Iltalehden tämän viikonlopun Viikonvaihde

Aukeamalla, sivuilla 12-13, (25-26.9.2004) otsikolla "Sikamaisen onnelliset" on erittäin arveluttava kirjoitelma. Jos jollain on skanneri ja samainen lehti, olisi hyvä jos se saataisiin tännekin kokonaisuudessaan näkyviin.

Tässä eräs poiminta (lausujana Kansanterveyslaitoksen ylilääkäri Markku T. Hyypiä) :

"Näin se menee: suomenruotsalainen syntyy, ja vauvalle rakentuu heti parempia kiintymyssuhteita ympäristöönsä kuin suomenkielisellä vauvalla. Hyypän mukaan suomenkielisillä on paljon suurempi todennäköisyys elää epäluottamusta ruokkivassa varhaislapsuudessa

- Huonoa kotielämää, alkoholisoituneita vanhempia, tylyä kohtelua, tunteiden panttaamista ja lasten kasvattamista kurittamalla, mikä johtaa epäluottamuksen kehittymiseen. Kotiväkivalta on vakava ongelma, josta vaietaan tai joka korjataan eri selityksin, Hyyppä harmittelee.

Hän on testannut asiaa esitelmöidessään eli pyytänyt suomenruotsalaisia ja suomenkielisiä yleisöjä kertomaan, kuinka moni on saanut ruumiillista kuritusta.

- Suomenruotsalaisista 20 prosenttia nostaa kätensä, suomenkielisistä 70-80 prosenttia.

Teksti: Hanna Jensen
Kuvitus: Bo Haglund"
221388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

En löytänyt artikkelistasi mitään rasismiin viittaavaa, liekö eksynyt väärälle palstalle.

Mielenkiintoinen juttu tosin.

Äänestä
  • "En löytänyt artikkelistasi mitään rasismiin viittaavaa, liekö eksynyt väärälle palstalle."

    Vertauksen vuoksi esimerkki :

    "Tutkija Eino Sukunimi on laajoissa tutkimuksissaan tullut siihen tulokseen, että suomenruotsalaiset miehet kasvavat usein suomenkielisiä useimmin homoseksuaaleiksi. Sukunimi teki kerran tieteellisen tutkimuksen eli kysyi yleisöltään: "kuinka moni on homo?"

    "Käsiä nousi kaksikymmentä, viisitoista niistä kuului suomenruotsalaiselle", Sukunimi kertoo."

    Ymmrrätkö nyt? Vaikka ylläoleva on keksitty, se ei loppujen lopuksi eroa juuri mitenkään Viikonvaihteen tekstistä. Kieli, siinä missä ihonvärikään, ei taatusti vaikuta iloisuuteen, kasvatustyyliin tai pitempi-ikäisyyteen (eräs toinen väite, jonka mukaan suomenruotsalaiset elävät pidempään kuin suomenkieliset). Sellaista on törkeää edes väittää.

    "Mielenkiintoinen juttu tosin."

    Mielenkiintoisen asenteellinen ja tuulesta temmattu.

    Äänestä

  • Vaaja kirjoitti:

    "En löytänyt artikkelistasi mitään rasismiin viittaavaa, liekö eksynyt väärälle palstalle."

    Vertauksen vuoksi esimerkki :

    "Tutkija Eino Sukunimi on laajoissa tutkimuksissaan tullut siihen tulokseen, että suomenruotsalaiset miehet kasvavat usein suomenkielisiä useimmin homoseksuaaleiksi. Sukunimi teki kerran tieteellisen tutkimuksen eli kysyi yleisöltään: "kuinka moni on homo?"

    "Käsiä nousi kaksikymmentä, viisitoista niistä kuului suomenruotsalaiselle", Sukunimi kertoo."

    Ymmrrätkö nyt? Vaikka ylläoleva on keksitty, se ei loppujen lopuksi eroa juuri mitenkään Viikonvaihteen tekstistä. Kieli, siinä missä ihonvärikään, ei taatusti vaikuta iloisuuteen, kasvatustyyliin tai pitempi-ikäisyyteen (eräs toinen väite, jonka mukaan suomenruotsalaiset elävät pidempään kuin suomenkieliset). Sellaista on törkeää edes väittää.

    "Mielenkiintoinen juttu tosin."

    Mielenkiintoisen asenteellinen ja tuulesta temmattu.

