Urheilun inhoaminen pilaa laihdutukseni?

Mamma28

Olen 28-vuotias nainen, 182 cm/114 kg.

Olen jojoillut koko ikäni, saanut aina silloin tällöin pudotettua max. 5 kg ja samantien hankkinut ne takaisin. Monesti korkojen kera.

Tämän vuoden alusta aloitin jälleen uudelleen ja valoin itseeni toivoa; ehkä tällä kerralla onnistun oikeasti!

Fiilis on ollut hyvä! Ruokavalion muutos on ollut minulle nyt helppoa. Toivon todella, että tämä fiilis ja motivaatio säilyy ja vie minut nyt pidemmälle kuin koskaan aikaisemmin.

MUTTA....

Olen sohvaperuna. Vihaan urheilemista.

Ihan oikeasti, en jaksa aloittaa mitään urheiluharrastusta. Joka kerta, kun alan laihduttamaan ja teen elämäntaparemontin, vihaan sitä, että liikunnan pitäisi olla siinä mukana. Se aiheuttaa minulle hirveää stressiä ja sitten jätän ruokavalionkin lopulta retuperälle, kun ajattelen, että "enhän mä kuitenkaan laihdu, kun en jaksa liikkua juuri yhtään." Joten ihan sama mitä sitä sitten syö, jne.

Teen istumatyötä ja työmatkat kuljen autolla. Kotona jumppaan iltaisin ihan sen takia, että kroppa menee muuten aivan juntturaan. Se on siis pakollista selän ja niskojen takia. Mutta kaikki muu liikunta (hyötykävelyä lukuunottamatta) on minulle väkinäistä, enkä jaksaisi semmoista harrastaa. En halua kuntosaleille, en ryhmäliikuntatunneille, enkä uimaan kehtaa edes mennä.

Minulla on pieni lapsi, jonka kanssa tulee toki liikuttua, mutta sekään ei ole aina kovin säännöllistä. Siivoilen kotona ja olen lapsen kanssa ulkona. Siinä minun liikuntani arkisin.

Vihaan ylikaiken kuntosaleja ja ahdistun ajatuksesta, että semmoisessa pitäisi käydä bodaamassa tyyliin 4 kertaa viikossa. Mieluummin teen kaiken yksin, ilman yleisöä, jos teen. Siksi ehkä homma jää tekemättä.

Ongelmani siis lyhyesti vielä: Pystyn hallitsemaan ruokavaliotani ja sen parantaminen tekee minut aina iloiseksi ja motivoituneeksi, MUTTA kun tulee mieleen liikunta ja sen pakollinen lisääminen, ahdistun ja se näkyy laihdutuksessakin. En laihdu, kun stressaan liikaa. Ja lopulta luovutan.

Mikä neuvoksi? Pystynkö laihtumaan vähäisellä arkihyötyliikunnalla vai onko peli nyt tämän takia menetetty? Jos on, niin miten nyt sitten opetella rakastamaan liikuntaa?

45

597

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jujykyuk

      Periaatteessa oikealla ruokavaliolla pystyy laihtumaan, mutta ongelmaksi toki jää löysä iho josta pääsisi eroon kuntoilemalla. Mutta mitä tarkalleen ottaen siinä kuntoilussa "vihaat"? Onko se hikoilu, muut ihmiset tai rasittumisen tunne? Jos et ole urheillut ennen niin sen aloittaminen on tavallaan "shokki" kropalle jolloin se tuntuu aluksi epämukavalta. Jossain vaiheessa kun keho tottuu siihen niin se tuntuu vähemmän epämielyttävältä ja parhaimmillaan siihen jää koukkuun. Jos tuo "viha" johtuu muista ihmisistä niin voin sanoa, ettei salilla kiinnitetä huomioon toisten treenaukseen... ainakin jos on mennyt sinne oikeasti treenaamaan eikä vain vaihtamaan kuulumisia. Lenkkeily/hiihto on hyvä liikuntamuoto, jos ei halua muita ihmisiä ympärille.

      • kufgukgy

        Pääasia on että et osta mitään herkkuja, vaan syöt monipuolisesti ja terveellisesti kunnon ruokaa.

        Esim. lohta, perunaa, keitettyä kananmunaa, salaattia, ja juomaksi maito tai vesi. Sokeria ei tarvita.

        Liikuntaa voisit saada lisättyä edes hieman kun pyydät kaveria tulemaan tsemppaajaksi ja mukaan lenkille tai kuntosalille.

        Televisio ja sohva pitää erottaa toisistaan. Televisio kuuluu kuntolaitteen tai jumppapallon seuraksi.


    • kuulaaja

      Miten olisi,jos ostaisit vaikka kahvakuulan kotiisi? Siihen mukaan vielä ohjeet kirjan tai dvd:n muodossa.

      • mies 28v

        Niin, oma tarina lähtee toissa kesästä.Olen 179cm pitkä ja painoin 142kg ja totesin, että on pakko laihtua. Tiputin kaiken moskan pois ja aloin miettimään mitä voin syödä ja mitä en. Edistys on ollut kovaa silloin kun olen noudattanut tuota ruokavaliota mutta välistä repsahtanutkin.Lopputuloksena on kuitenkin painona nyt 111kg.Itse en ole liikkunut, lukuunottamatta viime kesän loppua milloin kävin jokusen viikon lenkillä, lähinnä stressin purkamisen takia enkä laihtunut tuon jakson aikana vaan tuntui enemmin, että juuri sen takia en laihtunut.

        Joten, mielestäni jos olet vain kärsivällinen ja pidät kiinni ruokavaliosta, paino lähtee kyllä tippumaan. Tuo jumppaaminen on hyvä asia ja sitä kannattaa jatkaa kerran pidät siitä.

        Muutoinkin, olen sitä mieltä, että ei kaikkien ihmisten tarvitse rakastaa liikuntaa ja olla salilla vääntämässä rautaa aivan innoissaan.On ihmisiä, joille se ei vain kauheasti jaksa maistua, joten sellaiset voi sitten jumpata kotona tai käydä mukavalla kävelylenkillä.


      • KARMEETA.Ei voi onnistua. Jää ylisuuri nahka ja kaikki muu roikkumaan.
        Jos laihduttaa pommikoneesta normaaliksi ihmiseksi sitä ei voi tehdä ilman tiukentavaa treeniä. PISTE
        Urheilu on mahtavaa. Itsensä"rääkkääminen" joka ei todellakaan ole rääkkäämistä vaan suurta nautintoa on todella mahtavaa touhua.


    • 12+19

      Miksi kuljet työmatkat autolla? Kävele tai pyöräile, ehkä silloin liikkuminen tuntuisi vähemmän pakkopullalle. Liikunnan merkitys laihduttaessa on vähäinen, mutta terveyden vuoksi liikkuminen kannattaa. Kuten itsekin totesit, ilman iltajumppaa, keho menee juntturaan.

      Voisitko lenkkeillä lapsesi kanssa? Mennä vähän kauemmaksi leikkipuistoon lapsi pulkassa tai potkurissa, käydä luistelemassa, hiihtelemässä, kävelyllä metsässä, potkimassa palloa, pulkkamäessä tms? Leikkipuistossa voi aikuisetkin hyväksikäyttää kiipeilytelineitä, niissä voi tehdä leukoja, penkkiä vasten punnerruksia jne. Lapsen kanssa voi käydä ulkona leikkimässä vaikka joka päivä.

      Onko mitään liikuntalajia mistä pidät? Tanssi? Jooga?

    • Mamma28

      Minulla on kahvakuula kotona, jonka olen ottanut mukaan iltajumppaani. Teen jumpan noin 2 - 3 kertaa viikossa ja siinä tulee hiki ja syke nousee. Se on oikeastaan sellaista liikuntaa, mistä nautin edes vähän.

      Työmatkat kuljen autolla, koska välimatkat ovat suht pitkiä ja minun on vietävä joka aamu lapsi päiväkotiin ja haettava iltapäivällä pois. Kesällä toki voisi kulkea pyörällä, mutta se tarkoittaisi lapsen repimistä sängystä ylös joskus aamuyöstä.

      En vihaa hikoilua tai sitä, että kroppaani sattuu. Päinvastoin, siitähän tulee kieltämättä hyvä olo, kun on rääkännyt kroppaansa. Mutta en vain jaksa lähteä urheilemaan, en halua lähteä kotoa minnekään tunkkaiselle salille. Haluan tehdä muita juttuja. Olen siivousfriikki ja pidän mielelläni kotia tiptop. Haluan harrastaa minulle rakkaita juttuja, kuten sisustaminen, kirjoittaminen, lukeminen, elokuvat. En ole vain urheilijatyyppi. Se ei kiinnosta minua.

      Lenkkeilen silloin tällöin ja siitä saa kyllä energiaa. Mutta olen auttamattoman huono LÄHTEMÄÄN. Kun joskus pakon edessä joudun, siitä tulee hyvä olo, en sitä kiellä. Mutta en jaksa vain aloittaa.

      Voisiko olla sitten mahdollista, että jos onnistun oikeasti muuttamaan elämäni suunnan ruokavaliolla, painon putoamisen myötä liikunta alkaakin maistua? Onko kenellekään käynyt niin?

      • Vanha Jojo

        Väität, ettet liiku. Kuitenkin kerrot jumppaavasi kotona iltaisin ja käveleväsi. Ystävä hyvä: NE OVAT LIIKUNTAA. Ei liikuntaa ole vain ryhmätunnilla tai kuntosalilla rehkiminen tai uimasalilla uiminen, liikuntaa on kaikki se, missä ihminen siirtyy lihasvoimin paikasta toiseen. Kuten itsekin olet huomannut, liikunta on elintärkeää MUISTA SYISTÄ kuin laihdutuksen vuoksi. Myös siivous on liikuntaa, eli liikut ilmiselvästi päivittäin.

        Laihtua voi vallan hyvin ilman sen kummempaa liikuntaa, ruokavalio on monin verroin tärkeämpi. Tässä tärkeimmät ruokavalioneuvot:
        - syö säännöllisesti (ja oikeaa ruokaa, ei pelkkiä voileipiä)
        - syö vähintään puoli kiloa kasviksia (ml. hedelmät ja marjat) päivässä
        - syö tarpeeksi - liian niukasta syömisestä seuraa vain energianpuutetta, äreyttä ja herkkuhimoja
        - juo etupäässä energiattomia juomia
        - jos käytät viljatuotteita, valitse runsaskuituisempia vaihtoehtoja

        Täältä lisää:

        http://www.kki.likes.fi/pages/UserFiles/File/Materiaalit/Tartu_tilaisuuteen.pdf


      • 12+19

        Saisiko ajatus siitä, että parannat ta pidät yllä lapsesi terveyttä jos hän ulkoilee ja liikkuu, sinutkin lähtemään päivittäin ulos? Muita juttuja ei oikeastaan tarvitse tehdä. Päivittäin ulkoilemista ja se kahvakuulajumppa 2-3krt/viikko on terveyden kannalta kyllä riittävä määrä liikuntaa.

        Netissä on kaikenlaisia jumppa- ja tanssivideoita joita voi kokeilla kotona. Oletko yksinhuoltaja? Jos et, ettekö voisi miehen kanssa sopia että hän veisi lapsen hoitoon parina aamuna viikossa, jolloin sinä voit sitten pyörällä hakea hänet työpäiväsi jälkeen?


      • 13+17

        No tuota, en voi oikeastaan vieläkään sanoa lähteväni innosta hihkuen puntille. Mutta ajatus lähtemisestä ei enää saa ahdistumaan, eikä inhota niin paljon. Kuitenkin tuloksia tulee, lihakset kehittyy kuukausi kuukaudelta kauniimmiksi ja rasva sulaa niiden päältä, niska ja selkä evät enää vaivaa niin usein, vaatteet mahtuu päälle ja ennenkaikkea istuvat ja tunnen oloni kokonaisvaltasesti vahvemmaksi, joten se motivoi jonkun verran. Kyllä vielä tulee päiviä, jolloin ei millään jaksaisi, mutta annan itselleni aina mahdollisuuden tulla takaisin kotiin jos treeni ei maistu. Ja tulee päiviä, jolloin en edes saa lähdettyä, mutta pyrin kuitenkin tekemään jotain (jumppavideon, kahvakuulatreenin tai kävelylenkin).

        Käyn puntilla 3krt/viikossa, eli joka päivä minun ei tarvitse olla menossa. Lisäksi teen joogaa tms. kehonhuoltojuttuja pari kertaa viikkoon ja kävelen työmatkat. Eli en liiku mitenkään äiyttömän paljon, mutta sen verran, että sillä on vaikutusta siihen miltä kropassani tuntuu.


    • Hiljaa hyvä tulee

      Lohdutukseksi voin kertoa, että liikuntaa harrastamattakin voi laihtua. Laihtumisesta 80% on ruokavalion varassa. Liikkumattomuus on kuitenkin terveydelle vaarallista; esim. se yhdistettynä lihavuuteen on riski sairastua 2. tyypin diabetekseen. Vaikuttaa kuitenkn siltä, että saat jonkun verran hyötyliikuntaa, joten älä stressaa, jos et halua mennä kuntosalille. Stressi lihottaa. Hanki käsipainot tai kahvakuula, niin voit treenata vähän vaikka telkkaria katsellessa. 20min treeni painoin 2-3 kertaa viikossa riittää.

      Jos olet stressaantunut, kortisolitasosi ovat korkealla ja se vaikeuttaa laihtumista. Hikijumppa tai juoksu nostaisi tasoja lisää. Stressaantuneelle rauhallinen kävely onkin parasta liikuntaa. Kun saat painoa alemmaksi, ehkä muunkinlainen liikunta alkaa maistua.

      Olet jojotellut painon kanssa. Olet varmaan laihduttanut kitudieeteillä, sillä niillä tapahtuu just noin; kilot tulee takaisin korkojen kanssa. Niin olet menettänyt lihaksia ja kehosi rasva-lihassuhde on heikentynyt joka laihdutuskuurilla. Seurauksena kehossasi on vähemmän rasvaa polttavaa lihaskudosta ja lihot aina helpommin ja helpommin.

      Älä enää tee sitä virhettä. Syö säännöllisesti 5-6 ateriaa päivässä 500-1000kcal alle arvioidun kulutuksen. Jos lihot helposti, huomioi, että kulutuksesi voi olla 10-20% alle energialaskureiden laskelman, joka perustuu keskivertoihmisten aineenvaihduntaan. Karsi kaikki nopeasti imeytyvät hiilarit ruokavaliostasi, lisää kasviksia ja proteiineja. Juo 1,5-2l vettä päivässä.

      Hiljaa hyvä tulee. Älä odota nopeita muutoksia vaan jatka terveellisen ruokavalion noudattamista pysyvänä elämäntapamuutoksena. Hitaasti pudotetut kilot pysyvät patemmin poissa kuin nopeasti laihdutetut.

    • himoliikkuja2

      Youtubesta löytyy ihan mahottomasti jumppavideoita joita voi tehdä oman kodin rauhassa! Niillä itsekin olen saanut kolmessa kuukaudessa tuloksia aikaan ja kunto kasvaa kohisten!

      Kannattaa muistaa että lihas polttaa rasvaa joten pelkkä kävely tai juoksu ei sinänsä ole hyvä liikuntamuoto laihdutuksen kannalta (toki kävely ja juoksu mm. nopeuttavat hetkellisesti aineenvaiduntaa joten kaikki hyötyliikunta on hyvästä). Suosittelen harjoittamaan isoja lihasryhmiä kuten jalkoja ja käsiä. Kahvakuula ois sulle kätevä, sitä kun nostelet ja kyykkäilet sen kanssa niin saat jo puolessa tunnissa hyvän treenin aikaiseksi!

      https://www.youtube.com/watch?v=6pDMOIlPLFE

      • diplomiliikkuja

        Ei muuta kuin ulos hiihtämään. Tulet huomaamaan kuinka mukavaa on ja läskit saa kyytiä. Saa vielä rauhassa mennä ihan itekseen.

        (Vihaan ylikaiken kuntosaleja ja ahdistun ajatuksesta, että semmoisessa pitäisi käydä bodaamassa tyyliin 4 kertaa viikossa. Mieluummin teen kaiken yksin, ilman yleisöä, jos teen. Siksi ehkä homma jää tekemättä.)


    • tiiiiiiiiiiii

      Ehkä sun kannattais ottaa pieniä muutoksia kerrallaan. Lisää liikuntaa sitten, kun oloon kevyempi. Älä tee laihduttamisesta liian suorittamista. Liiku aluksi vaikka leikin varjolla lastesi kanssa piilosta, hippaa, pulkkalenkkejä tms yhteistä kivaa. Hiljaa hyvä tulee, älä stressaa liikaa :)

    • Mamma28

      Kiitoksia kaikille kannustavista ja motivoivista vastauksista!

      Todella hyviä vinkkejä sain ja tuli heti sellainen olo, että ehkä pystyn tähän pikkuhiljaa. Tuli helpottunut olo, kun teidän viestejä lukiessa ymmärsin, ettei sen urheilemisen tarvitse kai ollakaan niin hampaat irvessä vääntämistä.

      Olen ajatellut, ettei iltajumppani ja kahvakuulajumppani riitä. Ehkä päässäni on ollut vääristynyt ajatus siitä, että urheilun pitäisi olla jatkuvasti niin kamalan rankkaa.

      Olen käytännössä yksinhuoltaja, kun mies on arkipäivät tien päällä töissä. Olen siis yksin vastuussa lapsen päiväkotiin viemisestä ja hakemisesta. Mutta enpä ollut tullut ajatelleeksi, että voisin tosin yrittää muuttaa leikkipuistoilut sun muut hieman aktiivisemmiksi ja kuluttaa itsekin siinä samalla kalorin jos toisenkin?

      Liikuntaa tai ei, olen pudottanut painoa 3 kg. Se on minulle jo hyvä alku.

      Nyt yritän keskittyä pitämään hyvän motivaation ruokapuolella ja tsemppaan itseäni siinä, koska siihen varmasti ainakin pystyn! Tulkoon liikunta sitten hieman perässä, jos ja kun tulee. Luulen, että kun läskiä alkaa lähteä ja kivat urheiluvaatteet mahtuu päälle paremmin, oma peilikuvakin muuttuu mielekkäämmäksi ja sitten kuntoilukin alkaa tuntua enemmän omalta jutulta? Ken tietää.

    • ...

      Annan avaaja sinulle yhden vinkin. Aluksi säännöllinen liikunta on pakkopullaa. Tiedän sen, koska kun itse rapakuntoisena vuosi sitten aloitin lenkkeilyn, minä itkin ja kävelin. Itkuista kävelyä kesti noin viikon, sitten se alkoi sujua, mutta en erityisemmin nauttinut siitä.
      Kuukaudessa tulin riippuvaiseksi kävelemisestä, koska lenkin jälkeen tuli taivaallisen ihana olotila. Nyt lenkit ovat pidentyneet ja joudun jopa hölkkäämään, että saavutan saman nirvanan kuin aluksi. Sivutuotteena painoni on normaali ja saan syödä ihan mitä vaan. Aineenvaihdunta on vilkastunut ja ei uhkaa sairaudet, jotka jo kolkuttelivat ovea. Kyllä kannatti.

      • diplomiliikkuja

        Ensimmäinen järkevä kirjoitus tuli viimein. Noin siinä käy kun löytää liikunnan ilon.


      • 4+2
        diplomiliikkuja kirjoitti:

        Ensimmäinen järkevä kirjoitus tuli viimein. Noin siinä käy kun löytää liikunnan ilon.

        Pudotin panoani 30kg pari vuotta sitten ja liikunta jäi elämäntavaksi. Vieläkin se on tosin pakkopullaa ja väkinäistä. Ainoa lohtu on se, että selkä pysyy kunnossa, polvet kipuile ja kaupasta löytyy istuvia vaatteita.

        On hyvä, että sinä olet löytänyt liikunnan ilon ja pystyt pudottamaan painoa, mutta asenteesi muita ihmisiä kohtaan on ikävä. Lajeja on tuhansia, jokaiselle omansa, mutta sinun tapasi liikkua ei ole kaikkien tapa, eikä ainoa oikea ja edes anoa tehokas tapa. Meidän elämäntilanteet on erilaisia, me ihmiset ollaan erilaisia.


    • Mamma28

      Jos nyt yritän miettiä, mikä liikunta minusta olisi kaikkein mielekkäintä, niin se olisi varmasti kahvakuulien kanssa heiluminen ja kuntopiirin tekeminen kotosalla iltaisin.

      Tutkin netistä hyviä vinkkejä ja laadin itse itselleni iltaohjelman, jonka teen 3 kertaa viikossa.

      Ohjelmaan kuuluu siis kolmea erilaista liikettä kahvakuulan kanssa, vatsalihaksia, selkälihaksia, kyykkyjä, punnerruksia, painojen nostelua. Olen yrittänyt ottaa kaikki lihasryhmät mukaan. Teen 10-15 toistoa per liike kerralla ja toistan koko sarjan 3 kertaa.

      Miltä kuulostaa, riittäisikö tämä korvaamaan ainakin aluksi kokonaan puuttuneen liikunnan?

      Tämä on minulle siis jo todella suuri saavutus, jos tämän jaksan tehdä kolmesti viikossa.

      Onko tämä tehokasta liikuntaa painonhallinnan kannalta?

      • nostaja

        Kyllä nuokin on ihan hyviä liikkeitä ja saat varmasti tehokkaan jumpan aikaiseksi. Mutta kahvakuulan parhaat puolet saa käyttöön nostamalla ja heilautuksilla. Tarkoitan nyt etuheilautuksia, rinnallevetoja, tempauksia, vauhtipunnerruksia ja työntöjä ja aikaa vastaan tehtyjä sarjoja (esim 2min rinnalleveto, tauko, 2 min vauhtipunnerrus, kädenvaihto 1min jälkeen). Nuo liikeet vahvistaa monipuolisesti koko kehoa, opettaa käyttämään suuria lihasryhmiä (keskivartalo) voimantuottoon ja tukeen, parantaa liikkuvuutta ja pistää isot lihasryhmät töihin, mikä edistää rasvanpolttoa. Jo 30min treenillä saat oikeasti tunteen, että olet tehnyt töitä ja vaikutus näkyy ja tuntuu kaikialla kropassa. Voisin suositella lukemisiksi Varpu Tavin ja Kukka Laakson Maanantaisoturit-kirjaa (löytynee kirjastosta). Kirjan lopussa on Kukan kahvakuulaliikeopas sekä valmiita ohjelmia ja lisää liikeohjeita (tekniikkavideoita) löytyy ainakin youtubesta sekä suomeksi, että englanniksi. Voit tehdä myös molempia, eli kierros nostoja alkuun ja loppuun pari kierrosta kehittelemääsi kuntopiiriä.

        Mutta alkuun varmasti pääset tuolla kuntopiirillä. Vinkkasin vain noista nostoista, jos haluat saada hommaamastasi väineestä kaikki irti.


      • makuja

        Liikunta on hyvä asia terveyden kannalta, mutta siitä täytyy kuintenkin tykätä, koska jos tulee stressi siitä, että pitäisi liikkua, vaikka ei haluaisi, stressi lihottaa. Sen lisäksi, että silloin harrastaa ns.lohtysyömistä ja sitä kautta lihoo, mutta stressi lisää kortisolin eritystä ja kerää rasvaa kehoon.


      • keowkgperg
        makuja kirjoitti:

        Liikunta on hyvä asia terveyden kannalta, mutta siitä täytyy kuintenkin tykätä, koska jos tulee stressi siitä, että pitäisi liikkua, vaikka ei haluaisi, stressi lihottaa. Sen lisäksi, että silloin harrastaa ns.lohtysyömistä ja sitä kautta lihoo, mutta stressi lisää kortisolin eritystä ja kerää rasvaa kehoon.

        Niinpä. Aloittajan tapausta ajatellen.. on parempi olla normaalipainoinen ja urheilematon kuin ylipainoinen ja liikkumaton! Nuohan ne käytännön vaihtoehdot olivat, kun kerran dieetti ja liikunta jää sitten kuitenkin kun liikunnasta ei kerran pidä...


    • treenaaja.

      Kotonakin voi liikkua. Osta kuntopyödä ja polje sitä tunti päivässä. Osta myös käsipainoja ja nostele niitä joka päivä. Kuntopyörällä voi laihtuu kotona 5 kg kuussa helposti. Ilman liikuntaa et laihdu ikinä.

      • väärin

        Ilman liikuntaakin laihtuu kun syö vähemmän kun kuluttaa. Mitä vähemmän on kulutusta sitä vähemmän pitää syödä, monipuolisesti kylläkin.
        Ihan normaali elämä ilman erityistä "liikuntaa" laihduttaa kyllä kun pitää huolen että syö vähemmän kun aikaisemmin.


      • hyötyjä
        väärin kirjoitti:

        Ilman liikuntaakin laihtuu kun syö vähemmän kun kuluttaa. Mitä vähemmän on kulutusta sitä vähemmän pitää syödä, monipuolisesti kylläkin.
        Ihan normaali elämä ilman erityistä "liikuntaa" laihduttaa kyllä kun pitää huolen että syö vähemmän kun aikaisemmin.

        Jos ei harrasta mitään erityistä liikuntaa, tulee elämän muuten olla sitten fyysisesti aktiivista. Passiivinen elämä heikentää terveyttä. Tämä yleensä tarkoittaa, että työn tulee olla fyysistä ja/tai arkiliikuntaa tulee paljon.


      • Elämän kevät
        hyötyjä kirjoitti:

        Jos ei harrasta mitään erityistä liikuntaa, tulee elämän muuten olla sitten fyysisesti aktiivista. Passiivinen elämä heikentää terveyttä. Tämä yleensä tarkoittaa, että työn tulee olla fyysistä ja/tai arkiliikuntaa tulee paljon.

