ja sen tuomat ongelmat?
Eli miten teillä on mennyt, jos ei ole kunnollista yhteistä kieltä, jota molemmat ymmärtävät?
Kyseessä venäläinen, joka ei puhu englantia, opiskelee kyllä suomea, mutta sanastoa ei hirvittävästi vielä ole. Itse puhuisin vaikka englantiakin, mutten venäjää. Suomella siis mennään, mutta kuinka pitkään..?
Eli miten teillä on mennyt, jos ei ole kunnollista yhteistä kieltä, jota molemmat ymmärtävät?
Kyseessä venäläinen, joka ei puhu englantia, opiskelee kyllä suomea, mutta sanastoa ei hirvittävästi vielä ole. Itse puhuisin vaikka englantiakin, mutten venäjää. Suomella siis mennään, mutta kuinka pitkään..?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Opettele Venäjää niin pääset tuosta ongelmasta. Kaikki joutuivat Venäjää opiskelemaan Neuvostoliiton aikoihin ja monet oppivatkin sen nopeasti.
Suomi ei tietääkseni kyllä koskaan ollut osa Neuvostoliittoa.
"Suomi ei tietääkseni kyllä koskaan ollut osa Neuvostoliittoa."
Ei minunkaan tietääkseni ollut, mutta Vladimir Žirinovski kyllä sanoi että Suomi on osa Neuvostoliittoa.
Olemme eronneet.
Minä puhuin (edelleen puhun) lähes täydellistä englantia, mutta hän ei sitä kunnolla oppinut, vaikka oli lukenut yliopistossa. Eikä sitten niin millään suostunut opiskelemaan suomea.
Miten voi oppia tuntemaan toisen ihmisen ilman yhteistä kieltä? Siis ihmisen eikä pelkkää himoa?
Ajan kanssa. Mieheni osasi Suomeen tullessaan jonkin verran englantia, mutta aloimme käyttää suomen kieltä sitä mukaa, kun hän kieltä oppi. Osasin ennestään miehen äidinkieltä ja opettelin lisää. "Keskustelimme" paljon kirjoittamalla miehen kielellä, koska ymmärsin paremmin luettua kuin puhuttua kieltä. Emme asuneet yhdessä, joten kirjeitäkin tuli kirjoiteltua. Niitä sai sitten ajan ja sanakirjan kanssa tulkita :)
Joskus oli turhauttavaa, kun ei pystynyt ilmaisemaan itseään täsmällisesti. Kyse ei ole pelkästä kielestä vaan kommunikaatiosta ylipäätään. Vääriä tulkintoja tulee, vaikka molemmat puhuisivat äidinkieltään. Toisaalta se, että joutui selittämään niin paljon ja kurkottamaan sanojen taakse, edesauttoi tutustumista.
no eihän tuo mikään uusi asia ollut eikä yllätys et venäläinen ei osaa enkkua harvempi siellä enkkua osaa puhua.
Ihana lukea Chom chomin kommetti. Ihan kuin omasta elämästäni, paitsi että Suomessa saakka emme vielä ole. Juuri noin se menee. Paljon on kiinni myös hyvästä tahdosta ja asenteesta sekä siitä, miten tärkeänä kielellistä kommunikointia pitää. Kun se on tärkeää, niin ihan huomaamattaan sitä panostaa yhteisen kielen oppimiseen, piirtää, värittää ja viittoo siinä ohessa ;) Itsestäni tuntuu, että pystyn "puhumaan" (usein nimenomaan kirjoittamalla toisen kielellä, mutta myös suullisesti) sellaisistakin vaikeista aiheista ja asioista, joista en muiden kanssa ole koskaan halunnut puhua edes omalla äidinkielelläni.
Turhautumista ei todellakaan voi aina välttää. Itselleni kieli sinällään on todella tärkeä ja takerrun helposti pieniin merkitysten vivahteisiin - siinäpä sitä on haastetta kerrakseen, kun sanat vain joskus puuttuvat, vaikka kuinka yrittäisi niitä löytää tai itse luoda niiden kielen sääntöjen pohjalta, jotka on onnistunut sisäistämään. Joskus taas ilo on päällimmäinen tunne, vaikkapa silloin, kun oikeasti joku "omatekoinen" sana onkin olemassa ja tarkoittaa juuri sitä, mitä kuvittelinkin ja tulen ymmärretyksi.
Omat vanhemmpani menivät naimisiin eikä heillä ollut yhteistä kieltä. Sanakirjan avulla kommunikoivat aluksi sekä huonolla englannilla. Nyt ovat olleet aviossa jo kohta 32 vuotta.
Ehdotan puhelut venäjää-suomea skypessa. Hyvä harjoitus meille. Kirjoita [email protected] . Kiitos