Meillä on vaikea pattitilanne suhteessa. Kaksi vuotta sitten oli kaikenlaista kriisiä, lapsettomuutta ja työttömyyttä. Mies on todella herkkä ja oli pitkään hirveän ahdistunut. Kun tilanne alkoi meidän välillä helpottaa (minusta tuntui siltä), ja toivottu lapsi syntyi, meille tuli tilaisuus muuttaa toiselle paikkakunnalle, josta mies sai töitä. Päätös oli hirveän vaikea, koska tukiverkot olivat entisellä kotipaikkakunnalla ja mies on sellainen, ettei pidä uusista aluista. Mutta asiaa joka kantilta pohdittuamme muutimme yhteisestä päätöksestä. Hyvin pian kävi ilmi, että päätös oli miehestä väärä. Kun lopulta sai sanottua suoraan, kävi ilmi että piti päätöstä ja hänen siitä koitunutta kärsimystä minun syynäni. Olin painostanut päätökseen liian nopeassa aikataulussa, enkä ollut ymmärtänyt, että hän oli sellaisessa mielentilassa, ettei voinut tehdä noin isoa päätöstä. Minun olisi pitänyt ymmärtää, että muutto ei kannata, vaikka mies itse sanoi, että on paras muuttaa.
Tämä asia on nyt hiertänyt välejämme kohta kaksi vuotta. Mies ei voi luottaa minuun ja pelkää, että jos tulevaisuudessa tulee samanlainen tilanne, teen saman virheen uudestaan. En ole oppinut mitään.
Mies kyllä tekee parhaansa päästäkseen yli masennuksesta, johon muutto (ja tietysti kaikki edeltävät kriisit) hänet ajoi, mutta pohjimmiltaan näkee minut nyt minut petturina, joka ei tukenut häntä tiukalla hetkellä.
Minä taas olen sitä mieltä, että hänen olisi pitänyt sanoa suoraan, että tarvitsee lisää aikaa päätöksen tekoon. Tai ettei halua muuttaa ollenkaan. Asiaa mutkistaa se, että mies tulee kulttuurista, jossa ollaan hyvin perhekeskeisiä, ja minä taas olen hurjan paljon enemmän individualisti ja ajattelen, että jokaisella on vastuu omasta elämästään.
En ole voinut myöntää, että tein virheen, koska omasta mielestäni en ole tehnyt virhettä. Muutto oli ainoa mahdollinen ratkaisu siinä vaiheessa. Jos olisimme jääneet entiseen paikkaan, huolenaiheena olisi ollut työttömyys ja sitä myötä köyhyys.
Olenko aivan itsekäs, kun ajattelen näin?! Miten muut olisitte toimineet? Ja miten tästä eteenpäin?
Tämä asia on nyt hiertänyt välejämme kohta kaksi vuotta. Mies ei voi luottaa minuun ja pelkää, että jos tulevaisuudessa tulee samanlainen tilanne, teen saman virheen uudestaan. En ole oppinut mitään.
Mies kyllä tekee parhaansa päästäkseen yli masennuksesta, johon muutto (ja tietysti kaikki edeltävät kriisit) hänet ajoi, mutta pohjimmiltaan näkee minut nyt minut petturina, joka ei tukenut häntä tiukalla hetkellä.
Minä taas olen sitä mieltä, että hänen olisi pitänyt sanoa suoraan, että tarvitsee lisää aikaa päätöksen tekoon. Tai ettei halua muuttaa ollenkaan. Asiaa mutkistaa se, että mies tulee kulttuurista, jossa ollaan hyvin perhekeskeisiä, ja minä taas olen hurjan paljon enemmän individualisti ja ajattelen, että jokaisella on vastuu omasta elämästään.
En ole voinut myöntää, että tein virheen, koska omasta mielestäni en ole tehnyt virhettä. Muutto oli ainoa mahdollinen ratkaisu siinä vaiheessa. Jos olisimme jääneet entiseen paikkaan, huolenaiheena olisi ollut työttömyys ja sitä myötä köyhyys.
Olenko aivan itsekäs, kun ajattelen näin?! Miten muut olisitte toimineet? Ja miten tästä eteenpäin?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.