Jatkosodan alkamisesta ja aloittajasta

Turhaa kiistellä kumpiko aloitti Jatkosodan, Suomi vaiko neukku. Eihän siihen tarvita kuin yksi ainoa dokumentti eli M-heimin ns. miekantuppipäiväkäsky. Kun sen lukee niin ei aktiivisesta aloittajasta jää epäselvää. Ukkohan myöntää sen siinä suoraan; lähtevänsä toteuttamaan vannomaansa valaa. Mikä siinä jää epäselväksi. Vai voiko kukaan enää sen selkeämmin todistaa lähtevänsä hyökkäyssotaan, maita valloittamaan.
38160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Päiväkäsky on annetti SODAN JO ALETTUA, joten se ei kelpaa todisteeksi!

Suomi piti tarkoin huolta siitä, että varsinaiset sotatoimet aloitti naapuri! Ja ne alkoivat jo 22.6.1941 tykkitulella alueellemme ja pommihyökkäyksillä satamiin ja lentokentille! Tätähän on puiti jo miljoona kertaa!

1Äänestä
  • Ei ole merkitystä missä vaiheessa hän sen sanoo koska hän kertoo siinä ikihaaveensa. Mistään puolustussodasta hän ei siinä sano sanaakaan vaan raa'asta tuhosodasta.

    -------Ja ne alkoivat jo 22.6.1941 tykkitulella alueellemme ja pommihyökkäyksillä satamiin ja lentokentille! -----

    Älä jaksa jauhaa sikasontaa. Suomi aloitti jo yöllä 21.-22.6 vastaisen yönä Punalaivaston reittien miinotuksen ja oli täysin mukana Leningradin alueen pommituksissa, Saksan tukikohtana.

    Äänestä

  • Noinkohan oli pommihyökkäyksiä ennen 25.6., ainakaan lentokentille. Sekin ilmahyökkäys oli osa normaalia neukkujen ennaltaehkäisevää doktriinia, joka saksanvastaisella rintamalla toteuttiin heti hyökkäyksen alettua, Suomen rintamilla odotettiin, miten Suomi reagoi. Neukkujen arvioidessa, että Suomi tulee joka tapauksessa liittymään sotaan, heti toteuttivat iskunsa, jolla ei kyllä ollut mitään hidastavaa vaikutusta hyökkäysvalmisteluihimme, mutta antoi loistavan poliittisen tekosyyn.

    Miten sitten lie tyllotuli ja partiot. Suomalaiset ainakin lähettivät rajan yli siviilipukuisia partioita jo välirauhan aikana. Neukkujen tiedustelijat liikkuivat meidän puolella. Pommihyökkäyksen ajoituskin saattoi johtua siitä, että neukut tiesivät Rytin aikovan julistaa sodan joka tapauksessa juuri sinä päivänä, ja halusivat tehdä ainakin psykologisen vaikutuksen ehtimällä ensin.

    Äänestä

Suomella oli legitiimejä turvallisuusintressejä Leningradin suunnalla, mutta sotaa lietsova NL ei suostunut minkäänlaiseen kompromissiin.

Äänestä
  • Miähän sinä pissapää taas höpiset. Neuvostoliitto painosti Suomea jo 30-luvun puolivälistä lähtien.

    Äänestä

  • he he he kirjoitti:

    Miähän sinä pissapää taas höpiset. Neuvostoliitto painosti Suomea jo 30-luvun puolivälistä lähtien.

    "Miähän sinä pissapää taas höpiset"

    Miten niin? Itsehän juurikin osoitit minun väitteeni todeksi.

    "Neuvostoliitto painosti Suomea jo 30-luvun puolivälistä lähtien. "

    Nii-in. Ja aloitti yhden sodankin vuonna 1939.

    Eikö viimeistään NL:n aloittama sota osoita, että Suomella oli selkeitä turvallisuusintressejä alueella? Ja jos naapuri on hyökännyt, niin selvästikin jopa legitiimejä intressejä.

    Jos homma olis mennyt putkeen, Leningradin kaupunki ei olisi saksalaisten käsittelyn jälkeen ollut enää uhkaamassa Karjalan kakannaksen kannaksen turvallisuutta. Bonuksena NL uhkailut olisi loppunut.

    Äänestä

neukut oli sodanlietsojia. Stalin oli liittoutunut Hitlerin kanssa hyökätäkseen Suomeen, samaan aikaan Stalin valmisteli jo liittoa USA:n kanssa varmistaakseen voiton hirmuisista suomalaisista sotilaista.