        Tämä on ihan perusasia.

        Ulkoilu ei maksa mitään. Talvisaikaan on tietysti hyvä, jos on ehjät ja turvalliset kengät.


      • väärin
        hyötyjä kirjoitti:

        Jos ei harrasta mitään erityistä liikuntaa, tulee elämän muuten olla sitten fyysisesti aktiivista. Passiivinen elämä heikentää terveyttä. Tämä yleensä tarkoittaa, että työn tulee olla fyysistä ja/tai arkiliikuntaa tulee paljon.

        Kyse olikin LAIHTUMISESTA. Ilman liikuntaa laihtuu mutta muuten terveyden kannalta on hyvä liikkua.
        Itse en harrasta erityistä liikuntaa mutta työssäni kävelen jatkuvasti. Myös vapaalla tapahtuva liikunta on samaa tai kesäaikana pyöräilyä. En edes ajattele harrastavani liikuntaa vaan se noissa muodoissa on luonnollinen asia elämässäni. Jonkun mielestä en edes liiku.
        Olen ollut hoikka aina.


      • 3+15
        väärin kirjoitti:

        Kyse olikin LAIHTUMISESTA. Ilman liikuntaa laihtuu mutta muuten terveyden kannalta on hyvä liikkua.
        Itse en harrasta erityistä liikuntaa mutta työssäni kävelen jatkuvasti. Myös vapaalla tapahtuva liikunta on samaa tai kesäaikana pyöräilyä. En edes ajattele harrastavani liikuntaa vaan se noissa muodoissa on luonnollinen asia elämässäni. Jonkun mielestä en edes liiku.
        Olen ollut hoikka aina.

        Mun mielestä terveys ja painonhallinta kulkee aikalailla käsikädessä. On vähän hassua erotella se, mikä on terveellinen elämäntapa siitä että miten voi laihtua.


      • väärin
        3+15 kirjoitti:

        Mun mielestä terveys ja painonhallinta kulkee aikalailla käsikädessä. On vähän hassua erotella se, mikä on terveellinen elämäntapa siitä että miten voi laihtua.

        Tietenkin kulkee käsikädessä. Vastasin vaan alunperin viestiin jossa väitetään että ilman liikuntaa ei laihdu ikinä. Vastasin että ilman liikuntaa voi laihtua kun syö vähemmän kun kuluttaa. En ottanut kantaa mihinkään muuhun.


      • treenaaja.
        väärin kirjoitti:

        Ilman liikuntaakin laihtuu kun syö vähemmän kun kuluttaa. Mitä vähemmän on kulutusta sitä vähemmän pitää syödä, monipuolisesti kylläkin.
        Ihan normaali elämä ilman erityistä "liikuntaa" laihduttaa kyllä kun pitää huolen että syö vähemmän kun aikaisemmin.

        Niin laihtuu jos jättää rasvan, sokerin, ja muut lihottavat pois. Ei sellasta kukaan kauan kestä ja siksi onkin hyvä liikkua ja syödä normaalisti. Jos on laiska eikä jaksa liikkua niin sitten saakin olla läski.


      • väärin
        treenaaja. kirjoitti:

        Niin laihtuu jos jättää rasvan, sokerin, ja muut lihottavat pois. Ei sellasta kukaan kauan kestä ja siksi onkin hyvä liikkua ja syödä normaalisti. Jos on laiska eikä jaksa liikkua niin sitten saakin olla läski.

        Kun laihduttaa niin nehän jätetään yleensä silloin pois muutenkin. Ruokavaliosta jätetään huonot rasvat, sokerit ja muut lihottavat pois. Se on koko laihdutuksen perusta. Kun syö ns. normaalisti niin ei edes liho alunperinkään.


      • Vanha Jojo
        väärin kirjoitti:

        Kun laihduttaa niin nehän jätetään yleensä silloin pois muutenkin. Ruokavaliosta jätetään huonot rasvat, sokerit ja muut lihottavat pois. Se on koko laihdutuksen perusta. Kun syö ns. normaalisti niin ei edes liho alunperinkään.

        Paitsi että laihtua voi ilman, että jättää yhtään mitään ainetta KOKONAAN pois. Olennaista on, että saa ruuasta vähemmän energiaa kuin kuluttaa, laihtumisen kannalta on aivan samantekevää, mistä se energia tulee. Ihminen voi laihtua vaikka syömällä pelkkää pekonia tai pelkkää suklaata, vaikka järkevää se ei tietenkään ole ja käy pian yksitoikkoiseksi.


      • ......
        Vanha Jojo kirjoitti:

        Paitsi että laihtua voi ilman, että jättää yhtään mitään ainetta KOKONAAN pois. Olennaista on, että saa ruuasta vähemmän energiaa kuin kuluttaa, laihtumisen kannalta on aivan samantekevää, mistä se energia tulee. Ihminen voi laihtua vaikka syömällä pelkkää pekonia tai pelkkää suklaata, vaikka järkevää se ei tietenkään ole ja käy pian yksitoikkoiseksi.

        Ei voi tietenkään kovin suurta nokaretta syödä kumpaakaan kun päivän energiamäärä on täynnä. Alle 100g kumpaakin vaikka niin siinä päivän syömiset.


    • sössötintti

      Karppaamal lähti 15 kiloo 2 kuukaudes.. =)

    • kilot pois

      Läski tulee ja lähtee syömällä.
      Ei siihen mitään jumppaa tarvita.

      Hiilarit pois, niin kilot lähtee pois.

    • okfpokwe

      TÄSSÄ VASTAUS:

      Et tarvi liikuntaa laihtumiseen! Siinä se. Sinä kulutat tietyn määrän kaloreita päivässä. Kunhan vain syöt vähemmän kun kulutut, laihdut! Yksinkertaista! Liikunnalla voit lisätä kulutusta, mutta se ei ole tarpeellista ja sitäpaitsi ainakin itselläni tulee sitten syötyäkin enemmän kun liikkuu..eli plus miinus nolla.

      Sinulla on kuitenkin aika paljon ylipainoa, joten sinuna tiputtaisin ensin ja kokeilisin liikuntaa sitten hoikempana..silloin se voi tuntua mukavaltakin!

      Itse olen laihduttanut vähemmän määrän kiloja, olin siinä rajalla, että olin lievästi ylipainoinen..10 kiloa tiputin ja ihan ilman liikuntaa. Vihasin sitä aina!! Ihan vain ruokavaliolla... Sittemmin olen alkanut juosta, pari puolimaratoniakin olen juossut.

      Jos vähennät reilusti kaloreita, sinun painollasi on mahdollista tiputtaa reippaastikkin kiloja pienessä ajassa. Tsemppiä!

    • Helena 54

      Hei,

      kyllä kilot lähtee vähemmälläkin liikunnalla. Olen pudottanut reilut kuusi kiloa kuukaudessa. Merkitsen ylös kaiken mitä syön ja pidän huolen, etten syö yli 1200 kcal / vrk. Sen lisäksi kävelen reippaasti 5 km lenkin 3-4 kertaa viikossa. Tuohon kalorimäärään saa syödä paljonkin kun valitsee oikein. Paljon kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, raejuustoa, broileria, naudan tai possun lihaa yms. Jos olen kylässä ja tarjolla on herkkuja, otan vähän.

    • Asennemuutos.

      Ala nauttimaan liikunnasta ja inhoamaan lihavuuttasi, silloin laihdut helposti normaalipainoiseksi. Kirjoita faktat paperille,mitä hyötyä on liikunnasta ja mitä haittoja on lihavuudesta? Lihavuudesta haittoja löytyy,sydän ja verisuonitaudit,nivelsairaudet,diabettes,sisäelinsairaudet jne.Ja elinikäennuste on lyhyt.

    • 32444444444

      Liikkuminen kannattaa aloittaa samalla tavalla kuin uuden ruokavalion muuttaminen...

      Pieniä askeleita ottaen.

      Älä heti ryntää tekemään sitä suurinta ja raskainta kuntolajia, aloita jollain pienellä, vaikka 30min jumppaa pari kertaa viikossa. Kun kunto kasvaa, jaksaa tehdä enemmän, tulee kevyempi olo ja liikuntakin alkaa tuntumaan mukavammalta.

    • kevyeempi

      älä missän nimessä siirry syömään vain 1200kcal/päivä!

      A. Ensiksi kirjaat ylös kaikki mitä normaalisiti syöt 2 viikon aikana ja lasket kokonais kalorimäärän.
      B. Laske seuraavaksi mite paljon syöt keskimäärin /päivä.
      C.Vähennä siittä korkeintaan 500kcal. Jos vähennät enemmän niin sinä ja ystäväsi kärsii kun helposti muutut kiukkuiseksi ja väsyneeksi.
      D. Punnitse itsesi samaan aikana joka päivä, ja kirjaa se muistiin.
      E. Kun paino tippuu 0,5kg niin vähennät päivittäisestä ruokamäärästä 100-150ckal.( koska kulutat vähemmän kun painosi vähenee.

      Laihdut tällä tavalla noin ½ kiloa viikossa kun syöt vähemmän mitä kulutat. Jos lisäät hiukankin liikuntaa voit halutessa syödä enemmän ja kuitenkin laithua.

      Minulta on lähtenyt yli 10kg tällä tavalla ja en lisännyt liikuntaa.

    • LueTämä

      Minä pysyn hoikkana, vaikken harrastakaan hikiliikuntaa.

      Iso osa ihmisistä tekee istumatyötä, tai muuten työtä jossa ei pääse liikkumaan juuri ollenkaan. Jos teet istumatyötä ja käyt salilla muutaman kerran viikossa, sillä ei valitettavasti ole terveyden tai laihtumisen kannalta juurikaan hyötyä. Ihminen on luotu liikkumaan, ei istumaan 10 tuntia päivässä ja sen jälkeen rääkkäämään itseään hetkellisesti salilla. Pelkkä liikkuva työ/arkiliikunta riittää mainiosti pitämään terveyttä yllä, JOS sen lisäksi syö oikein. Oikeanlainen ruokavalio on terveyden perusta. 80% sairauksista voidaan välttää ruokavalion avulla, mukaanlukien KAIKKI kansansairaudet.

      Siis: liikunta on melko tehoton keino laihdutukseen. Syö oikein, eli jätä sokeri, leipä, pasta ja perunat minimiin, mielellään kokonaan pois. Jos sinun on pakko syödä lihaa, syö mieluiten riistaa, vaaleaa lihaa ja kalaa. Makkarat, leikkeleet ja muut valmistuotteet on erittäin epäterveellisiä kaikinpuolin, ne sisältävät mm. fosfaattia (E450), jonka syönti lisää sydän- ja verisuonisairauksien riskiä 50%:lla. Kunnon rasvat on äärimmäisen tärkeitä terveydelle, ja puhun nyt rasvoista joita on syöty iät ajat ja joita elimistömme on tottunut polttamaan. Voi, oliiviöljy, kookosöljy, hamppuöljy, avokadoöljy; siinä muutama.
      Margariinit on kuollutta ravintoa, ja jo muutama gramma margariinia päivässä lisää sydänkohtuksen riskiä 25%:lla.
      Muuta ruokavaliosi pysyvästi, eikä sinun tarvitse enää kamppailla painosi kanssa.

      Älä usko kaikkea mitä lehdet kirjoittavat terveydestä ja laihduttamisesta, vaan ota omat aivot käyttöön ja etsi tietoa. Maalaisjärki on hyvä apu, jos sitä on!

      • 10+19

        Anteeksi nyt vain, mutta istumatyöläisen terveyteen kyllä vaikuttaa positiivisesti, mikäli käy salilla muutaman kerran viikossa ja se auttaa myös laihtumaan. Se muutama treenikerta viikossa jo kehittää voimaominaisuuksia, parantaa verenkiertoa, hiilarinsietokykyä, verenkiertoa ja nostaa lihasmassaa. Jos vielä pystyy edes vähän lisäämään arkiliikuntaa vaikka käymällä lasten kanssa pulkkamäessä, aina vain parempi.


      • diplomiliikkuja

        Kyllä siinä oli taas yhenlainen kirjoitus. ( liikunta on melko tehoton keino laihdutukseen ) Toinen huippu: ( Älä usko kaikkea mitä lehdet kirjoittavat terveydestä ja laihduttamisesta )
        liikunnalla on kymmeniä suotuisia vaikutuksia elimistön toimintoihin. Se parantaa heikentynyttä sokeriaineenvaihduntaa, vahvistaa luustoa, helpottaa stressinhallintaa, alentaa kohonnutta verenpainetta ja korkeaa kolesterolia ja pienentää liikapainoa. Se ehkäisee sydän- ja verisunisairauksia, tyypin 2 (aikuisiän) diabetesta ja tuki- ja liikuntaelinten sairauksia.

        Säännöllisellä liikunnalla on suotuisia vaikutuksia mielenterveyteen ja henkiseen hyvinvointiin. Liikunnan puute on yhteydessä huonoon unen laatuun ja päiväaikaiseen väsymykseen. Fyysisesti aktiiviset ihmiset hallitsevat stressin paremmin kuin vähän liikkuvat. Liikunta parantaa mielialaa ja torjuu masennusta. Että silleen.


    • -tsechmp-

      Tärkeintä on se syöminen. Se vaikuttaa kaikista eniten laihtumiseen. Huonokuntoinen ihminen voi laihduttaa liikunnalla esim. 200-300 kaloria päivässä, mutta jos syö ruokailujen lisäksi esim. suklaalevyllisen, niin lihot.

      Ehdottaisin, että lisäät liikuntaa arkeesi vähitellen. Silloin siitä ei tule pakkopullaa. Kun liikut, olet pois jääkaapilta ja ennen kaikkea opetat lapsellesi sen, että liikunta on kiva asia ja sitä voi tehdä joka päivä säännöllisesti.

      Moni kuvittelee, että lapselle riittää se liikunta ja ulkoilu, jota päiväkodissa tehdään. Lapsen kannalta olisi hyvä, että myös illalla olisi liikuntaa esim. kävellen puistoon ja takaisin. Kun lapsi kävelee, laskee mäkeä, kiipeää ja hyppii, niin hän oppii hallitsemaan kehoaan ja hän luontaisesti oppii tykkäämään eri liikuntamuodoista.

      Kun harrastat monipuolisesti liikuntaa (esim. kävely, kahvakuulailu, lapsen kanssa "riehuminen", uinti, pyöräily), niin kroppa rasittuu ja kiinteytyy tasaisesti. Uinti esimerkiksi on erinomainen koko perheen kuntoilumuoto. Huonokuntoiselle ylipainoiselle vesiliikunta antaa sopivasti vastusta ja lapsi oppii uimisessa tarvittavia taitoja (oppii olemaan pelkäämättä vettä ja jos on jo käynyt uimakoulun, niin saa ylläpidettyä uintitaitoja, ettei ne unohdu).

      Muista myös, että kuntoilu lisää endorfiinin tuotantoa kehossasi eli se tuottaa hyvää mieltä sinulle. Kuntoilu vahvistaa myös keuhkoja ja sydäntä sekä niveliä vahvistavia lihaksia. Liikunta voi olla joskus myös rauhallisempaa esim. venyttelyä tai vaikka jumppapallon päällä TV:n katselua.

    • 35 kg takana

      Teet tekoja, hyvät paikat ja hyvät varusteet. Sitten hyvä mieli ja hommiin. Loput sujuu kuin itsestää, kun rytmi on päällä.

      Pari linkkiä, jos asut täällä E-Suomessa.
      Salit:
      www.balanssiklubit.fi
      www.elixia.fi

      Varusteet:
      www.abafinland.com

      Näillä lähti 35 kg.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe