Tämä jää viimeiseksi viestiksi jonka kirjoitan
koskien elämääni. Olen esiintynyt monilla
kasvoilla täällä ja auttanut ihmisiä parhaani
mukaan kiitokseksi siitä että minua kerran
autettiin täällä sinä hetkenä kun minulla oli
vaikeinta. Tämä teksti saa korvata kaikki ne
vastaukset jotka olen teille kirjoittanut
aamuyöstä oikeaa myötätuntoa tuntien. Olen
kuitenkin nyt ajautunut niin pitkälle että
piiloutumisen mahdollisuudet vähenevät tunti
tunnilta. Ennenpitkään vastaan tulee se hetki
jolloin viimein ymmärrän ja myönnän juoksevani
umpikujaan, tajuten että enää ei voi poiketa
sivuteille piiloon. Lyhkäisyydessä kerron että
tyttöystäväni petti minua entisen poikaystävänsä
kanssa silmieni alla jota en sietänyt. Asiasta
voisi kirjoittaa vaikka romaanin mutta joudun
hieman jättämään yksityskohtia pois oman että
ystävieni turvallisuuden takia. Päässäni vain
napsahti tänä pimeänä keskiviikkoyönä ja olin
valmis raahaamaan tyttöystäväni exän pihalle ja
tappamaan vaikka siihen paikkaan. Tosin hän
kieltäytyi lähtemästä ulos "juttelemaan" joka oli
häneltä todella viisasta sillä mikäli olisi
tullut ulos en kirjoittaisi tätä tässä tänään. En
voinut vain hillitä itseäni koska tunteeni ovat
niin vahvat joka suuntaan ja kyseinen episodi ei
kuulu hyväksyttävien listoille. Kadun joka ikistä
tekoani sinä iltana mutta en voi tehdä
tekemättömäksi tekoja joka on suurin syy miksi
täällä kirjoitan. Ymmärsin myös sinä iltana että
en voi omistaa sielua tai ihmistä vaan kaikkien
on annettava tehdä kuin he omaksi parhaaksi
näkevät satutti se muita tai ei. Olen nyt neljä
päivää kantanut sisälläni tätä enkä vain voi
lähteä kertomatta kuinka asiat ovat. Kun saisin
sen hetken takaisin jolloin kaikki oli hyvin,
tunne että joku välittää, teot jotka merkitsevät
sanoja enemmän ja rakkauden elämään. Olen
kadottanut täysin haluni elää, iloita, rakastaa
ja välittää. Tunne joka minua ohjaa on
katkeruuden, vihan ja koston sekoittama tunne.
Välillä huomaan istuvani tuijoittaen tyhjyyteen
kyynelten valuen poskeani pitkin, sitten yhtäkkiä
taas herään todellisuuteen ja kieroutunut
ajatusmaailmani herää jälleen henkiin. Yöllä
herään hiestä märkänä, hengästyneenä ja toivon
että uni jonka näen toistuvasti joka yö ei ikinä
enää eksy ajatuksiini. Nukahdan jälleen. Jos voi
tuntea että on menettämässä otettaan
todellisuuteen, voisin väittää että olen siinä
tilanteessa tällä hetkellä. En halua menettää
otetta, tällä hetkellä yritän joka valveilla
olevan tunnin sinnitellä normaalin käyttäytymisen
rajamailla ja vaikuttaa iloiselta vaikka
todellisuudessa sydämeni itkee ja omatuntoni
syyttää minua teoistani joita en voi kumota.
Onkohan ketään joka ymmärtäisi tilannetta ja
voisi neuvoa mistä löydän jälleen elämäni
tarkoituksen, entä onko kellään ollut samanlaisia
tunteita. En halua enää enää tavata uusia
ihmisiä, saati rakastua kehenkään sillä rakkauden
haavat eivät ikinä parane vaikka niitä kuinka
hoitaa.
koskien elämääni. Olen esiintynyt monilla
kasvoilla täällä ja auttanut ihmisiä parhaani
mukaan kiitokseksi siitä että minua kerran
autettiin täällä sinä hetkenä kun minulla oli
vaikeinta. Tämä teksti saa korvata kaikki ne
vastaukset jotka olen teille kirjoittanut
aamuyöstä oikeaa myötätuntoa tuntien. Olen
kuitenkin nyt ajautunut niin pitkälle että
piiloutumisen mahdollisuudet vähenevät tunti
tunnilta. Ennenpitkään vastaan tulee se hetki
jolloin viimein ymmärrän ja myönnän juoksevani
umpikujaan, tajuten että enää ei voi poiketa
sivuteille piiloon. Lyhkäisyydessä kerron että
tyttöystäväni petti minua entisen poikaystävänsä
kanssa silmieni alla jota en sietänyt. Asiasta
voisi kirjoittaa vaikka romaanin mutta joudun
hieman jättämään yksityskohtia pois oman että
ystävieni turvallisuuden takia. Päässäni vain
napsahti tänä pimeänä keskiviikkoyönä ja olin
valmis raahaamaan tyttöystäväni exän pihalle ja
tappamaan vaikka siihen paikkaan. Tosin hän
kieltäytyi lähtemästä ulos "juttelemaan" joka oli
häneltä todella viisasta sillä mikäli olisi
tullut ulos en kirjoittaisi tätä tässä tänään. En
voinut vain hillitä itseäni koska tunteeni ovat
niin vahvat joka suuntaan ja kyseinen episodi ei
kuulu hyväksyttävien listoille. Kadun joka ikistä
tekoani sinä iltana mutta en voi tehdä
tekemättömäksi tekoja joka on suurin syy miksi
täällä kirjoitan. Ymmärsin myös sinä iltana että
en voi omistaa sielua tai ihmistä vaan kaikkien
on annettava tehdä kuin he omaksi parhaaksi
näkevät satutti se muita tai ei. Olen nyt neljä
päivää kantanut sisälläni tätä enkä vain voi
lähteä kertomatta kuinka asiat ovat. Kun saisin
sen hetken takaisin jolloin kaikki oli hyvin,
tunne että joku välittää, teot jotka merkitsevät
sanoja enemmän ja rakkauden elämään. Olen
kadottanut täysin haluni elää, iloita, rakastaa
ja välittää. Tunne joka minua ohjaa on
katkeruuden, vihan ja koston sekoittama tunne.
Välillä huomaan istuvani tuijoittaen tyhjyyteen
kyynelten valuen poskeani pitkin, sitten yhtäkkiä
taas herään todellisuuteen ja kieroutunut
ajatusmaailmani herää jälleen henkiin. Yöllä
herään hiestä märkänä, hengästyneenä ja toivon
että uni jonka näen toistuvasti joka yö ei ikinä
enää eksy ajatuksiini. Nukahdan jälleen. Jos voi
tuntea että on menettämässä otettaan
todellisuuteen, voisin väittää että olen siinä
tilanteessa tällä hetkellä. En halua menettää
otetta, tällä hetkellä yritän joka valveilla
olevan tunnin sinnitellä normaalin käyttäytymisen
rajamailla ja vaikuttaa iloiselta vaikka
todellisuudessa sydämeni itkee ja omatuntoni
syyttää minua teoistani joita en voi kumota.
Onkohan ketään joka ymmärtäisi tilannetta ja
voisi neuvoa mistä löydän jälleen elämäni
tarkoituksen, entä onko kellään ollut samanlaisia
tunteita. En halua enää enää tavata uusia
ihmisiä, saati rakastua kehenkään sillä rakkauden
haavat eivät ikinä parane vaikka niitä kuinka
hoitaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sun viestis oli tosi tyhjentävä..en oikeestaan
edes tiiä mitä sanoisin sulle.
Kuulostat ihan siltä että hautoisit
itsemurhaa..toivon koko pienestä sydämmestäni
etten oo oikeessa!
Menetin itse pitkäaikaisen poikaystäväni muutama
kuukausi sitten..olin varma että mun elämä loppuu
sillä silmänräpäyksellä.Kaikki tuntu kaatuvan
päälle.Sain kuulla että hän oli pettänyt minua
yms.Tällähetkellä mulla on tosi epätodellinen
olo.Koko suhde tuntuu joltain unelta.
Mutta tässä olen vieläkin kirjottamassa tätä
viestiä...ja oon ylpee että olin niin vahva että
jaksoin eteenpäin.
Itsemurha ei oo mikään ratkasu...jos sulla menee
niin huonosti kun vaan voi mennä, sun täytyy
ajatella ettei enään huonommin voi mennä!Se
lähtee vielä parempaan suuntaan,VARMASTI!
Mulla on paljon asiaa...mut en nyt osaa oikeen
pukee niitä sanoiks.
Toivon sulle kaikkee hyvää,rohkeutta ja voimaa
jaksaa eteenpäin.Se on sen arvosta.
viisautta,sen huomaa kun lukee kirjoittamasi
viestin.Kunhan opit antamaan itsellesi anteeksi
se olisi suuri askel eteenpäin.Olet tehnyt minkä
olet tehnyt.Anna se jo olla menneisyydessä missä
kuulu ollakin.Eilistä et voi muutta,huomisesta
et tiedä mitään,elä tässä ja nyt niin hyvin kun
voit.Kaikki asiat menee eteenpäin tahtoi tai ei.
Yritä jaksaa vaikka voit todella huonosti,uskon
että olet hyvä ihminen.Tulee vielä se hetki
jolloin voit taas iloita ja nauraa jonkun kanssa.
Usko pois vaan.Muistan vallan hyvin miltä se
tuntuu kun haluais tehdä lopun kaikesta.
Se on jo takanapäin ja onni on suonut minulle
uskollisen ja ihanan puolison.En jaksanut uskoa
että sellaisia on olemassa.
Sinun vuorosi tulee myös!
Rakkautta ja voimaa sinulle!
Tekstisi sai kyyneleet valumaan poskilleni. Voin
kuvitella mitä tunnet, kävin läpi saman. Ainut
ero on se, että olen nuori nainen. Olin kuilun
partaalla sen jälkeen. Monia unettomia öitä.
Kyyneleitä. Menetin lapsen jota silloin odotin.
Tuntui kuin kaikki kaatuisi päälle. Tein
ratkaisuni. Kirjoitan tätäkin viestiä muistot
pinnalle nousseena. Olin sairaalassa eron
jälkeen. Sain ikuisia vammoja itsemurhan
yrityksen vuoksi. Tästä kaikesta on vasta 2,5v
aikaa. Muutin pois asuinpaikkakunnaltani ja ns
uuden elämäni tässä vaiheessa vasta iloitsen
siitä että herään aamuisin. Ymmärrän tuskasi.
Koita jaksaa.
Olen tosi pahoillani, että kohdallesi osui
tuollainen kusipää! Itse olen aikoinani kokenut
saman, kovimman kautta (miehellä paljastui 6kk
kestänyt rinnakkaissuhde). Siinä vaiheessa viha
oli suurin tunteista, mutta samalla keino päästä
yli niin paljon rakastamastani ihmisestä.
Nykypäivänä pystyn jopa keskustelemaan hänen
kanssaan, ja jollain tasolla tunnen
olevani "parempi" kuin hän, selvisinhän kaikesta
voittajana. Ja vaikka tiedänkin ettet uutta
ihmissuhdetta edes voi ajatella -tulet myöhemmin
olemaan onnellinen, että erositte... ethän muuten
tapaisi sitä uutta... sitten kun aika on kypsä.
Ihmisiin luottaminen tuntuu olevan kovin vaikeaa,
joskus kohtuutonta näitä syyttömiä kohtaan..
Mutta vierelläsi pysyvät tosiystävät, kaikesta
ahdistuksen aiheuttamasta purkautumisesta
huolimatta. Toivon totisesti sulle voimia
selviytyä... vaikka se ehkä nyt mahdottomalta
tuntuukin. Kaikella valitettavsti on
tarkotuksensa, luoja yksin tietää mitkä ne
onkaan..
Auts! Toi kyllä sattuu.
Itselleni kävi "kehnosti" n. vuosi sitten ja
todellakin silloin tuntui, etten enää koskaan
rakastu kehenkään enkä todellakaan halunnut
aloittaa tai edes harkita aloittavani uutta
suhdetta.
Vuosia rakastamani nainen sanojensa
mukaan "lakkasi rakastamasta" ja imoitti sen
puhelimitse toisen miehen sängystä. Tuo sattui
tosi syvälle, kipeästi ja kauan. Tunteet
myrskysivät valtaisana aallokkona. Vieläkin
ajoittain saan puistattavia tuntemuksia, kun tuo
aika palaa mieleen.
Nyt vajaa vuosi tuon tapahtuman jälkeen elämä
hymyilee taas. Olen lasteni kanssa koonnut
palasia kasaan ja nyt muutaman kuukauden ajan
seurustellut kohtaamani ihanan olennon kanssa.
Tulevaisuus näyttää nyt hyvältä ja "uusi" elämä
on alkanut asettua uomiinsa.
Aika parantaa haavoja. Jäljelle jäävät arvet ja
niiden kanssa oppii elämään. Ystävien tuki ja
asioista puhuminen auttavat tosi paljon. Vaikka
nuo lauseet ovat kuluneita kliseitä niin totta ne
ovat joka sana.
Vaikka kaikki tuntuisikin nyt turhalta niin usko
vaan, että kaikki asiat järjestyvät aikanaan ja
elämäsi muuttuu paremmaksi kuin ennen.
oma suhde päättyi eri syistä.
kuitenkin niin, että nämä jälkitunteet
vaikuttavat samoilta. kun kerran on oikeasti
rakastanut, ei voi löytää todellisuutta toisen
hylättyä. en edes tahdo ikinä rakastaa ketään. se
vain sattuu.