    Kyse on kulttuurieroista. Suomenkielistenkin kansalaisten välillä on kulttuurieroja. Asupa muutamia vuosia vaikkapa Hämeessä, tai Pohjanmaalla, tai jossain Savossa, muuta sitten esim. Turkuun.

    Voin omasta kokemuksestani kertoa sinulle, että taatusti on eroja.

    Äänestä

  • R.Asse kirjoitti:

    Siis nyt on tietenkin kyse kulttuurista eikä geeneistä.? Eli myönnät, että suomenruotsalaiset olisivat suomalaisia ylempänä ja siten myös kaikki ruotsalaiset?? Ruotsalaiset muuten tekevät henkeä kohdin enemmän rikosia Suomessa kuin mitä suomalaiset tekevät.

    Äänestä

  • carma. kirjoitti:

    Mistä ihmeestä sinä nyt tuon väänsit? "...suomenruotsalaiset olisivat suomalaisia ylempänä ja siten myös kaikki ruotsalaiset..." Ymmärrätkö lainkaan mitä luet?

    Äänestä

  • R.Asse kirjoitti:

    Kyse on kulttuurieroista. Suomenkielistenkin kansalaisten välillä on kulttuurieroja. Asupa muutamia vuosia vaikkapa Hämeessä, tai Pohjanmaalla, tai jossain Savossa, muuta sitten esim. Turkuun.

    Voin omasta kokemuksestani kertoa sinulle, että taatusti on eroja.

    Tietenkin kulttuurien välillä on eroja. Erot ovat nimenomaan se tekijä, jotka kulttuurin tekevät.

    Mutta kyseinen hölynpölykirjoitus väittääkin juuri juoppoutta ja lastenhakkausta suomenkieliseksi kulttuuriksi.

    Äänestä

  • R.Asse kirjoitti:

    Mistä ihmeestä sinä nyt tuon väänsit? "...suomenruotsalaiset olisivat suomalaisia ylempänä ja siten myös kaikki ruotsalaiset..." Ymmärrätkö lainkaan mitä luet?

    Kyseinen "uutinen" nimenomaan väittää suomenruotsalaista kulttuuria paremmaksi kuin suomenkielistä. Eikä siinä vielä kaikki. Se myös luettelee niitä negatiivisia piirteitä, joita väittää löytyvän nimenomaan suomenkielisistä.

    Missä tahansa muualla sitä kutsuttaisiin rasismiksi.

    "Rasismiksi" siinä tapauksessa ellei rodullista tekijää mainita, tai siihen ei edes rivien välissä viitata.

    Äänestä

  • R.Asse kirjoitti:

    "Rasismiksi" siinä tapauksessa ellei rodullista tekijää mainita, tai siihen ei edes rivien välissä viitata.

    Ei rivien välissä, vaan täysin suoraan. Kieli on etninen ominaisuus.

    Äänestä

  • Vaaja kirjoitti:

    Kyseinen "uutinen" nimenomaan väittää suomenruotsalaista kulttuuria paremmaksi kuin suomenkielistä. Eikä siinä vielä kaikki. Se myös luettelee niitä negatiivisia piirteitä, joita väittää löytyvän nimenomaan suomenkielisistä.

    Missä tahansa muualla sitä kutsuttaisiin rasismiksi.

    En tunne tilastoja, liekö niitä olemassakaan, mutta yleinen käsitys on se, että kaikkein rankimmin tulee avokättä lapsille Saksassa. Tarkoittaako tämä "rasistinen" näkemys nyt sitä, että teutonit ovatkin, jos mahdollista, vieläkin alhaisempaa rotua ja kulttuuria kuin me suomalaiset?

    Ettekö te oikeassaolevat suuret humanistit ja oikean tieteen vartijat enää muuhun pysty? Tämäkö on tiedettä.

    Väittäisin tuollaisen "argumentoinnin" olevan sitä asioiden johdattelemista loputtomaan sivuraiteiden verkostoon jolla peruskysymykset saadaan unohtumaan ja pysymään piilossa. Olen aloittanut aiheesta ketjun otsakkeella Antirassien väittelyn strategia.

