Olen 30-40 v. välissä oleva mies ja ollaan oltu yhdessä 5 vuotta ja pari lastakin on siunaantunut(suunniteltuja). Arki on raskasta välillä johtuen lapsista, mutta hoidan asian kunnialla. Niin myös kotityöt ja hommat sängyssä. Nainen on kaunis, fiksu, toimelias, hyvä äiti jne, mutta minulta puuttuu ne suuret tunteet häntä kohtaan. Hänen kanssa on hyvä ja helppo olla. Kommunikaatiomme toimii ja riidatkin ovat rajusti vähentyneet. Välillä olen miettinyt, että olenko koskaan häntä rakastanut. "Ajauduimme" yhteen, kun tiesimme että olisimme hyvä pari.
Nyt syksystä asti hänen naama on lähinnä ärsyttänyt ja olen haaveillut muista naisista. Lähinnä miltä tuntuis kun sais rakastaa toista täysillä josta oikeesti tykkäis.
En ole pettäjätyyppiä enkä ole koskaan pettänyt. Jos tää jatkuu pitkäänkin niin täytyy mennä pariterapiaan ja miettiä suhteen jatko.
Mitä muuta kannattaisi tehdä? Katsoa peilistä?
Nyt syksystä asti hänen naama on lähinnä ärsyttänyt ja olen haaveillut muista naisista. Lähinnä miltä tuntuis kun sais rakastaa toista täysillä josta oikeesti tykkäis.
En ole pettäjätyyppiä enkä ole koskaan pettänyt. Jos tää jatkuu pitkäänkin niin täytyy mennä pariterapiaan ja miettiä suhteen jatko.
Mitä muuta kannattaisi tehdä? Katsoa peilistä?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Voisiko toista oppia rakastamaan? Monesti sitä polttaa vaan siipensä niissä aluksi hurjana leimuavissa tunteissa. Teillä on perusasiat kunnossa ja pienet lapset. Tilanne on haastava kaikilla tuossa vaiheessa. Monella vielä talonrakennus tai velat asunnosta. Mä en helpolla vaihda, kun miehessäni ei ole mitään isompia "vikoja". Uusperhekuvioissakin on omat vaikeutensa. Ehkä sinuna järjestäisin yhteistä aikaa vaimon kanssa ja lapsille hoitaja siksi aikaa. Puhuminen voi auttaa ja rakkautta ja lämpöä löytyä. Oletteko liian kovilla? Tai jompikumpi? Väsyneitä? Koittakaa jakaa vastuu ja hommat suht tasan, ettei kumpikaan uuvu täysin. Sitten vähän ylimääräistä huomiota toiselle. Pidemmissä suhteissa toinen ajoittain ärsyttää. Mullekin tulee joskus tunne, että pitäis tapahtua jotain, haluis jotain jännempää, mutta ei se välttämättä tarvii puolisoa vaihtaa. Jos tekee jotain uutta yksin tai kahdestaan ja tietoisesti yrittää nähdä toisessa niitä haluttavia piirteitä ja osoittaa lämpöä, saa ehkä vastakaikuakin. Ihminen haluaa olla haluttu ja arvostettu.
Sulla voi vaihtamalla olla vaan kohta se tilanne, että lapsia on kahden naisen kanssa ja olet taas samassa pisteessä kuin nyt. :) Ja tavallaan huolehtiminen ja tilanne vaan suhde suhteelta kasvaa.
Meillä ei lapsia ole. Se on tietoinen päätös huonojen geenien ja henkisen kestokyvyn takia. Jonkinlaisia vaikeuksia on silti ollut 10v suhteen aikana, tuskin niiltä kukaan säästyy. Noi ei oo helppo kohta noi "ruuhkavuodet", mutta minusta kannattaa yrittää. Voimia!
Kiitos vastauksesta.
Tottahan se on, että olemme molemmat erittäin väsyneitä vaikka yritämme nukkua ja "huoltaa" itseämme hyvin.
Se vielä tästä puuttuisi jos jotain taloa rakennettaisiin.
Olemme yrittänyt käydä ulkona kahdestaan parin kuukauden välein, mutta rahapolitiikka sanelee aika pitkälle nuo ulkonakäymiset.
Se on ihan totta, että uuden naisen kanssa voi tulla samanlainen tilanne eteen.
Ehkä myös tilanteeseen voi vaikuttaa se, että naiseni on sanonut joskus että hän pelkää rakastua. Eli ei uskalla antaa itsestään kaikkea jos toinen vaikka lähtee. Eli meillä molemmilla taitaa olla ongelma rakkauden kanssa. Tyhjiössä elämme:/
Miten ihmeessä naisen, joka on synnyttänyt sinulle kaksi lasta, naama voi ärsyttää? Ehkä katsot häntä väärin? Halveksuen tai jonkun muun kielteisen tunteen läpi? Katsotko silmiin? Näetkö hänet oikeasti...Kun jotenkin tuo kuvauksesi hänestä on kovin pinnallinen: "kaunis, fiksu, toimelias, hyvä äiti"...tuolleen voisi kuvata ketä tahansa naista, mutta hän on sinun vaimosi. Tuli vaan tunne, että katsot häntä jotenkin ulkokohtaisesti etkä näe hänen sieluaan. Siksi kysyin, katsotko silmiin. Oma rakkauteni yleensä herää miestäni kohtaan yksinkertaisesti katsoessani häntä silmiin...niissä näen jotain jota sitoo meidät yhteen...vaikka välillä hän on aika haasteellinen...
Katseletteko koskaan toisianne silmiin...pysähtyen siihen...pysähtyen oikeasti katsomaan, kuka hän on ja mitä näet hänen silmissään hänen katsoessaan sinua?
Minä en tuntenut miestäni kovinkaan kauaa mennessäni naimisiin. Olin kyllä rakastunut mutta ajan kanssa olen oppinut rakastamaan häntä sellaisena kuin hän on...kaikkine vikoineen...ja olen huomannut, että mitä rakastavammin hyväksyy toisen viat, sen parempi on molempien olla...kyllä minussakin vikoja on, jotka aluksi näyttivät ärsyttävän miestäni mutta vähitellen hän on pehmentynyt ja hyväksynyt näitä luonteeni heikkouksia...
Parisuhde ei pysy kasassa yhden ihmisen varassa. Naisesi ei siis rakasta sinua, joten hänenkin kuuluisi nyt vakavasti miettiä, mitä hän voisi tehdä asialle, ja riittääkö hänelle rakkaudeton suhde. Ei riitä, että sinä alkaisit rakastamaan, vaan kyllä tunteen pitää olla molemmin puolinen.
Eipä tuo naisesi kovin fiksulta vaikuta, jos sanoo kumppanilleen ja lastensa isälle, ettei uskalla rakastua, kun pelkää, että jätetään. Siinähän käy juurikin niin, että jätetään, jos ei toista rakasta! On suorastaan narsistista sitoa toinen yhteen lasten avulla ja muilla käytännön elämän liitoksilla, ja jättää toinen rakkautta vaille. Joka päivä pitää rakkautta vaalia ja sanoa toinen toisilleen "rakastan sinua". Muuten suhde on vain arkista kärvistelyä ja päättyy ennemmin tai myöhemmin.
En puhuisi teidän kohdallanne edes järkiliitosta, koska on järjen vastaista näyttää lapsille rakkaudettoman liiton mallia. Kulissiliitto teillä on, ja ainahan nekin alkavat jossain vaiheessa riisuuntua ja murentua palasiksi.
Pari- ja/tai yksilöterapia olisi varmaan nyt paikallaan.
Nainenhan tuossa paljastaa että rakkautta olisi mutta ei uskalla päästää sitä valoilleen kun näkee toisesta ettei se tunne kannata. Katkera paikka kun mies pitää piikanaan ja lastentekokoneena, saadakseen vaimon. Ihmeen kauan nainen on jaksanut suhteessa. Tulee mieleen onko tarkoituksena vain elää leveämmin ja tienata omaisuutta asuntolainan muodossa, onko miehellä siis niin hyvät tulot vai mistä kyse, onko nainen todella niin kiltti.
Mutta useimmat meistä on jollakin tavalla "särkyneitä" joko lapsuutensa tai myöhemmän elämän tapahtumien myötä. Voisko yhdessä löytää jotain? Kumpikin kasvaa ja vahvistua? Totta on, ettei kukaan yksin voi liittoaan kasassa pitää ja huono parisuhde on huono kasvualausta lapsille. Puhumalla ja rakastamalla voi löytyä yhteys oman kumppanin kanssa. Ihmisillä (itsellänikin oli) on usein sama kaava jota toistaa parisuhteesta toiseen ja ihmettelee, miksi MULLE aina käy näin.
Ehkä aloittajan kannattaisi tosiaan mennä puolison kanssa pariterapiaan tai vaikka yksin. Ihmissuhde on monisyinen juttu, kummankin käytös ja toiminta vaikuttaa kumpaankin ja ulkopuolinen näkee selvemmin, kuin tilanteessa sisällä olevat. Mitä sinä kaipaat ja tarvitset ja mitä vaimo? Puhumallahan nää selviää, mutta se on joskus niin vaikeaa paljastaa itsensä.
Mä en edes uskaltanut hankkia lapsia. Mulla oli niin kauhea lapsuus ja nuoruus ja tuskin olisin itsekään saanut poikki sukupolvien yli jatkunutta helvetillistä ketjua.
Mä ehkä yrittäisin alkuun saada tilanteen paremmaksi ja jos se ei onnistu, sitten ero ja yhdessä vastuu lapsista. Jos heti luovuttaa, jää liikaa jossiteltavaa. Sitten vaikka eroaisikin, tietäis, että teki kaikkensa. Jos kerran väkivaltaa ja päihdeongelmia ei ole ja lapset on pieniä.
Mulla on se käsitys, että suhdetta ei enää henkiin saa sitten kun se kuolee. Voihan sitä tietysti yrittää kaikenlaista tekohengitystä, mutta siinä jää oma minä rehellisesti kohtaamatta, koska siihen tarvitaan ero ja yksinäisyys.
Kumman vaikeaa se eroaminen tuntuu aina vaan ihmisille olevan. Aivan menee aikaa hukkaan, täysin turhaan, kun ei nähdä väistämätöntä.
Meneekö ihmiset sitten yksiin ja hankkii lapsia vääristä syistä ja liian kiireellä... Itseensä kannattaisi koittaa tutustua jo ennen parisuhteita, että tietää millainen on ja mitä haluaa, varsinkin ennen lisääntymistä. Vähän myöhäistä sitten kun mukuloita on jo tehty. Tai ei myöhäistä, mutta huomioon pitää sitten koko loppuelämän ottaa nämä ihmiset. Ei se minusta niin mee, että kokeillaan ja sit ei tää ookaan kivaa, mä haluun muuta. Monia ratkaisuja voi "peruuttaa", mutta kun lapsia on tehty, niitä on tehty...
Ihmiset muuttuu joka tapauksessa vaikka olisi miten huolella tutustuttu ennen parisuhdetta. Takuuvarmaksi ei parisuhdetta koskaan saa, joten asiasta ei kannata tehdä ongelmaa ja lykätä yhteenmuuttoa tai lasten hankintaa niin kauan, että tuntee toisin läpikotaisin, sillä toista ihmistä ei voi tuntea läpikotaisin.
Ei kukaan odottele omistusasunnon hankkimistakaan niin kauan, että myyntiin tulee kohde johon ei varmasti koskaan tule remonttia.
Lapsiahan ei tarvitse päästää päiviltä vaikka suhde jossa ne on hankittu loppuu, vaan lapset saavat jäädä elämään.
Viis niistä lapsista vaan siitä että on epärehellinen tunteissaan toista kohtaan, etenee suhteessa vaikkei ole rakastunut ja saattaa jopa väittää muuta. Ihmiselle, kenelle tahansa on aina tärkeintä tiedostaa suhteensa toiseen, mikä se on, onko se rakastettu, kulissivaimo, lapsentekokone vai elämäsi nainen. Se on vastuuta. Ap tarttis terapiaa enemmänkin jos ei ymmärrä miten suhteisiin lähtee ja miksi on suhteissa, etenee niissä, puijaamalla itseään ja toista tunneasiassa.
Mutta aloittaja kai ei ole "rakastanut" vaimoaan koskaan. Eikö kannattaisi koitta perustaa perhe semmosen kanssa, jonka eteen on valmis näkemään vaivaa? Nyt jos muut asiat on kunnossa, mutta "rakkaus" puuttuu, niin miten sitten kun oikeat vaikeudet alkaa? Elämässähän voi sattua kaikenlaista. Eikö puolin ja toisin ole väärin sitoutua ja sitouttaa toinen, jos aitoja tunteita ei ole alunperinkään? Silloin vie toiselta mahdollisuuden löytää jotain muuta. Mites noin kevyellä pohjalla, jos tulee syöpä jompaankumpaan, lasten kanssa ongelmia, syömishäiriöitä, ADHD, liikenneonnettomuudessa vammautuminen, aivoverenvuoto jne? Eikö silloin soisi, että rinnalla on vakaasti joku? Jos ei halua ottaa vastuuta, niin kannattaa pysytellä tapailussa, eikä hetken huumassa tehdä isoja ratkaisuja. Mut nykyään vaan kokeillaan kaikkea ja heti kun ei oo kivaa, luovutetaan. Sydämiäkin särkyy semmosessa.
Eihän kaikki liitot tietenkään kestä, eikä tarviikaan. Jokainen tietää itse, jos ei enää halua jatkaa ja virhevalintoja tapahtuu..
Eroahan mä tuohon tilanteeseen juuri suosittelin. Aina voi palata yhteen jos molemmat haluaa. Erot ei ole peruuttamattomia, kuten ei yhteenmenotkaan.
Kiskisulle!
Vertaus omistusasunnosta oli huono, sillä moni vanhempi ja viisaampi hankkii vasta sen kodin joka tuntuu täydelliseltä.
Taidat olla juuri näitä "vain yksi elämä" ja " itseään etsiviä" 30-40v. itsekkäästi ajattelevia minä.minä naisia, jotka puolustavat eroja ja uusiosuhteita.
Jätetään kunnollinen mies ja lapset uuden salasuhteen vuoksi, kun elämä on niin tylsää ja pitkästyttävää. Moni on haksahtanut tuohon, mutta saanut katua loppuelämänsä. Omat lapset kasvettuaan muistavat ikuisesti äidin " ihanan elämän" eivätkä koskaan enää pysty arvostamaan omaa äitiään.
Harva nainen lapsensa jättää. Sellaiset jätetyt naiset ja miehet, jotka on tunne-elämältään kehittymättömiä, yrittävät syyllistää toista tulkitsemalla eron myös lasten jättämiseksi, vaikka yhteishuoltajuus lienee tavallisin ratkaisu Suomessa.
Kunnollisuus ei ole mikään peruste olla yhdessä kenenkään miehen kanssa. Luulen, että tuo naisen eron katuminen loppuikänsä on enemmän jätettyjen miesten fantasiaa kuin eron ottaneiden naisten todellisuutta. Lapset eivät myöskään arvosta äitiään sen perusteella onko tämä eronnut heidän isästään vai ei, vaan lapsilla on suora suhde äitiinsä. Suhde mieheen ei määrää lasten suhdetta äitiinsä.
Jep, katse peiliin ja myöntämään asia, mites ajattelit päästä eroon naisesta ilman että rikot häntä? :O Kamala tilanne naisen kannalta ;(
Veikkaanpa, että jos aloittaja ryhtyisi uuteen suhteen, parin kolmen vuoden kuluttua "täysillä rakastaminen" laantuisi ja - jos hyvä säkä kävisi - uudestakin suhteesta tulisi "vain" sellainen hyvä ja helppo, ja välillä toisen naama pelkästään ärsyttäisi. Sitten olisi pakko joko tyytyä siihen mitä on, tai etsiä jälleen uusi.
Ihmiselle tulee kausia, jolloin kaipaa täydempää, suurempaa ja kiihkeämpää. Itse voi vaikuttaa siihen, lähteekö näiden tarpeiden perässä juoksemaan.
Ap:lla ei alunperinkään ole ollut mitään rakkauden huumaa suhteessaan.
Jos, kumpikaan ei rakasta toisiaan, tai vain toinen rakastaa, ei suhdetta kannata jatkaa. Rakkaus on kantava voima suhteessa ja elämässä, sitä ilman ei todellakaan kannata olla, jos siihen on kuitenkin uusi mahdollisuus.
Täysin turhaa kärvistellä rakkaudettomassa suhteessa vain sen pelossa, että uudessa suhteessa rakkaus loppuisi. Nythän sitä ei ole ollenkaan, joten parempi siis, että sitä olisi sentään jonkun aikaa, ja mahdollisesti saman ihmisen kanssa elämän loppuun asti.
No mitäpä veikkaat? Jää ihmeessä sen naisen luo ja tuhlaa elämäsi. Ehkä saat elää sitten seuraavassa elämässä.
Meillä on vain tämä yksi elämä... tunneihmisenä olen sitä mieltä että rakkaudettomassa suhteessa ei ole järkeä roikkua, kyllä meille jokaiselle löytyy ihminen joka saa sukat pyörimään jaloissa vielä vuosienkin jälkeen (sitä odotellessa).
Sanot I need love, kertoisitko minkälaista rakkautta odotat ja selvitä miten tulkitse t sanan rakkaus, moni muukin voisi selvittää miten kokee sanan rakkaus, mitä se sisältää kenellekin teistä.
Eikö tämä ole asian ydin ja olen päässyt siihen käsitykseen, että käsitämme sen aivan eri tavalla, mutta kun kirjoitatte eiköhän jonkinlainen näkökanta koostu asiasta.
Samoin san ihastuminen, mitä se merkitsee.
Rakkaus tuntuu kehossa kokonaisvaltaisena lämpönä ja hyvän olon pehmeänä värinänä, mieli on keveä ja iloinen, ja rakastava ihminen ajattelee kauniita ja lempeitä ajatuksia, tai on suorastaan onnellisuuden tunteesta mykistyneessä tilassa. Rakkauden kohteelle halutaan pelkästään kaikkea hyvää ja parasta.
Aito puhdas rakkaus hyväksyy toisen ehdoitta sellaisena kuin tämä on, eli rakkauden tunne toista kohtaan ei katoa, vaikka toinen tekisi ja sanoisi mitä ja näyttäisi ihan miltä vain. Aito rakkaus ei myöskään katoa, vaikka toinen ei rakastaisi ja olisi kaukana tai lopullisesti poissa.
Ihastuminen on pintapuolisempaa kuin rakkaus, ehdollista ja katoavaistakin. Ihmisessä ihastutaan hänen ulkonäköönsä, käytökseensä, taitoihinsa ja/tai persoonaan ylipäätään. Ihastuminen on ehkä ennemminkin lähempänä ihailua kuin rakkauteen viittaavaa tunnetta.
Ihastus voi lakata saman tien, kun ihmisestä paljastuu puolia, jotka rikkovat alkuperäisen näkemyksen ja illuusio katoaa. Ihastus voi toki olla alkusysäyksenä rakkaudellekin, jos hyväksyy toisen senkin jälkeen, kun illuusiot ja ihannekuvat ovat rapisseet.
Kannattaa myös miettiä sitä, että jos eroaa, niin löytääkö enää toista yhtä hyvää suhdetta? Mieskin olisi kahden lapsen YH-isä ja ei lapseton nainenkaan välttämättä hingu suhteeseen miehen kanssa, jolla on jo lapset valmiina. Uusioperhekuviot on vielä vaikeampia kuin yrittää saada olemassaoleva (alkuperäinen) suhde toimimaan.
On myös mahdollista, että löydät naisen, jota rakastat, mutta yhteiselämä hänen kanssaan olisi ihan mahdotonta esim. pettämisen, läheisriippuvuuden, holtittoman rahankäytön, mustasukkaisen ex-puolison tms. takia. Ei pidä siis aliarvioida sen merkitystä, että elämä kumppanisi kanssa on monella taholla hyvää.
Suosittelen lämpimästi, että käytte parisuhdeterapiassa. Ei kannata heittää suhdetta hukkaan vain siksi, että elätte elämänne raskainta vaihetta pienten lasten kanssa. Jo pelkästään lastenne takia kannattaa yrittää saada suhde korjattua. Hyvä terapeutti antaa teille mahdollisuuden puhua mieltänne painavista asioista ja hän saattaa antaa kotitehtäviä, joilla palautetaan läheisyyttä välillenne.
Voi myös itse miettiä, että vietättekö tarpeeksi aikaa kahdestaan? Voisitteko viedä joskus lapset hoitoon ja käydä kahdestaan vaikka kävelyllä tai kahvilassa? Onko seksikin puurtamista vai voisiko saada uutta hohtoa ja sykettä siihen? Oletteko uskaltaneet sanoa toisillenne seksifantasioistanne? Usein rakkauden tunteen hiipuminen johtuu henkisestä loitontumisesta ja toisaalta siitä, että vietätte liikaa aikaa yhdessä ilman todellista hellyttä ja läheisyyttä. Myös intohimon laantuminen saa aikaan tunteen, että suhde on huono.
Ota nyt järki käteen, sillä sinulla on lapset, jotka olet halunnut tämän naisen kanssa.
Rakasta lapsiasi koko sydämestäsi, sillä se jos mikä on tärkeintä tällä hetkellä. Kasvata heistä kunnollisia ihmisiä ehjässä kodissa, sillä erokoti on lapsille turmiollinen!
Lopeta haihattelusi! Olisi kannattanut etsiä ennen perheen perustamista sitä kuumaa rakkautta. Rakkaus on vielä silloinkin mahdollista kohdata, kun lapset ovat kasvaneet.
Ja katsos, väärästä valinnasta on vain sinun kärsittävä! Älä laita sen vuoksi perhettä kärsimään...
Yritä elää niin, että sydämesi on puhdas ja peilistä katsoo rehellinen ja kunniallinen mies!
Suuret tunteet... Onko varma, ettet rakasta? Onko varma, ettei puolisosi rakasta, vaikka onkin sanonut pelkäävänsä rakastua? Ovatko kaipaamasi suuret tunteet sitä rakastumisen jännitystä ja leijumista? Ei se muillakaan aina sen kummempaa ole :) Kirjoitat, että puolison kanssa on hyvä ja helppo olla. Mielestäni se on tosi paljon. Mulle rakkaus on lämmin, varma ja turvallinen olotila. Samassa ihanan puolison paketissa tulee kuitenkin myös vähemmän ihania asioita. Pointti lieneekin siinä, miten tulee toimeen itsensä ja epämiellyttävien ajatusten kanssa, kun suhde/puoliso ei olekaan täydellinen (kukapa meistä olisi).
Mulla oli muutama vuosi sitten erään elämänmuutoksen takia pysähdyksen paikka. Yht'äkkiä olikin pakko ajatella itseään. Mietin, että tässäkö tämä oli: sinänsä hyvää elämää, päivästä toiseen? Mitä olin, mitä olen nyt, millaiseksi olen tulossa tai haluaisin tulla?
Pienten lasten kanssa varsinkin elämä on tässä ja nyt, mutta olisi hyvä, jos teillä olisi jotain yhteistä, jotain tavoilteltavaa, odotettavaa. Älä tee hätiköityjä päätöksiä vaan ota aikaa ja tutkiskele itseäsi. Uskoisin ratkaisun löytyvän itsestäsi ennemmin kuin muista naisista. Ja jos se sitten muualta löytyy, ainakin olet paremmin selvillä, mitä haluat.
Kiitos vastauksista.
Minulla oli 10 vuotta sitten suhde joka oli täyttä rakkautta. Ja tiedän kyllä miltä tuntuu, kun on olla rakastunut. Ehkä sitten vaan vielä vertaan sitä siihen. Tässä suhteessa samaa paloa ei ole ollut. Siksi olen tyytymätön. Pitää selvittää vielä tuo entinen palo joka voi mahdollisesti estää myös isompien tunteiden syttymisen tässä nykyisessä suhteessa.
Nainen on vaan huono käsittelemään näitä kaikkia asioita mitä sille sanoo. Ei ota vakavasti. Sängyssäkin vois olla intohimoisempaa ja tiedän että siihen syy löytyy naisestani joka ei vaan ole yhtä kokeilunhaluinen. Hän tyytyy tähän kaikkeen mitä meillä on mutta ei vaan ota vakavasti mitä minulla on sydämellä.
Ehkä mun pitää ottaa vaan pää pois per***stä ja kans elää, ilman turhia vatvomisia.