Nyt kannattaa suomalaiset äänestää Perussuomalaisia

Se on kuules silleen että Soinin tullessa presidentiksi me perussuomalaiset laitetaan rajat kiinni, kärrätään kaikki jotka eivät äänestäneet perussuomalaisia keskitysleireihin jossa odottaa nälkä ja kuolema.

Luterilainen kirkko ajetaan alas ja tilalle ainoa oikea eli Katolilainen kirkko, sitä joko kääntyy katolilaiseksi tai joutuu keskitysleirille, sen jälkeen aloitetaan rotupuhdistukset suomessa, vähänkään liian tumma tukka tai vastaava niin keskitysleirit odottavat, samoin työttömiä.

Homoseksualisuus,lesbous ja biseksualisuus kielletään kokonaan samoin kuin avioerot,abortti ja avioliittoa ennaltava seksi.

Baarit saavat olla auki viikonloppuisin vaan klo 19:00 - 22:00 ja alkot lopetetaan kokonaan.

Suomeen otetaan raamatun lakipykälät tarkemmin käyttöön kuten esim.jos nainen ei ole hääyönä neitsyt hänet teloitetaan.

Kaikkien palkat puolitetaan sillä rehellinen perussuomalainen on niin ahkera että ei rahaa tarvitse.

Suomi luopuu kansainvälisestä kaupasta,sulkee rajat ja tulee täysin omatoimiseksi,erotaan EUsta ja otetaan oma valuuttaa nimeltä. peruskansan valuutta. eli persu.

TV-kanavista kaikki liberaalit kanavat lopetetaan ja tilalle vain kaksi kanavaa, persu 1 ja persu 2.

Kaikki kansalaiset saavat oman persutelkkarin joka on 100" taulutelkkari, telkkari menee automaattisesti päälle klo. 06:00 aamulla herätääkseen kansalaiset kouluun,tuotantolinjoille tai kaivoksiin kun kovalla äänenvoimakkuudella alkaa kuulua aamurukous ja maamme laulun. Samoin telkkariohjelma loppuu kokonaan klo 22:00 ja talosta sammuu valot.

Kouluissa lopetetaan evoluutio-opin,matematiikan,biologian ja fysiikan opettaminen, se riittää suomalaiselle että uskotaan kreationismiin,osataan tehdä työ ja puhua suomea JA ainoastaan suomea ei ruotsia eikä englantia ja peruskoulu lyhennetään kolmeen vuoteen, näin saadaan suomalaista työvoimaa enemmän.
655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pitää sitten kait äänestää persuja ja ruveta katolilaiseksi. :(

Äänestä
  • Joo kuulostaa hyvältä! Moon kans messissä! :P

    Äänestä

  • TimTT kirjoitti:

    Joo kuulostaa hyvältä! Moon kans messissä! :P

    Ei tehdä Timpasta pressaa, ennenkuin pressalle on palautettu sille kuuluva valta.

    Ensin me otetaan ammattiliitot ja sitten on oikeuslaitoksen vuoro.
    Hiljaa hyvä tulee.

    Äänestä

  • Mie, Haamu kirjoitti:

    Ei tehdä Timpasta pressaa, ennenkuin pressalle on palautettu sille kuuluva valta.

    Ensin me otetaan ammattiliitot ja sitten on oikeuslaitoksen vuoro.
    Hiljaa hyvä tulee.

    Juu ja lujaa vielä parempi!

    Äänestä

  • TimTT kirjoitti:

    Juu ja lujaa vielä parempi!

    Aika tiukka ohjelma persuilla!

    Äänestä

  • äärioikeisto? kirjoitti:

    Aika tiukka ohjelma persuilla!

    Tiukka parempi! :P

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äänestäkää oikein kirjoitti:

Se on kuules silleen että Soinin tullessa presidentiksi me perussuomalaiset laitetaan rajat kiinni, kärrätään kaikki jotka eivät äänestäneet perussuomalaisia keskitysleireihin jossa odottaa nälkä ja kuolema.

Luterilainen kirkko ajetaan alas ja tilalle ainoa oikea eli Katolilainen kirkko, sitä joko kääntyy katolilaiseksi tai joutuu keskitysleirille, sen jälkeen aloitetaan rotupuhdistukset suomessa, vähänkään liian tumma tukka tai vastaava niin keskitysleirit odottavat, samoin työttömiä.

Homoseksualisuus,lesbous ja biseksualisuus kielletään kokonaan samoin kuin avioerot,abortti ja avioliittoa ennaltava seksi.

Baarit saavat olla auki viikonloppuisin vaan klo 19:00 - 22:00 ja alkot lopetetaan kokonaan.

Suomeen otetaan raamatun lakipykälät tarkemmin käyttöön kuten esim.jos nainen ei ole hääyönä neitsyt hänet teloitetaan.

Kaikkien palkat puolitetaan sillä rehellinen perussuomalainen on niin ahkera että ei rahaa tarvitse.

Suomi luopuu kansainvälisestä kaupasta,sulkee rajat ja tulee täysin omatoimiseksi,erotaan EUsta ja otetaan oma valuuttaa nimeltä. peruskansan valuutta. eli persu.

TV-kanavista kaikki liberaalit kanavat lopetetaan ja tilalle vain kaksi kanavaa, persu 1 ja persu 2.

Kaikki kansalaiset saavat oman persutelkkarin joka on 100" taulutelkkari, telkkari menee automaattisesti päälle klo. 06:00 aamulla herätääkseen kansalaiset kouluun,tuotantolinjoille tai kaivoksiin kun kovalla äänenvoimakkuudella alkaa kuulua aamurukous ja maamme laulun. Samoin telkkariohjelma loppuu kokonaan klo 22:00 ja talosta sammuu valot.

Kouluissa lopetetaan evoluutio-opin,matematiikan,biologian ja fysiikan opettaminen, se riittää suomalaiselle että uskotaan kreationismiin,osataan tehdä työ ja puhua suomea JA ainoastaan suomea ei ruotsia eikä englantia ja peruskoulu lyhennetään kolmeen vuoteen, näin saadaan suomalaista työvoimaa enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu