Metromatkustajan selitys oikeudessa: Luulin lipuntarkastajia ryöstäjiksi
http://www.metro.fi/uutiset/a1387800371391
Helsingin käräjäoikeus ei uskonut metromatkustajan selitystä siitä, että matkustaja oli luullut lipuntarkastajia ryöstäjiksi ja antoi heille siksi väärät henkilötiedot.
Oikeus tuomitsi 34-vuotiaan naisen väärän henkilötiedon antamisesta 20 päiväsakkoon, joista kertyy maksettavaa yhteensä 120 euroa.
Rikos tapahtui viime kesäkuussa.
Nainen kertoi oikeudessa matkustaneensa tuolloin ensimmäistä kertaa elämässään metrolla ja luulleensa, että metrossa voi ostaa lipun matkan aikana samalla tavalla kuin junassa. Hän kertoi liikkuvansa yleensä omalla autolla.
Kun lipuntarkastaja yritti tarkistaa naisen lippua, hän ojensi tarkastajalle pankkikorttinsa. Nainen kertoi menneensä paniikkiin, kun tummapukuiset naiset alkoivat huutaa eivätkä päästäneet häntä lähtemään.
Hän vakuutti oikeudelle, ettei ymmärtänyt naisten olleen lipuntarkastajia ja luuli heidän yrittävän ryöstää hänen pankkikorttinsa.
Lipuntarkastaja kertoi oikeudessa, että hän oli sanonut metrossa pankkikorttia tarjonneelle naiselle tarkistavansa lippuja eikä myyvänsä niitä. Tarkastaja pyysi naiselta henkilötodistusta, mutta matkustajalla ei ollut sellaista.
Matkustaja antoi tarkastajille henkilötietonsa, jotka osoittautuivat vääriksi. Tämä toistui kolme kertaa. Kahdesti nainen kertoi väärän nimen ja kolmannella kerralla oikean nimen mutta väärän henkilötunnuksen.
Käräjäoikeus pohti tuomiossaan, oliko naisella perusteltu syy antaa väärät tiedot lipuntarkastajille.
Oikeus päätyi pitämään lipuntarkastajan kertomuksen ja yleisen elämänkokemuksen perusteella epäuskottavana, että nainen olisi luullut lipuntarkastajien olleen ryöstäjiä.
Naisen kertomuksen luotettavuutta nakersi käräjäoikeuden mukaan se, että lipuntarkastajilla oli päällään virkapuku ja rintapielessä merkki, jossa lukee "tarkastaja".
Oikeuden mukaan naisen on täytynyt ymmärtää heidän olleen lipuntarkastajia viimeistään siinä vaiheessa, kun tilanne oli kestänyt pitkään ja tarkastaja oli ojentanut hänelle lomakkeen, jossa kerrotaan rikoslain sisällöstä.
KOMMENTTI: Mitenkähän sitten kun lipuntarkastajat ovat pukeutuneet paikallisiin asuihin, turbaaneihin ja kaapuihin? Mistä heidät sitten tuntee?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.