Äänestä
  • Tämä kaikki oli suunniteltu Suomen lannistamiseksi.Stalin,Roosevelt ja
    Churchill sopivat tästä.
    Ja kyllä peeveli vie nämä veijarit onnistuivat juksussaan!
    Suomi matelee vieläkin :) Hihi!

    Äänestä

  • Börje kirjoitti:

    Tämä kaikki oli suunniteltu Suomen lannistamiseksi.Stalin,Roosevelt ja
    Churchill sopivat tästä.
    Ja kyllä peeveli vie nämä veijarit onnistuivat juksussaan!
    Suomi matelee vieläkin :) Hihi!

    Harhainen ja hullu. Pissapojan harmiksi siis edelleen Stalinin iskudivisioonat sulivat ensin Suomen kinoksiin ja sitten Karjalan korpiin. Neuvostoliitto suostui molemmilla kerroilla rauhaan. Aikataulu ja ukot eivät riittäneet Suomen valtaamiseen. Sitä voitkin aina itkeä tällä palstalla.

    Äänestä

  • Ei valmistellut. Neuvostoliitto piti tiukasta kiinni sovitusta. Parasta pitää se typerä roskaläpesi kiinni jos et curlingista tai historiasta tiedä edes pohjaloisen tukipummin vertaa.

    Äänestä

  • taidat olla melko ha kirjoitti:

    Harhainen ja hullu. Pissapojan harmiksi siis edelleen Stalinin iskudivisioonat sulivat ensin Suomen kinoksiin ja sitten Karjalan korpiin. Neuvostoliitto suostui molemmilla kerroilla rauhaan. Aikataulu ja ukot eivät riittäneet Suomen valtaamiseen. Sitä voitkin aina itkeä tällä palstalla.

    ------Neuvostoliitto suostui molemmilla kerroilla rauhaan. Aikataulu ja ukot eivät riittäneet Suomen valtaamiseen. -----

    Kun neukku saavutti tavoitteensa tällä suunnalla niin miksi se olisi varannut aikaa ja miehiä johonkin sitä enempään. Hulluahan se olisi ollut jos tavoite oli jo saavutettu. Jopa tämäkin on sinulle liika vaikeaa ymmärtäää.

    Äänestä

  • jukkista juu kirjoitti:

    Oliko Puna-Armeijan piippalakeilla Huttila häntä. Ja tavoitehan oli miehitys, mutta siinä epäonnistuttiin. Itkusi ja tyhmät kirjoituksesi eivät tätä kiistämätöntä kiven kovaa tosiasiaa muuta.

    -----Ja tavoitehan oli miehitys-----

    Stalin itsekö tuonsinulle kertoi vai luitko Kälviän lahtarien kokeilumonisteesta?

    Äänestä

  • mistäs tiedät? kirjoitti:

    -----Ja tavoitehan oli miehitys-----

    Stalin itsekö tuonsinulle kertoi vai luitko Kälviän lahtarien kokeilumonisteesta?

    Puhut kuvitelmasta. Asiaasi nähden relevantteja kokeilumonisteita tunnetaan aikuisten maailmassa vain Pirkkalan kokeilumoniste. Surullisenkuuluisa. Juttusi ovat sitä tasoa kyllä.

    Äänestä

  • äää äääää ää kirjoitti:

    Ei valmistellut. Neuvostoliitto piti tiukasta kiinni sovitusta. Parasta pitää se typerä roskaläpesi kiinni jos et curlingista tai historiasta tiedä edes pohjaloisen tukipummin vertaa.

    Pitikö? Sovittiinko, että Neuvostoliitto ampuu Välirauhan aikana suomalaisen reittimatkustajakoneen 14.6.1940 mereen Tallinnan edustalla?

    Sovittiinko, että NL:n ulkoministeri Molotov marraskuussa 1940 Berliinissä ilmoittaa maansa tarkoitus olevan ”saattaa Talvisota päätökseen”?

    Äänestä

  • jukkista juu kirjoitti:

    ------Neuvostoliitto suostui molemmilla kerroilla rauhaan. Aikataulu ja ukot eivät riittäneet Suomen valtaamiseen. -----

    Kun neukku saavutti tavoitteensa tällä suunnalla niin miksi se olisi varannut aikaa ja miehiä johonkin sitä enempään. Hulluahan se olisi ollut jos tavoite oli jo saavutettu. Jopa tämäkin on sinulle liika vaikeaa ymmärtäää.

    ” Kun neukku saavutti tavoitteensa tällä suunnalla niin miksi se olisi varannut aikaa ja miehiä johonkin sitä enempään. Hulluahan se olisi ollut jos tavoite oli jo saavutettu. Jopa tämäkin on sinulle liika vaikeaa ymmärtäää.”

