MIEHET PLIIS.....!

Hohhoijakkaa!Taas olisi ihmettelyn ja valituksen
paikka.....
Olen seurustellu parisen kuukautta miehen kanssa
jonka edellinen,10 vuotta kestänyt, suhde päättyi
3 vuotta sitten.Suhde oli miehelle alistava ja
rankka.
Mies on kertonut päässeensä suhteen yli ja että on
valmis uuteen.
No,hieno homma,mutta....
Meidän suhde on ollut alusta asti pohjalla"ihan
kuin oltais vanhoja tuttuja".Siis ollaan
tutustuttu toisiimme todella nopeasti ja kaikki on
ollut hyvin luonnollista.Mies on jopa puhunut
yhteen muuttamisesta jossain vaiheessa.Minä olen
kuitenkin hieman yrittänyt jarrutella ettei menis
"liian lujaa"liian pian.Muutenkin olen pitänyt
huolta siitä ettei tavata liikaa,vain pari kertaa
viikossa.
Luulin kaiken olevan hyvin,mutta nyt yhtäkkiä mies
sanoikin että haluaa hieman etäisyyttä!!!!SIIS
MITÄ!???Menee kuulemma "liian lujaa"!SIIS MITÄ!!!?
Mä en niinku voi käsittää sitä että lyödään koko
ajan lisää löylyä kiukaalle ja sitten kuitenkin
vedetään takapakkia ja peräännytään!Mä en ymmärrä
miten joku haluaa antaa itsestään "turvallisen"
kuvan ja sitten itsekkäästi haluaa pakittaa tolla
lailla,ajattelematta että kyseessä on myös toisen
ihmisen elämä!
Siis mikä mättää?Montako vuotta miehillä kestää
palautua entisestä suhteesta?Mistä helvetistä on
kysymys?
Tämä tapaus ei ole kohdallani ensimmäinen,siksi
mua kypsyttää yli kaiken tämmönen!
Mitä mies tarkoittaa "eäisyydellä"?Pitääkö mun nyt
vetäytyä omiin oloihini "odottelemaan"
ilmoittelematta mitään itsestäni vai lopettaa
kylmästi koko suhde?
Mä oon yrittänyt tukea ja auttaa häntä kaikissa
asioissa niin paljon kuin pystyn ,olla
ystävänä,olla rakastajana olla tarpeen mukaan mitä
vaan!Joten mä oon ihan loppu tällaseen
"etäisyys-leikkiin".
En tiedä ymmärtääkö kukaan yhtään edes mitä mä
tarkoitan?Ottaa pannuun niin etten saa edes
kunnolla sanoja ulos.
Kommentoikaa nyt hyvät ihmiset jotenkin,mä en
jaksa hajota!
8911
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hei!
Tuntuupa erittäin tutulta!
Tutustuin vuosi sitten 45v. mieheen, joka oli
päättänyt myrskyisän avoliittonsa vajaa vuosi
aikaisemmin.
Rakastuimme heti "silmittömästi"...olimme
löytäneet ihmisemme, jota olimme aina
kaivanneet...
Se oli taivaallista, niin kauan , kuin sitä kesti.
Hullaannuimme toisiimme täysin ja elimme
hurmiossamme pari kuukautta...kunnes mies alkoi
ehdottaa yhteen muuttamista. Se olisi pitänyt
tapahtua HETI. Myös hänen suuriin suunnitelmiinsa
kuuluivat häät!
Epäröidessäni ajatusta
yhteenmuuttamisesta...häneen iski
ylitsepääsemätön pelko! Mustasukkaisuus, joka sai
sairaalloisia piirteitä.
HÄN halusi ottaa etäisyyttä, jouluaaton aattona.
Hajosin täysin, sillä en ymmärtänyt lainkaan
asiaa. Miten ihminen, joka rakastaa noin
suuresti, haluaa ottaa suhteeseen etäisyyttä? En
saanut koskaan vastausta kysymykseeni!

Etäisyyttä on siis otettu nyt, reilu kymmenen
kuukautta..elän omaa elämääni, saatuani sen
keväällä viimein taas kasattua.
Soittelemme kuulumiset...kerran olemme tavanneet,
hänen toivomuksestaan, kerran kadulla sattumalta.
Tiedän, että merkitsen hänelle vieläkin
paljon...mutta hän pelkää..mutta mitä hän pelkää??
Hän, fiksu, vahvaitsetuntoinen, työssään
hyvinmenestyvä ja kaikkien ihailema ja rakastama,
ulospäinsuuntaunut viriili, aikuinen mies!

Surullisinta asiassa on , että rakastan häntä
vieläkin.....

Elämä jatkuu silti..epätietoisuudessa..miksi?

Äänestä
  • Voi sinuakin raukkaa....Otan osaa ja kiitän
    kertomuksestasi...Luulenpa että meille tulee
    käymään samoin...

