Se on hirveää huomata, kun elämän yksi
perusarvoista rakoilee ja heikkenee. Kun on rajat
ja ehdot omalle elämälleen joskus vetänyt, eikä
joustovaraa enää ole ja sitä vain ikäänkuin lipuu
kauemmas päätöksestään, ja mitä kauemmas lipuu,
sitä pahemmalta tuntuu. Kun on itselleen ehdoton,
eikä halua pilata mitään, mutta kun kaikki
ikäänkuin muodostuisi ympärillä uudeksi kuvioksi
ja uusiksi ajatuksisksi, kokonaisuudeksi. Ei
haluaisi loukata ketään, ei ottaa itselleen
niskaansa itsehalveksintaa siitä, ettei pystynyt
elämään lupaustensa ja päätöstensä mukaan.
Viimeiseen asti yrittää taistella vastaan ja
tuntuu aika heikolta. Mihin tämä vielä johtaa,
teenkö erehdyksen vai oikein? Kaltaiseni ihmiset
olen haukkunut suohon, ja nyt ymmärrän...
tilanteet muuttuu, asioihin ei aina välttämättä
pysty vaikuttamaan itse vaikka miten yrittäisi
itseään pitää kurissa. Kaikki ei ole niin
mustavalkoista, kun olen luullut. Nyt ymmärrän
taas jotakin paremmin... Tämä kokeneet tietävät
kyllä mistä kirjoitan. Pakko purkaa jonnekin.
Kiitos.
perusarvoista rakoilee ja heikkenee. Kun on rajat
ja ehdot omalle elämälleen joskus vetänyt, eikä
joustovaraa enää ole ja sitä vain ikäänkuin lipuu
kauemmas päätöksestään, ja mitä kauemmas lipuu,
sitä pahemmalta tuntuu. Kun on itselleen ehdoton,
eikä halua pilata mitään, mutta kun kaikki
ikäänkuin muodostuisi ympärillä uudeksi kuvioksi
ja uusiksi ajatuksisksi, kokonaisuudeksi. Ei
haluaisi loukata ketään, ei ottaa itselleen
niskaansa itsehalveksintaa siitä, ettei pystynyt
elämään lupaustensa ja päätöstensä mukaan.
Viimeiseen asti yrittää taistella vastaan ja
tuntuu aika heikolta. Mihin tämä vielä johtaa,
teenkö erehdyksen vai oikein? Kaltaiseni ihmiset
olen haukkunut suohon, ja nyt ymmärrän...
tilanteet muuttuu, asioihin ei aina välttämättä
pysty vaikuttamaan itse vaikka miten yrittäisi
itseään pitää kurissa. Kaikki ei ole niin
mustavalkoista, kun olen luullut. Nyt ymmärrän
taas jotakin paremmin... Tämä kokeneet tietävät
kyllä mistä kirjoitan. Pakko purkaa jonnekin.
Kiitos.
Vastaukset 18
Vanhimmat
haastetta nähdä mustan ja valkoisen välillä ne
muutkin värit. Eikä useat halua nähdä kuin
mustavalkoisen.
Aivan samoin kuin sen toisten tuomitsemisenkin
voisi jättää vähemmälle, tiedä sitten milloin
löytää itsensä vastaavanlaisessa tilanteessa.
Oh, whatta life...
...juurikin tätä selvitin. Kun saisi selvitettyä
asian vielä itselleen=) Toisten tuomitseminen
tosiaankin kannattaisi jättää. Koskaanhan ei voi
sanoa "ei koskaan" ja nyt olen törmännyt tähän
tilanteeseen itse. Tilanteena vain kurja, kun
joutuukin yllättäen pyörtämään omat ehdot ja
ajatukset, jotka ovat tähän asti olleet kiveä
kovemmat takaraivossa. Not nice. Noh,
tosiaan "asioilla on tapana järjestyä" Jutut
loksahtavat paikoilleen ja kaikki on selvää.
Kurjaa vain että usein yksi tai useampi saattaa
joutua kärsimään, ja mikä pahempaa, se saattaa
koskettaa myös itseä? Sekavaa vai? Niin
minustakin... Hyvää jatkoa vastanneelle =)
kuten sanoit, mutta ethän oikeesti kertonut,
missä asiassa olet joutunut elämä perusarvojasi
tarkastelemaan uudessa valossa.
On totta, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä
enemmän oppii luovimaan arvojen ja
ihmissuhteiden "viidakossa". Elämä ei todellakaan
ole niin mustavalkoista, kun sitä alle
parikymmisenä luuli, mutta silloinhan ei ollut
elämänkokemusta ja näin ollen ei ollut
vertauskohtia.
Elämänarvothan on monesti kotoa oppittua, joko
positiivisesti tai sitten negatiivisesti.
Kaikilla meillä on omat arvomme ja se mikä sopii,
mulle ei välttämättä sovi jollekin toiselle.
Mielestäni jokainen voi elää arvojensa mukaan,
kun antaa toisenkin tehdä niin. Omien arvojen
menettäminen voi rikkoa oman minäkuvan ja voiko
sitten olla oma itsensä?
Kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen ja ei edes
tarvitse tulla. Itsensä hyväksyen ja toisia
kunnioittaen, voi elää omien arvojensa mukaan.
...mutta mitäpä luulet, jos omat ajatukset
alkavat vaatia jotakin uutta ja erilaista, jotain
mitä jotenkin "kaipaa" koko ajan, mutta mikäli
kuuntelee itseään ja seuraa ajatuksiaan, se
saattaa muuttaa elämän täysin. Pitäisikö seurata
uusia tuulia ja pistää hösseliksi vaikka siinä
moni turvallinen asia muuttuisi tosi
turvattomaksi vai pitäisikö jatkaa kuten ennen ja
toivoa että tämä olisi vain ohimenevää =)
Sekavaa tosiaan=)
Mulla ainakin tuli vuosi sitten kriisi, arvot
menivät uusiksi. Minäkin ymmärsin ehkä katkerasti
kantapäänkin kautta, ettei ihmissuhteissa ja
elämässä mikään voi olla mustavalkoista tai
ehdotonta.
Silloinen elämä alkoi tuntua tukahduttavalta,
tuli tunne, ettei se ole sitä mitä haluan
OIKEASTI elämältäni ja tulevaisuudeltani, vaikka
aiemmin olin asiasta vakuuttunut. Piti miettiä
pari kertaa, hylätäkö tuttu ja turvallinen ja
laittaa hösseliksi, jotta voisin saavuttaa
sellaisen elämän, jonka haluaisin.
Tiesin kohtaavani paheksuntaa ja menettäväni
ystäviä, jopa tuttavia, jos tekisin radikaalin
ratkaisun. Ahtaasti ajattelevat piirit eivät
kuitenkaan olleet imaisseet minua täysin
porvarilliseen kurjuuteensa, joten revin itseni
irti tutusta, tunkkaisesta maailmasta, joka ei
enää ollut minua varten. Joskus tosiaan kannattaa
pistää hösseliksi...
When the going gets tough, the toughs get going...
Tervehdys.
Haistelin tuossa tuulia ja kuulosti siltä, että
mietiskelysi koskisi parisuhteen lopettamista ja
uuden aloittamista tai pettämistä tai jotakin sen
tapaista. Itse en aio tässä nyt tuomita sinua
mitenkään, en herjata enkä parjata. Itse olen
lähtenyt turvallisesta parisuhteesta "uuden
tuulen" ja uusien tuulien houkuttelemana, kun
vanha tuuli ei kiinnostanut. Oikeastaan se oli
niin, että tulevaisuus vanhan tuulen kanssa ei
kiinnostanut. Mutta jos sinulla on tilanne se,
että mietit vain, että onkohan se väärin, jos
petät kumppaniasi sen takia, kun kaikki muutkin
pettää ja eihän nykyisin ketään saa tuomita
mistään, niin helpota oloasi seuraavalla testillä.
Mieti, miltä eikun oikeasti keskity ja hiljenny
itseksesi miettimään kahta seuraavaa asiaa.
