Olen pitkässä avioliitossa elävä nainen.
Lopetin hormonien käytön yli 10 vuotta sitten.
Yhteiselämämme on sujunut aina hyvin eikä siinä nytkään ole muuta säröä kuin aktiivisuutemme eriparisuus.
Mieheni on minua 5 vuotta vanhempi mutta varsin aktiivinen.
En ole koskaan kieltäytynyt seksistä mutta viime aikoina en olisi halukas vastaamaan mieheni odotuksiin.
Nautin läheisyydestä ja kerran, kasi viikossa tapahtuvasta, verkkaisesta hellittelyn jälkeisestä seksistä mutta enemmän jättäisin vain läheisyydestä nauttimiseen.
Sivullisten on mahdotonta hahmottaa tilannetta mutta kysyn kuitenkin mitä vaihtoehtoja olisi viestittää miehelleni asiasta hänen loukkaantumatta.
Seksi on hänelle tärkeää. Jo ilmeestä näen milloin alkaa panettamaan.
Hän on myös "joko-tahi" ihminen ja vaikka en odota mitään voimakasta reaktiota niin sen mahdollisuustkin arveluttaa.
Hän ei painosta minua mutta tavallisimmin ilmaisee tarpeensa fyysisesti ja joskus kysymällä suoraan, että "lunkkaako" hän vai olisiko minulla mielessä vaihtoehtoa.
"Lunkkaus" on hänen sievistelty ilmaisu.
Intiimirupeamissa minä voin toimia mielitekojeni mukaan mutta kun niitä alkaa olemaan harvemmassa.
Mieheni tietää tilanteeni ja ottaa sen huomioon jossakin määrin mutta toivoisin lievää hiipumista.
Missään tapauksessa en edes vihjaa yksittäisestäkään kieltäytymisestä koska se johtaisi "hyvä on, olkoon sitten" reaktioon ja kuitenkin haluaisin jatkaa kuten tähänkin saakka mutta himmeämmillä valoilla.
Tähän pitäisi löytää sopuisa, pysyvämpi ratkaisu eikä kertatenää.
En pelkää mieheni menoa vieraisiin koska eiköhän hänen ikänsä rajoita niitä tarjokkaita.

Vastaukset 1
Vanhimmat
No kysy ensin jossain muussa tilanteessa, miten hän kokisi, jos sanot, ettet juuri tänään jaksa? Asiastahan voi keskustella pitempäänkin, ei vain silloin, kun toinen on halukas. Omista toiveista, ajatuksista jne. Silloin ei tarvitse arvailla, kun muut ihmiset eivät sitä kuitenkaan voi tietää.