Miten ihmeessä naiset, kellä on lapsi tai useampi, sellassia pieniä lapsia. Ni aloittaa uuden suhteen?? Mä en todella ymmärrä? Millon sitä toista tavataan? Ja kuinka pitkään sitä "epävarmuutta" suhteen laadusta siedetään? Miten se käytännössä toimii se juttu??
Mä oon ihan tosissani miettinyt että...
meh1
10176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kai sitä nyt joku pitää olla joka elättää ne lapset.
Lapsi on lapsi. Ei lapsi korvaa parisuhdetta eikä poista kumppanin kaipuuta. Ei äitiys myöskään poista naiseutta ja normaaleja naisen tarpeita.
Naiset eivät kadota äitiyden myötä seksuaalisuuttaan, kumppanin kaipuuta, läheisyyden tarvetta... Monille sinkkuus on tietynlainen henkinen tyhjiö. Suhde lapseen ja suhde mieheen ovat kaksi aivan eri asiaa. Sitä paitsi kumppanilta saa tukea ja jaksamista. On äideilläkin oikeus tuntea itsensä rakastetuksi ja halutuksi!
"On äideilläkin oikeus tuntea itsensä rakastetuksi ja halutuksi!"
Sellaista oikeutta ei ole kellään.
Sitä toista tavataan silloin, kun lapsi on isällään tai muualla hoidossa.
Eikö vastuu lapsesta kuulu mielestäsi lainkaan isälle, kun vain äitien rakkauselämää ihmettelet?
Mitä on "epävarmuus suhteen laadusta"?
joo, en nyt käsitellyt isiä tässä aloituksessa kun olen itse äiti-ihminen... Ja epävarmuudella tarkoitan sitä vaihetta ennen ku siirtyy seurusteluu tai tapailuunkin.. ennenku ollaan mitää sovittu.. Mä oon alle kolmekymppinen ja en tosiaa aatellu loppuelämääni itteksee viettää.. tässä on 4 vuotta yksin eletty enkä tosiaa tajua miten uusi suhde edes voi alkaa..
ja siis ilmeisesti ilmaisin itseäni huonosti kun kyselyni taidettiin ymmärtää vähän väärin. olen siis itse tässä tilanteessa ja olen niin ymmälläni että miten ihmeessä homma toimii?? Olen treffaillut, yrittänyt, antanut mahdollisuuksia. Mutta mikään ei vaa ota tuulta siipiinsä.. Käytännössä jos tapaisinkin jonkun miehen kenestä voisikin tulla jotain, ni mulla on joka toinen viikonloppu aikaa tavata. Ja se on iso uhraus muusta tekemisestä jos annan aikaani miehelle. Ja sitte se vaa ottaa päähän ku siitä ei tulekkaa mitää ja oon tuhlannu kallisarvoista aikaani... En tietenkää miehelle asiaa mitenkää ilmaise että luovun jostai muusta näkemällä häntä.. Mä oon vaa niin turhautunu ja hormoonipäissäni (menkat tulossa).. En vaa jaksa enää yrittää ja ymmärtää.. Jotai mussa on vikana kyl..
Ei suhde varmasti voi toimiakaan, jos aikaa on vain joka toinen viikonloppu. Itse synnytin lapseni yksin ja hoidin hänet yksin ilman, että hänellä oli mitään isää elämässään...tai mitään etävanhempaa jonka luokse hänet olisin lähettänyt joka toinen viikonloppu treffaillakseni jotain miestä. Silti olen nyt naimisissa.
Treffailu vaan on toisenlaista. Ei ravintoloissa juoksemista ym vaan se toimii siten, että tehdään jotain ihan tavallisia arjen juttuja niin kuin ystävän kanssa...voi käydä ruokakaupassa, tai vaikka kauppakeskuksessa jäätelöllä, leikkipuistossa, tehdä ruokaa, käydä huvipuistossa lasten kanssa, uimassa, rannalla...kaikkea sellaista ihan tavallista, johon pieni lapsi voi osallistua.
Mutta...jos olet sitä mieltä, että lapsi/lapset eivät missään tapauksessa saa nähdä seurustelukumppaniasi, niin sitten tilanne saattaa olla aika haastava ellei mahdoton. Mutta näkeväthän lapset varmasti ystäviäsikin...ei se siitä yhtään eroa, jos mies on asiallinen mies...
Kiitos hyvästä vastauksestasi! Jotkut miehet ovat tavanneet lapsen kyllä.. Mutta juttu kaatunu melkolailla samoin tein ennenku edes lähteny käyntii.. Kyllä mä nimenomaan kaipaan siihen arkeen rinnalle kumppania. Baareissahan en käy ollenkaan. Mun elämä muodostuu työstä, uran luomisesta, harrastuksesta ja lapsesta (ei tärk.järj). Ehkä tää on vaa niitä asioita mitä ei pitäisi miettiä.. Että kyllä se suttaantuu ku se oikea hekilö elämään astuu..
ja haluisin vielä lisäpohdintana tuumata että varmaan turhaa yrittääkkään mitään henkilön kanssa joka toisesta kaupungista..? Kai sen pitäs olla oman kylän poikia jotta pystyy niitä normi arkijuttui tehä yhes..