    Äänestä

Siinä saattaa olla mukana vahvat tunteet, ainakin
sitä uskoo niin. On tullut jätetyksi ja saanut
pahan kolhun. Tulee vastaan mukava ihminen keneltä
saa vastakaikua, toinen saatta jopa rakastuakin..
Sitä "tarttuu" kiinni ja jollain tapaa mukaan
tulee nopeasti halu muuttaa yhteen. Saa
sillälailla varmasti (siis luulee saavansa)
pidetyksi toisen itsensä luona. Kun asia ei
menekkään niin kuin haluaisi, niin lähdetään
hakemaan sitä etäisyyttä. Luulee sen olevan oikea
lääke.. Miksi näin? Sitä ei ole vain ollut valmis
suhteeseen edellisen jälkeen. Näin kävi mulle
samoin ja päätin pyhittää aikaa itselleni
saadakseni pääkopan "kuntoon". Erosta
selviytyminen taitaa meillä ukoilla viedä aika
paljon pitempään kuin naisilla.

Äänestä

Kait se kestää miehillä kauemmin se ylitsepääsy,
siitä on vuosi eikä ole helpottanut yhtään!
Sitä kait pelkää homman uusiutuvan, mikä lois
ehkä liikaa.paska homma mut tämä on sitä elämää.
se ottaa ja antaa!

Äänestä

Minä olen ajatellut että onko sitä mahollista
alkaa uusi suhde ja miten siinä kävisi.
"Ei nyt ainakaan tunnu siltä liekkö aika mennyt
ohi".
Eli olisi aika epävarmaa.
Joten uskoisin että hänellä tuli niin sanotusti
rimakauhu.
Tosin ei kylläkään pitäs asioita näin pitkälle
päästää koska siinä loukka toista.
Siksi minä olen ainakin sanonut että en ainakaan
pysty alkamaan uutta suhdetta heti.
Eli uskon että hän on saanut sinusta jotenkin
turvan ja on pystynyt elämään sen varjossa, mutta
ei ole sanonut sinulle kaikkia asiota.
Joten on tehny aika raukkamaisen tempun.
Mutta jotta pääsisit asiasta, kannattais ottaa
asia esille vielä ja tehä lopullinen päätös
sen jälkeen.

Äänestä
  • Kovin ole nuori teille vastaamaan,mutta tuli
    mieleen,että miehet ovat saaneet entisiltä
    naisiltaan niin selkään,että pelkäävät
    satuttavansa itsensä uudestaan.Siksi siis
    haluavat etäisyyttä.Eivät siis kestä
    ajatusta,että tämä uusi ihana nainen menettäisi
    kiinnostuksensa heihin.

    Äänestä

Painatkohan liikaa päälle, jos kerran ei ollut
eka kerta. Ei mieskään tykkää olla alistettu.

Äänestä

Ehkäpä häntä "rasittaa" se, että olet niin
auliisti valmis olemaan hänelle kaikissa niissä
rooleissa, joita mainitsit...? Älä "tunge"
kaikkiin osajakoihin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tiina 33 kirjoitti:

Hohhoijakkaa!Taas olisi ihmettelyn ja valituksen
paikka.....
Olen seurustellu parisen kuukautta miehen kanssa
jonka edellinen,10 vuotta kestänyt, suhde päättyi
3 vuotta sitten.Suhde oli miehelle alistava ja
rankka.
Mies on kertonut päässeensä suhteen yli ja että on
valmis uuteen.
No,hieno homma,mutta....
Meidän suhde on ollut alusta asti pohjalla"ihan
kuin oltais vanhoja tuttuja".Siis ollaan
tutustuttu toisiimme todella nopeasti ja kaikki on
ollut hyvin luonnollista.Mies on jopa puhunut
yhteen muuttamisesta jossain vaiheessa.Minä olen
kuitenkin hieman yrittänyt jarrutella ettei menis
"liian lujaa"liian pian.Muutenkin olen pitänyt
huolta siitä ettei tavata liikaa,vain pari kertaa
viikossa.
Luulin kaiken olevan hyvin,mutta nyt yhtäkkiä mies
sanoikin että haluaa hieman etäisyyttä!!!!SIIS
MITÄ!???Menee kuulemma "liian lujaa"!SIIS MITÄ!!!?
Mä en niinku voi käsittää sitä että lyödään koko
ajan lisää löylyä kiukaalle ja sitten kuitenkin
vedetään takapakkia ja peräännytään!Mä en ymmärrä
miten joku haluaa antaa itsestään "turvallisen"
kuvan ja sitten itsekkäästi haluaa pakittaa tolla
lailla,ajattelematta että kyseessä on myös toisen
ihmisen elämä!
Siis mikä mättää?Montako vuotta miehillä kestää
palautua entisestä suhteesta?Mistä helvetistä on
kysymys?
Tämä tapaus ei ole kohdallani ensimmäinen,siksi
mua kypsyttää yli kaiken tämmönen!
Mitä mies tarkoittaa "eäisyydellä"?Pitääkö mun nyt
vetäytyä omiin oloihini "odottelemaan"
ilmoittelematta mitään itsestäni vai lopettaa
kylmästi koko suhde?
Mä oon yrittänyt tukea ja auttaa häntä kaikissa
asioissa niin paljon kuin pystyn ,olla
ystävänä,olla rakastajana olla tarpeen mukaan mitä
vaan!Joten mä oon ihan loppu tällaseen
"etäisyys-leikkiin".
En tiedä ymmärtääkö kukaan yhtään edes mitä mä
tarkoitan?Ottaa pannuun niin etten saa edes
kunnolla sanoja ulos.
Kommentoikaa nyt hyvät ihmiset jotenkin,mä en
jaksa hajota!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu