Mies yksin baarissa

nightmare992

Käyttekö yksin yksin baarissa ja saatteko siellä aikaan tuloksia naisrintamalla? Itse aloitin käymään yksin baareissa - tai siis etupäässä yökerhoissa säännöllisesti v.2012 maaliskuussa eikä yhtäkään yhdenillanjuttua ole kertynyt taakse. Jotain 50-100 baarireissua on tullut tähän asti tehtyä.

Haluan vielä mainita että mitään muita väyliä naisen hankkimiseksi ei minulla ole koko tuona aikana ollut käytössä. En koskaan itse mene juttelemaan kellekään tai no kerran kun menin oma-aloitteisesti juttelemaan yhdelle naiselle tanssilattialla hänen ensireaktionsa oli kysyä että voinko ostaa hänelle päärynäsiideriä. No en tietenkään ostanut ja se siitä. En oikein usko mihinkään aloitteisiin tai iskemisiin vaan olen sitä mieltä että jos miehen ulkonäkö ja olemus miellyttävät naisia, naiset ovat niitä jotka tekevät miehelle aloitteita. Omassa tapauksessani näin ei ole käynyt.

Onko kukaan muu käynyt baareissa yksin yhtä sinnikkäästi ja kauan saamatta aikaan tuloksia?

Tällaisia ajatuksia on noussut mieleen kun alan olla parin vuoden baareissa ravaamisen jälkeen siihen lopen kyllästynyt eivätkä ne ole koskaan tainneet olla oikea paikka meikäläiselle. Harkitsen tällä hetkellä - 22-vuotiaana koko baareissa käymisen lopettamista koko loppuiäkseni. Masentaa koska tuntuu että siinä tuli sitten kokeiltua se viimeinen mahdollisuus löytää naista koskaan. Ensin piti odottaa täysikäiseksi tulemista että voisi aloittaa baareissa käymisen ja sitä kautta hankkiutua edes jollain tasolla potentiaaliseen tilanteeseen jossa voi saada naista, mutta lopputulos on sitten tämä!

Kuka vielä sanoo että elämä olisi ihmisen parasta aikaa?

19

3776

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yjsrjrsjrjrj

      En juuri enää tällä iällä (42) käy baareissa, mut silloin, kun kävin, menin AINA vain juomaan, en KOSKAAN iskemään naisia.

    • Näin se on!

      Jos meet baariin pokailemaan, niin mihin hittoon tarviit siinä jotakuta toista? Jos ei uskalla yksinään lähestyä naista baarissa, niin kannattaa vaan unohtaa koko homma ja mennä kotiin!

      • nightmare992

        No emmä kyllä naista sen enempää uskaltaisi porukassa lähestyä kuin yksinkään. Kerropa sinä vuorostasi montako aloitetta saat naisilta esim. käymällä baareissa vuoden ajan säännöllisesti?


      • wthethjryjt
        nightmare992 kirjoitti:

        No emmä kyllä naista sen enempää uskaltaisi porukassa lähestyä kuin yksinkään. Kerropa sinä vuorostasi montako aloitetta saat naisilta esim. käymällä baareissa vuoden ajan säännöllisesti?

        Naiset eivät juurikaan tee aloitteita baareissa, paitsi hirveässä jurrissa (tarkoittaa sellaista kuntoa, että jalat eivät kanna ja/tai pitää oksennella) tai sellaiset, jotka ovat miestä huomattavasti vanhempia. Usein nämä kaksi mainitsemaani asiaa yhdistyvät.


      • wthethjryjt
        wthethjryjt kirjoitti:

        Naiset eivät juurikaan tee aloitteita baareissa, paitsi hirveässä jurrissa (tarkoittaa sellaista kuntoa, että jalat eivät kanna ja/tai pitää oksennella) tai sellaiset, jotka ovat miestä huomattavasti vanhempia. Usein nämä kaksi mainitsemaani asiaa yhdistyvät.

        Tämä, että naiset eivät tee aloitteita, johtuu luonnollisesti siitä, että heidän ei tarvitse.


      • Näin se on!
        nightmare992 kirjoitti:

        No emmä kyllä naista sen enempää uskaltaisi porukassa lähestyä kuin yksinkään. Kerropa sinä vuorostasi montako aloitetta saat naisilta esim. käymällä baareissa vuoden ajan säännöllisesti?

        Harvoja, koska naiset olettavat että mies tekee aloitteen. Joskus joku nainen (yleensä aika kännissä) tekee aloitteen, mutta itse en kyllä ota mitään jurrista ämmää kotiini oksentelemaan ja sammumaan!


    • realismiatuo

      "En oikein usko mihinkään aloitteisiin tai iskemisiin vaan olen sitä mieltä että jos miehen ulkonäkö ja olemus miellyttävät naisia, naiset ovat niitä jotka tekevät miehelle aloitteita."


      Erittäin harva nainen menee iskemään edes jumalaista adonista, kyllä naiset odottavan miehen tekevän aloitteen, ja kuten tuossa joku kirjoittikin, naisten ei tarvitse tehdä itse aloitetta, baarin vaatimattominkin nainen saa yleensä iskuyrityksiä jossain vaiheessa. Jos naiset tulevat pokaamaan miehiä, syy on usein se, että mies on jollain tapaa kuuluisa.

    • 30v

      10v yrittäny kertaakaan ei napannut lopetin baareissa käymisen ja siirryin maksullisiin naisiin, koska se tulee loppupeleissä halvemmaksi kuin itse juoda ja juottaa joku nainen baarissa

      • JanneRF

        Reilu pari viikkoa sitten työmatkalla hotellin aulabaarissa otin olusen päivän päätteeksi. Läheisessä pöydässä istui nainen, hymyili kauniisti. Menin juttelemaan, ja otimme parit viinilasilliset pöydässä mistä jatkoimme naisen huoneeseen tekemään sitä. Seuraavana iltana tapasimme hotellin kuntosalilla, mistä jatkoimme huoneeseeni suihkuun. Hieroin sieltä ja täältä, ja painoin takaapäin. Sängyssä toinen kierros. Jatkoimme unia tyytyväisinä omissa huoneissamme, nainen oli naimisissa.


    • kaksviitone

      Käyn lähes aina yksin baareissa. Seksiä olisin varmaan saanut useastikin, jos olisin itse lähtenyt juttuun mukaan. Silloin tällöin nainen tulee tekemään aloitetta... Minä olen nirso, eikä minulle kelpaa ihan kuka vaan. Siksi jään yleensä ilman seksiä.

      Minusta yksin on helpompi pokailla naisia, kuin porukassa. Ei tarvitse kantaa huolta kavereista. Mutta pienessä kaupungissa kun asun, niin tarjonta on mitä on ja hiljaisina iltoina olen yksin, halusinpa tai en.

    • Likka3203

      Kyl me tytsyt tykätään ku mies on yksin

      • onxnenäälasit

        Missäs päib käyt baaris? Mä käyn yksin Tampereella.


    • teuvohakkarainen

      aah jutilan takavittu vaahtoaa

    • ryjryjryjryj

      Baarista saa normimies seuraa erittäin harvoin, netistä huomattavasti useammin. Mielenkiintoista, että suunnilleen yhtä hyvännäköiset naiset eivät kiinnostu baarissa lainkaan, mutta netissä käyvät ihan kuumana. Ja nyt puhun pelkästä seksiseuran hausta.

    • Wiskipiski

      Yleensä vain epätoivoiset naiset tulevat tekemään aloitteita. Näinhän sen ei tarvitsisi olla, mutta se on ikävä realiteetti. Kyllä se sinä joudut tekemään aloitteen, jos haluat johonkin päätyäkin. Minua ei ole hmm... ikinä lähestynyt yksikään nainen baarissa. Kun lähestyn naista, niin n. 33 %:n todennäköisyydellä on homma onnistunut, vaikka en ole mikään häävi turisija. Olen itseasiassa äärimmäisen hiljainen, mutta muutaman oluen jälkeen saan tarpeeksi sanoja suusta että saan akan sänkyyn. Parhaimmillaan se on vaatinut 5 tuntia puhetta. En kyllä tiedä mistä mä silloin generoin sitä 5 tuntia, koska multa loppuu yleensä juttu kesken 1½ minuutin kohdalla... joskus ennemmin.

      Tosin yhden naisen sain aika minimihöpinällä sänkypuuhiin asti. Ei tarvinnut edes tuota 1½ minuutin puhetta, johonka selvänä pystyn... itseasiassa olin silloin selvänä, koska kännissä olisin varmasti yrittänyt puhuta enemmän... jälkeen päin kun puhuttiin asiasta, niin ilmeni, että hän oli vain koko illan miettinyt, että mitenkä saisi houkuteltua mut sänkyyn. Eli homma meni vähän niin kuin omalla painollaan ja pelkällä ulkonäöllä ja olemuksella ilmeisesti. Kyseessä oli todella kaunis nainen, joten tokkopa tuo kovin epätoivoinen oli... en kyllä usko, että hän olisi minua silti lähestynyt omatoimisesti.

      Suosittelen akan etsimistä netistä, jos et pysty naista lähestymään... tai ainakin baarista voi olla todella vaikea löytää. Harrastuksien kautta ehkä voi lähteä ns. luonnollisesti rullaamaan... no aika epätodennäköistä.

      • täti 55

        Wiskipiski,

        jos olisin vielä nuori ja naimaton, voisit saada minut sänkyysi. Tekstisi ei ehkä ollut kovin älykästä, mutta se sai minut hyvälle tuulelle...

        Toivotan menestystä naismarkkinoille!

        terveisin mummeli


    • Levitä verkot kauas

      En ole käynyt elämässäni kertaakaan baarissa, mutta naisia tullut vastaan sellaiset mukavat viisi kpl.

      Ikää 22-v ja naama kun mursulla, ei haittaa mekkoväkeä jos ei anna itseänkään haitata.

      Asiaa saattaa kyllä helpottaa se tosiasia että kaikki viisi naista on ollut ulkomaalaisia ja olen kohdannut heidät mansikkamaan ulkopuolella...

    • PyhäYksinkertaisuus

      Villi ajatus; iskekää naisia kauppakeskuksissa, kirjastoissa, uimarannoilla, ihan missä tahansa mikä mieleen juolahtaa, varsinkin jos haluatte kunnollisen naisen;D

    • MEW321

      Nyt tasan puolivuotta ollut vapailla markkinoilla ja työstän tuota iskemisen taitoa.

      Voisi sanoa, että tänä aikana olen varmaan parikymmentä naista pokannut baareista tai he ovat pokanneet minut.

      Tämä ei tarkoita, että olisin parikymmentä kertaa mennyt sänkyyn, vaan vain siihen pisteeseen, että naisen puristuksesta tietää, että tämä on nyt tässä tai että ion esim suudeltu kiihkeästi. Se useimmiten minulle riittää.

      Olen sitä mieltä, että mitä nuoremman ja paremmannäköisen naisen haluat saada, sitä tärkeämpää on, että mies tekee aloitteen.

      Jos olet ns tavallinen suomalainen mies ja etsit normaalipainoista suht viehättävää naista on tosi tärkeää olla ja mennä itse juttelemaan, vaikka tuntuu, ettei siitä ikinä mitään tule.

      Täytyy muistaa, että harjoitus tekee tässäkin mestarin. Epäonnistunut iskuyritys ei mene hukkaan. Opit pikkuhiljaa millaiset naiset ovat mahdollisuuksiesi rajoissa.

      Muista myös, että monet kehut ja jutut, jotka kuulostavat kliseiltä, oikeasti tehoavat. Olet kaunis, kiva mekko, kauniit tummat/vaaleat/pitkät hiukset sinulla, tuoksut hyvältä, oletko tehnyt joskus mallintöitä, jne

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      73
      4271
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2738
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2497
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      15
      2432
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      109
      2318
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      110
      2194
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2151
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      609
      1946
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1945
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1683
    Aihe