Miksi monesti, sekä naiset että miehet sortuvat aina jaottelemaan ihmisiä sukupuolen perusteella, milloin mistäkin syystä? Tuntuu että naiset ja miehet halutaan asettaa vastakkain ikään kuin olisimme toistemme vihollisia.
Minulla ei haarovälin lisäksi ole juuri mitään yhteistä useimpien miesten kanssa. En ole elämäni aikana hirveän montaa ihmistä tavannut, joista olisin erityisemmin pitänyt. Siitä pienestä, miellyttävästä porukastakin miehet ovat vähemmistö. Minulla on paljon enemmän yhteistä joidenkin naisten kanssa, kuin joidenkin miesten. Syvällisimmät ja mielenkiintoisimmat keskustelutkin olen käynyt naisten kanssa. En nyt tarkoita, että naiset olisivat parempia kuin miehet, vaan sitä että sukupuolella tuntuu olevan hyvin vähän tekemistä sen kanssa minkälainen ihminen on sisältä.
En ole ikinä äänestänyt sukupuolen perusteella. En ole ikinä lukenut kirjaa sillä perusteella, että onko sen kirjoittanut mies vain nainen. Olen ollut hyvin tarkka asiasta ainoastaan, kun olen hypännyt sänkyyn toisen ihmisen kanssa. Muuten minulle on aivan sama mistä kukakin on kotoisin, Marsista vai Venuksesta.
Miksei miesten ja naisten välillä voisi olla harmonia?
Minulla ei haarovälin lisäksi ole juuri mitään yhteistä useimpien miesten kanssa. En ole elämäni aikana hirveän montaa ihmistä tavannut, joista olisin erityisemmin pitänyt. Siitä pienestä, miellyttävästä porukastakin miehet ovat vähemmistö. Minulla on paljon enemmän yhteistä joidenkin naisten kanssa, kuin joidenkin miesten. Syvällisimmät ja mielenkiintoisimmat keskustelutkin olen käynyt naisten kanssa. En nyt tarkoita, että naiset olisivat parempia kuin miehet, vaan sitä että sukupuolella tuntuu olevan hyvin vähän tekemistä sen kanssa minkälainen ihminen on sisältä.
En ole ikinä äänestänyt sukupuolen perusteella. En ole ikinä lukenut kirjaa sillä perusteella, että onko sen kirjoittanut mies vain nainen. Olen ollut hyvin tarkka asiasta ainoastaan, kun olen hypännyt sänkyyn toisen ihmisen kanssa. Muuten minulle on aivan sama mistä kukakin on kotoisin, Marsista vai Venuksesta.
Miksei miesten ja naisten välillä voisi olla harmonia?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Nyt täytyy kyllä todeta, että puhut omasta puolestasi vain. Ihmisiä jaotellaan usein sukupuolen mukaan koska on olemassa kaksi sukupuolta. Ominaisuuksia taas ei jaotella sukupuolen mukaisesti, tätäköhän hait takaa??
Kuvailet itse tyypillisesti miten sinulla ei ole "miesten" kanssa mitään yhteistä, vaan enemmänkin "naisten" eli siis jaottelet asiat sukupuolen mukaan. Sen sijaan jos eläisit niin kuin opetat, kertoisit millaisten ihmisten kanssa tulet erityisesti toimeen.
Ymmärsit nyt ehkä hieman väärin. Tottakai olen tietoinen että on olemassa kaksi eri sukupuolta ja näillä on joitain fyysisiä ja henkisiä eroavaisuuksia. En minä nyt ihan idiootti ole, vaikka olenkin mies. Enkä missään vaiheessa sanonut, että minulla olisi enemmän yhteistä naisten, kuin miesten kanssa. Puhuin siitä että sillä sukupuolella ei ole omalla kohdallani ole merkitystä kuinka paljon minulla on jonkun henkilön kanssa yhteistä.
Tarkoitan sitä että sukupuolen merkitystä korostetaan tilanteissa, joissa se on täysin merkityksetön. Jos minun pitäisi nimetä kymmenen julkisuuden henkilöä, joita arvostan, siellä joukossa olisi monta naista luultavasti. Jos kaikkia ihmisiä pyydettäisiin tekemään vastaavanlainen listaus, olen varma että miehet nimeäisivät huomattavasti enemmän miehiä ja naiset naisia.
Sukupuolten väinen dynamiikka.
Seksuaalisuudessa vastakohtaisuudet ovat heteroille ylensä tärkeää. Sukulaisuus tai ystävyys onkin sitten eri juttu.
Hauskasti sanot, että toisaalta sukupuolella tuntuu olevan hyvin vähän tekemistä sen kanssa minkälainen ihminen on sisältä, mutta miehet ovat kuitenkin harvemmin mielyttäviä. No se saivartelusta.
Mielestäni ihmisiä on hyvin vaikea jakaa yhtä selkeästi kahteen erilaiseen, mutta lähes yhtä suureen ryhmään muun kuin sukupuolen perusteella. Toisaalta, mitä suurempiin ryhmiin joukon jakaa, sitä huonommin ryhmän määritelmä kuvaa siihen kuuluvaa yksilöä. Ihmiset tuppaavat luokittelemaan kaikkea, myös toisiaan. On aina me ja ne muut; suomalaiset ja ulkomaalaiset, porilaiset ja ulvilalaiset, herrat ja duunarit, teekkarit ja humanistit jne. Ongelma ei oikeastaan ole siinä, etteikö miehet ja naiset voi olla harmoniassa, vaan siinä ettei ihmiset yleensäkään pysty siihen.
>>Hauskasti sanot, että toisaalta sukupuolella tuntuu olevan hyvin vähän tekemistä sen kanssa minkälainen ihminen on sisältä, mutta miehet ovat kuitenkin harvemmin mielyttäviä. No se saivartelusta.>>
En ole missään vaiheessa sanonut että miehet ovat harvemmin miellyttäviä. Puhuin vain omasta kokemuksestani, jonka mukaan _tapaamistani_ miellyttävistä ihmisistä suurin osa on ollut naisia. Suhde voi olla vaikkapa 51% - 49%. Jos on jonkinlaista sisälukutaitoa, niin ymmärtää että että tarkoitus oli vain korostaa sitä, että sukupuoli ei ole ollut se yhdistävä tekijä.
Onhan se jaottelu miesten ja naisten välillä ihan kohdallaan välillä, mutta sukupuoli tuntuu määrittelevän ihmisen täysin vielä nykyäänkin. Minulla on sukua Venezuelassa ja siellä se ero on vielä suurempi kuin täällä Suomessa. Siellä ollessani olen aina ajatellut että jako miehen ja naisen välillä on osittain hyvin keinotekoinen. Suomessa ero on pienempi, mutta se on silti olemassa. Nyt joku saivartelijanero varmaan ajattelee, että mielestäni se ero pitäisi häivyttää kokonaan.
Saavat ihmiset puolestani lokeroida ihmisiä millä tahansa perusteella. Ei ole minulta pois jos haluavat ajatella niin yksinkertaisesti.
Ei nyt heti tarvitse itseensä ottaa. Ajattelin vain, että teit päätelmäsi sukupuolen merkityksettömyydestä pääosin myöskin niiden _tapaamiesi_ ihmisten perusteella. Ja miksi olisit maininnut seikan, jos se olisi merkityksetön (tyyliin 1% heitto).
Konservatiivisemmissa yhteiskunnissa kontrasti sukupuoliroolien välillä on varmasti suurempi kuin täällä. Suomessakin huomaa vielä eroja. Ainakin koulutus/ammattialoille ihmiset pakkautuvat paljolti sukupuolen mukaan, ja harrastuksissakin on omat eronsa. Toisaalta en usko, että erot johtuvat pelkästään kulttuurista.
Kyllä ne sukupuolten väliset erot johtuvat paljonkin kulttuurista, eli miten lapset vauvasta asti kasvatetaan. Eri kulttuureissa on erilaisia käsityksiä siitä, millaisia naisten ja miesten kuuluu olla ja joiden mukaan heidät kasvatetaan.
Itsellenikään sukupuoli ei ole sellainen asia, joka määräisi kaiken mitä teen. Kaikilla on kuitenkin sekä maskuliinisia että feminiinisiä puolia itsessään. Sukupuoli (ainakin henkinen) ei ole mikään kahtiajako vaan jatkumo.
Pidän loppujen lopuksi harvoista ihmisistä.. Tai ehkä mulla vaan ei ole läheskään kaikkien kanssa mitään yhteistä; ei omaisuutta, ei lapsia, ei uraa, en tykkää säätää yökerhoissa, olen kasvissyöjä jne. En automaattisesti tunne samuutta monenkaan kanssa, maailmat on niin erilaiset. Satunnaiset kohtaamiset kyllä antaa paljon, kun saa kurkistaa toisen maailmaan ja joskus tuntee jotain yhteyttä hetken jonkun kanssa. Ihmissuhteet vaan pitkittyessään mutkistuu; tulee odotuksia, vaatimuksia jne. Olen kumma kyllä kiinnostunut ihmisistä, ihmisyydestä ja meille kaikille yhteisistä tunteista. Välähdyksenomaisesti joskus tuntee sielujen yhteyden ja se on kaunista. Jos suhteet pitkittyy, tulee kaikkea häikkää esim erilainen tarve pitää yhteyttä. Yleensä niin, että ihmiset loukkaantuu, kun viihdyn aika paljon yksin ja suorastaan tarvitsen sitä. Eli mun kannalta asia on niin, että sukupuolesta riippumatta mun pidemmät sosiaaliset suhteet on vaivalloisia.
Kannatan kyllä sukuouolten tasa-arvoa. Minua kuitenkin ihmetytti, kun kuulin treenikaverilta, ettei hän uskalla enää kysyä tuttaville syntyvien lasten sukupuolta etukäteen, ennen syntymää siis. On kuulema tullut vastaan niitä, jotka haluavat kasvattaa lapsen sukupuolineutraalisti.
Menee mielestäni jo vähä yli. Tosiasia on, että meitä on miehiä ja naisia. Miksi ihmisillä on niin kova tarve pyyhkiä sukupuoli pois? Sukulaislapsien, tyttöjen ja poikien, kasvua seuranneena olen vakuuttunut, että suuri osa sukupuolesta on selkeästi geenien määrittelemään.
Pikkuveljeni leikki lapsena minun barbeilla ja minulle taas pikkuautot oli hyvin tärkeitä leluja (olen siis nainen, kuten barbeista taisi käydä ilmi). On hyvä, että lapsi saa valilta. Mietin kuitenkin, että onko näillä sukupuolineutraalisti kasvatetuilla lapsilla myöhemmin haasteita identiteetin rakentumisessa. Ei ole vahvaa suuntausta poikien tai tyttöjen identiteetistä. En osaa sanoa.
Kyllä miesten ja naisten välillä on minusta harmonia, niin kuin se voi olla. Tai itseasiassa ruotsalaisessa kulttuurissa sitä on varmaan vieläkin enemmän, koska ruotsalainen kulttuuri on kaikin puolin muutenkin hyväksyvämpi, niin työelämässä kuin yhteiskunnan toiminnassa muuten. Tällä palstalla harmoniaa ei ole, mutta tämä on väärä foorumi tehdä minkäänlaisia päätelmiä asiasta.
Niin, miehet on miehiä ja naiset on naisia.
En ole ihan varma mitä sukupuolineutraali kasvatus tarkoittaa. Eihän sukupuolta nyt voi mitenkään pyyhkiä pois. Kyllähän miehiä voi miehiksi kutsua ja naisia naisiksi, ei siinä ole mitään väärää. Huonona asiana näen vain sen että tiettyjä piirteitä pidetään miehillä ja naisilla huonoina. Tämäkin on koko ajan onneksi muuttunut parempaan suuntaan. Se taas kertoo että kyse on pitkälti kulttuurista.
Itse olen saanut lapsena oman äitini suusta kuulla olevani homo. Tämä vain siksi että olen ollut aina hieman ujo, eikä minulla ollut nuorena mitään naissuhteita. Koko nuoruuden yritin itse sitten "korjata" tätä tilannetta ja lopputuloksena olin henkisesti aivan romahduspisteessä. Tuskin äitini edes tajusi minkälaisia paineita hän minulle aiheutti. Vaikka itse en ole omaa heterouttani hetkeäkään epäillyt. Mutta koska en ollut tarpeeksi "mies", niin tunsin olevani epäonnistunut ihmisenä.
Minusta olisi parempi suhtautua ihmisiin yksilöinä. Jos poikalapsella on "feminiinisiä" piirteitä, niin ne pitää hyväksyä, eikä yrittää väkisin ruveta karaisemaan tästä pojasta "miestä". Ihmiset eivät monesti edes tajua kuinka kulttuuri on vaikuttanut heidän ajatteluunsa. Kaikkihan aina luulevat ajattelevansa itsenäisesti, mutta alitajuisesti toimimme niin kuin muutkin ympärillämme.
En ole itsekään tuohon sukupuolineutraaliin kasvatukseen sen enempää perehtynyt, mutta idea siinä on, että ei suosita esimerkiksi pojilla perinteisiä poikien leluja ja tytöillä perinteisiä tyttöjen leluja. Samoin vaatteiden kanssa, ei ole tyttöjen ja poikien värejä. Senhän näkee vaatekaupassakin selkeästi, että poikien vaatteissa on enimmäkseen sinisen, vihreän ja harmaan värejä. Tyttöjen vaatteet on pinkkiä ja lilaa. Kaupat myyvät sitä, mitä kuluttajat ostavat.
Telkkarista tuli joku aika sitten pieni pätkä jossain ajankohtaisohjelmassa päiväkodista, jossa lapsia kannustettiin leikkimään millä leluilla itse haluaa. Ilman, että kukaan tulee sanomaan pojalle: et sinä voi nukella leikkiä, se on tyttöjen lelu. Ei haluta kasvattaa sukupuolen "vaatimaan" rooliin. Ihan ok.
Minustakin ihmiset pitäisi kohdata yksilönä ja hyväksyä myös hieman totutusta poikkeavat piirteet. Tarkoitankin sitä, että onko se oikeasti etu, että yritetään minimoida sukupuolelle tyypillinen käytös? Tai miksi niin halutaan yleensäkin toimia? Onko Suomessa noussut esille suuri tarve, että naisten pitäisi omaksua enemmän miehen ominaisuuksia ja päinvastoin? Tässähän yritetään saada kaikki ihmiset sovitettua yhteen neutraaliin muottiin sen sijaan, että annettaisiin ihmisten olla yksilöitä. Toki puolesta puhujat sanovat, että tämä antaa mahdollisuuksia lapselle toimia sukupuolirajojen ulkopuolella.
Ja kulttuuri on tosiaan hyvä ottaa tässä esille. Tuolla etelämpänä on hyväksyttyä miehilläkin sliipatumpi ulkonäkö. Silti sukupuoliroolit on vahvoja esim. Espanjassa. Suomessa taas etenkin miehet pitää näitä sliipattuja miehiä ilman muuta homona. Suomessa ollaan äijiä. Täällä myös käytöstavat on hyvin erilaisia. Italiassa aikuiset miehet antavat toisilleen poskipusuja - miten istuisi Suomeen? Olen suomalaisena Suomessa todistanut tälaista tilannetta työpaikalla. Koska se ei meidän kulttuuriin kuuluu, itsekin katsoin hetken että mitäs... ja samantien ajattelin, että kulttuuri.
Mä en kans täysin tajua sukupuolineutraalin kasvatuksen ideaa.. Jos joku pieni osa on transseksusaaleja tms, miksi muilta pitää kieltää sukupuoli? Ettei loukkaa ketään? Pitäskö sitten jos jollakin on raaja-amputaatio, muidenkin katkaista jalkansa? Mulle naisen identiteetti on tärkeä ja nautin siitä ja mielestäni en sillä loukkaa ketään. Kannatan sen sijaan tasa-arvoa kaikkien kesken ja sitä, ettei tyttöjä kasvatuksella "pakoteta" kiltimmiksi ja ajattelemaan aina muita ennen kuin itseään. Ideaali ois, että sukupuolestaan ja sukupuolettomuudestaan sais nauttia ja ei olis mitään oletuksia mitä voi tai mitä pitää tehdä. Kaikki sais olla vahvoja ja heikkoja ja kaikkea mitä ovat. Se on pelkkää pintaa jos kaikki puetaan samanlaisiksi.
Liputtaisin naisten puolesta.
http://www.metropoli.net/julkkikset/julkkiskaunottarelta-kuuma-tsemppikuva-terveiset-leijonille/