Mielenkiintoista

nuo esiintymispelkoihin liittyvät jutut tuntuu kyllä ihan omilta! Vaikka ikää on jo reipas 50 vuotta, niin muistan vieläkin nutturapäisen opettajan, joka käveli eestaas luokassa korokkeella ja kyseli, kuka on seuraavana vuorossa. Sitten hän istui harmoonin ääreen ja alkoi soittaa.... Minä yritin laulaa jotain lastenlaulua, jonka olin pyhäkoulussa oppinut, vaan eihän minun pieni ääni mihinkään riittänyt...hävetti. Itkin salaa kun pääsin takaisin pupettiin.

Kyllä se vaan on kumma, puristava tunne jossain rinnassa alkuun mut yleensä se helpottaa heti kun pääsee laulamaan. Ensimmäiset hetket on pahoja, kun monissa kappaleissa on niin pitkä se odotusaika, ennenku biisi alkaa... en oo vieläkään keksiny, minne katselisin; tuntuu niin tyhmältä tuijottaa ruutuakaan ku kaikki kyl tietää, et ei siellä mitään vielä oo.

Tietyltä kansanosalta pitäisi koko karaoke kieltää rangaistuksen uhalla! En usko, että mikään mahti saa minua enää kuuntelemaan ja katsomaan sitä ihmisyyden alennustilaa!

no joo, ihan oli asiaa. Monesti karaokeravintoloissa ei kuule yhtään mitään. Siellä on pirullista olla asiakkaana, kun meteli ja möykkä on hirvee. Mutta olen kyllä ollut sellaisissakin paikoissa, mistä ei sit malta lähtee pois ku on niin hiton hyviä laulajia, joita vaan kuuntelee ja kuuntelee. Laulan itsekin, mutta en vielä osaa erotella itse missä on hyvä laulaa ja missä ei. Minä vaan yritän laulaa sillai ku osaan.

Edellistä kirjoittajaa kompaten: karaokea on niin eri tasoista. Siinä kai se karaoken juju juuri onkin; että se kuuluu kaikille. On sitä perusmöykkää ja örinää kuppilan nurkassa, sitä minäkään en jaksa kuunnella, mutta olkoon sillekin paikkansa. Mutta on myös huippulaulajia. Näitä löytyy enenevässä määrin. Usein ihmettelen, miten paljon hyviä laulajia Suomen maassa onkaan!