Mitä ihmettä teen. Olen nyt jo kaksi vuotta tuskaillut tässä suhteessa. Olemme mieheni kanssa molemmat työttömänä nyt kuudetta kuukautta, erotuksella että minä haen töitä, hän ei. Hän ei ole masentunut, vaan harrastaa aktiivisesti. Itse olen selvästi masentunut, mutta kauhea draivi päällä päästä kiinni omiin töihini ja pois tästä kuopasta. Miehellä on kivaa kun saa vaan harrastaa.
Tuntuu että arvomme on ihan erit. Hän hengaa päivän kerralla ja odottaa että työt tippuu syliin ja luottaa siihen että viimeistään isänsä työllistää sitten tiukan tullen. Ja hän on sitä mieltä että tämän oman ero-pohdiskeluni takana on vain synkeä mielenalani, siis se että omat asiani on sekaisin. Enkä kiellä tätäkään. Onhan ne sekaisin, jos koko työminäkuva romahtaa kerralla.
Ottaa vaan todella päähän kun itse saa aina kantaa vastuun tulevaisuudesta ja tuntuu että ylipäätään siitä että tämä koko paketti toimii. Ennen tykkäsin yllättää ja välillä passata miestäni, mutta nyt olen huomanut etten saa mitään vastakaikua häneltä. Kaikki yhteiset menemiset, tapahtumat suunnittelen aina minä. Ja olen tästä aloitteettomuudesta monta kertaa miehelleni sanonut. Mutta ei. En vaan ilmeisesti ole sitten niin tärkeä kuitenkaan.
Olen nyt jo haaskannut tähän hoivasuhteeseen 9 vuotta ja mietin kuinka kauan jaksan enää yrittää tuon saamattoman kanssa. Kuinka kauan te jaksoitte ja miten irrottauduitte, jos tilanteenne on sama kun meillä?
Tuntuu että arvomme on ihan erit. Hän hengaa päivän kerralla ja odottaa että työt tippuu syliin ja luottaa siihen että viimeistään isänsä työllistää sitten tiukan tullen. Ja hän on sitä mieltä että tämän oman ero-pohdiskeluni takana on vain synkeä mielenalani, siis se että omat asiani on sekaisin. Enkä kiellä tätäkään. Onhan ne sekaisin, jos koko työminäkuva romahtaa kerralla.
Ottaa vaan todella päähän kun itse saa aina kantaa vastuun tulevaisuudesta ja tuntuu että ylipäätään siitä että tämä koko paketti toimii. Ennen tykkäsin yllättää ja välillä passata miestäni, mutta nyt olen huomanut etten saa mitään vastakaikua häneltä. Kaikki yhteiset menemiset, tapahtumat suunnittelen aina minä. Ja olen tästä aloitteettomuudesta monta kertaa miehelleni sanonut. Mutta ei. En vaan ilmeisesti ole sitten niin tärkeä kuitenkaan.
Olen nyt jo haaskannut tähän hoivasuhteeseen 9 vuotta ja mietin kuinka kauan jaksan enää yrittää tuon saamattoman kanssa. Kuinka kauan te jaksoitte ja miten irrottauduitte, jos tilanteenne on sama kun meillä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
ymmärrän ongelman.. ja ei pahalla mutta on todella huvittavaa kun ihmiset latelevat tänne kaikkea parisuhde asioita ''mitä teen kun olen ihastunut'' just tälläsiä :D :D
niin asiaan.
jätä koko renttu. helpottaa sunkin elämää
Sori. Tänne vaan helppo purkaa. Ja jotenkin oon käsittänyt että suuri osa etsii täältä sitä vertaistukea juuri.
Kiva kun muiden surkea tilanne voi hauskuuttaa...
Sinä olet vuosikausia katsellut miestä ja nähnyt hänen puolensa jotka sotivat sinun moraaliasi vastaan. Olet stressaantunut hänen välinpitämättomyydestään. Sinä haluaisit elämässäsi eteenpäin, mies ei. Sinä näet vaivaa sen eteen, mies ei.
Mies on pettänyt odotuksesi kerta toisensa jälkeen.
Niin, mikä olikaan kysymyksesi?
Työttömyys varsinkin pitempiaikainen (enemmän kuin 2kk) löysää ruuveja aika rutkasti. Itse huomasin tämän kun viimeksi olin 5kk työttömänä (aktiivisesti kyllä hain töitä). Mutta toki kirjoituksestasi ilmenee että olet jo paljon pidemmän aikaa miettinyt suhteen tulevaisuutta.
Paras olisi tietysti vakavasti miehesi kanssa keskustella asiasta eli nostaa se kuuluisa kissa pöydälle. Ei kukaan jaksa kovinkaan kauaa olla suhteessa jossa kaikki tuntuu työltä ja velvollisuudelta.
Toinen kokeilemisen arvoinen juttu on olla tekemättä yhdessä mitään. Eli siis et suunnittele yhteisä menoja vaan omasi ja katsot kauanko menee kun miestäsi alkaa sitten yhtäkkiä kiinnostamaankin yhteiset touhaamiset.
Jos taas mikään ei tunnu auttavan, paras ratkaisu olisi tietysti ero. Varmasti löytäisit miehen joka arvostaa sinua ja panostasi parisuhteen eteen. Tsemppiä päätöksen tekoon!