Viime aikoina alkanut tässä miettimään onko kahta
ihmistä luotu ollenkaan elämään neljän seinän
sisällä uskollista parisuhdettaan.. Tietty näin
syksyllä ja alkutalvella päivä lyhenee ja illat on
kylmät ja pimeät on tietysti kiva käpertyä
toisenkainaloon sohvalle tms mutta toisinaan
mietityttää että onko tämä vain jotain
kämppäkaveruutta. Kipinää ei ole eikä yrityksistä
huolimatta ole aikaan saatu, ongelma tuntuu olevan
vain yksipuolista.. miestä tämä ei vaivaa.. ja
asiasta keskustellessa mies sanoo; ai, sä haluat
eron! taidan tosiaan haluta.. voi ei mitä mä teen
13 vuotta elänyt näin miten sitä osaa enää
muutakaan...
ihmistä luotu ollenkaan elämään neljän seinän
sisällä uskollista parisuhdettaan.. Tietty näin
syksyllä ja alkutalvella päivä lyhenee ja illat on
kylmät ja pimeät on tietysti kiva käpertyä
toisenkainaloon sohvalle tms mutta toisinaan
mietityttää että onko tämä vain jotain
kämppäkaveruutta. Kipinää ei ole eikä yrityksistä
huolimatta ole aikaan saatu, ongelma tuntuu olevan
vain yksipuolista.. miestä tämä ei vaivaa.. ja
asiasta keskustellessa mies sanoo; ai, sä haluat
eron! taidan tosiaan haluta.. voi ei mitä mä teen
13 vuotta elänyt näin miten sitä osaa enää
muutakaan...
Vastaukset 15
Vanhimmat
...yksinkertaisesti erilaisia ihmisiä! Molemmilla
on erilaiset tarpeet. Kun etsii kumppania, niin
pitäisi etsiä ihmistä jolla on samankaltaiset
henkiset tarpeet ja fyysisetkin...
käy vähä viarais ja kato onks kunnon vipinää!! se
antaa sit vähä osviittaa mitä haluut!!
Ihminen on luoto elämään yhden naisen kanssa.
Jos ihminen tekee huorin, ei siitä voi seurata
hyvää.
Se rikkoo toisen sydämen, ehkä molempien.
Se hetken kiihotus ei kuitenkaan tuo sitä samaa
tyydytystä kuin pitkäaikainen yhteinen avioliitto.
Miehelle tuo "hyppy" saattaa olla helpompi kuin
naiselle, mutta nykyään naiset ovat tulleet
entistä enemmän miehisemmiksi eivätkä enää
ajattele samalla tavalla kuin ennen.
Tunteet eivät ole rakkauden perusta, rakkauden
perusta on päätös, päätös siitä, että haluaa
rakastaa toista niin myötä kuin vastoinkäymisissä.
Siitä se onni löytyy, ei siitä että saa joskus
tyydyttää itseään jonkun vaihtelevan kumppanin
kanssa!
Siitä ei löydy rauhaa eikä onnea!
äh ei yhtään mun tyyppistä touhua..
sitä pitää istua kumppanin kanssa neljän seinän
sisällä? Yhteiset tai ihan omat harrastukset
antavat arkielämään puhtia. Mä olen läpi tähän
astisen elämän pitänyt aina omista
harrastuksistani ja menoistani kiinni, vaikka
kuin olisin ollut rakkauden huumassa. Siksipä
oman rakkaan kanssa sitten arkielämäkin tuntuu
vallan mukavalle, ei tylsistytä.
Aikuiset ihmiset tarvii toitensa seuraa, mutta
myös omaa aikaa, ihan yksin tai harrastusten
parissa. Yhdessä on sitten mukava touhuta, kun ei
koko aikaa nyhjätä kainalossa.
Pettämissuhdetta en sulle todellakaan suosittele,
vaan tee ratkaisusi ennen, kun lähdet
kokeilemaan, onko ruoho vihreempää aidan toisella
puolella!
Heissan !
En ole ajatellutkaan ylitellä aitoja tai poiketa
edes tutuissa mut jotain tarttis tehrä ennen ku
menee hermo.
Harrastusta on ollut ja on edelleen, ei me siis
koko elämäämme olla sohvaperunana maattu sohvalla
ja silti jurppii.
Erokin pelottaa vallan vietävästi.. mahtaako sitä
olla sitten enää elämääkää..
Olen kai vaan vähän hukassa...
...jollakin on samat ongelmat ja päänvaivat kuin
mullakin =) Raastavaa vai mitä? =)
..asian ytimessä..
vakavasti ottaen, tämä tilanteeni on
erittäin raastavaa.
Mutta jos olet samassa jamassa, kerroppa
vähän mitä olet tehnyt ettei tilanteesi olisi
näin epätoivoinen..
-Vai pitääkö tässä kitua niin kauan kun kidukset
kestää??
...tilanne meillä on se, että ollaan aikamme oltu
yhdessä, ostettiin asunto ja kaikki on ollut
tasapainossa, tähän asti...
Nyt kuitenkin olen alkanut epäilemään, haluanko
tätä? Haluaisin olla vapaa ja riippumaton ja
vailla siteitä. Pahinta todellakin on se, että
toinen ei varmaankaan koskaan ole ajatellut että
erottaisiin...kerroppa siinä sitten omia
ajatuksiasi. Tilanne raastaa niin että ei tiedä
mitenpäin olisi ja toisaalta haluaisi lähteä
kulkemaan polkuja yksinään, mutta pelkää, että
miten sitten loppujen lopuksi asiat kääntyy.
Alanko katumaan, murtuuko toinen täysin jos asian
hänelle esitän... Toisinaan mietiskelen myös,
että olenko vain tottunut tähän yhdessä oloon, ja
jos olen, enkö enää rakastakaan ja ellen rakasta -
miten huono ihminen olenkaan- Ajatukset sekaisin
pääkopassa, ei tiedä mitä haluaisi ja silti
toisaalta tietää, mutta sitten myös pitäisi
luopua jostakin, eikä tiedä haluaako luopua
siltikään...sekavaa ja vaikeaa ja tuntuu että
järki lähtee...Arrrgh=)
Elätsä samaa elämää mun kanssa!!!
Just tommosta, tismalleen tommosta on mun elämä.
Ja samanlainen runksutus kuuluu pään sisältä, voi
voi kuihan meijän käy...
-Vai tullaankohan hulluiks ennen sitä..
Pitäisköhän ostaa pelkät menot jonnekkin Siperiaan
jäitä sahaamaan, kyl maar se kotona olo taas
maistus :) koit pärjätä!
Tai mailaa mulle joskus jos haluat [email protected]
Syssyn jatkot!
Ruoho on ilmeisesti aina vihreämpää aidan
toisella puolella, mutta itselleni sopii yksin
eläminen paremmin kuin elämä toisen kanssa.
Uskallan jopa suositella sitä, vaikka se
tuntuisikin vaikealta ajatukselta. Siinä oppii
pikkuhiljaa tuntemaan itsensä, tulee
riippumattomaksi ja itsenäisemmäksi. Minulle
sinkkuus on suorastaan ilon lähde! Hyvä kumpani
on ihana lisä, mutta vain silloin jos ei eletä
yhdessä (ja molemmat ovat vapaita!).
On luonnollista, että kaksi ihmistä tympääntyvät
toisiinsa, jos ovat jatkuvasti yhdessä.
Poikkeuksena suurissa taloissa elävät ja ne
harvinaiset tapaukset, jossa kaksi
sukulaissieluja ovat löytäneet toisiaan.
varmaankin oikeassa
Lue tosiaankin Elämän perusarvot juttu. Se on
nimittäin, mun aloittama =) Yllätys =) Saat ehkä
lisää deja vu tunteita =)
Luin edellisen jutun joka ainoan rivin ja jäin
miettimään viimeistä laatikkoa ja sen sisältöä,
ihmisen laiskuudesta ja tyytymättömyydestä,
jatkuvasta kiireestä ja stressistä. Tietystä
mielikuvasta ja tavoitteista minkä itse on
itselleen asettanut ja tavallaan kun kaiken
pitäisi olla hyvin, ollaankin masentuneita ja
ahdistuneita. Minkä varten? (-kai liian hyvä
kysymys).
Itsensä ruoskimisen sijaan pitäisi kai osata
relata ja nauttia elämästään huolettomasti.
Mutta kun on syntynyt "työläismuurahaiseksi" on
kai se elämänsä rakentamisen valmistuttua,
ryhtynyt työstämään itseään ja nyt voidaan kai
vain todeta että se jatkuva rakentaminen on ollut
turhaa koska ns. perustukset ovat sortumassa.
Tai sitten on pää niin pahasti pehmenemässä, että
elämän muutos tulee väistämättä eteen ja edessä on
pieni pyöreä pehmustettu huone, eikä huolen
häivää....
IHMEESSÄ tuo tämän keskustelun alla oleva Elämän
perusarvot -keskustelu!!!