Jota minulla ei pitäisi/saisi olla....
Ihan normaali lauantai-ilta. Kavereitten kanssa
saunomista ja sitten baari kierrokselle. Olutta
ja huulen heittoa jätkäporukalla, eli kaikin
puolin rentouttavaa raskaan työviikon päätteeksi.
Ilta jatkui osa väsyi ja humaltui muita nopeammin
ja lopulta moikkasin viimeisen kaverin, joka
lähti kotiinsa nukkumaan. En ollut kiskonut ihan
niin paljon kun muut ja ajattelin ottaa vielä
oluen ja lähteä kohti kotia oman kullan viereen.
Puolityhjässä baarissa yksinään pöydässä istuva
tyttö vinkkaa minut luokseen ja juttelemme niitä
näitä, ei mitään ongelmaa. Valomerkki, kaikki ja
ulos meillä näyttää olevan samansuuntainen matka.
Ovella tyttö pyytää minut hetkeksi sisälle ja
minä menen...ei vielä mitään suurta ongelmaa.
Juttelemme vielä hetken, muutama suudelma ja nyt
kun aletaan olla lähellä ongelmaa päätän poistua
paikalta.
Kummallakin meistä on ihmissuhde ja omani hyvällä
pohjalla...no toisaalta voi miettiä mitä ihmettä
minä siellä tein jos näin on....
Lähtiessäni sain tytöltä puhelinnumeron mitään
sen kummenpia saatesanoja.
KYSYMYS:
Naiset: Vaikka ihmissuhteenne olisi hyvällä
pohjalla oletteko antaneet vieraalle miehelle
puhelinumeronne? ja jos miksi? Odotatteko soittoa
vai pelkäättekö sitä? Kokemuksia?
Miehet: Oletteko saaneet puhelinumeroa jo
ns.varatulta naiselta. Olettko soittaneet ja jos
niin miksi??
No jos kaivan oman kristallipalloni, niin en
tule soittamaan...No en kuitenkaan ole vielä
repinyt tuota lappua. Kyllä tekisi mieli soittaa
ja kysyä jotain....No mitä? hyvä kysymys...tuliko
hänelle jotain ongelmia tai omantunnon
tuskia....No enhän minä niille voi mitään
tehdä....

Vastaukset 16
Vanhimmat
..antanut puhelinnumeroni jätkille vaikka olen
ollut varattu. En mä tiedä tarkalleen miksi, ehkä
vaan siksi että se jätkä tuntui mukavalta. Olen
pelkänyt soittoa kuitenkin. Onhan jotkut jätkät
aina soittanu mulle mutt en mä kuitenkaan ole
tavannu niitä.
olet siis pelännyt jääväsi "kiinni" vai mitä olet
pelännyt? Kyllä mä sitä soittamista mietin
muutamankin kerran, mutta ei mulla ole
kiinnostusta hankkia ongelmia en itselleni enkä
hänelle.
..pelännyt jääväni kiinni siitä että olen antanut
puhelinnumero toiselle jätkälle. Jätkä raivos jos
sais tietää sen.
se on ymmärrettävää.
sille,sittenpähän selviää.Oliko muuten oikea numero?? Itse olen joskus antanut feikkinumeron,jos olen ollut epäilevällä mielellä.
mä just mietin ihan samaa, että onko oikea
numero. Toi on ihan totta ja voi olla tässäkin
tapauksessa käynyt niin, että olen saanut jotain
hömppää. Täytynee tarkistaa ennen kuin tarttuu
luuriin...
... antanut puhelinnumeroni parillekin miehelle,
vaikka seurustelen. Kaikki kyllä tietävät, että
seurustelen ja osa on poikakaverini kavereita ja
sitä kautta heillä on numeroni. Viimeksi tänään
yksi hänen kavereistaan yritti iskeä minua ja
ehdotti tapaamista. En suostunut, sillä MINÄ olen
uskollista sorttia, en koskaan pettäisi toista
vaikka mikä olisi.
Osan numeroista olen antanut ihan kostomielessä,
sillä poikaystävälläni on/on ollut jos
monenmoista naista kirje-, soittelu- ja
tekstarikaverina. Se jätkä on sika, mutta jostain
kumman syystä en saa itseäni siitä irti. Olemme
olleet kohta 3 vuotta yhdessä, en tiedä että
miten tässä käy.
Niin no....sen enempää kertomatta itse
tapahtumasta kun jälkeen päin funtsaan, niin
varmaankin kyse oli juuri tuollaisesta
mainitsemastasi kostomentaliteetista.
Kerroit, että osan numeroista olet antanut
pelkästään "kostaaksesi", entäs se toinen osa??
Sen toisen osan olen antanut siksi, että olen
todella halunnut. Ja ihan tasapuolisuuden
nimissä. Kjeh Kjeh...
Tuollaisen pikapanon jälkeen ei ole mitään syytä
soitella kummankaan. Jotta nainen ei aivan
huoraksi tuntisi itseään niin yleensä antaa
puh.numeron oikean tai väärän. Jos nainen sai
kunnon orkut kanssasi toki haluaa kokea uudestaan
ellei niin varmasti ei asia toistu soita ja
varmistu.
ei tässä sen kummemmin mikään pelota, mutta
epäilen tuota orkkujen saamista kun ei edes
pantu, mutta jos tietty orkun sai pelkästään
olemalla kanssani samassa asunnossa, niin kyllä
minäkin siitä numeroni antaisin.
No joo..toisaalta tämähän todistaa vain se miten
vaikeaa kenenkin toimintaa on arvailla. Ihmisen
käytös on usein kovin loogista muttei kovinkaan
järkevää. Ok loogista sikäli, että jos seurani
miellytti, muttei järkevää koska ei halua
miestään pettää. MOT!
puhelinnumeronsa toiselle miehelle vaikka oma
suhde on vakalla pohjalla jne! Huh huh! Mitäs
tästä muuta voimme päätellä kuin sen että
kyseinen tyyppi on perseenjakaja!
edelliseen vielä tarkennukseksi, että siihen se
kuitenkin muutaman puhelisoiton jälkeen johtaa...
kukaan ole väittänyt, että hänellä olisi suhde
vakaalla pohjalla. Kerroin, että kummallakin on
suhde ja minulla hyvällä pohjalla, joten jotain
se kai kertoo minustakin....
en ole antanut, enkä anna. en voisi tehdä sitä
kullalleni.
puhelinnron olen antanut, usein kylläkin
feikkisellaisen.jaa että miksi?noo...ehkä sitä
vain kaipaa jotain jännitystä.Ehkä jotain
todistetta siitä että on kiinnostava ja
puoleensavetävä ihminen.Syynsä tietysti kullakin.