Niistä saattaisi olla apua oman selkärangan
määrittelemisessä. Ajattele tilannetta, että
olisitkin vapaa. Yksin. Ei tarvitsisi miettiä
ruokakaupassa, mistä toinen tykkää, ei tarvitsisi
pestä kenenkään pyykkiä eikä selitellä
menemisiään. Tai, että olisit jonkun toisen
ihmisen kanssa: minkälainen parisuhde se olisi
väljähdyttyänsä, kuinka tylsää olisi ja miksi
olisi niin, miksi kiinnostavan ihmisen kanssa on
tylsää??? Toinen asia, jos oletkin miettimässä,
moralisoidako tai kieltääkö itseltään lihallisten
himojen tyydyttäminen vieraan ihmisen kanssa,
ajattele, mieti ja kuvaile itsellesi se olotila
ja miten käyttäytyisit, jos saisit tietää oman
rakkaasi? pettäneesi sinua jonkun toisen kanssa.
Jos nämä asiat eivät herätä mitään ajatuksia,
voit mielestäni keskittyä siihen mitä olitkin
aprikoitsemassa, onko pettäminen nykyään
sallittua (minusta se on väärin, en itse sitä
harrasta enkä koskaan ole sitä tehnyt
tilaisuuksista huolimatta), puuttuuko itseltäsi
vain itsekuria? Himo aidan toiselle puolelle
säilyy aina. Siinä mielessä tilanteesi ei ole
ohimenevä, mutta kokemuksesta voin sanoa, että
harkintaa kannattaa käyttää, ettei joudu
myöhemmin katumaan. Pettämistä joutunee katumaan
kuitenkin, parisuhteen lopettamista ei
välttämättä kuten tiedätkin. Hyvää jatkoa
kuitenkin :)
...harvinaisen oikeassa suhteeni. Pettäminen ei
ole käynyt kertaakaan mielessäni, ei. Koskaan en
sitä ole tehnyt enkä tee ja sepä siinä onkin.
Siksi sanoinkin nyt ymmärtäväni paremmin heitä,
jotka siihen ovat päätyneet ja ehdottomuus
luottamuksesta parisuhteessa onkin nyt se oma
taistoni. Rehellisyys ja luotettavuus on
perusehtoni ja siksi ongelmani onkin tämä. Moni
asia kiinnostaisi, eikä vähempää eräs uusi
tuttavuus, ehkä valmiiksi jo tuhoon tuomittu -en
tiedä- mutta siis ajatukset siitä, olisiko
parempi lähteä kulkemaan omia polkujaan kun
ajatukset ovat jo tätä luokkaa vaikka kuitenkin
tunnen suurta kiintymystä elinkumppaniani kohtaan
ja rakkauttakin tietysti. Vaikeaa ja raastavaa,
todella. Pettää en aio, mutta mitä ne muut
vaihtoehdot sitten ovat? Romuttaa kaikki mitä
tähän asti ollaan koettu ja aikaansaatu? Musertaa
toinen vain sen vuoksi, että haluan kokea jotakin
muuta? Jos tämä onkin jokin
hetkellinen "mielenhäiriö" ja teen väärän
päätöksen? Tai sitten jatkaa näin ja toivoa että
tämä menee ohi, ja samalla pitää toista
epätietoisuudessa ja unelmoida samaanaikaan aivan
muusta maailmasta ja taas potea huonoa omaatuntoa
ajatuksistaan? Nice...=)
Kuulostaa niin tutulle. Itsellä kaikki
loistavasti, tulevaisuus edessä ja aurinko paistaa
- ja yhtäkkiä elämään tupsahtaa kysymättä jotain,
mikä pistää ajatukset sekaisin kuukausiksi. Jäädä
vai lähteä, kun entisessä EI ole mitään vikaa eikä
tulevasta tiedä. Kaikkea ei voi saada ja
kuitenkaan mitään nykyisestä ei halua menettää,
mutta ei halua ketään loukatakaan. Olen itseltäni
kysellyt olenko muuttunut vai oppinut jotain uutta
itsestäni, kun ennen en voinut kuvitellakaan, että
mitään tällaista itselle sattuisi. Päätin jäädä
seuraamaan miten asiat kehittyvät, ja samalla
tutustua paremmin itseeni ja toisiin... ;)
Kiirekös tässä, valmiissa maailmassa, vaikka
mietityttääkin olenko sitonut itseni koko iäkseni
johonkin, mikä ei lopulta ole mitä haluan.
Onnea matkaan, mitä sitten ikinä teetkin!
Juurikin tuo mitä sanoit upeasta elämästä,
tulevaisuudesta ja auringon paistamisesta...
Minulla on niin sama juttu. Sain puoli vuotta
sitten ihanan vakituisen työpaikan. Kaikkea mistä
aina olen unelmoinut. Tulevaisuus näyttää hyvältä.
Ostettiin kaunis asunto, minulla on uskollinen
komeaksikin haukuttu kihlattu, ystäviä ja menoa.
Iloa ja naurua. Kaikki on aina mennyt hyvin ja
nämä pääasiat, joita elämässäni olen tavoitellut,
ovat nyt tässä! Mikä siis vialla etten ole
taaskaan tyytyväinen? Jotakin todella yllättävää
ja viatonta tapahtuu ja sukat pyörii jaloissa.
Kaikki muuttuu. Silloin kun kaiken piti olla
täydellistä, kuva meneekin rikki ja olen
tyytymätön. Nyt haluan saada jotakin pois
elämästäni (jota todennäköisesti taas hetken
päästä haluankin elämääni) =( Miten tyytymätön ja
kiittämätön ihminen onkaan. Oli asiat niin tai
näin -aina silti väärinpäin- =)
Seuraavaksi tulevassa tuskin on päätä tai häntää -
järjestä puhumattakaan...
Tunnistan tässä keskustelussa esiin tuodut
ajatukset täysin, ne tuntuvat aivan kuin
omiltani, itse kirjoitetuilta. Epävarmuus siitä,
mitä todella haluaa, epävarmuus omista toiveista,
jonkinlainen "kielletty" tyytymättömyys...
Kun "kaikki on ihan hyvin", saako toivoa jotain
muuta? Eikö pitäisi olla nöyrä ja tyytyväinen
siihen, mitä on saanut?
Miksi sitten tulen niin... apeaksi, kun luen
muidenkin miettivän aivan samoja asioita,
pohtivan kriittisesti arvioiden nykyistä
elämäntilannettaan, kaipaavan muutosta, jotain
uutta, pientä rosoa elämään, tuntevan aivan
samoja tunteita, joita itse koen.
Miksi ihmisen pitää aina hamuta jotain muuta,
kuin sitä, minkä hän on jo saanut. Miksi hän ei
tee sille saamalleen jotain, uudista, katso
toisin, vakuuta itselleen, että tämä se on, minun
elämäni. Tätä olen aina halunnut, miksen siis
jatkossakin? Voisihan sitä miettiä, mitä tehdä
tällä, minkä olen saanut, eikä aina ajatella,
että on saatava jotain muuta.
Tai jos tämänhetkinen tilanne on sietämätön,
miksi ei sitten kertakaikkiaan kerää voimiaan ja
irrota itseään niistä ympyröistä. Voihan siinä
joku loukkaantua, mutta jos aina yrittää olla
loukkaamatta muita, loukkaa pahiten itseään.
Vaarana siinä on, että katkeroituu, muuttuu
hankalaksi, mahdottomaksi.
Oman elämän ratkaisut ovat vaikeita, mutta
päätöksiä pitää tehdä. On parasta, että ne
päätökset tekee itse ja sitoutuu niihin. Mitä ne
sitten ovatkin. Sama se, mikä yleinen mielipide
on tai mitä muut ajattelevat: jos itselleen
pystyy perustelemaan elämänvalintansa, eikö se
riitä?!
Oman mielen mukaan tässä tietenkin tehdään, mutta
asia on vain sen verran arka, ettei jaksaisi sitä
kaupankassallekaan jauhaa. Täällä voi huoletta
kertoa niistä tunteista, joita oikeasti tuntee,
eikä ajatuksiaan tarvitse kierrellä ja kaarrella
tai muuten pehmitellä, ja mikä parasta, täältä
löytää aina jonkun, jolla on samat ongelmat, mikä
taas auttaa ymmärtämään, että aika pikkujuttuhan
tämä meidän ongelma loppujenlopuksi on. Miksi se
vain tuntuu, että kun jotakin tällaista tulee
vastaan, sitä märehtii ja märehtii ja tuntuu,
että se MINUN ongelma ja MINUN paha mieli on NIIN
voittamattomia:) Thats life...
Vaikeaahan tästä tekee juuri se, että on kaksi
puolta. Kummallakin puolensa ja haittansa.
Kummallekin löytyy perusteet, miksi sitä
haluaisin, ja se tästä tekee niin vaikeaa. En
osaa tulkita, kummalle puolelle vaaka kallistuu.
Kumpaa haluan enemmän? Kummin olisi onnellinen?
Kummassa on enemmän hyviä puolia kuin huonoja?
Jossakin vaiheessa tiedän ratkaisun olevan
kohdalla, mutta silloin kun se on siinä silmien
edessä, totuutena, luulen, että silloin on jo
valintansa tehnyt. Muuten se ei tulisi eteen niin
selvänä =)
olen minäkin miettinyt, että miksi me ihmiset
aina vaan haluamme lisää, lisää, lisää...
Onko se vanhempien vika, jotka jo lapsesta saakka
totuttava jälkikasvunsa saamaan kaiken
tarvisemansa, koska haluavat että jälkikasvulla
olisi olisi asiat paremmin kuin heillä on ollut?
Vai liekkö vika koko yhteiskunnassa, joka opettaa
kilpailemaan ja ruokkii itsekästä ajattelua,
mulle kaikki heti tyyliin...
Johtuneeko sitten vain ihmisen perusluonteesta,
että vaikka todetaan, että kaikki on itseasiassa
hyvin, niin silti pitää vain olla tyytymätön eli
ei osata nauttia siitä mitä on, vaan lisää,
lisää, lisää halutaan. Vaikeita juttuja!
Sekopään kirjoituksen viimeiseen kappaleeseen
yhdyn hyvin pitkälti...
...olla ihan ihmisen luonne. Asiat ja arvot vain
vaihtelevat, ja niiden mukaan tarpeet muodostuvat
=)
Tuli vielä mieleeni, tuossa aiemmin kirjoitin
nimimerkillä Auringolle. Tulikohan sanottua, että
kun nyt jos aattelet, että oletko vain tosiaan
ihmisen perusluonteesta riippuvaisen tyytymätön,
vai mättääkö suhteessa joku...
Nyt pitäisi kellojen kilahtaa: Arvaa mistä
tilanteesta löydät itsesi muutaman vuoden päästä
uuden tuttavuutesi (nyt niin jännittävän) kanssa?
Jos sinulla ei ole mitään selvää konstia, millä
välttää tämän tyytymättömyyden kehittyminen
uudelleen uudessakin? suhteessa, voisit punnita
uudelleen tarvetta vanhan suhteen purkamiseen
virheämmän ruohon... (eiku siis :) )
kiinnostavamman ihmissuhteen toivossa.
Mutta mieluimmin miten vaan. Järkeviä
pohdiskeluja vaihteeksi ihmisillä täällä.
Jaa, mutta tulikin vielä mieleen. Olisiko
lyhyestä irtiotosta mitään hyötyä? Kuukausi
erillään (esim. reissu itsekseen jonnekin esim.
opiskelijavaihtoon). Ero nimittäin kyllä joko
vahvistaa halusi uusiin seikkailuihin tai
lannistaa sen, kun on niin ikävä oman kullan luo.
Tsemppiä sulle! Hyvät jatkot, mitä sitten teetkin
ja päätätkin tehdä.
Uskon, että tuo etäisyydenotto-konstisi toimii.
Ja mitä tulee muuhun kirjoittamaasi, olen
pitkälti samaa mieltä. Jos kerran ihmisen luonne
on aina hamuta jotain vielä saavuttamatonta, se
voi ihmissuhteiden kohdalla alkaa vähitellen
tarkoittaa tietynlaiseen laskelmoimiseen ja itseä
rikastuttavien kokemusten metsästämiseen sortuvaa
esineellistävää suhtautumista ihmisiin.
Missä nykyisin piilee tyytyväisyys? Tyytyväisyys
ei enää ole hyve, vaan se mielletään tässä
kiireen ja täydellisyyden tavoittelun ajassa
paikoilleen jämähtämisenä ja jopa laiskuutena.
Kukapa haluaisi jämähtää paikoilleen tai tulla
leimatuksi laiskaksi? Parempi on alkaa unelmia
kurkoittelemaan!
Jes eli jännä yhteensattuma, koska otin eilen
puheeksi mieheni kanssa mahdollisuuden matkalle
lähdöstä. Ajatus on muutenkin pitkään jo muhinut
tästä, ja siitä kipinä lähtikin. Irtiotto
totaalisesti arjesta. Ei yhtäkään tuttua ihmistä,
paikkaa, tilannetta. Täysin yksin ja uudessa
paikassa. Kun on kotiintulon aika, on ehkä
vastauksetkin takataskussa =)
Nämä ovat asioita, joista on hyvä puhua. Ongelma
on monelle pieni, mutta sitä tarkoitin myös
arvoilla ja elämäntilanteilla. Toinen ottaa
painetta siitä, että kammasta yksi piikki
puuttuu, toinen vasta kun oma yritys kohtaa
konkurssin, ja silloinkin hän saattaa ottaa
paineen vihellellen, ja minä taas otan paineen
tällä hetkellä tästä...ensi kuussa ehkä jostakin
muusta asiasta =) Tätähän tämä on =)
Tämä on vain yksi murhe elämässä. Todennäköisesti
uusi murhe odottaa jo nurkan takana =)
Pitäisi osata olla onnellinen niistä asioista,
joista on syytä olla onnellinen.
Ollaan suht terveitä, meillä on varmasti kaikilla
joku, yksi ellei useampia, joka välittää, ja
josta me välitetään =)
Kaikilla meillä on katto päänpäällä, luulisin, ja
uusi aamu alkaa aina.
Joulu on tulossa ja elämä on kaikesta huolimatta
mahtavaa.
Uudet tuulet tulevat jokaiselle eteen joskus, eri
asia on, että missä muodossa, ja niihin on vain
tartuttava, jos siltä alkaa tuntumaan.
Tässä pitäisi muistaa, ettei kenenkään ole pakko
(ainakaan tämän asian puitteissa) kärsia, ellei
halua, ja jos todella kärsisikin, niin on omaa
typeryyttä, ettei tee sille loppua. Vapaitahan me
ollaan valitsemaan, mutta täällä minäkin vain
rutisen, vaikka (perus)asiat on ihan mallillaan =)
Ollaan me ihmiset sitten joskus vähän hölmöjä vai
mitä? =)
Ikäviin asioihin aina tulee tartuttua, ja yhden
murheen takaa ei näe montaa hyvää asiaa
ympärillä. Sehän tässä taitaa se suurin ongelma
olla vai mitä? =) =) =) =)
Totta puhut, kyllä kaikki selviää aikanaan kun ei
turhia paineita ota. Itse en hakenut enkä halunnut
uusia, tuulia, tulivat vaan sekoittamaan pienen
pään pari kuukautta ennen häitä... vaikka tutussa
ja turvallisessa ei ole mitään vikaa!
Mietin vain, miksi haluaisin vaihtaa kaiken hyvän
ja jo tunnetun uuteen ja epävarmaan, hulluuttahan
se olisi ;) Silti ei ole voimaa eikä pienintäkään
halua lopettaa itsensä repimistä kahteen suuntaan
ja jättää uutta tuttavuutta taakse. Onkohan
kyseessä epätoivonen yritys paeta kaiken
lopullisuudelta (avioliitto), vai mikä lienee
viiraa...
Mietin itsekin lyhyttä eroa, mutta ei se tässä
tapauksessa auta - kyse taitaa olla enemmänkin
itsestään oppimisesta ja omien halujen
kuuntelemisesta ja ymmärtämisestä kuin
kumppanista. Tai kuinka lieneekään, mutta nyt
täytynee kai jatkaa vain eteenpäin ja katsoa miten
asiat ja tunteet kehittyvät. Maltti on toisinaan
valttia ;)
Hyvää jatkoa ja onnea matkaan, teet sitten mitä
teetkin.