Olen lyönyt vaimoani avokämmenellä kahdesti, eikä sitä voi mitenkään puolustella. Molemmat kerrat tapahtuivat kummankin ollessa erittäin humalassa ja pitkän riidan aikana. Kummastakin on myös jo kauan aikaa, mutta asia painaa yhä. Sen lisäksi olen muutaman kerran heittänyt ja hajottanut tavaroita, vaikka tosin silloin olen pysynyt sillä tavalla kontrollissa, että olen joko hajottanut omia tavaroitani (esim katkaissut oman cd-levyni, repinyt oman kirjani tms) tai heittänyt seinään esimerkiksi tyynyn. Hänen tai yhteisiin kamoihin en ole kajonnut enkä hajotellut kotia.
Fyysinen väkivalta on aina väärin, ei siitä kahta sanaa.
Kuitenkin pohdin myös, mikä on henkisen väkivallan raja, mikä on sitä käyttävän vastuu ja miten asiaan voi puuttua. Vaimoni on aika pahaluontoinen ihminen, joka on äärimmäisen mustasukkainen, kontrolloi menemisiäni ja tekemisiäni niin paljon, että olen hitaasti vähentänyt yhteydenpitoa ystäviini ja jopa sukuuni. Ensin hän kielsi naispuolisten kaverien tapaamisen, sitten ei hyväksynyt mieskavereidenkaan kanssa ajan viettämistä. Enää en oikeastaan ole kenenkään kanssa tekemisissä vaan vaimoni kontrolloi ajankäyttöäni täydellisesti.
Sen lisäksi hän nälvii, arvostelee ja haukkuu minua jatkuvasti. Joudun tekemään kaikki kotityöt tai hän raivostuu, ja kun teen ne, en tee hänestä mitään oikein. Joskus suutuspäissään hän saattaa myös läpsäistä minua kasvoihin tai raapaista kynsillä eri paikoista.
Yritän ymmärtää ja suhtautua kärsivällisesti, sillä jonkinlaisia ongelmiahan hänellä täytyy olla. Kuitenkin silloin aikoinaan olin niin turhautunut hänen käytökseensä, että lopulta humalassa pimahti. Ensimmäisellä kerralla löin takaisin hänen lyötyään ensin minua. Toisella kerralla löin ensin vain saadakseni hänet hiljaiseksi, mitä ennen hän oli huutanut ja raivonnut minulle ainakin tunnin siitä syystä, että olin vastannut erään naispuolisen sukulaisen puheluun (hän oli tästäkin ihmisestä mustasukkainen, kehotti minua menemään "panemaan sitä vitun huoraa"). Yritin jutella asiallisesti ja kertoa sukulaiseni halunneen kertoa sairastuneesta isästään, mutta vaimo huusi niin että sylki lensi. Lopulta pimahdin, löin vaimoa poskelle. Sen jälkeen vaimoni alkoi huutaa millainen väkivaltainen sika olen. Kun sanoin että hän on lyönyt minua usein, hän sanoi että se on AIVAN eri asia, koska hän on nainen. Uhosi kertovansa kaikille että hakkaan häntä.
Tiedän totta kai tehneeni niin väärin ja sekös masentaa. Ei minusta pitänyt koskaan tulla miestä, joka lyö naista. Liittomme on sikäli rauhoittunut tuon jälkeen, että olen alistunut täysin vaimoni komentoon siinä pelossa, että löisin häntä uudelleen. Suostun mihin tahansa, olen luopunut omasta tahdostani ja elän kuin haamu, koska en enää jaksa riidellä ja koska syyllisyys teoistani painaa niin raskaana. Toisaalta vaimonikin on nyt rauhallisempi, varmaankin siksi, että saa nyt tahtonsa kaikessa läpi eikä minua tavallaan ole edes olemassa hänen vaivoinaan. Tunnen olevani lähinnä asuste hänen elämässään. Niin kuin huonekalu.
Mitä ihmettä tässä tilanteessa voi tehdä? Voiko hän muuttua? Olenko minä tuomittu olemaan loppuikäni väkivaltainen paska? Olisiko paras ratkaisu mennä köyden jatkoksi?
Fyysinen väkivalta on aina väärin, ei siitä kahta sanaa.
Kuitenkin pohdin myös, mikä on henkisen väkivallan raja, mikä on sitä käyttävän vastuu ja miten asiaan voi puuttua. Vaimoni on aika pahaluontoinen ihminen, joka on äärimmäisen mustasukkainen, kontrolloi menemisiäni ja tekemisiäni niin paljon, että olen hitaasti vähentänyt yhteydenpitoa ystäviini ja jopa sukuuni. Ensin hän kielsi naispuolisten kaverien tapaamisen, sitten ei hyväksynyt mieskavereidenkaan kanssa ajan viettämistä. Enää en oikeastaan ole kenenkään kanssa tekemisissä vaan vaimoni kontrolloi ajankäyttöäni täydellisesti.
Sen lisäksi hän nälvii, arvostelee ja haukkuu minua jatkuvasti. Joudun tekemään kaikki kotityöt tai hän raivostuu, ja kun teen ne, en tee hänestä mitään oikein. Joskus suutuspäissään hän saattaa myös läpsäistä minua kasvoihin tai raapaista kynsillä eri paikoista.
Yritän ymmärtää ja suhtautua kärsivällisesti, sillä jonkinlaisia ongelmiahan hänellä täytyy olla. Kuitenkin silloin aikoinaan olin niin turhautunut hänen käytökseensä, että lopulta humalassa pimahti. Ensimmäisellä kerralla löin takaisin hänen lyötyään ensin minua. Toisella kerralla löin ensin vain saadakseni hänet hiljaiseksi, mitä ennen hän oli huutanut ja raivonnut minulle ainakin tunnin siitä syystä, että olin vastannut erään naispuolisen sukulaisen puheluun (hän oli tästäkin ihmisestä mustasukkainen, kehotti minua menemään "panemaan sitä vitun huoraa"). Yritin jutella asiallisesti ja kertoa sukulaiseni halunneen kertoa sairastuneesta isästään, mutta vaimo huusi niin että sylki lensi. Lopulta pimahdin, löin vaimoa poskelle. Sen jälkeen vaimoni alkoi huutaa millainen väkivaltainen sika olen. Kun sanoin että hän on lyönyt minua usein, hän sanoi että se on AIVAN eri asia, koska hän on nainen. Uhosi kertovansa kaikille että hakkaan häntä.
Tiedän totta kai tehneeni niin väärin ja sekös masentaa. Ei minusta pitänyt koskaan tulla miestä, joka lyö naista. Liittomme on sikäli rauhoittunut tuon jälkeen, että olen alistunut täysin vaimoni komentoon siinä pelossa, että löisin häntä uudelleen. Suostun mihin tahansa, olen luopunut omasta tahdostani ja elän kuin haamu, koska en enää jaksa riidellä ja koska syyllisyys teoistani painaa niin raskaana. Toisaalta vaimonikin on nyt rauhallisempi, varmaankin siksi, että saa nyt tahtonsa kaikessa läpi eikä minua tavallaan ole edes olemassa hänen vaivoinaan. Tunnen olevani lähinnä asuste hänen elämässään. Niin kuin huonekalu.
Mitä ihmettä tässä tilanteessa voi tehdä? Voiko hän muuttua? Olenko minä tuomittu olemaan loppuikäni väkivaltainen paska? Olisiko paras ratkaisu mennä köyden jatkoksi?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Väkivallan tekijä toimii periaatteella Hajoita ja hallitse.
Rajoittaa, vangitsee, kuristaa uhrinsa ja lyö täysin lyttyyn.
Tunnistatko itsesi?
Nyt sinun pitäisi saada ne voimat jostain,yksin tai jonkun muun avulla että kiskaiset itsesi lopullisesti ja kerta heitolla irti tuosta tilanteesta.
Kerta kaikkinen loppu.Vaimoasi et voi muuttaa, hänen täytyy haluta sitä itse. Ja hänen pitäisi muuttua niin paljon, että pahasti epäilen ettei se tule koskaan tapahtumaan.
Sinun pitää tajuta oma arvosi, ihmisarvosi! ja vaatia se takaisin!
Kertariuhtaisu tekee kipeää ja varmasti pelottaa, mutta toinen vaihtoehto on haaskata ainoa elämänsä tyrannin vallan alla, ihmisrauniona.
Minusta sinun kannattaisi nyt jollain tapaa saada taka-alalle nuo kaksi väkivaltaista tapahtumaa, sillä elämässäsi tuntu olevan korjaamista aika tavalla.
