ihastuminen

Mulla on ihana poikaystävä, ja muutetaan kohta
yhteen, ja nyt on asunnonetsintä. Eli aika hyvin
meillä menee :) Oikeastaan, minä ihastun aika
helposti, ja kun olin entisien poikaystävieni
kanssa, saatoin ihastua johonkuhun toiseen, en
tietenkään etsinyt ketään parempaa, tai ketään,
mutta jos joku vaa sattuis, nii ei siihen
ihastumiseen kaua menny.. (Tietysti jos oli
oikeaa tyyppiä) En pettänyt, ja kyllä mä sitä
mietin, että onkohan toi ihastuminen nyt
kovinkaan viisasta.. Olin aina tullut siihen
tulokseen, ettei ole, joten se lopahti. Mutta
kun nyt olen nykyisen kultani kanssa, olen tosi
tyytyväinen suhteesemme, ja vaikka tiedänkin
muutamia ihmisiä joihin voisin ihastua, en vaan
ihastu niihin. Olen vain tyytyväinen kultaani,
enkä tarvitse ketään muuta. Ei oikeastaan edes
kiinnosta muut siinä mielessä.

Mä olen aikas herkkä ihastumaan naisiin joihin
mulla ei edes mitään sänssejä. Tuntuu todella
pahalta katsella niitä niin läheltä mutta silti
niin kaukaa joka päivä. Ihan sydämmeen koskee
joka kerta heidän nähdessään. Tiedän että ne ovat
mulle saavuttamattomissa mutta silti järkiparka
ei ota sitä uskoakseen millään. Tuntuu kuin
hakkaisin samaa kohtaa päästä seinään vuodesta
toiseen.

En ole mikään tyhmä tai niin rumakaan etteikö
jokin nainen voisi pitää minua viehettävänäkään
mutta silti rakastun/ihastun vääränlaisiin
naisiin ja ne mulle oikeat menevät ohitseni. Mitä
siis tehdä olen miettinyt jo monta vuotta?

Mä olen seurustellut mieheni kans 3 vuotta mutta
mua vaivaa yks vanha juttu joka on jo viiden
vuoden takainen ihastus, mun veljen kaveri!
Se on mua "vain" 6 vuotta nuorempi ja nyt näin
tään tyypin viikonloppuna ja se sanoi mulle et on
jo monta vuotta ollu muhun lääpällään. Mutta kun
mä aloin tän nykyisen miehen kans niin
tunsi "pelin" menetetyksi. Mä rakastan miestäni,
mutta en voi unohtaa tätä mua 6 vuotta nuorempaa!!
Oon itekki ihastunu tähän jätkään!! Auttakaa!!