    Ei saavuttanut kummallakaan kerralla vaan Suomi jäi miehittämättä, massaraiskaamatta ja sovjetisointia ei tapahtunut!

    Äänestä

Juurihan oli uutisissa kuinka tämä jatkosota alkoi eli 700 koneen voimalla Helsingin pommitus

Äänestä
  • Tollo, kyse on vuoden -44 helmikuun pommituksista. Ei ole tietomääräsi kovin kaksinen, ei todellakaan.

    Äänestä

  • 3 pommitusta kirjoitti:

    Tollo, kyse on vuoden -44 helmikuun pommituksista. Ei ole tietomääräsi kovin kaksinen, ei todellakaan.

    Tietää ettei tupolevilla voi häntää olla.

    Äänestä

Sota Suomen osalta alkoi saksalaisten pommittaessa Leningradia käyttäen hyväkseen Suomen ilmatilaa ja lentokenttiä.

Äänestä
  • Sodan juuret oli talvisodassa ja Neuvostoliiton jatkuvassa yrityksessä tuhota Suomen itsenäisyys ja vapaus.

    Äänestä

  • ei alkanut kirjoitti:

    Sodan juuret oli talvisodassa ja Neuvostoliiton jatkuvassa yrityksessä tuhota Suomen itsenäisyys ja vapaus.

    Talvisota oli päättynyt rauhansopimukseen, jos et sitä tiennyt. Eli mitään juuria ei ollut muualla kuin korviesi välissä, märäntyneet hampaanjuuret syömässä aivojasi.

    Äänestä

  • Talvisodassa ryssa käytti Viron ilmatilaa ja kenttiä. Kuitenkaan ei oltu sodassa Viroa vastaan.

    Äänestä

  • et siis tietänyt kirjoitti:

    Talvisota oli päättynyt rauhansopimukseen, jos et sitä tiennyt. Eli mitään juuria ei ollut muualla kuin korviesi välissä, märäntyneet hampaanjuuret syömässä aivojasi.

    jatkuvasti rauhansopimusta. Siksi Suomi hakeutui Saksan kumppaniksi, kun muuta vaihtoehtoa ei ollut jäljellä.

    Äänestä

  • NL rikkoi kirjoitti:

    jatkuvasti rauhansopimusta. Siksi Suomi hakeutui Saksan kumppaniksi, kun muuta vaihtoehtoa ei ollut jäljellä.

    Lue se miekantuppipäiväkäsky niin toteat millä perusteella vapaaherra m-heim oli sotaan lähdössä. Ei siinä sotaa perustella neukun rikkeillä vaan puhtaasti omalla halulla tuhota itäinen naapuri ja sen järjestelmä ja vallata Suomelle lisämaita.

    Äänestä

  • Sou what?? kirjoitti:

    Talvisodassa ryssa käytti Viron ilmatilaa ja kenttiä. Kuitenkaan ei oltu sodassa Viroa vastaan.

    Olet väärentävä NAZI

    Äänestä

  • et siis tietänyt kirjoitti:

    Talvisota oli päättynyt rauhansopimukseen, jos et sitä tiennyt. Eli mitään juuria ei ollut muualla kuin korviesi välissä, märäntyneet hampaanjuuret syömässä aivojasi.

    "Talvisota oli päättynyt rauhansopimukseen, jos et sitä tiennyt."

    Mitä arvoa moisella sopimuksella oikein oli? Vessapaperin arvo!

    Molotov oli kärttänyt Hitleriltä lupaa rikkoa kyseinen sopimus noin puoli vuotta sen allekirjoittamisen jälkeen! Olipa tosi kestäväksi tehty!

    JAtkopolitiikassa NL sai vain maistaa omaa lääkettään eli legitiimien turvallisuusintressien ajamaa kylmää reaalipolitiikkaa.

    1Äänestä

  • ota selvää kirjoitti:

    Lue se miekantuppipäiväkäsky niin toteat millä perusteella vapaaherra m-heim oli sotaan lähdössä. Ei siinä sotaa perustella neukun rikkeillä vaan puhtaasti omalla halulla tuhota itäinen naapuri ja sen järjestelmä ja vallata Suomelle lisämaita.

    Marski sanaili käskynsä vasta sen jälkeen kun Neuvostoliitto oli käyttänyt tykkejä ja lentokoneita Suomea vastaan.

    1Äänestä

  • NAZI on vaaraksi kirjoitti:

    Olet väärentävä NAZI

    Punanatsi on tollo!

    Äänestä

  • Ei alkanut, sillä ei Suomi pommittanut mitääm. Tukikohtien käyttö oli varmaan ok kun kerran neukku itse rikkoi Talvisodassa täysin vastaavaa sopimusta! Se oli saanut Baltian mailta kiristettyä itselleen tukikohtia ja sopimuksessaluki, ettei niitä saanut käyttää kolmatta osapuolta vastaan!

    SILTI neukku lensi niistä pommituslentoja Suomeen!

    1Äänestä

  • ota selvää kirjoitti:

    Lue se miekantuppipäiväkäsky niin toteat millä perusteella vapaaherra m-heim oli sotaan lähdössä. Ei siinä sotaa perustella neukun rikkeillä vaan puhtaasti omalla halulla tuhota itäinen naapuri ja sen järjestelmä ja vallata Suomelle lisämaita.

    Päiväkäskyt ovat juhlapuheita eivätkä mitään sotasuunnitelmia! Lapsellista jänkkäämistä taas!

    1Äänestä

  • NAZI on vaaraksi kirjoitti:

    Olet väärentävä NAZI

    Olet valehteleva KOMU.

    Äänestä

"Jatkosodan alkamisesta ja aloittajasta "

Talvisodan aloittajaksi Neukku nimesi Suomen. Vissiin suurin syyllinen H:gin työväki, naiset ja lapset kun alkajaisiksi kävi Neukku niiden kimppuun.

Ja jos nyt kuitenkin olisi ollut niin, että Neukku ihan itse aloitti, mutta syynä Leningradin alueen turvallisuus, niin taaskin selviö, että suurin uhkahan oli juuri H:gin työväki, naiset ja lapset. Nehän kaikkein kärkkäimmin odottivat pääsevänsä Vanjan sotaväen kimppuun.

1Äänestä

Mannerheim aloitti sodan julistuksen 23 helmikuuta 1918 Anreassa , en pane miekkaani tuppeen ennen kuin Lenin on tapettu,mutta ei ollut muuta yhtä hullua kuin Hitler joka lähti tapattamaan kansaansa ,seuraukset voi lukea historiasta,siinä meni Karjala,86000 kaatunutta ja 300 milj.Dollaria sotakorvauksia. 1919 suunnitelma hyökkäys Pietariin Winston Churcill lähti kotiin ja sanoi lähtiessään kas,kun Suomi ei ole vallannut koko Venäjää.Kun Hitler pääsi valtaan Saksassa tuli Mannerheimille ja Suomen hallitukselle sota kaveri,eiku sotaan ja suur Suomea tekemään

Äänestä
  • tämä "tosi 1" on kaikkein vilpittömin Stalinin ihailija ja Suomi-vihaaja mitä palstalta löytyy.
    Toiseksi jäävät huttulat ja tarkkispojat sun muut höpöhomppelit.

    Jaksaako joku etsiä kaikki virheet tuosta sadasti julkaistusta hölynpölystä?

    Äänestä

  • Tosdion se, että kirjoitti:

    tämä "tosi 1" on kaikkein vilpittömin Stalinin ihailija ja Suomi-vihaaja mitä palstalta löytyy.
    Toiseksi jäävät huttulat ja tarkkispojat sun muut höpöhomppelit.

    Jaksaako joku etsiä kaikki virheet tuosta sadasti julkaistusta hölynpölystä?

    Todellisuudessa nimimerkki ”tosi 1”. ON juuri Tarkkispoika, jonka alter egoja ovat Huttilat ja Ketaleet! Katkera Suomi-vihaaja ikuisesti!

    Äänestä

N-liiton hyökkäyksellä Suomeen 30.11.1939 sekä Baltian miehityksellä oli myös Englannin tuki. Sehän ilmoitti suoraan jo 1920-luvun vaihteessa ettei halua Eurooppaan uusia pikku valtioita, ne kun saavat aikaan sotia. Tykkäsi kun N-liitto saneerasi niitä pois.

Äänestä
  • Lausuma ei ole = tuki? Miksi valehtelet? Päinvastoin! Englanti tuki Talvisodan alettua juuri Suomea!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

itse se sen sanoo kirjoitti:

Turhaa kiistellä kumpiko aloitti Jatkosodan, Suomi vaiko neukku. Eihän siihen tarvita kuin yksi ainoa dokumentti eli M-heimin ns. miekantuppipäiväkäsky. Kun sen lukee niin ei aktiivisesta aloittajasta jää epäselvää. Ukkohan myöntää sen siinä suoraan; lähtevänsä toteuttamaan vannomaansa valaa. Mikä siinä jää epäselväksi. Vai voiko kukaan enää sen selkeämmin todistaa lähtevänsä hyökkäyssotaan, maita valloittamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu