Mitä tehdä kun en ole ollut parhaaseen kaveriini tekemisissä kohta yli kuukauteen?
Kaikki alkoi siis siitä, kun kaverini sanoi minulle todella rumasti eräissä kuukausi sitten pidetyissä illanistujaisissa. Tästä sitten suutuin tälle enkä ole noiden illanistujaisten jälkeen ollut häneen minkäänlaisessa yhteydessä.
Olisin nyt kuitenkin valmis antamaan hänelle anteeksi, enkä haluaisi enää jatkaa tätä vihanpitoa yhtään kauemmin, ihan sama minkälainen m*lkku hän on joskus ollut minua kohtaan. Kyseessä on kuitenkin melko läheinen kaveri jonka kanssa on tullut muun muassa käytyä aktiivisesti salilla ja tehtyä kaikkea muuta yhdessä. Tässä vuosien saatossa olemme jakaneet ilot ja surut, tukeneet toisiamme myös vastoinkäymisissä ja olemme olleet varsin hyvin perillä toistemme asioista.
Olemme olleet siis melko läheisiä kavereita ja tiedän hyvin itsekkin, ettei hänelläkään ole niin hirveän montaa kaveria täällä opiskelukaupungissa, jossa tällä hetkellä asumme.
Tuntuu siis todella pahalta sisältäpäin, että emme ole olleet noinkaan pitkään aikaan missään tekemisissä.
Mitä siis tekisit tilanteessani?
Hyvä ystävä
Opiskelijamies24
1
188
Vastaukset 1
Hmm.. No jos kerran olet valmis antamaan hänelle anteeksi, niin mikset sitten vain ota yhteyttä? Vai odotatko kaverisi ottavan yhteyttä ensin?
Itse nielisin ylpeyteni ja laittaisin kaverille tekstarin, jossa kysyisin kuulumisia. Tai ilmoittaisin että haluan sopia ja ehdottaisin vaikka tapaamista. Ihan miten itseltä luonnolliselta tuntuu. Ystävyys on sen verran kallisarvoinen asia, että ei kannata pikkuasioiden antaa sitä pilata :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1051760
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä441247Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS461109Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk231000Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita172839Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13790Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201713- 46709
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?14702Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.40636