Mikä energia saa tukiaisia

Aurinkosähkö

https://www.vihreat.fi/blogit/satu-hassi/2015/04/mika-energia-saa-tukiaisia

Ydinvoimalla on erikoinen tukimuoto, ja ydinvoiman tuesta on nimimerkki Netstux kysynyt 20.8.2015 21:50 joten siitä lainauksia.

"Hyvin merkittävä ydinvoiman tukimuoto on rajoitettu vahingonkorvausvastuu. Laki velvoittaa ydinvoimayhtiön ottamaan vakuutuksen vain noin 700 miljoonan euron suuruisen vahingon varalta."
(Viite lakiin ei minulla toiminut.)

"Saksassa ryhmä vakuutusasiantuntijoita laski Fukushiman onnettomuuden jälkeen, että pahimman mahdollisen ydinvoimaonnettomuuden kustannukset Saksassa olisivat suuruusluokkaa 6000 miljardia euroa. Jos ydinvoimayhtiöt joutuisivat ottamaan vakuutukset tällaisen vahingon varalta, ydinvoima muuttuisi kannattamattomaksi.

Ydinvoimayhtiöille on siis lailla annettu oikeus alivakuuttaa muille aiheuttamansa vahingot. Mutta silti vaikuttaa, että Euroopassa uusilla ydinvoimaloilla tuotettavasta sähköstä tulee kalliimpaa kuin esimerkiksi tuulisähköstä."

13

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • reporoporapo

      Ketuttaako aurinkosähkö sinua?

    • Netstux

      Kattavan taloudellisen turvan saaminen ydinonnettomuuksien varalla on kiinni vakuutusyhtiöiden maksuvalmiudesta eikä niinkään ydinvoiman taloudellisuudesta. Ydinvoima tuottaa maailmanlaajuisesti 2500 TWh sähköä. Jos vaikkapa maailman kaikilta ydinvoimalaitoksilta kerättäisiin 1 euro/MWh vakuutusmaksua (joitakin prosentteja tuotantokustannuksista), kertyisi kassaan vuosittain 2,5 miljardia euroa. Kertyvillä varoilla voitaisiin korvata 50-100 vuoden välein tapahtuvat vakavan ympäristöonnettomuuden kustannukset.

      Tämä osoituksena että ei se kaiken kattavan vakuutuksen puute ole ratkaisevaa ydinvoiman taloudellisuuden kannalta. Suomen ydinvoimalaitosten tapauksessa tuollainen 1 euro/MWh merkitsisi runsaan 20 milj. euron vuotuista lisäkustannusta, mikä on noin 10 % uusiutuvan energian vuotuisesta tuotantotuesta - vaikka tuon uusiutuvan energian määrä on vain vähäinen osa vuotuisesta ydinenergiatuotannosta.

      • "Netstux
        21.8.2015 15:43

        Kattavan taloudellisen turvan saaminen ydinonnettomuuksien varalla on kiinni vakuutusyhtiöiden maksuvalmiudesta eikä niinkään ydinvoiman taloudellisuudesta. "
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/13759271/mika-energia-saa-tukiaisia#comment-80414084

        Totta. Ydinonnettomuuden aihettamat vahingot voi olla jopa suuruusluokkaa 100mrd euroa tai suurempiakin. Ydinvoimayhtiön vakuutusmaksut nousisi hurjasti, jos sen pitäisi hankkia vakuutus tuollaiselle vahingonkorvaukselle. Mutta myöskään vakuutusyhtiöt, edes yhdistyneenä, ei halua tai kykene mahdollisten jättimäisten korvausten maksajiksi. Siksi se jättimäinen taloudellinen riski on jätetty veronmaksajille:

        Veronmaksajat toimivat ydinvoimayhtiöiden vakuutusyhtiönä saaden heiltä korvaukseksi siitä vain kallista sähköä ja jatkuvan ydinvoimalaonnettomuuden pelon.


        Ydinvoima on veronmaksajia kyykyttävää monipuolista riskienergiaa karmeimmillaan.


      • Katse.muualle

        Just joo. Suojattu yhteys. Pitihän tuo tukiaiskikka arvata.



      • Visivoimaa

        Siinähän tuo näkyy mitkä tuotantomuodot tukiaisia saavat. Tuulivoimalla on veronmaksajille kallein tukiainen. Ei näy ydinvoimaa eikä vesivoimaa, joten niiden tukiaista puhuminen on vihreää valhetta johon sortuvat vain heikkolahjaisiommat trollit.


      • Laskeskelin

        Noista tukiaisista tuulivoiman osuus potista yli puolet. Rahat menee kuin tuuleen kylväisi.


      • Totuus.kirvelaa
        Laskeskelin kirjoitti:

        Noista tukiaisista tuulivoiman osuus potista yli puolet. Rahat menee kuin tuuleen kylväisi.

        Taustalla pelkillä valtion tukiaisilla loisivia ulkomailla asuvia.


    • E.Onko_väärässä

      uuden ydinvoimakapasiteetin rakentaminen on jo tänä päivänä kannattamatonta. Esimerkiksi E.on sanoi kansainvälisessä mediassa suoraan, että vetäytyy Brittein ydinvoimahankkeista, koska niistä ei saa taloudellisesti kannattavia. Noin puolitoista vuotta tästä eteenpäin E.on teki saman ilmoituksen Suomen osalta ja nyt yhtiö on päättänyt luopua kokonaan ydinvoimasta. Syy tähän ei ole mikään viherpiipertäjien hihhulointi, vaan se, että kolmannen sukupolven ydinvoimalaitoksen investointikustannukset ovat niin korkeat, että niistä ei saa kannattavaa. TVO:n kolmosreaktorin takaisinmaksuaika taitaa olla tällä hetkellä 43 vuotta ja kun huomioidaan lisäksi rakentamisen aikaiset Arevan ja TVO:n korkokulut, niin hanke ei maksa itseään koskaan takaisin.

      • StetsonAnalyytikko

        Nuo sun juttusi Olkiluoto-3:n hinnasta ja takaisinmaksuajasta taitavat perustua stetsonmenetelmään. Jos ei, lyö faktat pöytään.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      71
      4225
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      15
      2684
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2317
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      11
      2253
    5. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      108
      2178
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2143
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2131
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      606
      1931
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1905
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    Aihe