It's ok to eat fish 'cos they don't have any feelings?

Olin puolitoistavuotta kasvissyöjä, lähinnä eettisistä syistä. Noin puoli vuotta sitten aloin syödä kalaa. Minulla täytyi olla itselleni hyvät perustelut siitä, miksi annan itselleni luvan syödä kalaa, mutta en muita eläimiä. Tein jopa listan kalansyönnin hyvistä ja huonoista puolista. Lopulta plussat voitti ja suurimpana se että haluan pysyä terveenä, ja kalahan on terveellistä (ja myös mielestäni tosi hyvän makuista). Jotenkin tuntuu ehkä myös helpommalta syödä kalaa, kuin vaikka jotain nisäkästä. Tunteeko kala kipua? Onko kalalla ajatuksia? Syötkö SINÄ kalaa ja miksi? (jos et siis syö muuta "lihaa")Onko kaloilla oikeuksia tai pitäisikö olla? Syötän ihan mielelläni kissalleni ja koiralleni lihaa, olenko tekopyhä?
1391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tunteeko kala kipua? KYLLÄ
Onko kalalla ajatuksia? Ei, eikä kovin monella nisäkkäälläkään ole.
Syönkö kalaa? Syön ja melkein kaiken muunkin joka liikkuu ;)
Ja sä oot kuule tekopyhä paska, opeta elukkaski kasvissyöjiksi!
On se kumma ku toisten, varsinki tyhmien haukkumisesta tulee heti hyvä mieli näin aamulla :)

Äänestä
  • Oon lukenut täällä tarpeeksi sun kommenttejas erinäisiin asioihin tietääkseni kumpi tässä se tyhmä on.. Ja kalansyöntikysymys olikin suunnattu niille jotka ei syö muuta lihaa. Opettele lukemaan.

    Äänestä

Olen miettinyt samoja asioita... Olen ollut n. vuoden ajan kala-kasvissyöjä, myös eettisistä syistä. Olen ajatellut sen niin, että syön vain sellaisia eläimiä jotka itse pystyisin tappamaan ja valmistamaan itselleni ruoaksi. Todennäköisesti alan siirtymään kuitenkin pikkuhiljaa kokonaan vegaaniseen ruokavalioon.

Kala tuntee ja sillä on mieli ja ajatuksia, kuten muillakin eläimillä. Eläinten on todettu kokevan myös esim. surua, pelkoa, häpeää ja muitakin tunteita, jotka usein miellämme vain ihmisten tunteiksi.

Äänestä

Syön kalaa, koska ihminen tarvitsee eläinperäisiä tuotteita pysyäkseen terveenä. Kalastan myös itse, joten tuo "syön vain eläintä jonka voisin itse tappaa" pätee. Tunteet on vaikea käsite eikä kukaan oikeastaan voi sanoa asiaan juuta tai eitä. Tutkimusten perusteella voidaan kuitenkin sanoa että osa eläimistä tuntee samoja perustunteita kuten ihmisetkin, se kuinka laaja tunteiden kirjo on, on todennäköisesti mahdotonta selvittää ellei opita lukemaan eläinten ajatuksia.

Kaloista voisi ajatella että ne ovat sen verran yksinkertaisia eläimiä että ehkä ne eivät yllä samanlaiseen ajatuksen juoksuun kuin esim. vaikka koira mutta kipua ne kyllä tuntevat, se on ihan tutkittu juttu ja varmasti jonkin asteista pelkoa ja stressiä. Sen vuoksi kalat, kuten muutkin eläimet olisi mielestäni tapettava mahdollisimman nopeasti ilman turhaa kärsimystä.
Kalat joita syön saavat elää vapaan elämän luonnossa niin kuin niiden kuuluu ja itse ajattelen asian niin että se että minä syön sen kalan, on sama asia kuin sen kalan söisi vaikka karhu tai isompi kala. Se kuuluu luonnon kiertokulkuun eikä siinä ole minun mielestäni mitään väärää.

Itsellänikin on kissoja ja koira ja ne syövät lihaa. Ne syövät myös sellaista tehotuotettua lihaa jota itse eettisistä syistä vastustan mutta koira ja kissa ovat lihansyöjiä ja tarvitsevat lihaa pysyäkseen terveenä. Yksi kissoistani ja koirani syövät myös lääkeruokaa jota tarvitsevat pysyäkseen terveenä enkä voi vaikuttaa lääkeruuan lihan alkuperään. Ja koska olen eläimet hankkinut, ne ovat minun vastuullani ja minun tehtäväni on pitää niistä parasta mahdollista huolta. Lemmikeistäni huolehtiminen on arvoasteikossa ylempänä kuin omien eettisten arvojeni toteuttaminen.

Äänestä
  • eli kieltäisit muilta lihan syönnin mutta omaa etuasi ajatellen käytät samaa lihaa eläintesi ruokintaan?
    näinhän se menee ideologia kaatuu kun tulee "suojelijan" omasta edusta kyse

    "Tutkimusten perusteella voidaan kuitenkin sanoa että osa eläimistä tuntee samoja perustunteita kuten ihmisetkin, se kuinka laaja tunteiden kirjo on, on todennäköisesti mahdotonta selvittää ellei opita lukemaan eläinten ajatuksia."
    sinä et siis voi sänoa että eläin kärsii turkistarhalla muuten kuin omassa mielessäsi.

    Äänestä

  • asdfasdf kirjoitti:

    eli kieltäisit muilta lihan syönnin mutta omaa etuasi ajatellen käytät samaa lihaa eläintesi ruokintaan?

    Niin. Vauvatkaan eivät osaa puhua. Mistä siis tiedämme, että vauva kärsii jos sen sulkee ikuisiksi ajoiksi neliömetrin kokoiseen häkkiin? Onko se että vauva kärsii häkissä vain jonkun ihmisen "omassa mielessä", koska vauva ei osaa kertoa että se kärsii?

    Äänestä

  • ösdfösdf kirjoitti:

    Aika paska vertaus. Ja jopa sairasta verrata vauvoja eläimiin.

    Äänestä

  • asdfasdf kirjoitti:

    eli kieltäisit muilta lihan syönnin mutta omaa etuasi ajatellen käytät samaa lihaa eläintesi ruokintaan?
    näinhän se menee ideologia kaatuu kun tulee "suojelijan" omasta edusta kyse

    "Tutkimusten perusteella voidaan kuitenkin sanoa että osa eläimistä tuntee samoja perustunteita kuten ihmisetkin, se kuinka laaja tunteiden kirjo on, on todennäköisesti mahdotonta selvittää ellei opita lukemaan eläinten ajatuksia."
    sinä et siis voi sänoa että eläin kärsii turkistarhalla muuten kuin omassa mielessäsi.

    Jos ituhipit oikeasti välittäis luonnosta ja muusta sellasesta niin ne ei hankkis mitään lihaa syöviä lemmikkejä luonnonvaroja tuhoamaan. Tuhansia tonneja lihaa kuluu länsimaalaisten kissojen ja koirien ruokiin!

    Äänestä

  • Jagdpanther kirjoitti:

    Itseasiassa eläintenruokiin menee vaan ns. jämäpalat kaikesta siitä mitä ihmisten ravinnoksi menevistä lihoista jää. En usko että yhtäkään eläintä täällä tapetaan ihan vaan vaikka koiran ruoaksi..

    Äänestä

  • kipale kirjoitti:

    Itseasiassa eläintenruokiin menee vaan ns. jämäpalat kaikesta siitä mitä ihmisten ravinnoksi menevistä lihoista jää. En usko että yhtäkään eläintä täällä tapetaan ihan vaan vaikka koiran ruoaksi..

    Jämäpalat menee kuule mäkkärin ja muiden hampurilaisketjujen pihveihin. Aivan varmasti tapetaan vartavasten lemmikkejäki varten.

    Äänestä

  • Jagdpanther kirjoitti:

    Jämäpalat menee kuule mäkkärin ja muiden hampurilaisketjujen pihveihin. Aivan varmasti tapetaan vartavasten lemmikkejäki varten.

    Noup

    Äänestä

Lemmikkien ruokinnassa kannattaa suosia ruokaa jota ei ole testattu eläimillä. Esim. Iams testaa ruokiaan koirilla ja kissoilla, jotka joutuvat elämään järkyttävissä oloissa koe-eläinlaboratorioissa.

Eläimillä testatut:
- Nutro
- Hill`s
- Eukanuba
- Pedigree
- Royal Canin
- Sheba
- Whiskas
- Kitekat

Eläinkokeettomat:
- Solid Gold
- ProPac
- BritCare (saa Mustista & Mirristä)

Äänestä

Minä olen pienellä eläkkeellä ja söin takavuosina kissojen- ja koirienruokia.
Nyt ovat niin kalliita etten voi niitä enää ostaa. Nykyisin syön makaronia ja perunoita. Jos joskus saan potun päälle nokareen margariinia niin kyynel silmäkulmaan vierähtää.
Voisin mielelläni tulla Teille lemmikkienne ruokien testaajaksi. En välitä vaikka kohtelisitte minua järkyttävissä eläkeläislaboratorio- olosuhteissa kunhan ette löisi joka päivä.

Olen ajatellut myös laittaa Musti & Mirri Oy:lle työhakemuksen kotieläinruokien testaajaksi koska ymmärrän hyvin ettei eläimille voi antaa ruokaa mitä ei ole huolella testattu. Sitten yritys voisi käyttää mainonnassaan erilaisia iskulauseita joista ilmenisi ettei lemmikkieläinruokiaan ole testattu eläimillä vaan köyhillä eläkeläisillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kipale kirjoitti:

Olin puolitoistavuotta kasvissyöjä, lähinnä eettisistä syistä. Noin puoli vuotta sitten aloin syödä kalaa. Minulla täytyi olla itselleni hyvät perustelut siitä, miksi annan itselleni luvan syödä kalaa, mutta en muita eläimiä. Tein jopa listan kalansyönnin hyvistä ja huonoista puolista. Lopulta plussat voitti ja suurimpana se että haluan pysyä terveenä, ja kalahan on terveellistä (ja myös mielestäni tosi hyvän makuista). Jotenkin tuntuu ehkä myös helpommalta syödä kalaa, kuin vaikka jotain nisäkästä. Tunteeko kala kipua? Onko kalalla ajatuksia? Syötkö SINÄ kalaa ja miksi? (jos et siis syö muuta "lihaa")Onko kaloilla oikeuksia tai pitäisikö olla? Syötän ihan mielelläni kissalleni ja koiralleni lihaa, olenko tekopyhä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu