Heips! Eli soitin tänään yhteen firmaan, ja he lupasivat hetken juttelun jälkeen minulle kesätöitä mansikanmyyjänä. He sanoivat soittavansa minulle uudelleen toukokuussa, ja kertovansa silloin tarkemmat työajat ynnä muut. Nyt minua alkoi mietityttämään että entä jos he eivät soitakaan, vaikka me aivan selkeästi sovimme että pääsen töihin? Kuinka sitovia ovat nämä puhelimessa sovitut kesätyöt?
Vastaukset 3
- Aina kirjallisena...
Saattaa hyvinkin olla, että eivät soittele.
Jos haluat varmistaa paikan, niin vadi kirjallinen sopimus. Jos eivät sitä suostu tekemään, niin en luottaisi pätkääkään, että kesällä olisi työpaikka. - kesaduuni_anna
Moi.
Lain mukaan suullinen työsopimus on aivan yhtä pätevä kuin kirjallinenkin. Suullisissa sopimuksissa kuitenkin työtekijä on heikoilla sillä hänellä ei ole epäselvyyksien sattuessa käytännössä mitään todisteita tehdystä sopimuksesta eikä sovituista pykälistä kuten vaikkapa palkka tai työaika. Siksi suosittelisin vahvasti kirjallisen sopimuksen laatimista.
Sinun tilanteessasi varmaankin soittaisin työnantajalle uudestaan ja pyytäisin tapaamista sopimuksen kirjoittamiseksi. Jos työaika ei vielä ole selvillä, voidaan työsopimukseen laittaa arvio esim. kesäkuun puolivälissä. Tarkka päivä voidaan sopia yhdessä myöhemmin. Myös työn kestosta voidaan tehdä arvioita.
Jos et tahdo soittaa työnantajalle takaisin, pidä kuitenkin huoli, että jos hän soittaa takaisin, niin teette kirjallisen työsopimuksen vielä ensimmäisenä työpäivänä. Siihen asti kannattaa katsastella ja hakea myös muihin työpaikkoihin.
Onnea työnhakuun :),
KesäduuniAnna
www.4h.fi - kesaduuni_anna
Lisäys vielä edelliseen:
Jos työsopimusta ei ole tehty kirjallisena työnantaja on kuitenkin velvollinen tähän:
"Työsopimuslain (55/2001) 2. luvun 4 §:n mukaan työnantajan on annettava työntekijälle, jonka työsuhde on voimassa toistaiseksi tai yli kuukauden pituisen määräajan, kirjallinen selvitys työnteon keskeisistä ehdoista viimeistään ensimmäisen palkanmaksukauden päättymiseen mennessä, jolleivät ehdot käy ilmi kirjallisesta työsopimuksesta."
KesäduuniAnna
www.4h.fi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1212553Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401862Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101260- 761050
- 1081042
- 991001
- 48905
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88884- 102878
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik34801