä
joustovaraa enää ole ja sitä vain ikäänkuin lipuu
kauemmas päätöksestään, ja mitä kauemmas lipuu,
sitä pahemmalta tuntuu. Kun on itselleen ehdoton,
eikä halua pilata mitään, mutta kun kaikki
ikäänkuin muodostuisi ympärillä uudeksi kuvioksi
ja uusiksi ajatuksisksi, kokonaisuudeksi. Ei
haluaisi loukata ketään, ei ottaa itselleen
niskaansa itsehalveksintaa siitä, ettei pystynyt
elämään lupaustensa ja päätöstensä mukaan.
Viimeiseen asti yrittää taistella vastaan ja
tuntuu aika heikolta. Mihin tämä vielä johtaa,
teenkö erehdyksen vai oikein? Kaltaiseni ihmiset
olen haukkunut suohon, ja nyt ymmärrän...
tilanteet muuttuu, asioihin ei aina välttämättä
pysty vaikuttamaan itse vaikka miten yrittäisi
itseään pitää kurissa. Kaikki ei ole niin
mustavalkoista, kun olen luullut. Nyt ymmärrän
taas jotakin paremmin... Tämä kokeneet tietävät
kyllä mistä kirjoitan. Pakko purkaa jonnekin.
Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu