Selventäisikö joku mies mitä miehei tällä hetkellä käy päässään läpi? Arvostaisin apua, todella.
Riitelimme torstaina, perjantaina mies sanoi, että on niin loppu tunteiden vuoristorataan. Ei jaksa sitä, että kun ollaan huipulla, niin sieltä tullaan kovaa alas. Parin-kolmen viime kuukauden aikana on ollut ehkä parin viikon välein sellainen poikkeustila jossa lähinnä minä sanon, etten jaksa. Sen olen sanonut, koska haluan reaktion miehestä. Olen nyt ymmärtänyt, että se on väärin ja että vain teen kärpäsestä härkäsen ja olen dramaattinen. No, mies oli viikonlopun töissä ja jäi myös yöksi sinne. Maanantaina palasi kotiin ja puhuimme. Keskustelu oli rakentavaa ja rauhallista. Pyysin, että antaisi minulle mahdollisuuden näyttää, että olen oppinut virheistä ja että unohdettaisiin viikonlopun tapahtumat. Hän sanoi, ettei ole varm apystyykö unohtamaan, mutta yrittää ja että edetään hissukseen. Nukkui sen illan samassa sängyssä, mutta ei koskettu toisiimme, annoin tilaa, mutta ilta oli kuitenkin ihan ok. Eilen kun tulin kotiin, tilanne oli taas ihan kauhea, vaan vaikea fiilis. Mutta sitten tunnelma helpottui ja sain jopa olla kainalossa sohvalla. Seksiäkin harrastimme eilen vaikka mieheni kysyi, että mitä jos se tuntuu oudolta? Jälkeenpäin kysyin, että tuntuiko oudolta ja hän sanoi, että vähän. Kysyin miltä sohvalla tuntui, hän sanoi, että vähän paremmalta kuin edellisenä iltana.
Ongelma tässä vaiheessa taitaa olla se, että kun mieheni lähti, niin hän todellakin ajatteli, että ei tule enää takaisin. Mutta hän kuitenkin suostui yrittämään, mutta ei pysty oikein selvittämään päätään. Hän sanoi rakastavansa mua, mutta esim eilen illalla ei sanonut sitä takaisi, mutta sen ymmärrän tosiaalta.
Mitä ajatuksia, onko teillä kokemuksia vastaavasta?
Meillä ei ole lapsia, emme ole naimisissa, mutta asumme yhdessä. Olemme molemmat juuri alle 30 v. Suhteemme on aliusta saakka ollut todella hyvä, pystymme puhumaan, meillä on hauskaa, samanlainen elämäntapa ja seksi toimii ja sitä on usein.
Miehet, mielipiteitä, kiitos :)
4
409
Vastaukset
- tsemppiä
Se että miehes ei oo sulle tarpeeksi mies vaan hiiri ei ole sun syysi.
Nainen kiukkuaa koska tarvitsee syliä ja miehistä voimaa.
Ole rohkea ja vahva, jos mies on mennäkseen anna mennä, löydät uuden joka osaa kysyä Missä hän tekee väärin mitä voisi korjata, ei tuollainen pakenija ole miestä nähnytkään. PIdä pintasi. Kaikki naiset ovat joskus vaikeita. Ethän ole ollut tahallasi ilkeä, vaan jotain vailla. - nainen1984
Mieheni ei ole hiiri ja osaa keskustella tunteistaan asiallisesti ja fiksusti. Koen, että saan miehestäni miehistä voimaa ja turvaa, kyse ei ole siitä.
Tällä hetkellä mies pelkää, että olisimme kahden viikon päästä taas selvitystilassa. Ja se on osasyy miksi hänen päässään pyörii ajatukset ympyrää. Sanoinkin eilen (kun rauhallisesti juttelimme), että jokin syy on, että hän edelleen on tässä yritämässä tuon brutaalin viikonlopun jälkeen. Ja hän sanoi, että se on se kaikki hyvä mikä meillä on. Mutta hän ei juuri nyt saa kiinni niistä hyvistä ajatuksista ja tnteista kun päässä on niin paljon ajatuksia.- totuutta silmiin
Miksi sitten kysyt jos tiedät millainen miehesi on? Huomaatko että nyt jo puolustelet häntä, vaikka ensin olet hädissäsi että hän ei halua jatkaa koska olet hänen mielestään riidanhaluinen. Joku ongelmahan tuossa on ja minusta sinä tulet vain pahasti läheisriippuvaikseksi jos annat miehen uhkailla erolla joka riidassa, tai kiristää ettei hän enää kestä yhtään riitaa. Riitoja tulee aina ja jos ette pääse ns. totuuden äärelle, riitanne ovat turhia, joten mieti mikä on se asia missä miehesi on tehnyt väärin sinua kohtaan koska sitähän sinä riidoissa mieheesi purat. Onko kiva tulla jätetyksi omasta syystä, jos on niin puolustele toki miestäsi mielin määrin. Seuraus selvittämättömistä ongelmistanne on se että sinä alat haastaa riitaa ja miehesi uhkaa jättää sinut, onko tuo sinusta tavoittelemisen arvoinen suhde.
johonkinhan sä olet miehessä pettynyt - mitä se on ?
- Siirrätkö vastuuta?
"johonkinhan sä olet miehessä pettynyt - mitä se on ?"
Olet vain turhautunut ja pettynyt itseesi. Mitä itse käyt päässäsi läpi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591164Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33527Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501