Mies katsoo arkisin aina 4-5 tuntia televisiota. Emme käy perheenä missään tai harrasta yhdessä. Kuljetan lapset harrastuksiinsa. Käyn itsekin salilla. Mutta kun tulen kotiin ei lapsia ole autettu iltapuuhissa, mies sanoo sanoneensa viisivuotiaalle, että ota iltapalaa ja pese hampaasi. Todennäköisesti mainoskatkolla. Kotitöitäkään hän ei ehdi tekemään ohjelmilta. Okei, keski-iässä voi tulla mukavuudenhaluiseksi, mutta mikä on liikaa? Masentavaa, että olen sidottu tuohon flegmaattiseen olentoon loppuiäksi. Viikonloppuna tuntimäärä television äärellä on vielä suurempi. Kaipaan parisuhdettani.
Menetin kumppanini television katselulle
Ruutukunkku
7151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Meillä on samaa. Töiden jälkeen kolmelta se istuu telkkarin eteen ja lopettaa klo 23. vastaukseksi saa murahtelua tai ei mitään. Viikonloput juo ja vikittelee muita naisia. Sellanen mies minulla.
Laitappa se antenni ja scart johto piiöoo niin ettei kanavat väy ja kato miten käy kun ei pääsekkään tv kattelemaan ja jos tulee sanomsita niin kerrot että jos tyyl iei muutu niin ero edessa. Eihän 5v osaa vielä itse noita juttuja ja niitä on aikuisen hoidettava ja valvottava että laspet oppii. Itse ole jo 19v lasen isänä hoitanut lastmma vuoden kotona kun oli 2-3 vuotias ja naiseni vuorotyön vuoksi ollut illat laspen kanssa ja ei siinä hirveesti tv kateltu. Saamaton mies sinulla tai ei ole isä mallia oleva mies.
Sepä se. Olen samaa mieltä. Viisivuotias tarvitsee apua iltatoimiinsa. Pelkkä kehotus ei riitä. Olen yrittänyt ajoittaa salikäynnit siten, että olisin ajoissa kotona. Se on hiukan hankalaa, kun minä olen yleensä se, joka ehtii töistä lapset hakemaan. Olen asiasta miehelle maininnut ja siitähän vasta elämä syntyi. Hän ei ymmärrä miksi syyllistän häntä.
Olen yrittänyt opettaa lapsia ajamaan pyörällä, heittämään ja potkimaan palloa, hiihtämään, luistelemaan ja kalastamaan yms. asioita, joita oma isäni aikoinaan minulle opetti. Valitettavasti isäni on jo aika iäkäs ja asuu toisella puolella Suomea. Kun poika pääsee kesällä mummolaan, hän kulkee isäni kanssa pääasiassa. Etenkin hän on innostunut toimimaan nikkaroinnissa ja saunanlämmityksessä apumiehenä. Myös luonto ja eräasiat kiinnostavat häntä.
Kun näen perheitä viettämässä yhdessä aikaansa tai isiä lastensa kanssa, minut valtaa yksinäisyyden tunne. Miten kaksin voi tuntea vanhemmuudessa itsensä näin yksinäiseksi?
Isänä tein aikoinaan samoja juttuja tyttäremme kanssa ja hänkin oli aina isäni kanssa ongella jo 3v ja kotio päästyä kertoi kavereille että oli saanut kaloja ongella niin pojat naureskeli mutta olin vieressä ja kerroin että on saanut ja isoja kaloja. Käyn kattomassa mm rallia jyvaskylassä ja naiseni vuorotyön taki on lapsi ollut mukana jo 2v lähtien ja se siitä.
Ymmärrän kaikkia osapuolia. Olen laiska, perhe-elämä ei kiinnosta eikä oikein moni muukaan asia. Toisaalta tiettyyn minimitasoon pakotan itseni, koska velvollisuuksista täytyy pitää kiinni.
Sinun pitää punnita, onko liiton jatkaminen edullista lapsellenne vai olisiko avioero hänelle parasta. Menettele sen mukaan.
Nalkutus ja muut pakkotoimet ovat turhia, haitallisia tai väärin.
Niin tietysti näistä asioista olisi ollut hyvä keskustella jo ennen avioitumista ja varsinkin ennen lasten tekemistä. Jos olisitte ennen lasten tekemista selkeästi puhuneet siitä, että kumpikin haluaa lapsia tasan yhtä paljon ja niihin sitoudutaan 50-50 niin ukollasi ei olisi mitään saumaa nyt luistaa töistään, kun on aikuisena ihmisenä tehnyt päätöksen ja luvannut sitoutua. Jos taas sinä olet halunnut muksuja ja ukko sinut pitääkseen tehnyt ne pari lasta, kun niin nyt kai vaan kuuluu tehdä vaikkei itse olisi halunnut ja kaiken lisäksi ryhtynyt tähän koko elämän kestävään sitoutumiseen ilman sen kummempaa harkitsemista ja sitten sinä vielä hänelle lapsen ollessa vauva aina valittanut siitä kuinka tekee kaiken väärin ja ominut lapsesi vain itsellesi, niin olisin varmasti itsekin lamaantunut telkkarin taakse enkä kokisi sitä taloa, jossa elän tai lapsiani omakseni.
Parisuhteeseen tarvitaan kaksi ihmistä ja isyys on muutakin kuin vain sitä biologista sorttia. Se on itseasiassa se helpoin osa. Itseasiassa esikoisen ollessa pieni meillä vielä oli parisuhde. Luovuimme jopa televisiosta pariksi vuodeksi ollessani kotona. En alkanut seurustelemaan tai mennyt naimisiin elävän sohvatyynyn kanssa aikoinaan. Tosin tietynlainen mukavuudenhalu hänessä on ollut aina. Nyt se on vain puhjennut kukkaan. Edellistä kirjoitusta lukiessa ihmettelin, että mikä erioikeus miehellä/miehillä on laistaa kotitöistä ja velvollisuuksista vanhempana perustelulla "kun mua ei nyt vaan huvita / en jaksa" tai "muutin mieleni - liian vaivalloista".