Neulaepilaatio!

Kaikkien kokemuksia neulaepilaatiosta kasvojen alueella jakoon, kuinka hyvin toimii(mustat tai vaaleat karvat?) Onko karvat lähteny oikeesti pois käyntejen jälkeen, kuinka monta käyntiä on pitänyt tehdä?
31493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulla onnistui hyvin kaikenväristen karvojen poistossa. Vaaleitahan ei saa poistettua pysyvästi muulla tavalla. Tekijän pitää kuitenkin olla pätevä ammattilainen, ensimmäisessä paikassa ei tullut tulosta. Kävin kymmenkunta kertaa, kerralla voidaan poistaa vain silloin kasvavat karvat. Muutaman viikon päästä poistettiin kasvamaan alkaneet lepovuorossa olleet karvat. Viimeisellä kerralla tarvittiin enää 15 minuutin hoitoaika ja kosmetologi joutui etsimällä etsimään karvoja poistettavaksi. Aikaa tuosta on suunnilleen kahdeksan vuotta ja karvat ovat pysyneet käytännössä kokonaan poissa. Joitakin yksittäisiä karvoja voi ilmestyä mutta ne voi nypätä pois pinseteillä suunnilleen kuukauden välein. Olen harkinnut että antaisiko jäännöskarvojen kasvaa ja kävisi vielä kerran lyhyellä kosmetologikäynnillä.

Äänestä

Kertoisikko missä tarkalleen kävit? Vitsit ku löytyis apu karvaongelmaan!! Paljon tuli maksaan koko homma yhteensä? Kiitos tuhannesti!!

Äänestä
  • No mainostetaan kysyttäessä senverran että kävin täällä http://www.soulmates.fi/

    En muista paljonko maksoi kaikkiaan, alussahan oli täysiä tunnin käsittelykertoja. Hinnasto löytyy tuolta nettisivulta. Ensimmäiseen taitamattomaan käsittelyyn toisessa paikkassa meni n. 400 € ihan hukkaan.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


sadfd kirjoitti:

Kaikkien kokemuksia neulaepilaatiosta kasvojen alueella jakoon, kuinka hyvin toimii(mustat tai vaaleat karvat?) Onko karvat lähteny oikeesti pois käyntejen jälkeen, kuinka monta käyntiä on pitänyt tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu