Kirjoitatko palstalle vapaaehtoisesti

Seuraamalla palstaa käy selväksi, että tänne kirjoitetaan ennakolta määrätyllä tavalla.
Ken tietää?
69245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Työkseen kirjoittavat tekevät niinkuin työnantaja tai toimeksiantaja määrää ja silloin on noudatettava jäejestön tai puolueen poliittista liturgiaa.Laaja joukko harrastuksekseen kirjoittelee tänne vapaa-aikanaan tai kahvitauoilla.He voivat kirjoittaa puhtaasti omia mielipiteitään ja jotkut ammattipohjalta oikoa suurempia valheita.

Äänestä
  • itse kuulun näihin vapaa-ajalla naputtaviin. Olen yleisesti kiinnostunut energia-asioista, myös ydinvoimasta. Tänne tulee kirjoiteltua aina, jos keskusteluja lukiessani löydän jotakin, johon on jotakin järkevää sanottavaa. Toisissa olosuhteissa olisin hyvinkin saattanut kouluttautua alalle, mutta valitettavasti näön puute estää.

    1Äänestä

  • Lauhde1 kirjoitti:

    itse kuulun näihin vapaa-ajalla naputtaviin. Olen yleisesti kiinnostunut energia-asioista, myös ydinvoimasta. Tänne tulee kirjoiteltua aina, jos keskusteluja lukiessani löydän jotakin, johon on jotakin järkevää sanottavaa. Toisissa olosuhteissa olisin hyvinkin saattanut kouluttautua alalle, mutta valitettavasti näön puute estää.

    Lueskelen kirjoituksia ja otan kantaa kirjoituksiin, joskun kun aihe liippaa läheltä. Olen itse alalla.

    1Äänestä

  • Lauhde1 kirjoitti:

    itse kuulun näihin vapaa-ajalla naputtaviin. Olen yleisesti kiinnostunut energia-asioista, myös ydinvoimasta. Tänne tulee kirjoiteltua aina, jos keskusteluja lukiessani löydän jotakin, johon on jotakin järkevää sanottavaa. Toisissa olosuhteissa olisin hyvinkin saattanut kouluttautua alalle, mutta valitettavasti näön puute estää.

    Tuota kerran epäilinkin, tarjotessani sinulle palvelua, jossa otin tekstiin grafiikassa esiintyviä tietoja.

    Kirjoittele täällä useammin, uskon monen muunkin huomioivan heikkonäköisyytesi, kunhan se on on tiedossa.

    1Äänestä

Ainakin minulla on rynnäkkökiväärin piippu koko ajan niskassa. Tekisi mieli välillä kirjoittaa siitä, kuinka hienoa on, että ihmiskunta keksinyt tavan tuottaa energiaa ilman palokaasuja, ikäänkuin biosfäärin ulkopuolelta. Mutta ei auta, tosin nytkin tuli ehkä liikaa sano....pam!

2Äänestä

Täysin vapaaehtoisesti vapaa-ajalla.Pahimpia ylilyöntejä joskus kuittailen.Itse näen todellista sähköntuotantoa käytännössä ja siksi jotkut huuhaajutut täällä etoo teoreettisina olettamuksina.

Äänestä
  • Jotain Rotiako...heh.

    Äänestä

Ydinvoima on murha.
Ydinvoima on harkittu rikos ihmiskuntaa kohtaan.
Mikään muu tieteenala ei vaadi näin paljon propagandaa pyöriäkseen, vaikka useita kertoja ydinvoima näyttänyt luontonsa, onnettomuus ei ole ikävä sattuma, vaan onnettomuus todennäköinen.
Silti leikki jatkuu.
Ydinvoiman turvallisuus on valhe, valitettavan paljon kokemattomia yksinkertaisia jotka on puhuttu me henkeen uskomaan illuusio mahdottomasta.
Tämä on täysin henkilökohtainen mielipide siitä kuinka opin ydinvoimaan liittyvät tekijät tuntemaan.
Olen ydinvoima vastainen, kysykää Fukushimasta, kannattaako ydinvoiman käyttö.

2Äänestä
  • Tuohan on suoraa kopiota erään toisen viheruskovaisen liturgiasta, jota hän jankutti taannoin, mutta ei hän ennen ole väittänyt olleensa ydinvoimalassa töissä.Myöskään venttiiliä rasvaamalla ei pätevöidy.

    Äänestä

  • Lopputilikö? kirjoitti:

    Tuohan on suoraa kopiota erään toisen viheruskovaisen liturgiasta, jota hän jankutti taannoin, mutta ei hän ennen ole väittänyt olleensa ydinvoimalassa töissä.Myöskään venttiiliä rasvaamalla ei pätevöidy.

    Väitätkö minun olevan irtisanottu entinen ydinvoimalan työntekijä ?

    1Äänestä

  • Timo Leskinen kirjoitti:

    Väitätkö minun olevan irtisanottu entinen ydinvoimalan työntekijä ?

    Ei savua ilman tulta ?

    Miksihän Timo Leskistä kiinnostaa noin kovasti irtisanomisesta kyseleminen ?

    Äänestä

  • eläkeläinen kirjoitti:

    Ei savua ilman tulta ?

    Miksihän Timo Leskistä kiinnostaa noin kovasti irtisanomisesta kyseleminen ?

    No kun en ole irtisanottu ydinvoimalan työntekijä :D kyllä se narssi aina jostain kävelee esiin ja vihjailee ydinvoimavastainen henkilön olevan irtisanottu ydinvoimatyöntekijä :D

    1Äänestä

  • eläkeläinen kirjoitti:

    Ei savua ilman tulta ?

    Miksihän Timo Leskistä kiinnostaa noin kovasti irtisanomisesta kyseleminen ?

    Tule eläkeläinen omalla nimellä väittämään niin katsotaan monellako nimillä olet minua herjannut ? Onko kanttia ?
    Tai tule Facebookin STUKin sivuille juttelemaan niin näkee että oletko mies vai kiuas kauppias.

    1Äänestä

  • Timo Leskinen kirjoitti:

    No kun en ole irtisanottu ydinvoimalan työntekijä :D kyllä se narssi aina jostain kävelee esiin ja vihjailee ydinvoimavastainen henkilön olevan irtisanottu ydinvoimatyöntekijä :D

    Missä kohdin viestiä väitän sinut irtisanotun jostain ydinvoimalan henkilöstöstä? Älä heitä perätöntä väitettä toisesta, vaikka viherkiimaisilla onkin siihen taipumusta.

    Äänestä

  • Timo Leskinen kirjoitti:

    Tule eläkeläinen omalla nimellä väittämään niin katsotaan monellako nimillä olet minua herjannut ? Onko kanttia ?
    Tai tule Facebookin STUKin sivuille juttelemaan niin näkee että oletko mies vai kiuas kauppias.

    kova jätkä

    Ei siellä STUK/Facebook sivulla sinun tekstejäsi näy, muille kuin sinulle. STUK on niin fiksu että väittelee sun kanssasi suoraan ja muut eivät näe sitä.

    1Äänestä

  • Timo Leskinen kirjoitti:

    Tule eläkeläinen omalla nimellä väittämään niin katsotaan monellako nimillä olet minua herjannut ? Onko kanttia ?
    Tai tule Facebookin STUKin sivuille juttelemaan niin näkee että oletko mies vai kiuas kauppias.

    Ei näkynyt kiuaskauppiasta, mutta kiertävä pölynimurikauppias kylläkin. He ovat kovia puhumaan skeidaa.

    1Äänestä

  • Onko tuo irtisanottu ollut tuolloin eri nikillä häiriköinyt henkilö???

    Äänestä

  • Timo Leskinen kirjoitti:

    Tule eläkeläinen omalla nimellä väittämään niin katsotaan monellako nimillä olet minua herjannut ? Onko kanttia ?
    Tai tule Facebookin STUKin sivuille juttelemaan niin näkee että oletko mies vai kiuas kauppias.

    Yhtä hyökkäävä kuin nykyinen häirikkö, mutta ei syytä Supoa kaikesta. Irtosanotuksoi kumpikin tulleet, eli yhtäläisyyttä löytyy. Miksi tuollaiset eksyy näille palstoille?

    1Äänestä

  • Lopputilikö? kirjoitti:

    Missä kohdin viestiä väitän sinut irtisanotun jostain ydinvoimalan henkilöstöstä? Älä heitä perätöntä väitettä toisesta, vaikka viherkiimaisilla onkin siihen taipumusta.

    Paikalliste pellet ei osaa keskustella ydinvoimasta, vain toisista keskustelijoista. Näin varsinkin silloin kun heille lyödään selvää ydinvoiman vastaista tietoa nieltäväksi, jonka jälkeen olet heidän hampaissaan ja joudut monenlaisten loukkausten ja häiriköintien kohteeksi. Anna heille anteeksi, sillä he eivät ymmärrä edes sitä, mitä itse tekevät.

    2Äänestä

  • kauhukakaroitavaan kirjoitti:

    Justiin noin. Syyllistettään Supo ym. ja perään innostutaan leffoista. Tai sitten höpötetään Italialaisista rikollisjärjestöistä vuosikaupalla. Vuosikaupallako pitäisi tuollaisia "ymmärtää"?

    Timo Leskisen kirjoituksestaan saamiinsa kommentteihin oma kommenttini viestissä /1/. Motto:

    "Vielä minua ihmetyttää että ydinvoiman puolustajat näyttävät takertuvan yksittäisiin sanoihin, keskustelijoiden henkilöön, lähteiden luotettavuuteen ihan fanaattisella innolla, niin että alkaa tuntua että se tehdään koska halutaan viedä huomio pois itse asiasta. Siitä mistä ei pääse yli eikä ympäri vaikka miten vakuuttelisi ja selittelisi. "

    Tämä ketju on surkein ikinä näkemäni ketju missään.

    /1/ http://keskustelu.suomi24.fi/t/2553456/ydinvoima-evankeliumi#comment-82526341

    1Äänestä

  • JotainRotia kirjoitti:

    Justiin noin. Syyllistettään Supo ym. ja perään innostutaan leffoista. Tai sitten höpötetään Italialaisista rikollisjärjestöistä vuosikaupalla. Vuosikaupallako pitäisi tuollaisia "ymmärtää"?

    Paikalliset pellet on tuossa ilmiselvästi ydinvoiman kannattajia, jotka systemaattisesti sabotoi keskusteluja mm. keskustelun aiheeseen kuulumattomilla kommenteilla, kuten kävi Timo Leskiselle. Lisää : http://keskustelu.suomi24.fi/t/2553456/ydinvoima-evankeliumi#comment-82526341

    1Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Nytkin tuota Supon herjaamista hoitaa kokonaan eri nikki, vai sama henkilökö?

    Äänestä

  • Supokaunainenko kirjoitti:

    Nytkin tuota Supon herjaamista hoitaa kokonaan eri nikki, vai sama henkilökö?

    Nikki on ainakin eri supon osalta, mutta henkilö saattaa olla sama. Kaunaa ainakin riittää. Mafia-herjaus taas otetaan aina esille kun kyvyt ja käytännön kokemus ei riitä asiakeskusteluun.

    Äänestä

Minä taistelen Uraanijumalan nimissä kaikkea viherkiimaisuutta vastaan ja tulen voittamaan sodan pahaa ihmiskuntaa vastaan. Uraani kun aiheuttaa ihmiskunnan steriliteetin ja näin palvelee Agenda 21:tä.

Äänestä

Täysin vapaaehtoisesti kirjoittelen, enkä ole minkään järjestön jäsen.Lähinnä ammatillisia totuuksia kertoen ja suurimpia valheita oikoen.

Äänestä

Ilman minkään puolueen tai mielipidejärjestön jäsenkirjaa tässä kirjoitellaan.

Äänestä

Taas on tuupattu massapostikopioita sivun täydeltä.

Äänestä
  • Sääntömafian terrorin tuloksia

    2Äänestä

  • ==================== kirjoitti:

    Sääntömafian terrorin tuloksia

    nosto

    1Äänestä

  • ==================== kirjoitti:

    Sääntömafian terrorin tuloksia

    kannatti lukea

    2Äänestä

Kirjoitan palstalle ihan vapaaehtoisesti, enkä minkään puoluee, mielipidejärjestön tai yhtiön edustajana.Olen pelkästään rehellinen sähkönkäyttäjä joka on perehtynyt alaan käytännön todellisuudessa ja vihaan valheita.

Äänestä
  • Mutta ydinvoimahan on vihan hedelmä, Etko tiennyt sitä?

    3Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Mutta ydinvoimahan on vihan hedelmä, Etko tiennyt sitä?

    Vai oikein hedelmä! Onko myytävänä torilla? Kotkansilpojat on tuolla viherlogiikalla sitte giljotiinihedelmiä. Pysytään nyt vain asiassa, vaikka viherkiimaisille se vaikeaa onkin.

    Äänestä

  • Kuinka sellainen henkilö, joka ei tiedä, että (ydin)onnettomuuden seurauksia voidaan tutkia ilman että onnettomuus on tapahtunut, voi sanoa olevansa "perehtynyt alaan käytännön todellisuudessa ", ja lisäksi samaan aikaan sanoo vihaavana valheita, vaikka sellaisilla on tätäkin viestiä urakalla poistattanut valheellisena vajaa vuosi sitten:

    "Pyhäjoen ydinonnettomuuden seurauksia tutkitaan...

    stuxnet 31.3.2014 13:53

    ... ennenkuin ydinvoimalaa on edes aloitettu rakentamaan!

    "Tutkijat arvioivat seminaarissa Oulussa ensi syksynä, millaisia vaikutuksia Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalassa tapahtuvalla isolla onnettomuudella olisi ihmisiin, ympäristöön ja elinkeinoihin."
    http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ydinturmasta-tekeilla-mallinnus/629151/

    Suomalaisille tulisi paljon halvemmaksi - ja etenkin turvallisemmaksi - lopettaa hallitusti seikkailu ydinvoiman kanssa ja siirtyä turvallisten, uusiutuvien energioiden käyttöön.

    Mahdollisen onnettomyyden kustannuksia voidaan arvioida vanhemman vuoden 1990 tutkimuksen pohjalta, mutta silloin on huomioitava rahan arvon muuttuminen:

    Olkiluodon ydinonnettomuuden kustannuksia tutkittiin 1990:

    "Pohjoismaisena yhteistyönä on tehty vuonna 1990 tutkimus, jossa on tarkasteltu edellä mainittuun VTT:n tutkimukseen verrattuna suuremmista päästöistä aiheutuvia seurauksia. Esimerkiksi seurausten kustannukset sellaisesta onnettomuudesta, jossa cesiumin päästöosuus olisi 10 % 1000 MW:n kevytvesireaktorin cesiumin kokonaismäärästä, saattaisivat kohota miljardeihin tai kymmeniin miljardeihin markkoihin. Tällaisten onnettomuuksien todennäköisyys on kuitenkin hyvin pieni."
    http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1994/19940010

    ______
    Viesti on esitetty 1. kerran 9.5.2013 07:20. Nyt on toiveita, Pyhäjoen ydinvoimalan onnettomuuden seurausten tutkimustuloksia voidaan soveltaa jollekin toiselle ydinvoimalalle. "
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/12154813"

    2Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Kuinka sellainen henkilö, joka ei tiedä, että (ydin)onnettomuuden seurauksia voidaan tutkia ilman että onnettomuus on tapahtunut, voi sanoa olevansa "perehtynyt alaan käytännön todellisuudessa ", ja lisäksi samaan aikaan sanoo vihaavana valheita, vaikka sellaisilla on tätäkin viestiä urakalla poistattanut valheellisena vajaa vuosi sitten:

    "Pyhäjoen ydinonnettomuuden seurauksia tutkitaan...

    stuxnet 31.3.2014 13:53

    ... ennenkuin ydinvoimalaa on edes aloitettu rakentamaan!

    "Tutkijat arvioivat seminaarissa Oulussa ensi syksynä, millaisia vaikutuksia Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalassa tapahtuvalla isolla onnettomuudella olisi ihmisiin, ympäristöön ja elinkeinoihin."
    http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ydinturmasta-tekeilla-mallinnus/629151/

    Suomalaisille tulisi paljon halvemmaksi - ja etenkin turvallisemmaksi - lopettaa hallitusti seikkailu ydinvoiman kanssa ja siirtyä turvallisten, uusiutuvien energioiden käyttöön.

    Mahdollisen onnettomyyden kustannuksia voidaan arvioida vanhemman vuoden 1990 tutkimuksen pohjalta, mutta silloin on huomioitava rahan arvon muuttuminen:

    Olkiluodon ydinonnettomuuden kustannuksia tutkittiin 1990:

    "Pohjoismaisena yhteistyönä on tehty vuonna 1990 tutkimus, jossa on tarkasteltu edellä mainittuun VTT:n tutkimukseen verrattuna suuremmista päästöistä aiheutuvia seurauksia. Esimerkiksi seurausten kustannukset sellaisesta onnettomuudesta, jossa cesiumin päästöosuus olisi 10 % 1000 MW:n kevytvesireaktorin cesiumin kokonaismäärästä, saattaisivat kohota miljardeihin tai kymmeniin miljardeihin markkoihin. Tällaisten onnettomuuksien todennäköisyys on kuitenkin hyvin pieni."
    http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1994/19940010

    ______
    Viesti on esitetty 1. kerran 9.5.2013 07:20. Nyt on toiveita, Pyhäjoen ydinvoimalan onnettomuuden seurausten tutkimustuloksia voidaan soveltaa jollekin toiselle ydinvoimalalle. "
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/12154813"

    Ennakointia sanotaan tulevien riskien minimoimiseksi.
    Harrastetaan muillakin aloilla kuin ydintekniikassa.
    Vaan mistäpä oikeaa työtä koskaan tekemätön tuota tietäisi.

    Äänestä

  • myös muualla kirjoitti:

    Ennakointia sanotaan tulevien riskien minimoimiseksi.
    Harrastetaan muillakin aloilla kuin ydintekniikassa.
    Vaan mistäpä oikeaa työtä koskaan tekemätön tuota tietäisi.

    Niinpä

    3Äänestä

  • Energiapohtija kirjoitti:

    Vai oikein hedelmä! Onko myytävänä torilla? Kotkansilpojat on tuolla viherlogiikalla sitte giljotiinihedelmiä. Pysytään nyt vain asiassa, vaikka viherkiimaisille se vaikeaa onkin.

    Giljotiini on luonnonmukaista

    Äänestä

  • myös muualla kirjoitti:

    Ennakointia sanotaan tulevien riskien minimoimiseksi.
    Harrastetaan muillakin aloilla kuin ydintekniikassa.
    Vaan mistäpä oikeaa työtä koskaan tekemätön tuota tietäisi.

    Kysymys kuului: "Kuinka sellainen henkilö, joka ei tiedä, että (ydin)onnettomuuden seurauksia voidaan tutkia ilman että onnettomuus on tapahtunut, voi sanoa olevansa "perehtynyt alaan käytännön todellisuudessa "
    http://keskustelu.suomi24.fi/t/12071442/kirjoitatko-palstalle-vapaaehtoisesti#comment-67019553

    2Äänestä

  • Energiapohtija kirjoitti:

    Vai oikein hedelmä! Onko myytävänä torilla? Kotkansilpojat on tuolla viherlogiikalla sitte giljotiinihedelmiä. Pysytään nyt vain asiassa, vaikka viherkiimaisille se vaikeaa onkin.

    On on, kun jumala rakenteli palloamme muutama miljardi vuotta sitten, se oli eräänä päivänä väsynyt, ärsyyntynyt ja vähän vihainenkin. Ja just silloin se päätyi levittämään tuon Uraanin tuonne ympäristöön!.

    1Äänestä

Viherjärjestöjen politrukit kirjoittavat "vapaaehtoisesti". Siksipä suoritepalkkiot annetaankin. Viestien määrä ratkaisee, ei laatu.

Äänestä
  • Puhutko nyt tästä palstasta vai mistä mutiset? Stuxnet on 100% oikeassa siinä, että tällä palstalla ydinvoiman kannattajat ei kykene keskustelemaan asiallisesti, vain mutisemaan jotain ihan epämääräistä.

    3Äänestä

  • MutinatPoisJaHeti kirjoitti:

    Puhutko nyt tästä palstasta vai mistä mutiset? Stuxnet on 100% oikeassa siinä, että tällä palstalla ydinvoiman kannattajat ei kykene keskustelemaan asiallisesti, vain mutisemaan jotain ihan epämääräistä.

    Kun itseänsä kehuu , ei tule riitaa.

    Äänestä

  • MutinatPoisJaHeti kirjoitti:

    Puhutko nyt tästä palstasta vai mistä mutiset? Stuxnet on 100% oikeassa siinä, että tällä palstalla ydinvoiman kannattajat ei kykene keskustelemaan asiallisesti, vain mutisemaan jotain ihan epämääräistä.

    Nimimerkille MutinatP...Kertoisitko sitten vaikka yhden ainoan esimerkin ydinvoiman vastustajan nim. stuxnetin keskustelusta, mistä sellaisen voi löytää? Ei niin mistään, ei mistään hänen tuhansista linkkilistoistaan. Ollaan keskustelusivuilla, mutta yksi vaan epätoivon vimmalla hakkaa loputtomia linkkilistojaan, toistaen jo samaa virttä tuhannennen kerran.

    1Äänestä

  • 123475 kirjoitti:

    Pakkohan sen on kopioida muualtamm. linkkien kanssa koska käytännön kokemus puuttuu ja perustiedot siksikin vajavaisia. Keskustelupalstoilla vaihdetaan omia kokemuksia ja tietoja aiheesta jos rahkeita siihen on. Jos ei ole niin silloin turvaudutaan linkitämään toisten sanomisia.

    Äänestä

"Viherjärjestöjen politrukit...plaa plaa"

Kun nyt tunnut olevan perillä asioista, niin kerro minullekkin, mistä niitä rahoja saisi. Tulisi helpotusta vähän tähän jatkuvaan persaukisuuteen. Jos tulee hyvät rahat, laitan sinulle pienen provision vihjeestä.

3Äänestä
  • Mistäs niitä kansainvälisille järjestöille yleensä tulee. Sieltähän niitä tuli asianajajien palkkioihin terroristien jäätyä kiinni Venäläisellä aluksella parisenvuotta sitten.

    Äänestä

Minä ainakin kirjoitan vapaaehtoisesti ja hyvin mielelläni, koska katson kestävän kehityksen olevan ihmislajin tärkein keino selviytyä ja ydinvoiman olevan erittäin suuressa ristiriidassa sen kanssa. Samaan joukkoon hieman vähemmän haitallisempana lasken kuuluvan muut ruskeat energiat. /1/

/1/ http://keskustelu.suomi24.fi/t/13736089/elaman-ja-kuoleman-energiat

(Ellei linkki toimi, katso josko profiilisivultani http://www.suomi24.fi/profiili/stuxnet löytyisi toimiva linkki keskusteluun.)

3Äänestä
  • Moni muukin on töissään vapaaehtoisesti ja mielelläänkin kun siitä palkkaakin tulee. He ansaitsevat sen rehellisellä työllä, eikä toisille vinoilemassa keskustelupalstoiilla, joka on heille vain harrastus vapaa-aikoina.

    Äänestä

Minäkin kirjoitan vapaaehtoisesti ja katson ydinvoiman olevan ainoa realistinen vaihtoehto estää maapallon tuhoutuminen seuraavan sadan vuoden aikana.

Toivottavasti vuosisatojen kuluessa kehiteään parempia energiantuottotapoja mutta vielä ei ole yhtään näköpiirissä tuotantokelpoisena ratkaisuna.

2Äänestä

Sääntömafian rivijäsenenä osallistun vapaaehtoisesti taisteluun ydinvoiman puolesta kirjoittamalla palstalle ydinvoimalle myönteisiä juttuja ja poistattamalla ydinvoiman vastustajien viestejä.
No jaa, toki pientä taloudellista tukea saan eräiltä tahoilta, joista en tässä voi tarkemmin kertoa.

Äänestä
  • Et puhu kuin rehellinen Sääntömafioso, joka vain kehuu rehellisyyttään ja sen jälkeen mutisee jotain järjetöntä.

    3Äänestä

  • JäitKiikkiin kirjoitti:

    Et puhu kuin rehellinen Sääntömafioso, joka vain kehuu rehellisyyttään ja sen jälkeen mutisee jotain järjetöntä.

    Vihermutinapellekin heräsi vollottamaan.

    Äänestä

  • JäitKiikkiin kirjoitti:

    Et puhu kuin rehellinen Sääntömafioso, joka vain kehuu rehellisyyttään ja sen jälkeen mutisee jotain järjetöntä.

    Puhun niin totta kuin osaan, ja sen jälkeen mutisen jotain järjetöntä niin kuin tällä palstalla on tapana.

    2Äänestä

Äiti pakottaa.

3Äänestä

Ihan itse olen päätynyt tulokseen, että ydinvoiman vastustajat tietoisesti "unohtavat" tiettyjä faktoja. Ydinvoimaa rakennetaan Suomeen täysin ilman valtion ( veronmaksajien ) rahoja. Tietämykseni mukaan ydinvoima on päästötöntä energiaa, joka tuntuu nykytiedon valossa hyvinkin tärkeältä. Tutkimukset ydinjätteen uudelleenkäytöstä eräänlaisissa matalan ydinpolttoaineen voimalaitoksissa eivät ole saaneet minkäänlaista julkisuutta!

1Äänestä
  • Aivan tietoista propagandaa heiltä tuo on. Greenpeace kertoo ensin jutun ja viherpiiperöt jankuttaa sitä totuutena. Myös täysiä valheita esiintyy ja niiden perään täällä kopioporukka itkee sitten. Todenperäiset, palstan aiheeseen liittyviä viestejä ei kukaan ilmianna koska näkyvät pysyvän. Valheella on lyhyet jäljet.

    Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Toisto, ties monennenko kerran: kansa toimii ydinvoimayhtiöiden vakuutusyhtiönä suuronnettomuuden varalta saamatta vakuutusmaksuja

    Aiheesta on keskustelukin käynnissä:
    http://keskustelu.suomi24.fi/t/13759271/mika-energia-saa-tukiaisia

    Kannattaisi ensin kerrata mitä siellä sanotaan.

    Helppo vastata. Ministeriön momentilta, tuulivoima pääosin ja 3 .lle bioenergiaan liittyvälle murusia. Siinä todelliset ja ainoat tukiaiset energoiapuolelle. Maatalous ja vienti sitten oma aiheensa.

    Äänestä

  • Totuus.eivalhe kirjoitti:

    Helppo vastata. Ministeriön momentilta, tuulivoima pääosin ja 3 .lle bioenergiaan liittyvälle murusia. Siinä todelliset ja ainoat tukiaiset energoiapuolelle. Maatalous ja vienti sitten oma aiheensa.

    Ahaa - se on vain ymmärryksestä kiinni! Tosin vähän sellaista epäilinkin.

    Tiesitkö, että on olemassa julkista yhteiskunnan tukea ja piilotettua yhteiskunnan tukea (jota yleisesti sanotaan lyhyesti vain piilotueksi)?

    3Äänestä

  • stuxnet kirjoitti:

    Ahaa - se on vain ymmärryksestä kiinni! Tosin vähän sellaista epäilinkin.

    Tiesitkö, että on olemassa julkista yhteiskunnan tukea ja piilotettua yhteiskunnan tukea (jota yleisesti sanotaan lyhyesti vain piilotueksi)?

    Kyllä tukiaisia maksetaan vain ministeriön momentilta. Piilotukiaisia maksetaan usealle mielipidejärjestölle, vaikka kansa ei moisesta pidä.

    Äänestä

Sääntömafiatyylinen avausviestimutina yrittää luoda lukijoissa sellaista mielikuvaa, että palstalla vaikuttaisi jokin muukin, järjestäytynyt tai järjestäytymätön, porukka tai yhteisö, kuin Sääntömafia. Noin lapsellisella keinolla Sääntömafia yrittää hankkia jonkinlaista hyväksyntää palstaa terrorisoivalle toiminnalleen.

Tiedoksi @Suomi24 @Aller

3Äänestä

Sivun aloittajalle: Olet tavallaan oikeassakin, kas kun ihmisillä on omat tapansa ja tyylinsä myös kirjoittaessaan, yksi käyttää enemmän jotain tiettyä sanaa tai sanontaa kuin joku toinen. Joku yksinkertaisesti kirjoittaa paremmin kuin joku toinen jne. Joku pyrkii kertomaan asiansa suht seikkaperäisesti, joku toinen töksäyttelee parin sanan heittoja. Näitä töksäyttelijöitä näillä keskustelusivuiksi tarkoitetuilla sivuilla on paljon. On myös joitain jotka "keskustelevat" hakkaamalla sivuille loputtomia linkkilistojaan ja niiden uusintoja ja niiden uusintoja ja...Jos riittävän suurta tekstimäärää käydään tutkimaan, voidaan sieltä aika suurella varmuudella erotella eri ihmisten kirjoitukset erilleen, eikö näin ole tehty sellaistakin julkaisua kuin raamattua tutkittaessa. Tarvitaan tietysti mahdollisimman varhainen ja alkuperäinen julkaisu, jos teosta on käännetty ja taas käännetty, ei homma enää toimi.
Itse en saa kirjoittamisistani korvauksia mistään suunnasta. En liioin käy arvelemaan saisiko joku. Miksi kukaan ylipäätään minulle maksaisi näille sivuille kirjoittamisesta, ei päätöksiä esim. ydinvoiman rakentamisesta täällä tehdä, onneksi. Ja aika pienen ryhmän tämmöinen sivu tavoittanee, sivut kun rönsyilevät tuhansiin suuntiin.

Äänestä

Sääntömafialla on täällä tapana esittää kummallisia mutinoita jostakin kummallisesta järjestöstä, jonka puolesta muka kirjoittelen :) Muistakaa, että tuo mutina on todellakin pelkkää epätoivoista, mihinkään tietoon perustumatonta mutinaa, joka johtuu siitä, että Sääntömafian yli viisivuotinen ydinvoimapalstan terrorisointi ei ole johtanut Sääntömafian toivomaan tulokseen: ydinvoimavastaisuuden kitkeminen ydinvoimapalstalta.

Tuon Sääntömafian mutinan tarkoitus on luoda mielikuva siitä, että palstalla vaikuttaisi jokin muukin yhteisö, järjestäytynyt tai järjestäytymätön, kuin Sääntömafia, ja siten hankkia kannatustusta palstaterrorilleen. Sitä samaa tarkoitusperää ajaa tämäkin keskustelun avaus.

Tiedoksi @Suomi24 @Aller

2Äänestä

Vapaaehtoisena tietty. Otan kantaa. ja joidenkin tietämättömyyttä koitan oikoa. Sitten täällä suomi24 palstalla olevien satusetien, jotka töikseen kirjoittaavat omaa jargoniaan. Satusetien teksteihin heitän vastinetta.
Yrittäjänä toimin, enkä ole energia alalla ollenkaan. Tuulivoima ja aurinkoenergia kiinnostaa paljon, mutta suomessa niitä ei saada kannattamaan. Jokainen voi puuhailla takapihallaan mitä haluaa, mutta yhteiskunnan tuella ei.
Juurikin minua ennen yksi jauhaa tuosta "sääntömafiastaan" loputtomasti, josta itse en ole havainnut merkkiäkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

läpinäkyvä kirjoitti:

Seuraamalla palstaa käy selväksi, että tänne kirjoitetaan ennakolta määrätyllä tavalla.
Ken tietää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu