Emme varsinaisesti tämän miehen kanssa seurustele, mutta tapailemme kuitenkin. Asumme tosiaan eri paikkakunnilla. Näemme n. pari kertaa kuussa, joskus enemmänkin. Suuria ihastumisen tunteita ei ole ollut, tosin ei niitä tunteita ole tullut kenenkään muunkaan kuin exäni (ensirakkauteni) kanssa. Mutta pidän miehestä ja tunnen kyllä lämpöä ym häntä kohtaan :) mutta siis se nyt ei ole se ongelma vaan se, että aina kun näemme, niin se ensimmäinen ilta kun hän tulee luokseni tai minä hänen luokseen, minusta ei sitten oikein tunnu miltään. Olo on ihan ok, mutta ei tosiaan sen kummempi, kuin joku kaveri tulisi kylään. Näkemisen ekana iltana aina mietinkin, että mitä ihmettä tämä juttu on, haluanko mitään enempää hänen kanssaan. Mutta, seuraava päivä onkin aivan eri asia, silloin tunteet on aivan erilaiset ja olen mukana jutussa eli mietin että pitäisi meidän siirtyä eteenpäin suhteessamme vajavampaan suuntaan. Sitten kun toinen lähtee pois, on olo kuin sydän särkyisi. Tämä on tosi outoa, miksi ensimmäisenä näkemis päivänä olo on niin viileä? Johtuuko se siitä, että näkemisissä on aina välissä aikaa jonkin verran..ja emmehän vielä tunne aivan täysin. Ja toiseksi, sitä vain odottaisi sellaista tunteen paloa ja perhosia mahassa, en vain tiedä johtuuko sen puute siitä, ettei tämä mies olisi minua varten. Kun tosiaan, en exäni (4 v. erosta) jälkeen ole kummoisia tunteita ketään kohtaan tuntenut, niin olen alkanut jo menettää toivoani, voinko ikinä edes tuntea mitään ketään kohtaan. Onko minulla jokin exä kirous..
Vastaukset 2
- älä huoli
Hei
Koen samoja tuntemuksia itsekkin oman poikaystäväni kanssa ja elämme tosiaan kaukosuhdetta mekin.
Näemme kerran kuussa jos sitäkään ja eka päivä menee oikeasti samalla lailla kun sinullakin tosi viileet välit, mutta sitten seuraavana päivänä kaikki on jo toisin.
Olen itse miettinyt samoja kysymyksiä.
Olen tullut siihen tulokseen että me kuulutaan toisillemme kaikesta huolimatta, mutta kun emme näe niin useasti niin unohtaa että millaista on olla toisen kanssa.
Varmasti tämä johtuu siitä kun haluaa vaan olla ja nauttia toisen seurasta pitkän tauon jälkeen.
Minulle aina kun tapaamme taas niin riittää se että se toinen on vaan läsnä siinä vierellä. - Wilma Örn
Ootte vaan sellasi lorttoja johon äijät tyhjetää pussinsa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66833
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21746Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561