    "En tunne tilastoja, liekö niitä olemassakaan, mutta yleinen käsitys on se, että kaikkein rankimmin tulee avokättä lapsille Saksassa. Tarkoittaako tämä "rasistinen" näkemys nyt sitä, että teutonit ovatkin, jos mahdollista, vieläkin alhaisempaa rotua ja kulttuuria kuin me suomalaiset?"

    Jos joku Hyypiän kaltainen saa päähänsä niin väittää, niin kyllä varmaan sitten. Mihin ryhmään teutoneja verrattaisiin alhaisemmaksi?

    "Ettekö te oikeassaolevat suuret humanistit ja oikean tieteen vartijat enää muuhun pysty? Tämäkö on tiedettä."

    Kysy Hyypiältä, joka vasta suurta tiedettä tekeekin. Henkilökohtainen mielipiteeni lienee jo tullut selväksi.

    "Väittäisin tuollaisen "argumentoinnin" olevan sitä asioiden johdattelemista loputtomaan sivuraiteiden verkostoon jolla peruskysymykset saadaan unohtumaan ja pysymään piilossa. Olen aloittanut aiheesta ketjun otsakkeella Antirassien väittelyn strategia."

    Oletko varma, että minä vein tämän ketjun sivuraiteille? Lue koko aines vielä kerran läpi.

    Ja koska pidät minua "Antirassina", lienee syytä olettaa että sinä olet "Rassi".

    Äänestä

on juuri suomenruotsalaiset.
He omistavat suuren osan suomalaisista yrityksistä ja korkeissa viroissa heitä on paljon.
Ylioppilaita löytyy enempi kuin suomalaisissa, elinikä pidempi..

Mikä tahansa tilasta, niin aina suomenruotsalaiset esiintyvät edukseen.
Ja he pitävät suomalaisia alempina..näin rasismi toimii..

Tuo juttu on totta..jos totuus on rasismia niin sitä ei pitäisi kieltää!

Äänestä
  • Minä en epäillyt artikkelin todenperäisyyttä, ihmettelin vain miksi siitä täällä tehtiin heti rasismia. Vaikka suomenruotsalaisilla olisikin kohtuuttomia etuisuuksia maassamme ja suuria luuloja itsestään, ovat he kuitenkin samaa rotua meidän suomenkielisten kanssa. Sitä paitsi heidän sukujuurensakin ovat etupäässä Suomen talonpoikaisväestössä. Edes aateliset eivät ole viersta alkuperää kaikki. 4/5 on kotoperäistä.

    Antirasisteilla on tuo iänikuinen propagandakeinonsa missä suomalaiset yritetään leimata alempirotuisten leiriin kuuluviksi, jotta tuntisimme yhteenkuuluvuutta syrjittyjen rotujen kanssa ja vastustaisimme sen vuoksi rasismia.

    Liian läpinäkyvää ollakseen uskottavaa.

    Äänestä

  • R.Asse kirjoitti:

    Minä en epäillyt artikkelin todenperäisyyttä, ihmettelin vain miksi siitä täällä tehtiin heti rasismia. Vaikka suomenruotsalaisilla olisikin kohtuuttomia etuisuuksia maassamme ja suuria luuloja itsestään, ovat he kuitenkin samaa rotua meidän suomenkielisten kanssa. Sitä paitsi heidän sukujuurensakin ovat etupäässä Suomen talonpoikaisväestössä. Edes aateliset eivät ole viersta alkuperää kaikki. 4/5 on kotoperäistä.

    Antirasisteilla on tuo iänikuinen propagandakeinonsa missä suomalaiset yritetään leimata alempirotuisten leiriin kuuluviksi, jotta tuntisimme yhteenkuuluvuutta syrjittyjen rotujen kanssa ja vastustaisimme sen vuoksi rasismia.

    Liian läpinäkyvää ollakseen uskottavaa.

    "Vaikka suomenruotsalaisilla olisikin kohtuuttomia etuisuuksia maassamme ja suuria luuloja itsestään, ovat he kuitenkin samaa rotua meidän suomenkielisten kanssa"

    Minkä takia suomenruotsalaiset naiset sitten saavat pääni kääntymään joka kerta, mutta "supisuomalaiset" pullukat eivät. Ruosalainen pohjolan nainenhan edustaa valkoista rotua ylväimmillään. geenit syynä?

    Armeijan plaikkatesteissä ruotsalaisilla, etenkin helsingin seudulla asuvila, on huomattavasti korkeampi keskim. äo armeijan palikkatesteissä, 115 verrattuna meidän 100, keskihajonnalla 24. Muutenkin ruotsalaiset ovat iloisia ja positiivisiä ihmisiä

    p.s., myös minussa virtaa suomenruotsalaista aatelisverta, vaikka en ruotsia puhukkaan

    Äänestä

  • kalle kirjoitti:

    1800-luvun lopulla tehdyn tutkimuksen mukaan Lounais-Suomalaiset (suomenkieliset) ovat maailman vaalein väestöryhmä. Ruotsinkieliset olivat hieman tummempia.

    Tänä vuonna oli lehdessä artikkeli jossa sanottiin: YK:n tekemän tutkimuksen mukaan on Suomessa eniten blondeja.

    (Tarkoitti ilmeisesti prosentuaalisesti)

    Sinun naismakuusi en puutu. Itse pidän aitosuomalaisesta vaaleasta "maitotytöstä".

    Tuohon armeijan palikkatestiin en osaa sanoa mitään, ei ole tietoa.

    Ruotsinkielinen väestö maassamme on kai jotenkin jalostunutta. Naivat pääasiassa toisiaan, mutta huolivat sukuun suomenkielisenkin (ruotsia osaavan) jos on riittävän kaunis ja älykäs. Sellaisia loikkareita on pari minukin suvustani.

    Samma här. Skandinaviaan menevät minunkin sukujuureni.

    Äänestä

  • kalle kirjoitti:

    "Vaikka suomenruotsalaisilla olisikin kohtuuttomia etuisuuksia maassamme ja suuria luuloja itsestään, ovat he kuitenkin samaa rotua meidän suomenkielisten kanssa"

    Minkä takia suomenruotsalaiset naiset sitten saavat pääni kääntymään joka kerta, mutta "supisuomalaiset" pullukat eivät. Ruosalainen pohjolan nainenhan edustaa valkoista rotua ylväimmillään. geenit syynä?

    Armeijan plaikkatesteissä ruotsalaisilla, etenkin helsingin seudulla asuvila, on huomattavasti korkeampi keskim. äo armeijan palikkatesteissä, 115 verrattuna meidän 100, keskihajonnalla 24. Muutenkin ruotsalaiset ovat iloisia ja positiivisiä ihmisiä

    p.s., myös minussa virtaa suomenruotsalaista aatelisverta, vaikka en ruotsia puhukkaan

    "Minkä takia suomenruotsalaiset naiset sitten saavat pääni kääntymään joka kerta, mutta "supisuomalaiset" pullukat eivät. Ruosalainen pohjolan nainenhan edustaa valkoista rotua ylväimmillään. geenit syynä?"

    Suomenruotsalainen nainen on mielestäsi pohjolan nainen, mutta suomensuomalainen ei?

    No, jos mutua aletaan heittelemään :

    "suomenruotsalaiset naiset ovat oksettavia, itseään täynnä olevia käskyttäviä saastoja. Ruokin mieluummin viittä pullukkasuomalaista kuin edes hengitän samaa ilmaa yhden suomenruotsalaisen kanssa. Lounaani tulee aina ulos, kun vain näenkin suomenruotsalaisen naisen siinä missä suomalainen vetää heti puoleensa henkevään keskusteluun. Minkä vuoksi? Geenit syynä?"

    "Armeijan plaikkatesteissä ruotsalaisilla, etenkin helsingin seudulla asuvila, on huomattavasti korkeampi keskim. äo armeijan palikkatesteissä, 115 verrattuna meidän 100, keskihajonnalla 24."

    ..ja sillä välin kun ruotsalaiset opiskelivat palikkatestiinsä, suomalaiset olivat sotaharjoituksissa ja opiskelemassa asetekniikkaa. Joten jos sota syttyy Ruotsin kanssa, luoja meitä auttakoon, jos se ratkaistaan palikoilla.

    "Muutenkin ruotsalaiset ovat iloisia ja positiivisiä ihmisiä"

    Suomalaiset ovat iloisempia, positiivisempia, älykkäämpiä ja vielä paremman näköisempiäkin.

    "p.s., myös minussa virtaa suomenruotsalaista aatelisverta, vaikka en ruotsia puhukkaan"

    Tarkoitatko nyt että suomenruotsalaisten veri on poikkeuksetta aatelista vai että kyseessä olivat aateliset, jotka olivat ruotsinkielisiä ? Kummassakaan tapauksessa se ei vaikuta geeneihisi mitenkään.

    Äänestä

  • Oka kirjoitti:

    taidat olla ammattikoulun oppilas.. tuli vaan mieleen. :-D

    Äänestä

  • kalle kirjoitti:

    taidat olla ammattikoulun oppilas.. tuli vaan mieleen. :-D

    "taidat olla ammattikoulun oppilas.. tuli vaan mieleen. :-D"

    Ei herranen aika..S.Ä.Ä.L.I.T.T.Ä.V.Ä.Ä.

    Voin googlettaa sinulle vaikka solvausten alkeita tai ohitopiikin käsikirjan, ettei minun tarvitsisi tuntea vaivautunutta myötätuntoa puolestasi tämän lauseen johdosta.

    Tämä..tämä on surkeaa..lainausmerkeissä oleva lause on niin heikko heitto, että..sanat eivät riitä. Olen sanaton.

    Äänestä

Lehteä en ole lukenut mutta näihin asioihin jonkin verran perehtyneenä osaan sanoa vain että lyöminen rangaistuksen metodina on eräänlaista oikotie kasvatusta kun ei ole aikaa tai ei osata purkaa ongelma tilanteita ajattelemalla tai järjellä. Pitääkin muistaa että ikuisen rangaistuksen keskellä lasta pitää palkita kun hän tekee oikein. Ei rangaistusta pidä heittää tomukoppaan eikä sitä kovinkaan moni pysty elämään koko ikäänsä kärsivällisesti opettaen mutta sellainen raja olisi hyvä että jos ja kun rangaistaan niin lapsella pitää olla ensin selvä käsitys mistä se tulee ja miksi se tulee ja miten rangaistus opettaa häntä jne... Kaikkihan tietääkin jo millainen maailmankuva kehittyy lapselle jota rangaistaan turhanpäiväisesti tai siten ettei hän tiedä syytä siihen...

Äänestä

Suomenruotsalaisia on suomalaisista 6%:a ja heistä suurin osa puhuu myös suomenkieltä, silti heillä on omat kiintiönsä korkeakouluihin, heillä on myös suhteessa älytön määrä ohjelma-aikaa.
Pitäisikö nyt tasa-arvon nimissä perustaa kiintiöitä myös muille vähemmistöille, vaikkapa venäjänkielisille ja somaleille.

Äänestä

En pystynyt vastaamaan noihin kysymyskiinne joita tuolla hieman ylempänä tässä ketjussa esititte, ohjelmoiti temppuilee niin ettei kirjoittaminen sinne ollut mahdollista. Joten laitoin tänne.

Kyselitte kumpikin jotain ihmisen kehityksestä ja todisteita älykkyyseroista.

Vastailuja:

-Minä en tiedä mistä ihminen on lähtöisin.

-Minä en tiedä millainen kehityskaari ihmisellä on ollut.

-Edellisestä johtuen, minä en tiedä miten rodulliset (fyysiset) erot ovat syntyneet.

-Minä en tiedä varmuudella mitkä henkiset tekijät erottavat rodut toisistaan. (Vain oletuksia)

-Mutta... minä tiedän, eli näen, että Luonnossa vahvempi syö heikomman.

-Minä näen, että historian aikana mustat ja hyvin tummat ovat olleet omissa oloissaan hyvin alkukantaisia.

-Minä näen, että meidän aikanamme valkoinen on luonut korkeimman sivilisaation, ja mustat ovat edelleen huonoimmin menestyneet.

Äänestä
  • "-Minä en tiedä mistä ihminen on lähtöisin."

    Todennäköisesti Afrikasta.

    "-Minä en tiedä millainen kehityskaari ihmisellä on ollut."

    Bakteerista puhuvaksi apinaksi. Eipä siinä sen kummempaa. Epäilen, että tämä olisi viimeinen etappi.

    "minä en tiedä miten rodulliset (fyysiset) erot ovat syntyneet."

    Ulkonäöllisiin eroihin lienee syynä pääasiassa ilmasto.

    "-Minä en tiedä varmuudella mitkä henkiset tekijät erottavat rodut toisistaan. (Vain oletuksia)"

    Toistaiseksi ei ole tieteellisesti todistettu erottavatko mitkään.

    "-Mutta... minä tiedän, eli näen, että Luonnossa vahvempi syö heikomman."

    Vaikka ihminen osaa pahimmillaan käyttäytyä edelleen kuin eläin, se ei tarkoita että maailmassa vallitsisi viidakon laki. Jos näin olisi, miksi pitäisi ihmistä leikkiäkään rakennuksineen ja sivilisaatioineen? Hypätään kaikki puuhun ja aletaan syödä naapuripuun asukkaita aamupalaksi samalla kun merkkaamme reviiriämme ulosteillamme.

    Jos edelleen laumakäyttäytymisen elkein nostaa oman yhteisön yli muiden, ei sivilisaatiolla ole tarkoitusta eikä yhtäkään sivilisaatiota tarvitse täten arvostaa.

    "- Minä näen, että historian aikana mustat ja hyvin tummat ovat olleet omissa oloissaan hyvin alkukantaisia."

    Miksi ylväs vaaleanpunertava eurooppalainen tarvitsi kellertävän kiinalaisen keksimään ruudin? Miksi japanilainen tarvitsi vaaleanpunertavan eurooppalaisen nykyaikaistamaan aseistuksensa? Miksi Amerikan ja Euroopan popmusiikki muuttui paljolti afromusiikin rytmikuvioiden mukaan?

    ”Alkukantainen” on melko suhteellinen käsite. En arvostaisi korkealle mitään kulttuuria, joka vertaa omaansa toiseen kulttuurin ja toteaa omansa paremmaksi enkä vähiten siksi, että maailmasta tuskin löytyy kulttuuria tai kansaa joka ei ole jotenkin toista kultturia tai kansaa tarvinnut tai siitä hyötynyt.

    Oletetaan silti spekulaation vuoksi, että väitteesi olisi oikea. Miksi juuri ihonväri on ratkaiseva tekijä kehittyneisyydelle? Samalla voitkin selittää, miksi suomen kieli on ratkaiseva tekijä juoppouden synnylle sekä lasten laiminlyönnille.

    "-Minä näen, että meidän aikanamme valkoinen on luonut korkeimman sivilisaation, ja mustat ovat edelleen huonoimmin menestyneet."

    Sinä näet sen yksinomaan omasta näkökulmastasi, jonka tietyt tekijät ovat muokanneet. Esimerkiksi useat aasialaiset tuskin näkevät niin kutsutun valkoisen sivilisaation korkeimpana. Useampi arabialainenkin saattaa olla eri mieltä. Kuka on siis oikeassa?

    Lisäksi huomauttaisin, että huonoon menestykseen eivät ole vaikuttaneet yksinomaan huonosti menestyneet itse aivan kuten tiettyjen kansojen menestykseen eivät ole vaikuttaneet menestyneet itse.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Vaaja kirjoitti:

Aukeamalla, sivuilla 12-13, (25-26.9.2004) otsikolla "Sikamaisen onnelliset" on erittäin arveluttava kirjoitelma. Jos jollain on skanneri ja samainen lehti, olisi hyvä jos se saataisiin tännekin kokonaisuudessaan näkyviin.

Tässä eräs poiminta (lausujana Kansanterveyslaitoksen ylilääkäri Markku T. Hyypiä) :

"Näin se menee: suomenruotsalainen syntyy, ja vauvalle rakentuu heti parempia kiintymyssuhteita ympäristöönsä kuin suomenkielisellä vauvalla. Hyypän mukaan suomenkielisillä on paljon suurempi todennäköisyys elää epäluottamusta ruokkivassa varhaislapsuudessa

- Huonoa kotielämää, alkoholisoituneita vanhempia, tylyä kohtelua, tunteiden panttaamista ja lasten kasvattamista kurittamalla, mikä johtaa epäluottamuksen kehittymiseen. Kotiväkivalta on vakava ongelma, josta vaietaan tai joka korjataan eri selityksin, Hyyppä harmittelee.

Hän on testannut asiaa esitelmöidessään eli pyytänyt suomenruotsalaisia ja suomenkielisiä yleisöjä kertomaan, kuinka moni on saanut ruumiillista kuritusta.

- Suomenruotsalaisista 20 prosenttia nostaa kätensä, suomenkielisistä 70-80 prosenttia.

Teksti: Hanna Jensen
Kuvitus: Bo Haglund"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu