Sunnuntain 16.2 Aamulehdessä sivulla A08 kertoo eräs vanha evakko kokemuksiaan Pohojanmaalta miten heitä suojärveläisiä lapsia nimiteltiin siellä ry..ssänpennuiksi. Todella hienoa, noin toimii todella aito ja vilpittömän isänmaallinen porukka Pohojanmaalla. Kaikki itäinen on pahaa, jopa itäsuomalaistenkin ovat ry..ssiä. Pois itäinen saasta puhtaasta kansastamme.
Pohojanmaan "isänmaallisuus"
itä on paha !
25144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ihan asiaahan se oli! Puolet suojärveläisistä on ryssän nussimia ja loput rutsattuja. Miksi niille piti rakentaa kaikki valmiiksi teistä rakennuksiin ja sitten ne vielä vaati pianoistaan maksut. Vieläkin evakon perkeleet juoksee hakemassa muka korvauksia viidenteen kertaan kartanonsa musiikkilaitteista Valtiokonttorista.
Suomen rahat on uponneet Pohojanmaan kalmukkilais-kasakkais-sekaväestön maataloustukiaisiin. Suojärvellä ei ry...ssä ole ollut koskaan nussimassa mutta Pohojanmaalla ne teki sitä Isonvihan aikaan 20 v niin, että paikallinen suomipoika ei väliin ehtinyt. Tosin suomipojat oli armelias Ruotsin kuningas vienyt sotiinsa ja tapattanut niissä kaikki.
Joten pidä sinä kalmukki-kasakka vaan ruma kitas kiinni, ei ole varaa osoitella toisia. Tai ehkä juuri siksi osoitteletkin, että omia juuriasi ei muisteltaisi.
Tarkkispojalla on muutama erityinen vihan kohde kuten:
- Karjalan avakot
- virolaiset
- torjuntavoitot
Karjalaiset olivat ahkeria ja aloitekykj´kyisiä Suomen kansalaisia ja suhteutettuna määrään sota-aikana karjalaiset saivat eniten kunniamerkkejä. Sodan jälkeen heille toki myönnettiin korvaukset menetyksistä, mutta tämä tapahtui valtion niukkojen taulukoiden mukaan, joissa korvauksen määrät olivat aina alakantissa. Useat joutuivat raivaamaan pientilan kylmään korpeen.
Evakkolapsien mollaaminen oli varsin yleistä sen ajan kouluissa. Hirvensalmen sanomissa eräs evakkopoika kertoi kokemuksiaan. Sodan loputtua ei kertakaikkiaan saanut kunnollisia kenkiä mistään. Niitä ei ollut myynnissä! Hän löysi vintiltä monot, joissa ei ollut pohjia. Niinpä hän sahasi laudasta pohjat ja naputti monon kenkäosan lautaan kiinni. Evakkopoika kertoi, että kengät olivat sikäli kätevät, että jos koulun välitunnilla tuli kovasti mollaamista niin riitti kum lutakengällä potkaisi mollaajaa sääreen! Tuli nopeasti hiljaista!
Soisinpa, että evakkopoika tarjoaisi myös tarkkispojalle lautakäsittelyn!
Menetetty Karjala oöi pääkaupunki seudun lisäksi Suomen ydinaluetta. Viipuri oli toiseksi suurin kaupunki. Pohjamaa on aina ollut perifetiaa. Myytti siitä "oikeana Suomena" on sotien jälkeen historioitsijoiden ja kirjailijoiden luoma.
Menetetty Karjala oöi pääkaupunki seudun lisäksi Suomen ydinaluetta. Viipuri oli toiseksi suurin kaupunki. Pohjamaa on aina ollut perifetiaa. Myytti siitä "oikeana Suomena" on sotien jälkeen historioitsijoiden ja kirjailijoiden luoma.
http://www.youtube.com/watch?v=iexGevjJRzM
Tuoko riittää vastauksena siihen kun Pohjanmaalla nimiteltiin supisuomalaisa ryssäpennuiksi? Kovin on heikko taso sinulla jutuissasi, sori vaan.
Miksi meillä on evakot kakaroineen vaivoinamme, vaikka olemme kaikki sotamme voittaneet?
Tarkkis mölisee yhä tuskaansa, kun maata ei miehitetty!
Me hävisimme molemmat sodat, mutta voitimme niissä sentään itsenäisyytemme!
Se ei ollut huono saavutus sillä me menetimme sodassa palan maata, mutta säilytimme itsenäisyytemme länsimaisena demokratiana ja vaurastuimme vähitellen yhdeksi maailman rikkaimmista valtioista.
Huonommin kävi voittajan. Se riutui seuraavat 47 vuotta kommunismissa, köyhtyi ja lopulta romahti. Jäljelle jäi vain torso, joka on menettänyt merkittävän osan toisen maailmansodan ryöstösaaliistaan.
Tarkkis itkee, kun Pietari hukkuu kananpaskaan, eikä Leningradin turvallisuusvyöhykettä saatu lännemmäksi
" mutta voitimme niissä sentään itsenäisyytemme!"
Paitsi ettei jatkosodassa ollut kyse mistään Suomen itsenäisyyden puolustamisesta, vaan siihen lähettiin tuhoamaan aivan toisen valtion itsenäisyyttä. Suomen hyökkäyssota kun oli kyseessä.
Kyllä jatko-sodassa oli kyse Suomen itsenäisyyden säilyttämisestä, se vaan meni niin, että sodasta jossa piti saada menetetyt alueet takaisin, tuli lopussa taistelu Suomen itsenäisyydestä.
Jatko-sota ei ole mikään erillinen sota, se oli Suomen kannalta katsoen oleellinen osa talvisodan henkiinjäämiskamppailua.
---- sodasta jossa piti saada menetetyt alueet takaisin,----
Jos evakot olivatkin ry..ssiä niin ei Suomi silloin mitään menettänyt. Ry...ssä vaan otti omansa. Näin kai se menee.
-----Se riutui seuraavat 47 vuotta kommunismissa, köyhtyi ja lopulta romahti.----
Suomen oma alamäki on nyt sitä luokkaa, että ei täällä ole edes valkohörhöilläkään varaa naureskella kenenkään toisen alamäelle. Kohta nauretaan meille. Että paree vaan olla nätisti ja käyttäytyä sivistyneesti.
Sodan alussa kyllä. Mutta sotaonnen kääntyessä Suomi taisteli todellisuudessa oman itsenäisyytensä puolesta ja säilytti sen takomalla lekalla päähän Puna-armeijan iskudivisioonia. Huonosyi kävi kusilammikon valtapyrkimyksille!
"Suomen oma alamäki on nyt sitä luokkaa, että ei täällä ole edes valkohörhöilläkään varaa naureskella kenenkään toisen alamäelle. Kohta nauretaan meille. Että paree vaan olla nätisti ja käyttäytyä sivistyneesti. "
Niinkö? TODELLISUUDESSA TILASTOT TODISTAVAT VALLAN MUUTA!
Lähde: HS 18.2.2014
Bruttokansantulo
(kokonaistuotanto jaettuna asukasmäärällä)
Suomi 34.030 euroa
Viro 11.820 euroa
Venäjä 9.300 euroa
Korruption määrä
Sijoitus
3. Suomi
28. Viro
127.Venäjä
Evakot olivat samoja suomalaisia kuin me kaikki. Ehkä jopa parasta osaa suomalaisista.
Rys sä otti tapansa mukaan taas sellaista, johon sillä ei ole oikeutta tai kykyä pitää edes kunnossa. Siksi eys sät ovat vessansa ja paperinpuutteensa ansainneet!
"Jatko-sota ei ole mikään erillinen sota, se oli Suomen kannalta katsoen oleellinen osa talvisodan henkiinjäämiskamppailua."
Kyllä se vaan on erillinen sota ihan kaikkien kannalta katsottuna, näin ihan jo lakiteknisestikin de facto ja de jure. Talvisodan jälkeen kun solmittiin oikea rauhakin, mikä päättää aina valtioiden välisen sotatilan. Jos kyseessä olisi ollut vain epämääräinen tulitauko, niin sitten asia olisi eri.
Mutta kun ei ollut. Talvisodassa hyökkäsi NL, ja siitä erillisen jatkosodan taas aloitti Suomi yhdessä liittolaistensa kanssa.
Pieru-Kaleviko se taas siinä pörisee.
Pohjaloinen nuolee sitä joka ostaa eniten rihkamaa Tuurista ja maksaa eniten maataloustukea sontaa tuottavalle hökketilalle. Onhan täällä eräs miljardi poika kinunnut sukunsa hökkeli hehtaareista miljoonia. On ollut sama sälli sairaseläkkeellä jo kolmekymmentä vuotta.
Missähän pohjanmaalaisten mielestä mahtanee mennä Suomen ja ry/ssän raja, ilmeisesti ei ainakaan nykyisellä itärajalla. Voisiko joku pohjalainen palstan lukija valaista meille tämän asian, notta mistä alkaen itään mentäessä Suomessa ei enää asukaan suomalaisia vaan ry/ssiä. Olisiko Päijänne sopiva raja ja siitä rajaviiva Ouluun, vai ?
Suunnilleen noin kai se raja menee. Sen länsipuolella asuu germaaninen superrotu ja itäpuoli on joitain ali-ihmisiä. Niin Pohjanmaalla ajatellaan.
Rutsatut evakkojätökset riehuu nyt täällä?
Ei toki vaan Tampereen sosiaalitapaus... tarkkispoika!
Professori Läskisen Jari ja master Silavan Pekka hehkuvat?