Kertomasi perustella ajattelen, että kuka tahansa pimahtaisi, jos toinen käyttäytyisi noin. Niin, lyödä ei saisi, mutta minusta on tilanteita, jolloin on oikeutetumpaa käyttää pientä väkivaltaa tilanteen seisauttamiseksi, kuten kertomasi tapahtumat. Älä syyllistä niistä itseäsi liikaa. Sinua pahoinpidellään koko ajan!
Katso nyt elämääsi millaista se on. Olet toiselle pelkkä arvoton matelija, jota hän voimaintunnossaan polkee. Se jos mikä on väärin. Minä suosittelisin sinua häipymään vähin äänin omaa asuntoon.
Ystävälläni oli myös vuosia samankaltainen nainen kihlattunaan, joka vahtasi jokaista hänen katsettaan, liikettään, sanomistaan niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin. Lopulta hän alkoi käyttää todella satuttavaa fyysistäkin väkivaltaa.
Ystäväni haki naiselta salaa asunnon ja muutti kun tämä oli töissä. Hän pelkäsi niin paljon lopulta tätä naista, ettei hän yksinkertaisesti uskaltanut kertoa haluavansa eron ja muuttavansa pois. Se tarina ainakin päättyi onnellisesti, eivätkä he ole olleet missään yhteydessä eron jälkeen, paitsi ensimmäiset puoli vuotta nainen yritti itkeä ystävääni takaisin, mutta hän ei mennyt, vaikka vieläkin rakasti sitä hirviötä. Onnellista sekin, että viiden vuoden tauon jälkeen sain ystäväni takaisin.
Kuten jo itse sanoit, olet alistunut siksikin, että pelkäät lyöväsi naistasi uudelleen. Tiedät, että se on väärin. Siitäkin huolimatta saattaa ärsytyskynnyksesi joskus vielä mennä äärimmilleen ja sama toistuu ja voi kenties tapahtua vielä pahempaa. Sinun tunteesi on nyt lukittu sadistisesti ja vain sinä itse voit pelastaa itsesi. Ja kuten edellinen kirjoittajakin sanoi, repäise itsesi irti. Nyt heti.
Olet menettänyt vaimosi kunnioituksen ja sitä on vaikea saada takaisin jos on loukannut ja käyttäytynyt kuin sikä, nainen feminiinisempänä ja heikompana puolustautuu ja ehjää itseään sua nälvimällä, osoittamalla ettei hän myöskään arvosta sua paskaakaan, kuten et sinäkään.
Teidän pitäisi päästä sinne ongelmien alkulähteille, tuntui se miten kipeältä tahansa, ja kertoa oletko joskus ollut, aikeissa korvata hänet toisella kuten hän ilmeisesti syvällä sisällään tuntee
auttaisko juttelu, tosin vaimosi ei taida enää päästää sinua lähelleen??
Mun mielestä tuo aloittajan vaimo ei vaikuta ihan täyspäiseltä tyypiltä, suosittelen aloittajaa lukaisemaan vaikkapa tälläkin palstalla olevaa "narsistinen nainen" -ketjua... Luonnevikainen on ja pysyy luonnevikaisena, sille ei yksinkertaisesti mikään tule ikinä riittämään.
Ensimmäisenä haluan sanoa, että väkivalta on aina väärin. Toiseksi: jokainen meistä välillä mokaa ja silloin pitää miettiä, että miten jatkaa eteenpäin. Anna itsellesi anteeksi, että löit ja siirry eteenpäin. Mun mielestä sun ei tarvitse enää muistella sitä saati pyydellä anteeksi vaimoltasi. Etköhän ole tehnyt sen jo tarpeeksi monta kertaa.
Taidat jo itse tietää, että ero on ainoa mahdollisuus sulle. Älä puhu siitä etukäteenvaan järjestä asiat salaa.
Hae apua, lue lähisuhdeväkivallasta ja ymmärrät itseäsi paremmin.
No ei helvetti!
Mä kyllä lähtisin tossa vaiheessa kävelemään.
Mutta jos sun täytyy ihan pakosti tossa akassa roikkua, niin pistä rouva itse kertomaan sukulaisille ja kavereilles että he eivät saa sinua tavata, jos kerta sitä vaatii. Myös sille naispuoliselle sukulaiselle, ja käske akkas myös kertoa ihan kiertelemättä suoraan minä "huorana" se häntä pitää.
Oikeassa olet että fyysinen väkivalta ei ole oikein, mutta kyllähän akkas oikein kaivamalla kaivaa, jotta saa sut hermostumaan. Minkä ihmeen johanna tukiaisen sä oot oikein ottanut?
Mitä sä teit sille että aloitti nälvimisen ja kunnioitus meni, ettekö saa asiaa selvitettyä?
Juuri näin.
Naisesi ei arvosta sinua. Syystä tai ilman syytä, selvitä se. Jos oikeeta syytä ei ole, on ongelma vaimosi luonteessa eikä tule muuttumaan (korkeintaan intensiivisrllä terapialla).
Jos tuollainen miesviha on hänen luonteessaan pelasta itsesi, itsetuntosi ja - kunnioituksesi ja ota ero. Naisesi tekee sen muuten jossain vaiheessa ja jättää sut kuin nallin kalliolle (kun löytää "paremman") ja vielä varmaan syyttää sua siitäkin. Ansaitset parempaa.
"Suostun mihin tahansa, olen luopunut omasta tahdostani ja elän kuin haamu, koska en enää jaksa riidellä ja koska syyllisyys teoistani painaa niin raskaana."
Terveisiä toiselta haamueläjältä, joka on tehnyt väärin ja jonka mieltä oma syyllisyys painaa: syrjähyppyjä joilla loukkasin silloin vilpitöntä tyttöystävääni.. Joskin voi myös miettiä onko hänen aiempi suhteen virallistamiseen painostava käytöksensä vaikuttanut siihen että hain syrjähyppyjä..
No nyt kun "jäin kiinni" tempuistani, poden syyllisyyttä enkä enää jaksa riidellä ja olen suostunut kuuntelemaan hänen pettymyksensä aiheuttamaa minun haukkumista ja sättimistä jo täydet vuoden päivät. Toistuvia itsemurhauhkauksia. Silmitöntä, hysteeristä raivoamista joka alkaa jos olen joistain asioista eri mieltä tai kritisoin häntä liian pontevasti. Minun vähättelyä tyyliin "et sinä ole ihminen!"
"Olenko minä tuomittu olemaan loppuikäni väkivaltainen *****? Olisiko paras ratkaisu mennä köyden jatkoksi?"
Ei TODELLAKAAN köyden jatkoksi. Itse olen saanut fyysisen väkivallan impulssit hillittyä (poislukien omien tavaroiden särkeminen), mutta ymmärrän hyvin että voi pimahtaa kun toinen käyttää kaikki henkisen väkivallan suorat ja kierot keinot. Ja sitten kun erehdyt lyömään, se on kuin KULTAHIPPU kontrollinhaluiselle partnerillesi. Tai se on kultaakin kalliimpi, koska sen avulla sinä olet ikuisesti hänen armoillaan! Se on aarre jota vaalitaan, ja joka otetaan esiin aina tarpeen vaatiessa.
Et voi etkä halua rehellisenä miehenä kiistää tosiasiaa että löit. Sinun pitää tajuta että vaikka lyöminen on väärin, niin sillä sinun kiristäminen ja kiusaaminen on myös väkivaltaa! Jatkuvaa, toista ihmistä alistavaa henkistä väkivaltaa ei oikeuta se, että se toinen ihminen teki ensin jotain väärin. Naisen vihan ja pettymyksen purkamisen ymmärtää, mutta jossain vaiheessa tulee aika jolloin pitää antaa anteeksi tai löytää joku muu ratkaisu kuten avioero. Muuten se viha alkaa elää omaa elämäänsä ja ruokkimaan itse itseään. Silloin se on sairas noidankehä.
Suosittelisin heti parisuhdeterapiaa, mene sinne hänen kanssaan tai yksin puhumaan asiantuntijan kanssa. Tai molemmat vaihtoehdot, yksin ja yhdessä. Älä tee niinkuin minä että vähättelin ongelmia ja elin kuin pellossa, kunnes homma räjähti täysin käsiin!
JOs haluat jatkaa suhdetta, pyri tietoisesti vaimoasi henkisesti lähelle. Pyydä vielä kerran antreksi oikein sydämestäsi sitä, että olit väkivaltainen ja kerro, että ne onolleet painolastina sulla ja haluat antaa myös itsellesi anteeksi omat virheesi. Kerro vaimollesi hellästi, lämpimästi ja hyvin rehellisen suoraa, että haluat itse olla ehdottoman uskollinen ja haluaisit ja toivoist, että vaimosi voisi kokea olonsa turvalliseksi sinun rinnallasi pelkäämättä mitään salailuja, hylkäämistä, väkivaltaa tai muuta pahaa. Kerro, että haluat ja pytit olemaan niin vilpitön ja hyvä mies hänelle, että hänen luottamuksensa voisi kasvaa ja että haluat auttaa häntä pääsemään epäluottamuksestaan. Kerro, että hän on se oma nisesi, jota haluat, jonka kanssa haluat jakaa elömäsi ja jonka haluat olevan onnellinen! Kerro, että et halua ketään muuta! Et edes mielikuvissasi! Kerro hänelle päivittäin jotain, mistä hänessä pidät: oon aina ihaillu sun niskaasi - oon rakastunu sun silmiisi - sulla on aivan ihanat hiukset - sä oot mun kultamuruni ... Ja käy välillä kuin ohimennen halaamassa, suukottelemassa, pyllylle taputtamassa, hiuksista hipaisemassa, silmiin hymyillen katsomassa.
Jos ei seuraavan vuiden aikana näillä ala vaimo vastata sun rakkautees, niin sit ei kyllä mikään auta. Alkuun ihmettelee kyllä, mikä kumma sinuun meni ja voi jopa muuttua alussa pahemmaksikin, jos luulee, että pettämistäsi salaat, mutta kun tiedät, että oikealla asialla olet VOITTAMASSA vaimoasi takaisin rakkaaksesi, niin jatka sinnikkäästi! Älä luota tunteisiisi, vaan miehisesti tekoihin: toimi, puhu, päätä lujasti, että mä meen tästä läpi ja NYT KATOTAAN!!! Päätä rakastaa, päätä olla luja rakkaudessa, hellyydessä ja hyvyydessä! PAKKO sen vaimon on seurata sua, perheen päätä!!! Ei niin tyhmää naista oo, jokaei tuohon lähde mukaan. Ja sit, ku ootte suhteessanne selvillä vesillä, oot kyllä maailman onnellisin mies, jika ei tasan vaihtais sitä vaivalla ja työllä voitettua omaa rakasta vaimoaan koskaan mihinkään halpaan!
Kokeile!
Mä oon itte just toi kamala ämmä ja mun mies on päättäny, että jatkaa mun kaa loppuikänsä. Ja mä alan jo taipua. Rakkaus tekee tehtäväänsä! Ekaks ymmärsin seksin, miten tärkeetä se on hänelle, ja hampaat irvessä halusin täyttää oman osani silloin, kun vielä ei haluja ollut. Nyt on, vaikka muille jakaa!
TUNTEET SEURAA TEKOJA!!!
Tee oikein ja tee hyvää, niin tunteesi seuraavat perästä ja pian oikeasti voit koko sydämestäsi toimia oikein! Anna itsellesi anteeksi. Anna myös jatkuvasti toiselle anteeksi, sillä hän ei ehkä ymmärrä asiaa, missä hänellä kiikastaa! Auta häntä, autat samalla itseäsi! Hyvin korjattu vanha, tuttu suhde on uutta suhdetta parempi, siinä kun odottaisi ihan omat hankaluutensa ja alat taas kaikki alusta, vaikeudetkin!
Höpö höpö.nainen on se paha .mies tässä kuviossa viattomampi. Ton akan pitää mennä itseensä ja pyytää anteeksi mieheltä. Mies älä salli itsesi yli kävelyä.
AP:lle kysymys: oletko pettänyt vaimoasi yhdessäoloaikananne? Oleellisin kysymys, joka vaikuttaa vaimosi käytökseen.
Jos näin on, ei vaimosi ole kyennyt käsittelemään asiaa, eikä kykene luottamaan, varsinkaan, jos olet NAISkavereiden kanssa pitänyt yhteyttä.
Menkääpä NMKY:n avioliittoleirille, niin saatte avioliittoanne kohennettua ja onnellisemmaksi.