Koskaan kenenkään ihannenainen. Olen syntynyt rumaksi ja tämän hyväksymien ei ole helppoa.Sisareni on kaunis-miten ihmeessä tämäkään ei voinut mennä tasapuolisemmin.Minua ei kukaan pyydä koskaan mihinkään mutta sisareni saa jatkuvasti kutsuja elokuviin.kahveille. Minullakin on sydän ja tuntuu katkeralta.
En ole..
ei valoa.
8158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Elämä on julmaa, käy sääliksi naisia jotka eivät synny viehättäväksi koska se on heillä aika lailla kaikki kaikessa..
Totta..näillä vaan on mentävä.
Mun veljellä taas on ollut naisia paljon elämässä ja on aina seurustellut ja lapsiakin nykyään kaksi ja ollut saman naisen kanssa 8 vuotta nyt ja minä en pääse edes juttele naisille koskaan. Olen vaan niin ruma ja älöttävä että ei ole mitään toivoa päästä naisen kanssa suhteeseen.
Huono itsetunto ei ainakaan auta asiaa :-/ itsensä kanssa sinut oleva ihminen on kaikin puolin vetävämpi, riippumatta siitä millainen ulkokuori on.
Jos itsetunto perustuu vain ulkokuoreen, niin silloin on asiat pahasti pielessä. Toki ulkonäköön ihmiset kiinnittävät huomiota mutta ihminen on paljon muutakin kuin vain pelkkä naama ja kroppa.
Varmasti myös sinulla on jotain, mitä sinun sisareltasi uupuu...?
Vaikka olis hyvä itsetunto niin ei siltin saa naisia jos vaan on ruma.
En mäkään ole kenenkään ihannenainen. Ruma olen minäkin, sen totuuden olen jo hyväksynyt. Ei näin ruma nainen kellekään kelvannut ja se siitä. Ulkonäön takia ei ole ystäviäkään ollut, jotkut säälistä olivat mun kans tekemisissä. Yks entinen tuttava suuttuneena pamautti mulle, ett pelkkää hyvää hyvyyttään oli ollut mun kans yleensä tekemisissä. Kun hyväksyin tosiasian omasta ulkonäöstäni, loppui turhat kuvitelmat ja haaveet siitä, ett mullekin löytyisi joku. Jos olisin ollut ihmisen näköinen, niin olisihan mullekin joku jo löytynyt aikoja sitten.
Nyt lopetatte ton itsesäälissä rypemisen. Mä olen vasta 19-vuotias, mutta tähän ikäänkin mennessä kuitenkin tajunnut sen, että kaikki lähtee itsetunnosta. Itseensä tyytyväinen ihminen hehkuu ja on helposti lähestyttävä. Luuletteko, että kukaan edes haluaa tulla juttelemaan/tutustumaan ihmiseen, joka välttelee katsekontaktia ja ilmeet ja eleet ovat luokkaa "anteeksi, että olen olemassa". Koska suurin osa itseään rumana pitävistä käyttäytyy juuri noin.
Toisekseen omalle ulkonäölle pystyy tekemään ihan luonnollisin keinoin vaikka mitä. Se on vain omasta viitseliäisyydestä kiinni: jos mieluummin makaat sohvalla perunalastuja syöden tai tuhlaat rahat mieluummin pitsaan kuin vaikka kampaajaan, on sinulla peiliin katsomisen paikka. Älkää itkekö rumuuttanne, vaan tehkää asialle jotakin. Todella harva ihminen on niin ruma, että edes sopusuhtainen vartalo, istuvat vaatteet ja huoliteltu ulkonäkö ei auttaisi.
Monen vuoden koulukiusaaminen opetti mua välttelemään toisia, olemaan hiljaa, erillään toisista. Kai mä ruma olen, kun olen potkutkin saanut petolinnunpersettä muistuttavan naamani takia. Tuon oli silloinen työnantaja sanonut liiton toimitsijalle mun potkujen syyksi. Ja on mun pari entistä tuttavaakin sanonut, ett olen heidän mielestään luotaantyöntävän näköinen. Toinen heistä kertoi sen mulle ja nauroi vielä paskasesti siihen päälle. Ei mun ruma naama meikeillä tai sopusuhtaiselta vartalolla tai istuvilla vaatteilla miksikään kummene. Nuorempana laittauduinkin enempi ja kävin illanviettopaikoissakin onneton, kun en silloin vielä oikein tajunnut totuutta ulkonäöstäni. Yhdessä paikassa nuorempana käydessäni, eräs ikäiseni mies tuli hakemaan mua tanssimaan. Nähtyään mun kasvot, perääntyi, puisteli päätään totisen näkösenä ja sanoi luulleensa mua takaapäin nähtynä paremman näköiseksi ja lähti pois. Jos olen liian tyytyväinen itseeni tai joku luulee, ett olen tyytyväinen itseeni, niin hän tulee ja yrittää ottaa liiat luulot pois. Se on kumma, kun yrität laittautua, se ei kelpaa ja jos et enää viitsi nähdä turhan takia vaivaa, niin sekään ei kelpaa.
Mä olen jo sinut rumuuteni kanssa, se on osa mua ja se on aina oleva osa mua. Vessan peilistä näkyy suurin syy kelpaamattomuuten eli liian rumat kasvot. Vaikka pärstä on ruma, niin kyllä mä kampaajalla käyn. Joskus menee pitempi aika, välillä pukkaa masennusta päälle läheisen sairauden takia ja silloin tuntuu ettei millään ole mitään väliä. Tuon läheisen sairaus on ollut myös opettava asia. Asiat on menneet tärkeysjärjestykseen ja mun ulkonäkö, pukeutuminen on nykyään listalla viimeisellä sijalla. Eli mä en jouda makaamaan sohvalla mässyttämässä sipsejä tai käydä pitsalla, aika menee läheisen hoitoon. Liian paljon murhetta mielen päällä nykyään, sekin pistää katsomaan enempi alaspäin. Elämä on opettanut kovalla kädellä mua, tiedän jo etten ikinä tule muille ihmisille kelpaamaan, en ole koskaan ennenkään muille kelvannut. Joten miks helvetissä näkisin turhan takia enää vaivaa. ...